TIISTAI 10.04.07
1. VANKIENVAIHTO Hamasin ja Israelin kesken on kriittisessä vaiheessa.
Hamas, joka edustaa korpraali Gilad Shalitin sieppaajia, esitti Egyptin kautta listan Israelin vankiloissa tuomiotaan kärsivistä palestiinalaisista, joita se haluaa vapautettaviksi.
1400 nimeä käsittävää listaa johtaa tiettävästi Fatah Tanzimin Juudean ja Samarian joukkojen johtaja Marwan Barghouti, joka tuomittiin viiteen elinkautiseen. Listassa on 450 nimeä joilla on ”verta käsissään”.
PA:N VIRKAILIJAN MUKAAN vaihto tapahtuu kolmessa vaiheessa.
ENSIMMÄISEKSI Israel vapauttaa 400 naista ja alaikäistä sekä kaikki vuoden aikana vangitut PA:n Hamasia edustavat ministerit ja kansanedustajat. Tässä vaiheessa Shalit luovutetaan egyptiläisille.
TOISESSA VAIHEESSA Israel vapauttaa 450 pitkäaikaisvankia, jotka kuuluvat eri palestiinalaisryhmiin. Egyptiläiset luovuttavat samaan aikaan Shalitin Israelin viranomaisille.
KOLMANNESSA VAIHEESSA Israel vapauttaa 350 vankia kahdessa vaiheessa 30 vrk Shalitin vapauttamisen jälkeen. Lista on laadittu yhteistyössä kaikkien palestiinalaisryhmien kanssa, minkä johdosta muutokset siihen aiheuttaisivat viivytyksiä Shalitin vapauttamiselle, palestiinalaiset varoittavat.
LISTASSA ON MUKANA Barghoutin lisäksi ministeri Rehavam Zeevin murhan suunnittelija Ahmet Saadat; Länsirannan Hamasjohtaja Hassan Yussef; Hamasin pyssymiesten johtaja Abdallah Barghouti, jolla on kymmenien israelilaisten murha tunnollaan useissa itsemurhaiskuissa; yksi Hamasin perustajista Yahiya Sinwar, joka on istunut vankilassa yli 20 vuotta; Hamasin jäsen Hassan Salameh, joka suunnitteli lukuisia itsemurhaiskuja Israeliin 1990-luvulla; Abdel Khalek Natsheh, Hamasin tärkeä edustaja Länsirannalla; Rouhi Mushtahi, entinen Hamasin pyssymiesten komentaja, joka on kärsinyt tuomiotaan yli 20 vuotta; Hassan Saedeh, yksi Islamic Jihadin johtajista Länsirannalla; ja Fuad Shubaki, joka toimi Arafatin neuvonantajana ja oli mukana 2001 Karine A aselaivan kuljettamiseksi Gazaan täynnä laittomia aseita.
PALESTIINALAISVANKIEN JÄRJESTÖN johtaja Jamal Farawneh esitti toiveen, että Hizbullah vaatisi lisää vankeja vapautettaviksi Israelin pidättämistä yli 9000 palestiinalaisesta sieppaamaansa kahta israelilaissotilasta vastaan.
TERRORINUHRIEN JÄRJESTÖN Almagor johtaja Meir Indor vastustaa vankien vapauttamista. Hän toteaa, että aiemmin vapautetut vangit, joilla ei ollut ”verta käsissään”, olivat vapauduttuaan murhanneet viiden vuoden aikana 177 israelilaista terrori-iskuissa. Ja mikä pahinta, varmuus siitä, että Israelin vankiloista on helppo päästä vapaaksi, kannustaa heitä uusimaan osallistumisensa terrorismiin.
2. ISRAEL ON VAIKEAN ongelman edessä: Miten suhtautua vaatimuksiin elinkautisiin tuomittujen
murhaajien vapauttamiseen. Yhdellä tuomitulla on 66 elinkautista selässään; voidaanko sellainenkin vapauttaa yhtä israelilaissotilasta vastaan satojen muitten murhaajien ohella?
ISRAELIN johto ylpeilee sillä, ettei se jätä sotilaitaan tai heidän ruumiitaan vihollisen käsiin. Nyt se joutuu asettamaan vastakkain yhden sotilaansa ja satojen potentiaalisten murhaajien vapauttamisen. Joiltakin vapautettavilta on vaadittu kirjallinen vakuutus, etteivät he osallistu terroriin vapauduttuaan, mutta se on osoittautunut turhaksi vaatimukseksi, ei se sido potentiaalisen murhamiehen käsiä.
ISRAELISSA TERRORISTEIKSI kutsutut palestiinalaiset ovat kansansa parissa sankareita ja itsenäisyys-taistelijoita, joita kunnioitetaan ja joitten mukaan nimetään kaupunkien katuja ja toreja, ja joista sepitettyjä ihannoivia kertomuksia ja lauluja esitetään lasten ja nuorten leireillä, kouluissa, opistoissa ja yliopistoissa sekä valtion- johtamissa ja valvomissa sanomalehdissä ja TV:ssä. Palestiinalainen kansa on kansana hyväksynyt terrorismin, mikä yhdistettynä hengellisten johtajien, imaamien ja mullahien, moskeijoissa ihannoimaan ”kuolemankulttuuriin” on luonut kansankulttuurin, joka on lähes käänteinen sille, mitä juutalais-kristillisessä kulttuurissa pidetään oikeudenmukaisena ja hyväksyttävänä.
JOISSAKIN YLEISÖKIRJOITUKSISSA vaaditaan kuolemanrangaistuksen hyväksymistä Israelissa, mikä ainoastaan voisi heidän mukaansa ehkäistä joittenkin antautumista terrorismin suunnittelijoiksi. Toiset toivovat, että vapautetut rikolliset ja murhamiehet joutuisivat omien keskenään kilpailevien pyssymiestensä tähtäimiin, tai että he seuraavan pidätyksen yhteydessä saisivat surmansa tulitaistelussa.
MAHMOUD ABBAS, jota lännessä mainostetaan ”maltillisena”, on toistuvasti todennut julkisissa puheissaan, ettei USA:n ja Israelin Fatahille luovutettuja aseita käytetä palestiinalaisia vastaan, ne osoitetaan pelkästään ”israelilaista miehittäjää” vastaan, hän uhoaa. CIA kuitenkin jatkaa Fatahin kouluttamista ja aseistamista.
Abbas on ilmaissut tässä vaiheessa vastustavansa Marwan Barghoutin vapauttamista, jota ennustetaan hänen seuraajakseen, sillä Abbas pelkää omaa asemaansa ja toisaalta se voisi sekoittaa Fatahin valtasuunnitelmia seuraavien parlamenttivaalien yhteydessä.
3. ARABIKANSANEDUSTAJA Knessetissä Azmi Bishara on tiettävästi eroamassa paikaltaan. Hän on avoimesti vastustanut Israelin asettamaa kieltoa vierailla ilman lupaa maissa, joita pidetään vihollismaina, ja lisäksi hän on useissa yhteyksissä esittänyt Israelia halventavia lausuntoja tultuaan Knessetin jäseneksi 1996. Bishara on tiettävästi Jordaniassa, josta käsin hänen sanotaan esittäneen eroanomuksensa. Hänen Balad-luolueensa taholta on kiivaasti kiistetty, että Bishara olisi eroamassa. Likudin kansanedustaja Yisrael Katz esitti viime vuonna Knessetissä lain, joka estäisi ehdokkaita, jotka tukevat terrorismia, pääsemästä kansanedustajiksi. Bisharaa vastaan on esitetty useita raskaita syytöksiä, minkä vuoksi hänen ei uskota palaavan Israeliin pelätessään joutuvansa pidätetyksi.
4. IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad ilmoitti maanantaina, että Iran on asettanut 3000 sentrifugia Natanzan ydinlaitokseen, joiden kapasiteetti riittää tuottamaan rikastettua uraania ydinpommin rakentamista varten. Iranin pääneuvottelija IAEA:ssa Ali Larijani vahvisti asian median edustajille. Kysyttäessä häneltä, onko totta, että Iran on alkanut täyttää 3000 sentrifugia uraanin rikastamiseksi, hän vastasi ilman yksilöimistä: Kyllä. Aiemmin tiedettiin, että Iranilla oli 328 sentrifugia käytettävissään.
Iranin johtajat ilmoittavat tähtäävänsä 50 000 sentrifugin asentamiseen Natanziin.
USA:N JA ISRAELIN viranomaiset ovat vähätelleet Ahmadinejadin ilmoitusta ja selittävät, että Iran on vielä kaukana siitä valmiudesta, minkä se kehuu omaavansa. Toisaalta sekä USA:n että EU:n viranomaiset ovat tuominneet Iranin johtajan ylvästelevät lausunnot, joita he pitävät lisätodisteina siitä, että Iranin varsinaisena tavoitteena on ydinpommin rakentaminen. Ahmadinejad sanoi lausunnossaan: ”Ilmoitan täten saaneeni suuren kunnian kertoa, että tästä päivästä (maanantaista) lähtien rakas maamme on liittynyt kansojen ydinpolttoaineklubiin ja pystyy tuottamaan ydinpolttoainetta teolliseen käyttöön.”
USA JA ISRAEL katsovat ilmoituksen tarkoituksena olevan antaa tuntu, että Iran on ylittänyt ydinkynnyksen ja ettei asialle voida enää tehdä mitään. Iranin edustajat ovat lisäksi uhkailleet vastatoimilla, jos kansainvälinen yhteisö, YK ja IAEA, jatkavat ja koventavat sen vastaista toimintaansa. Iran voi irrottautua lisää IAEA:n valvonnasta, ja se voi aiheuttaa paljon vahinkoa Irakissa ja Persianlahdella.
5. UUTISOTSIKOITA.
- APULAISPUOLUSTUSMINISTERI Ephraim Sneh tunnustaa, että rypälepommien käyttö Libanonin sodan loppuvaiheissa oli virhe. Niillä pyrittiin estämään Hizbullahin paluu tukikohtiinsa Etelä Libanonissa, mutta ne ovat surmanneet useita siviilejä.
- KAKSI RAJAPOLIISIA kärsi kohtalaisia vammoja 17-vuotiaan palestiinalaisen puukottaessa heitä sunnuntaina Machpela-luolassa Hebronissa. Puukottaja haavoittui poliisien luodeista.
- VÄKIVALTA GAZASSA jatkui alkuviikosta. Kolme palestiinalaista kuoli ja 11 haavoittui ryhmien välisissä tulitaisteluissa. Tulitaisteluja PA:n poliisien ja al-Aksan pyssymiesten välillä käytiin myös Nablusin alueella. Kolme ihmistä haavoittui aseistettujen miesten jahdatessa toisiaan pitkin katuja.
- BBC:N TOIMITTAJAN Alan Johnstonin kohtalosta on liikkeellä huhuja, joitten mukaan hän olisi itse järjestänyt sieppaamisensa, koska BBC halusi sanoa hänet irti. BBC kieltää huhut perättöminä. Israel salli joittenkin maitten edustajien, mukana Saudi Arabia, joitten kanssa sillä ei ole diplomaattisia suhteita, päästä Gazaan selvittämään Johnstonin kaappausta.
- SHEIKKI HASSAN NASRALLAH, Hizbullahin pääsihteeri, ilmoittaa sovitteluyritysten maan hallinnon vakauttamisesta epäonnistuneen. Libanonin turvallisuusvirkailijat toteavat Libanonin viranomaisten osallistuvan laittomaan aseitten salakuljettamiseen Syyriasta Hizbullahille. Nasrallah ilmoitti, ettei hän enää tyydy 11 ministerin paikkaan 30:stä hallituksessa.
- ISRAELIN TURVALLISUUSMIEHET estivät suuren pommi-iskun Tel Avivissa pääsiäisen aikana. He pidättivät Samarian alueelta 19 Hamasin jäsentä, jotka suunnittelivat terrori-iskuja Israelissa. Yksi heistä ajoi 220 lb:n pommikuormansa Tel Aviviin, mutta tuntemattomasta syystä ei sytyttänyt pommiaan siellä, vaan ajoi Nablusin lähelle, jossa pommilasti räjähti ilmeisesti vahingossa.
- INFLAATION KASVUN PELOSSA valtionpankki päätti pitää lainakoron ennallaan 4 %. Työttömyys on 7.7 %, viime vuonna 8.4 % ja sen uskotaan putoavan 7.5 %:in. Inflaatio-odotukset ovat 1.4 %, toiset odotukset ennustavat km. 2.3 %. Israelin taloudellinen aktiviteetti on asiantuntijoitten mukaan suurempi kuin potentiaali, mikä kasvattaa inflaatiopaineita. Valtiontalouden ylijäämä viime vuodella oli 5 % BKT:sta. Shekelin arvo on myös noussut.
- YLIOPPILAAT aikovat sulkea yliopistot ja opistot vastalauseena määrärahojen supistuksille ja
opetusmaksujen korotuksille. Lakko alkanee keskiviikkona.
- VALTIONTARKASTAJA Lindenstrauss valittaa, että Olmert toi hänen kuulustelu-tilaisuuteensa oman äänityslaitteensa, mutta väitti jälkeenpäin, että äänitys epäonnistui. Tarkastajat joutuivat omien muistiinpanojensa mukaan laatimaan pöytäkirjan tilaisuudesta.
Olmert äänittää tällä laitteella erittäin salaisia keskusteluja ja puheluja.
- EGYPTIN VIRANOMAISET kertovat löytäneensä kaksi salakuljetustunnelia Siinailta Gazan alueella Rafiassa. He saivat kiinni yhden palestiinalaisen, joka tuli ulos tunnelista .

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019