Posts

Showing posts from January 19, 2020

TORSTAI 23.01.2020

TORSTAI 23.0.2020 UUTISIA ISRAELISTA 01. ”Tämä on se päivä, jonka maailmankaikkeuden Herra, Luoja ja Ylläpitäjä on tehnyt”. Ylistäkäämme ja riemuitkaamme siitä, sillä Hän on hyvä, pitkä-mielinen ja suuri armossa. 02. Paikallisia sadekuuroja ennustettiin kaikkialla maassa keskiviikkoillaksi, kovia raesateita Tel Avivin keskustassa iltapäiväksi, peittäen kadut jäisellä sohjolla. Torstaiksi ennustetaan puolipilvistä sateilta pohjois- ja keskiosissa Israelia. Torstai-iltana raskaat sadepilvet siirtyvät pohjoisesta koko maan pituudelta aina Negevin erämaan eteläisimpiin alueisiin voimakkaiden tuulten ja mahdollisten ukkosmyrskyjen muodossa. Tulvavaroitukset ovat edelleen voimassa. Lumisateet jatkuvat Hermonilla, ja heikompia lumisateita ennustetaan Golanin kukkuloiden pohjoisimmilla alueilla. Paikalliset sateet jatkuvat voimakkaan tuulen kanssa lämpötilan laskiessa alimmilleen perjantaiaamuna koko maan alueella. Sateet vähenevät päivän kuluessa, ja illaksi ennustetaan pilvetönt

TIISTAI 21.01.2020

TIISTAI 21.01.2020 UUTISIA ISRAELISTA 01. Shin Betin johtaja Nadav Argaman sanoo, että sisäinen turvallisuusjärjestö esti 560 merkittävän terrori-iskun toteuttamisen, mukaan lukien itsemurhaiskuja, Israelissa viime vuoden 2019 aikana. Argaman esitti tietonsa puhuessaan palkintojenjakotilaisuudessa käänteen-tekevien toiminta-ja tiedustelusaavutusten kunnioittamiseksi v. 2019 hyökkäysten estämiseksi, jotka oli kohdistettu Israelin siviiliväestöä ja infra-struktuuria vastan. ”Viime vuosi oli täynnä turvallisuushaasteita kaikilla rintamilla” hän sanoi. ”Me estimme 10 itsemurhaiskua, neljä sieppausta ja yli 300 ampumatilannetta. Pääministeri Netanyhau puhui myös tilaisuudessa keskittyen ”Iranin uhkaan”, jonka hän sanoi sisältävän sekä ”ydin- että terrorihaasteen”. ”Meidän tulee kestää Pan-Arabismin aiheuttaman suuren haasteen”, hän sanoi. ”Päättäväisyytemme taistella tulevaisuutemme vuoksi ja voittaa vastustajamme, täytyy olla suuremi kuin heidän”. ”Elämä itsessään on tärkeämpi k

SUNNUNTAI 19.01.2020

SUNNUNTAI 19.01.2020 UUTISIA ISRAELISTA 01. Puolustusministeri Naftali Bennett julkaisi sapatti-iltana päätöksensä, jolla turvallisuusjoukkoja kehotetaan rajoittamaan vasemmistolaisen ”Anarkistit Muuria vastaan” aktivistiryhmän jäsenien Juudeasta ja Samariasta liikkumis-vapautta. Bennet kehotti samassa päätöksessään turvallisuusjoukkoja ottamaan ”lujan linjan maan sisäisiä vihollisia vastaan”. Bennett syytti ”Anarkisteja muuria vastaan”(anti-sionistinen ryhmä, joka perustettiin 2003 protestiksi Israelin suunnittelemaa turvallisuusaitaa vastaan Juudeassa ja Samariassa), kiihottamisesta viikoittaisiin provokaatioihin useissa palestiinalaiskylissä, mukaan lukien Bil´in, Na´alin ja Nabi Saleh. Saamansa informaation johdosta – mukaan lukien IDF:n haavoittuneet veteraanit – ”väitetyn väkivallan päämääränä on vahingoittaa IDF:n sotilaita, tuhota omaisuutta ja aiheuttaa vakavaa tuhoa Israelin julkisille suhteille kaikkialla maailmassa”. ”Tämän tapaisia päätöksiä on aiemmin julkaistu