Torstai 19.10.06

Torstai 19.10.06

Israelin pääministeri Ehud Olmert pyysi Moskovassa pyytämässä Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia vaikuttamaan Iraniin, jotta tämä lopettaisi uraaninrikastuttamisprojektinsa. Toinen asia, jonka Olmert toi esiin oli venäläisten aseiden kulkeutuminen terroristien käsiin. Putin kuunteli sujuvasti, mutta ei lupautunut mihinkään. Venäjälle asekauppa on hyvin tuottavaa liiketoiminta, lisäksi Venäjä ilmeisesti haluaa takaisin vanhaan asemaansa suurvaltana- aseethan antavat sille sananvaltaa asiakkaittensa päätöksissä. Kolmas aihe oli energiakaupat. Israel tuo 90% öljystään entisen Neuvostoliiton alueelta- näistä noin 50% tulee Venäjästä. On suunnitelma rakentaa öljyjohto Turkista Israelin läpi Eilatin satamaan, josta öljyä voitaisiin kuljettaa edelleen kauko-itään. Öljyjohtoa tarvitaan, koska olosuhteet Bosborin merellä eivät salli öljyn kuljettamista sitä kautta. Oljyjohdon lisäksi on suunnitelmia rakentaa vesijohto Turkista Israeliin: Israelissahan vedenpuute on akuutti ongelma. Kolmas suunnitelma on liittää Turkin ja Israelin sähköverkot yhteen, jotta olisi reserviä esim. kylminä- ja kuumina päivinä ongelma.



Israelin armeija on löutänyt uutta 7 uutta salakuljetustunnelia Gaazasta. Näitä pitkin on kuljetettu paljon aseita Gaazaan; niinpä on huomattavissa selvä ero palestiinalaisten aseistuksessa.Lisäksi syyrialaisia neuvonantajia on nyt ensimmäisen kerran Gaazassa opettamassa ilmatorjunta- ja panssarintorjuntaohjusten käyttöä sekä muuta sodankäyntiä.

Palestiinan itsehallinnon presidentti Mahmud Abbas yrittää kaataa Hamaksen hallitusta, mutta edes hänen omassa Fatah-liikkeessään ei ole yksimielisyyttä asiasta.

Alikersantti Gilad Shalitin kidnappaukseen noin 3 kk sitten osallistui 5 miestä Hamaksessa- El-Kaidasta. Heidän nimensä on juuri julkaistu: The Al Qaeda solun johtaja Muataz Durmush, Zakariah Durmush of the Popular Resistance Committees jäsenen serkku Gaazasta, muut ovat Mahmoud Bastal; Taher Atawa; Ahmed Azzam ja Ibrahim Kahil. Gilad Shalitin vapauttamisesta on kuulunut huhuja jo monta kertaa, mutta vielä ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Kahdesta muusta panttivangista Libanonissa puhutaan vähemmän.

Libanonin sota on vähentänyt Israeliin tulevien turistien määrää, niinpä on odotettavissa noin 5000 hotellityötekijän erottaminen. Pohjois-Israelin firmojen tilanne kuukauden seisokin takia Libanonin sodan aikana ei pääse uutiskynnyksen yli, niinpä voi vain toivoa, että ovat päässeet takaisin jaloilleen. Israeliin tulee ennätysmäärä ulkomaisia sijoittajia, mikä osoittaa luottamusta Israelin talouden vakauteen. Israelin shekeli on noussut sekä dollariin että euroon nähden.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021