Friday, December 21, 2018

joulutervehdys 2018

TOIVOTAN KAIKILLE LUKIJOILLENI ISRAELIN PYHÄN
KIRKKAUDEN OSALLISUUTTA JUHLAPYHIEN AIKANA'
SEKÄ
ROHKEAA JA LUOTTAVAISTA MIELTÄ VUODELLE
2019
Gavriel Eskel

Thursday, December 20, 2018

TORSTAI 20.12.2018

TORSTAI 20.12.2018
01. Turkki uhkaa hyökkäyksellä Syyrian pohjoisosaan kurdien asumalle alueelle. Se aloitti kurdialueitten pommitukset jo muutamia päiviä sitten, mutta ilmoitti äskettäin, että turkkilaiset joukot ylittävät Syyrian rajan torstaina. Raporteissa ei vielä kerrota, mikä on tilanne Syyrian pohjoisrajalla.

Samaan aikaan USA:n presidentti Trump ilmoittaa USA:n joukkojen aloittavan vetäytymisensä Syyriasta välittömästi. Syyksi hän ilmoittaa sen, että USA on täyttänyt lupauksensa ISIS-joukkojen tuhoamisesta, eikä näe mielekkääksi jatkaa niiden pysymistä Syyriassa.

Edelliseen raporttiin viitaten tuntuu oudolta, ettei USA:n hallitus puutu millään tavoin kurdien joutumiseen NATO-jäsenen Turkin hyökkäyksen kohteeksi, vaikka USA sanoo tukevansa kurdeja.
Trump sanoi: "Historiallisen voiton jälkeen ISIS:tä on aika tuoda kunniakkaat
nuoret sotilaamme kotiin".

South China Morning Post raportoi julkaisemassaan artikkelissa: "Donald Trumpin päätös vetää USA:n joukot Syyriasta heikentää USA:n diplomaattisia mahdollisuuksia Lähi-Idässä ja vahvistaa Venäjän asemaa".

- USA:n joukkojen vetäytyminen Syyriasta aiheuttaa arvaamattomat geopoliittiset seuraukset.
- Se tulee heittämään USA:n tukemien kurditaistelijoitten kohtalon epävarmaan tulevaisuuteen. Kurdit esittivät ratkaisevaa osaa Islamin Valtion jihadistien etenemisen pysäyttämiseksi.
- Vetäytyminen voi aukaista tien ISIS-joukkojen palaamiselle.
- Monet poliittiset asiantuntijat, entiset virkailijat ja diplomaatit pitävät Trumpin päätöstä virheenä, osaksi siksi, että jihadistien alistaminen - minkä johdosta Trump lähetti joukot Syyriaan – on edelleen kesken, tai USA:n hallituksen terminologian mukaan, ei "pysyvä".
- "Se muistuttaa kävelemistä metsäpalon jälkeen hiillosten edelleen savutessa jalkojen alla", kuten amiraali (res.) James Stavridis, entinen NATO:n komentaja kuvaili.
- Monien mielestä se osoittaa USA:n luopuvan perinteisesti dominoivasta asemastaan Lähi-Idässä.
- Iran, Venäjä ja Turkki ovat jo kuukausien ajan neuvotelleet poliittisesta tulevaisuudesta – ilman USA:n mukanaoloa.
Kuten vihjeen saaneena Iranin presidentti Hassan Rouhani matkusti Turkin pääkaupunkiin Ankaraan keskiviikkona esitellen maataan etenkin vasta-voimana USA:lle.
Vetäytyminen Syyriasta ojentaa voiton saavutukset USA:n katkerimmille vihollisille, Iranille ja Venäjälle, jotka ovat päättävästi jakaneet Syyriaa omiin tarkoituksiinsa presidentti Bashar al-Assadin suosiollisella avustuksella.
Jos Iran täyttää USA:n vetäytymisen jättämän aukon, se tulee lopultakin saamaan kauan haluamansa maayhteyden Välimerelle. Se myös varmistaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin toivoman otteen Lähi-Idästä.
USA:n liittolainen ja NATO:n jäsen Turkki tulee olemaan tyydytetty, sillä se on epätietoisena seurannut USA:n antamaa apua kurdeille, joita se pitää terroristeina, ja Turkissa itsemääräämisoikeutta vaativien kurdien avustajina.
USA:n kouluttamat ja osittain aseistamat kurdit katsovat amerikkalaisten sponsoriensa hylänneen heidät haavoittuvina Turkin armeijan hyökkäyksille Eufrates-joen itäpuolella. He voivat mitätöidä sopimuksensa Assadin kanssa.

USA:n menettäessä asemansa Syyriassa, se tulee heikentämään sen kykyä laatimansa Lähi-Idän rauhansuunnitelman toteuttamiseksi, etenkin Israelin ja PA/PLO:n ja Hamasin arabien kanssa, mutta myös Iranin kysymyksessä.
Washingtonissa toimivan Lähi-Idän instituutin kokenut tutkija Charles Lister toteaa USA:n käden heikentyvän neuvoteltaessa alueellisesta tasapainosta. "USA:n vaatimus iranilaisten joukkojen poistamiseksi Syyriasta osana neuvoteltua sopimusta oli alun perin epärealistinen, mutta tässä tilanteessa sen näyttää suorastaan absurdilta."
Lister katsoo etenkin Venäjän hyötyvän: "Monet Lähi-Idän maat, myös Israel, kääntyvät yhä useammin Venäjän puoleen. USA oli aiemmin niiden kumppani avun, aseiden ja kauppasuhteiden jatkamisessa."
"Nyt monet niistä pitävät USA:n luotettavuuden kärsineen pahoin, mistä Syyria on pahin esimerkki" sanoo Lähi-Idän ohjelman Uuden Amerikan turvallisuuden johtaja Ilan Goldenberg. "Se osoittaa heikkoutemme".
Hän viittaa Obaman ajan jo-jo-politiikkaan Lähi-Idässä: "Vedetään joukot pois, kunnes tapahtuu katastrofi, ja lähetetään ne sitten takaisin". Goldenberg varoittaa, että Syyriassa on vielä vapauttamattomia taskuja, jotka ovat ISIS-joukkojen armoilla.
" Voittajien listaan lisätään nyt Assad, jolla on nyt vapaammat kädet toimia, eikä Washington voi enää pelata ratkaisevaa roolia Assadin poistamiseksi." Spekuloiden mukaan Trumpin päätökseen vaikutti Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan, joka kantaa loputonta vihaa kurdeja kohtaan.
"Jokainen päivä, jonka USA jäi Syyrian pohjoisosaan, Trumpin saaman vaikutelman mukaan USA oli vaarassa joutua kofliktiin Turkin kanssa" toteaa Ankarassa toimiva poliittisen, taloudellisen ja sosiaalitutkimuksen säätiö. Monet muutkin tunnetut asiantuntijat pitävät vetäytymistä virheenä.
Presidentti Trumpin hallituksen ministerit vakuuttavat pysyvänsä edelleen Lähi-Idässä, Trumpin nimittämän rauhantiimin viimeistellessä laatimansa Israelin ja PA/PLO:n välisen rauhan suunnitelman julkistamista, mutta päivämäärä on edelleen sopimatta.
USA:n liittolainen Saudi Arabia odotti myös paljon enemmän USA:n hallitukselta Iranin vaikutusvallan pysäyttämiseksi.
Pääministeri Netanyahu toteaa ulkoministeri Pompeon lausuntoon viitaten, että USA:lla on monia teitä vaikutuksensa osoittamiseksi alueella, mutta kenraalimajuri Yaacov Amidror, entinen Bibin uskottu neuvonantaja, ei ole yhtä luottavainen. "USA:n asettamat Iranin vastaiset sanktiot eivät ole onnistuneet. USA:n valvomasta Al-Tanfin tukikohdasta luopuminen Syyrian etelä-osassa – jolla on kriittinen asema Iran-Irak-Syyria akselilla - olisi tuhoisa."
Hän sanoo USA:n vetäytymisen aiheuttavan psykologisen ja diplomaattisen trauman: "Se jättää Syyrian heitteille ja hylkää luotettavimman liittolaisensa Israelin, eikä voitto ISIS:stä ole vielä lopullinen."
ISIS:n joukot ovat ampuneet useita kranaattisalvoja Kurdien alueille lähellä Hajinia, jihadistien viimeistä tukikohtaa alueella.
Kurdit haluavat neuvotella uudelleen sopimuksensa Assadin hallituksen kanssa, mutta tuntien voimansa se ei ole osoittanut halua siihen. https://www.scmp.com/news/world/middle-east/article/2178867/donald-trumps-troop-pull-out-syria-weakens-us-hand-middle,
02. Edellistä kysymystä käsittelee ynetnews.com artikkelissaan Ron Ben-Yishai. Hän kysyy otsikko-lauseessaan: Kuka hyötyy USA:n vetäytymisestä Syyriasta? Ja vastaa siihen itse: Ei ainakaan Israel.

Hän analysoi tilannetta näin: "Washingtonin päätös on vastakohtainen: Se antaa Iranille toisen rintaman sodassaan juutalaista valtiota vastaan ja jättää ISIS:n aktiiviseksi; riippumatta siitä, mitä Trump sanoo: Se kaivaa maata USA:n aseman alta maailman näyttämöllä, ja jättää Putinille vielä enemmän valtaa Lähi-Idässä."

Ben-Yishai viittaa myös USA:n petokseen liittolaisilleen kurdeille, mikä vain lisää epäluottamusta USA:n kanssa tehtyihin sopimuksiin. Lienee syytä todeta Henry Kissingerin kyyniseen lausuntoon: "Kansainvälisessä diplomatiassa ei ole liittolaisia, vain intressejä". Trump halusi jo kauan sitten vetää joukot pois Syyriasta, mutta neuvonantajiinsa luottaen siirsi sitä.
Trump halusi pois Syyriasta taloudellisista syistä, mutta odotti sopivaa veruketta, Yishai toteaa. Julistaessaan voiton ISIS-joukoista Trump ilmoitti, ettei vetäytyminen tarkoita luopumista, vaan Valkoisen Talon siirtymistä toiseen vaiheeseen Lähi-Idän kampanjassaan, mikä herättää kysymyksiä:
- Poistaako USA sotilaalliset neuvonantajansa muuttaen ne Jordaniaan?
- Ovatko taistelut Irakissa riittävät tyydyttämään epäilijöitä?
- Katsooko USA Välimerellä purjehtivan 6.laivaston ilmaiskut riittäviksi, eikä siten tarvitse tukikohtia maaperällä?
Ben-Yishai sanoo, että olkoon vastaus mikä tahansa, se ei tiedä hyvää Israelille. Valkoisen Talon ilmoitus tarkoittaa, että Venäjä, Iran ja myös Turkki muotoilevat uuden järjestyksen Syyriassa omista intresseistään lähtien, joka tullee lopulta lopettamaan 200 000+ - siviili- ja sotilashenkilöä vaatineen sisällissodan Syyriassa.
Yhteenveto:
Iran vahvistaa asemaansa Syyriassa entistä vaivattomammin; Putinin vaikutusvalta Syyriassa ja koko Lähi-Idässä tulee voimistumaan; Syyrian kurdit joutuvat sopimaan Assadin kanssa uuden sopimuksen; Turkki saa avoimen shekin iskeä kurdeihin Syyriassa kenenkään estämättä.
USA tyhjentää viimeisen tukikohtansa Al-Tanf Syyrian, Irakin ja Jordanian rajojen triangelissa. Sieltä käsin USA:n ilmavoimat ovat tehneet ilmaiskuja Deir ez-Zourin alueelle, mutta suurin menetys on siinä, että USA:n joukot Al-Tanfassa ovat estäneet Irania siirtämästä joukkojaan, ohjuksiaan ja muita aseitaan Iranista Irakin ja Syyrian kautta Hizbullahille Libanonissa.
Amerikkalaiset joukot Al-Tanfassa ovat estäneet Iranin vallankumouskaartia IRGC perustamasta tukikohtiaan Jordanian ja Israelin rajojen tuntumaan. Tämä este poistuu nyt. Se asettaa IAF:n temppelinharjalle, koska se on enää ainoa kiusankappale Iranin suunnitelmia toteutettaessa.
Venäjä haluaa Amerikan ulos Syyriasta, ettei se vaadi osaansa sotasaaliista. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5429537,00.html,
03. UUTISIA LYHYESTI

Venäjä on päättänyt lopettaa Israelin kanssa syntyneen kärhämän venäläisen tarkkailukoneen alas ampumisen jälkeen syyskuussa, josta Venäjän sotilaallinen johto syytti Israelia, vaikka tuhoisat ohjukset ampui Syyria.

Venäjän ulkomaanasioitten komitean delegaatiota johti sen puheenjohtaja Konstantin Koshev, ja puolustuskomitean delegaatiota puheenjohtaja Victor Bondar. Delegaatio saapui Israeliin keskiviikkona, ja tänään torstaina se vierailee Israelin ja Libanonin rajalla kovien ukkosmyrskyjen ja salamoinnin sekä kaatosateen saattelemina saadakseen silmätuntuman Hizbullahin Libanonista Israelin puolelle kaivamiin hyökkäystunneleihin, joita IDF on kaivanut esiin Operaatiossa "Northen Shield". Lisäksi venäläinen delegaatio pitää yhteisen suljetun keskustelutilaisuuden Knessetin ulko- ja puolustuskomitean jäsenten kanssa keskustellen turvallisuustilanteesta Israelin pohjoisrajalla ja sen takana.

Venäjän komitea tapaa tänään myös Israelin kansallisen turvallisuuskomitean jäseniä, sekä tapaa Knessetin puhemiehen Yuli Edelsteinin.

Venäjä on tehnyt useita aloitteita osoittaakseen halunsa saattaa maiden välit normaalille tasolle. Se tuomitsi Hizbullahin kaivamat tunnelit YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1701 vastaisina, ja kehotti tuhoamaan ne ensi tilassa, ettei tilanne pääse eskaloitumaan.

Korkea venäläinen diplomaatti painotti, että Libanonista Israelin puolelle rajaa ulottuvat tunnelit ovat hyljättäviä, ja että Libanonin tulee hoitaa asia.
Jewish Agencyn johtaja Isaac Herzog lensi maanantaina Moskovaan, jossa hän tapasi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin, joka lupasi Venäjän ja Israelin välisen yhteistoiminnan jatkuvan Syyriassa siten, etteivät IDF:n toimet uhkaa venäläisiä joukkoja, mutta ovat tarpeen Israelin turvallisuuden vuoksi.

Lavrov sanoi osapuolten jatkavan yhteistoimintaa alueellisissa kysymyksissä, kuten pääministeri Netanyahu ja presidentti Putin sopivat.

Israelin lähettiläs YK:ssa Danny Danon johtaa YK:ssa aloitettua PR kampanjaa, jonka tarkoituksena on saada YK:n tuomio Hizbullahin kaivamille tunneleille, sekä julistaa Hizbullah terrorijärjestöksi asettaen sanktioita sitä ja sen toimi-henkilöitä vastaan. YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee asiaa tänään. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5429171,00.html,

Myrskyt ja kovat tuulet iskivät Israeliin torstaiaamuna lämpötilan pudotessa merkittäväksi. Hermonilla satoi lunta 10 sm, ja monin paikoin maan itäosissa ja Negevin erämaassa syntyi tulvia, jotka yllättävinä voivat aiheuttaa kolareita maanteillä ja puronotkoilla ja vuorten rinteillä retkeileville hengenvaarallisia tilanteita.

Galileanmeren (Genessaretin) veden korkeus nousi 1.5 sm, mutta se on vielä 1.5 metriä punaisen viivan alapuolella ja vain 29 sm mustan viivan yläpuolella, jossa veden pumppaaminen aiheuttaa pysyviä vaurioita veden laadulle. Israel suunnittelee puhdistetun meriveden pumppaamista Kinneretiin.

Rehovotissa jouduttiin poliisilaitos sulkemaan tulvan vuoksi.
Meteo-Tech sääyhtiön tilaston mukaan tuulen voimakkuus Välimerellä oli 96.5 kph, ja aaltojen korkeus 400 sm. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5429804,00.html,

Asia-Pacific (Aasia-Tyynimeri) alueen lähettiläät pitivät kokouksensa Jerusalemissa, ilmeisenä seurauksena Australian tunnustettua Jerusalemin länsiosan Israelin pääkaupungiksi. He tapasivat Israelin vastaavia virkailijoita keskustellen heidän kanssaan yhteistoiminnasta.

Tilaisuus oli ulkoministeriön järjestämä, ja siihen osallistuivat korkeat diplomaatit Kiinasta, Japanista, Intiasta, Vietnamista, Nepalista, Koreasta, Sri Lankasta, Thaimaasta, Australiasta ja Myanmarista.

Vieraat asetettiin istuntosalissa geopoliittisen asemansa mukaan, mikä auttoi keskustelua Israelin ulkoministeriön virkailijoiden kanssa, joita oli mukana.
Intian lähettiläs puhui maansa yhteistyöstä opetuksen alalla; Australian lähettiläs puhui maansa toivosta perustaa kauppa- ja puolustusvirastot Israeliin, Philippiinien lähettiläs puhui maansa presidentti vierailusta Israelissa, Japanin lähettiläs puhui turismin lisäämisestä maitten välillä.

Australian pääministeri Scott Morrison ilmoitti maansa tunnustaneen Jerusalemin länsiosan Israelin pääkaupungiksi, ja sanoi odottavansa aikaa, jolloin hän voi ilmoittaa lähetystön muutosta Jerusalemiin.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5429373,00.html,

Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon valitti YK:ssa, että Israelin UNIFIL:n virkailoille toimittamat dokumentit koskien paljastamiaan hyökkäys-tunneleita päätyivät Hizbullahin käsiin.
Hizbullah vakoili IDF:n sotilaitten toimia heidän paljastaessaan tunneleita, videoiden heidän varusteitaan propagandakäyttöä varten. Ainakin 4 tunnelia on löydetty, mutta operaatio jatkuu, kunnes kaikki on löydetty.
Libanon sanoo sotilaittensa partioivan aidan varrella ilman pahaa tarkoitusta. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5429284,00.html,

Miksi Israel suostui antamaan Haifan sataman valvonnan kiinalaisille? Sitä kysellään Times of Israel julkaisemassa artikkelissa.
Artikkelissa päätellään, että Israel teki valtavan virheen suostuessaan siihen, sillä satamalla on hyvin tärkeä strateginen merkitys maan puolustukselle.

Israelin laivaston alukset harkitsevat muuttoa toiseen satamaan, mutta vaihtoehtoja ei ole useita. USA:n Haifan satamassa usein vierailevat sota-alukset harkitsevat vierailujen lopettamista.
Kukaan ei suostu tunnustamaan, ketkä tuon onnettoman sopimuksen tekivät. Joka tapauksessa vaaditaan pikaista tutkimusta asiassa, ennen kuin se aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa Israelille. https://www.timesofisrael.com/has-israel-make-a-huge-mistake-letting-a-chinese-firm-run-part-of-haifa-port/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 8 -11; Tiberias 12 -18; Suolameri 16 -21; Eilat 12 -22 +C-astetta, tänään sadetta maan keski- ja pohjoisosissa, huomisesta alkaen puolipilvistä.
Hieman lämpenevää.

Kiinalaiset tiedemiehet yrittävät löytää, missä ihmisen sielu majailee. He käyttävät apunaan 100 miljoonaa puntaa maksavaa aivoskanneria.
Tarkoituksena on käyttää voimakkaita magneettisia voimia hyväkseen voidakseen tarkkailla jokaisen neuronin struktuuria elävissä aivoissa. https://www.thesun.co.uk/news/8017068/chinese-scientists-to-try-to-find-the-human-soul-with-100m-state-of-the-art-brain-scanner/,










Tuesday, December 18, 2018

TIISTAI 18.12.2018

TIISTAI 18.12.2018
01. Tilanne Ukrainassa jännittyy entisestään, eikä maailman mediavälineitä näytä juurikaan kiinnostavan, mitä siellä tapahtuu. Joissain artikkeleissa kerrottiin, että Ukrainan hallitus kuljettaa sotilaallista kalustoa maan itäosiin, ja että Ukrainan hallituksen ja kapinallisten joukkojen välillä on tapahtunut laukausten vaihtoa.

HalTurnerradioshow.com kertoo aamun artikkelissaan seuraavan uutisen:
Venäjän presidentti Vladimir Putin on sanonut: "Mikä tahansa hyökkäys Donetskia tai Luhanskia (Donbassia) Ukrainan hallituksen taholta Kievissä, tulee johtamaan Ukrainan olemassaolon loppumiseen itsenäisenä valtiona." Edellinen uutinen on vahvistettu Venäjän puolustus-ministeriön korkealta taholta.

Uutislehti "Smilin" kertoo sähkeessään saamastaan haastattelusta Venäjän armeijan upseerin kanssa, joka sähkeen mukaan totesi: "Voin vain toistaa ylimmän komentajan sanat, että hyökkäyksen tapahtuessa Donbassia vastaan, poliittisista muista syistä johtuen, Ukraina tulee kärsimään katkerat seuraukset ja menettämään valtionsa itsenäisyyden".

"Me myös vahvistamme OSCE:n antaman tiedon, että raskasta aseistusta – mikä on kielletty Minsk-2 sopimuksessa – on tuotu yhteenottojen lähelle Ukrainan armeijan toimesta" otteessa kerrotaan. Venäjän armeijan upseeri viittaa sosiaalisen median välittämiin tietoihin, että raskaita tankkeja ja tykistöä on siirretty Mariupolin lähelle Ukrainan hallituksen toimesta parin viimeisen kuukauden aikana.

Lisäksi artikkelin kirjoittajat raportoivat, että tämä informaatio on vahvistettu kahden riippumattoman lähteen toimesta Federaation Neuvostossa ja Venäjän valtion Dumassa. Yksi lähteistä viittaa siihen, miten samantapainen hyökkäys päättyi Georgiassa 2008, ja Venäjän armeija oli silloin heikompi ja huonommin varustettu.
"Älä edes kuvittele kiipeämistä, ellet halua menettää maatasi" lähde lisäsi viitaten Ukrainan viranomaisiin.

Suorassa haastattelussa Putin vastasi Zakhar Prielpin esittämään kysymykseen: Odottaako presidentti Ukrainan hyökkäystä Donbassista Maailmancupin 2018 aikana?
"Jos se tapahtuu, mielestäni sillä tulee olemaan hyvin vakavat seuraukset Ukrainan itsenäisyydelle kokonaisuudessaan. Vakuutan taas kerran, toivoni mukaan mitään sellaista ei tule tapahtumaan" Putin varoitti.

Edelliset lausunnot herättivät aktiivisen keskustelun, mitä Venäjän tulisi tehdä. Asiantuntijat ja Venäjän yleinen mielipide ovat esittäneet, mitä Venäjä voi tehdä:
Yksi tapa on Venäjän virallinen tunnustus Luhansk-Donesk alueille kaikkine seurauksineen. (Ulkoministeri Lavrov kutsuu sitä tunteelliseksi, seurauksiltaan kyseenalaiseksi.)

"Ukrainan hallitus on koonnut runsaasti joukkoja ja tarvikkeita Gorlovkan suuntaan, mekanisoitu 58. jalkaväki-, 1. tankki- ja 81. prikaatit entisten varusteiden lisäksi, kuten myös tykistöä, MLRS tulivoimaisen Uragan 15. tykistörykmentin, 3 mm jet divisioonan Smerch liekinheitto- 40. prikaatin.
"Siten puolustajamme Gorlovkan suunnassa joutuvat taistelemaan kuutta prikaatia vastaan, yhteensä 20 000 miestä, 120 tankkia, yli 250 kenttätykkiä ja kranaatin-heitintä vastaan", kirjoittaa Alezander Kots blokissaan.

Raportissa mainitaan myös väestön evakuoinnista taistelujen jaloista, mutta se on toistaiseksi pelkkä huhu.
Sotilaslähteet spekuloivat OSCE tarkkailijoihin ja diplomaattien mielikuviin perustuen, että Ukrainan presidentti voi antaa käskyn hyökätä DLNR alueille ennen uutta vuotta – murskatakseen kapinoivat alueet, julistaakseen sotatilan ja peruakseen Radan ja presidentti Squaren vaalit.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi Moskovassa, että hänellä on todisteita Kievin provokaatiosta Krimin niemimaalla joulukaan 10 viimeisen päivän aikana. Hän vakuutti, "etteivät Venäjän erityispalvelut salli sen tapahtua, mutta jos se tapahtuu, Poroshenko tulee saamaan vastauksen, eikä se ole vähäinen, sen voin vakuuttaa".
Hän ehdottaa "vähemmän kiivaita taisteluja Kievin taholta, joka on koordinoinut toimensa läntisten avustajiensa ja säätiöittensä kanssa", kuten hän sanoi. http://halturnerradioshow.com/index.php/news/world-news/3598-putin-if-ukraine-attacks-donestsk-or-luhansk-ukraine-will-cease-to-exist,

Joku voi esittää kysymyksen, mitä tekemistä Ukrainan tilanteella on Israelin ja sen naapurien välisten asioitten kanssa. Seuraava artikkeli antanee vastauksen.

02. Allnewspipeline.com artikkelissa kerrotaan Amerikan yhteenotosta neo-natsien kanssa, joka voi johtaa Amerikan tuhoutumiseen: Venäjän kärsivällisyys alkaa loppua; Venäjä on perustanut sotilastukikohdan Karibiaan, ja sen ydinaseita kuljettavien raskaitten pommikoneitten ylilennot lähelle USA:n rajoja ovat voineet tulla uudeksi todellisuudeksi, johon on pakko tottua, kuten otsikossa todetaan.

Yhdysvaltain armeija ja sen puolustuskyky heikkenivät presidentti Barack Hussein Obaman 8-vuoden aikana tasolle, joka vaarantaa koko maailman turvallisuuden. Obama julisti jo vaalipuheissaan pienentävänsä USA:n maailmanlaajuisen merkityksen sille kuuluvalle tasolle. Hän erotti tai pakotti ennen aikaiselle eläkkeelle useita satoja armeijan johtavia kenraaleita ja laivaston amiraaleja, pienensi tutkimuslohkojen määrärahoja ja pyrki sulkemaan ydinvoimaloita tai rajoittamaan niiden toimintaa, ja erityisesti tuhoamaan USA:n maailmanlaajuiset merivoimat, mutta ei tuntenut mitään mielenkiintoa maailman johtavien valtioiden edistykselle aseteknologian ja ydintutkimuksen aloilla. Tämän johdosta USA on jäänyt pahasti jälkeen etenkin Venäjän ja Kiinan rajusta noususta noilla aloilla.

Kylmän sodan aikana USA:n ja Neuvostoliiton välille sovittiin järjestelmä, jolla pyrittiin estämään vahingossa syntynyt maailman tuhoutumiseen johtava ydinsota. Tätä kutsuttiin nimellä MAD (Mutual Assured Distruction, yhteisesti vahvistettu tuho). Tämä perustui tosiasiaan, että sekä USA:lla että NL:lla oli kyky ja tarvittava tuhovoima tuhota toisensa. Siksi asennettiin johtajien välille punainen puhelinlinja, jolla oli mahdollisuus saada suora yhteys johtajiin sodan estämiseksi.


Artikkelissa todetaan, että niistä ajoista lähtien USA:n pelotusvoima on heikentynyt, ja Venäjän voima aseteollisuuden ja ydinteknologian hyödyntämisen alueilla on noussut ylivoimaisiesi USA:n vastaavaan verraten, eikä MAD ole siten enää pätevä.

Monet kasvot ovat vaihtuneet ja paljon on muuttunut vuodesta 2016 lähtien Obaman valmistautuessa presidentin vaaleihin, jolloin venäläinen kenraali totesi myöhemmin: "Venäjä ja USA olivat lähempänä tuhoisaa ydinsotaa kuin koskaan". Mutta kaikki merkit viittaavat kolmannen maailmansodan järjettömyyden olevan suoraan edessä, mikä tarkoittaisi jokaisen miehen, naisen ja lapsen Amerikassa ja suuressa osassa maailmaa joutuvan välittömän selviytymisuhan alaisiksi, jos sota todella kuumenisi valkohehkuun saakka.

USA:n presidentti Ronald Reaganin talousministeri Paul Craig Roberts varoitti äskettäin, että presidentti Trump on hänen nähdäkseen joutunut sotilaallis-turvallisuus-yhdistelmän painostuksen alaiseksi, mistä Reagan varoitti jäähyväispuheessaan:
"Yksi loukkaus liian monta: ja Kreml kääntyy Trumpia vastaan kärsivällisyyden loppuessa."

Roberts toteaa aivan oikein venäläisten osoittaneet suurta kärsivällisyyttä välttäen sotilaallisia äänenpainoja Washingtonin häväistyksiin ja provokaatioihin, mutta uusi viittaus tsarismiin osoittaa, että kärsivällisyys on loppunut, ja Moskova suunnittelee nyt sotilaallista tukikohtaa Karibialle, mistä on osoituksena kahden ydinaseen kuljettamiseen sopivan raskaan pommituskoneen ylilennot Karibian merellä Venezuelan hävittäjien saattamina. Venäjä hieroo tietoisesti nenäänsä USA:n nenää vastaan tuntien oman voimansa ja kykynsä.

Toiseksi artikkelissa mainitaan Venäjän kehittämästä vedenalaisesta robotista, joka toimii siihen asennetun ydinvoiman ansiosta vuosikaudet ilman huoltoa. Sen lastina on sadan megatonnin ydinpommi. Tätä Poseidon robottia ohjataan kauko-ohjauksella, mutta siinä on myös asennettuna omaohjaus, joka ohjaa sitä ennakkoon laadittujen koordinaattien mukaan. USA:n rannikon edustalla räjäytettynä se tuhoaisi koko USA:n rannikon aiheuttamallaan tsunamilla. Se on voitu asentaa USA:n itärannikon edustalle. Poseidon oli Kreikan pahansisuinen merenjumala.

Sekä USA:n kenraalit että senaattorit ovat varoittaneet viimeisen vuoden aikana, ettei Amerikalla ole mitään, millä se pystyisi estämään Venäjän (ja Kiinan) uusien hypersonic, moninkertaisesti äänen nopeuden ylittävien, ohjusten yllättävät iskut.
Roberts varoitti jo 2016 Satan 2 ydinpommia kuljettavasta ICBM ohjuksesta, joista yksi pystyy tuhoamaan Ranskan tai Texasin kokoisen alueen. Robertsin mukaan 5 tai 6 Satan ohjusta pystyisivät pyyhkimään pois koko USA:n itärannikon minuuttien sisällä. Jos presidentti Trump sallisi USA:n demokraattien ja neo-huijarien saattaa USA:n sellaiseen sotaan, Amerikan unelmasta jää vain kaukainen muisto.

USA:n demokraatit ovat huutaneet kurkku suorana yli 2 vuotta, että Venäjä ja Putin omistavat presidentti Trumpin, mutta vakuuttavasti voidaan väittää, että Demokraatit ja syvän etelän ovat tosiasiassa Ukrainan natsien omistamia ja ovat kauan toteuttaneet niiden päämääriä. Esimerkkinä on Obaman hallituksen toiminta neo-natsi nukkepresidentin asettaminen Ukrainan johtoon 2014.

Washingtonin hallituksen vakuuttaessa, että Venäjää vastaan asetetut sanktiot pysyvät voimassa vain vahvistuen, kunnes Venäjä palauttaa Krimin niemimaan Ukrainalle. Viitaten Asia Times ja Steve Quayle lauantain websivuun, artikkelissa todetaan, ettei se tule koskaan toteutumaan, sillä Kerch satama-alue ja Azoz meri ovat kuuluneet Venäjään vuosisatojen ajan, kertoo Asia Times.

Venäjän presidentti Nikita Khrushchev, joka oli kotoisin Ukrainasta, siirsi Krimin niemimaan Ukrainalle 1954 proletaarisen veljeyden nimissä vastoin Venäjän (USSR) perustuslakia. USA:n neo-huijarit ja Venäjän-pelkurit vaativat, että USA:n tulisi uudelleen aseistaa Kievin maa-, ilma- ja merivoimat vastatakseen Venäjän hyökkäyshaluun, mutta Krimillä sitä pidetään huonona pilana.

Jokainen tietää, että Ukrainan presidentti Petro Poroshenko tarvitsee huomion siirtämistä pois surkeasta, korruptoituneesta hallituksesta, ja siksi hän määräsi laittomat Donbassin kaupunkien pommitukset ja äskeisen Kerch välikohtauksen.

Presidentti Donald Trump pelaa vaarallista peliä Ukrainassa, sillä Naton jäsenenä USA joutunee sotaan vastoin vaaliaikaista lupaustaan ja tahtoaan NATO:n esittäessä uhkauksiaan Venäjää vastaan hyvin tiedostaen, ettei sillä ole mitään mahdollisuuksia noustessaan Venäjän mahtia vastaan. USA joutuisi sotaan avustaessaan NATO:a puolustamaan Ukrainaa Venäjää vastaan tulevina päivinä, viikkoina tai kuukausina. Sellainen sota ei tulisi päättymään hyvin ketään osapuolta kohtaan.

Venäjän asioitten asiantuntija Stephen Cohen raportoi 02.04.2018, että Amerikan yhteys Ukrainan neo-natsien kanssa on keskeisen median täydellisesti sensuroima, ja Cohenin esittämät tosiasiat, jotka hän esittää lausunnossaan, kertovat tarinaa Ukrainasta, joista harva amerikkalainen – ja muutkaan - on tietoinen.
Ortodoksinen USA:n poliittinen media syyttää Putinin Venäjää uudesta kylmästä sodasta turvautuen "tosiasioihin", joissa sivuutetaan historia, ja esitetään tosiasioina perättömiä tietoja ja propagandaa, kertoo seuraamani artikkeli.

Sala-ampujat, jotka surmasivat useita protestoijia ja poliiseja Kievin Maiden aukiolla 04.02.2014, panivat alulle demokraattisen vallankumouksen, joka kaatoi valitun presidentin Viktor Yanukovychin hallituksen saaden valtaan antivenäläisen, pro-amerikkalaisen hallituksen. Cohen sanoo: Se ei ollut demokraattinen eikä vallankumous, vaan korkean tason tuen varassa toimineen neo-fasistisen oikeistosektorin suorittama väkivaltainen vallankaappaus.

Sisällissodassa keskeistä osaa pelannut Azov-pataljoona, joka on Kievin armeijan virallinen komponentti, esittelee avoimesti natsisymboleitaan ja -tervehdyksiään.
Ukrainan armeijan "stormtroop-kaltaiset" hyökkäykset homoja, juutalaisia, ikääntyneitä venäläisiä ja muita "epäpuhtaita" vastaan tuovat auttamatta mieleen natsien suorittamat puhdistukset kaikkia ei-arjalaisia vastaan.
Artikkeli jatkuu vielä, mutta meidän täytyy lopettaa tähän. http://allnewspipeline.com/Is_WW3_And_Sure_Destruction_Now_Inevitable.php,

03. UUTISIA LYHYESTI

SpaceIL insinöörit valmistautuvat laukaisemaan valmistamansa kuuluotaimen kohti täyskuuta ensi vuonna 2019. Alus painaa 585 kg, ja sen tehtävänä on mitata kuun magneettisia kenttiä. Beresheet alus lähetettäneen matkalleen alkuvuodesta. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5427818,00.html,

Iranin hakkerit kohdistavat iskunsa USA:n virkailijoihin ja ydinekspertteihin.
"Charming Kitten" yritti tunkeutua talousministeriön virkailijoitten yksityisiin E-maileihin, sekä ydinsopimukseen osallistuneiden tietoihin. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5427068,00.html, https://www.jpost.com/Israel-News/Iranian-cyber-attacks-threaten-the-US-Could-Israel-be-next-574657,

PA sanoo saaneensa selville, kuka oli Länsirannan veristen hyökkäysten suunnittelija. Hänen nimensä on Jassar Barghouti, joka vapautettiin Gilad Shalitin vapauttamisen yhteydessä suoritetussa vankienvaihdossa.
IDF.n sotilasta Gilad Shalitia vastaan vapautettiin 1027 terroristia v. 2011, joskin viimeinen neljännes jäi vapauttamatta Abbasin aloitettua kuhertelut Hamasin kanssa. Se myös lopetti Israelin ja PA/PLO:n arabien väliset rauhankeskustelut. Barghouti on Hamasin jäsen, toinen arvoasteikossa Länsirannalla. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5427760,00.html,

Australian pääministeri Scot Morrison tunnusti Jerusalemin länsiosan Israelin pääkaupungiksi, mutta ei siirrä lähetystön Jerusalemiin tässä vaiheessa. Australian työväenpuolueen ulkomaanasioitten senaattori Penny Wong sanoo, että puolue tunnustaa Palestiinan valtion, jos se saa vallan. Wong sanoo olevansa sekä Israelin että palestiinalaisten ystävä.
https://www.timesofisrael.com/australian-labor-party-says-it-will-recognize-palestinian-state-if-in-power/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN.

Jerusalem 7 -14; Tiberias 12 -19; Suolameri 15 -23; Eilat 12 -23; puolipilvistä, pohjoisessa sataa tänään ja torstaina, lämpötila nousee hieman.



















Sunday, December 16, 2018

SUNNUNTAI 16.12.2018

SUNNUNTAI 16.12.2018
01. Viimeiset viikot ovat antaneet aiheen epäillä, että hyökkäykset israelilaisia kohteita vastaan tukevat lisääntymään. Näiden viikkojen aikana PA:n ja Hamasin arabit ovat surmanneet 5 israelilaista ja haavoittaneet 12 Juudeassa ja Samariassa, kuten Debkafilen (DF) terrorinvastaiset lähteet raportoivat.

DF:n asiaa koskevassa artikkelissa todetaan, että kasvavien todisteiden valossa Fatahin äärijärjestö Tanzim on yhä useammin osallistunut näihin Israelin vastaisiin hyökkäyksiin Hamasin rinnalla.

Ratkaiseva todiste oli Barkan teollisuuspuistossa 2 työntekijää murhanneen terroristin kiinnisaaminen 5 viikon ajojahdin jälkeen Askarin pakolaisleirissä Nablusissa, jossa hän sai surmansa tulitaistelun seurauksena.
Ennen Barkan terroristin eliminoimista Israelin turvallisuusjoukot saivat kiinni toisen terroristin, joka oli osallisena Ofran tulituksessa 9. joulukuuta Sudran arabikylässä Ramallahin alueella. Tulituksessa terroristi ampui 21-vuotiasta 30 viikkoa raskaana ollutta naista vatsaan – luultavasti tarkoituksellisesti – minkä johdosta keisarinlaikkauksella abortoitu poikalapsi kuoli 4-päivän ikäisenä tulituksessa saamiinsa vammoihin.

Viimeisin verinen todiste saatiin torstaina PA:n arabin surmatessa 2 IDF:n sotilasta ja haavoittaen kolmatta ja nuorta naista Givat Asaf Hill risteyksen lähellä olevalla bussipysäkillä lähellä Betheliä. Hamasin tiedottaja ilmoitti Hamasin osallistuneen ainakin kahteen terrori-iskuun.

DF kertoo, että Ramallah on Fatahin valvoman PA:n ja sen instituutioiden toimipaikka. Nousevien todisteiden mukaan on myös selvää, että Fatahin "aseellinen siipi" Tanzim, joka toimi pääasiallisena terrorijärjestönä Israelia vastaan toisen intifadan aikana ja sen jälkeen 2000 -2002 jolloin se voitettiin, on lisäämässä peitettyä tukeaan Juudeaa ja Samariaa viime viikkoina terrorisoituneelle Hamasin verkostolle.

DF:n artikkelin mukaan Tanzim järjestönä tukee vain Hamasin aseellista osaa, joka äskettäin järjestäytyi puolisotilaalliseksi osastoksi, tunnettuna nimellä "Amoudi marttyyrien prikaati". Sen perustajajäsenet ovat enimmäkseen intifadan veteraaneja.

DF mainitsee 6 todistetta Tanzimin yhteydestä Hamasiin.
1. Hamasin verkosto keskittyy Ramallahiin, jossa se tuntee voivansa toimia turvallisesti PA:n ja sen turvallisuusjoukkojen nenän edessä.
2. Hamas omaksui uuden hyökkäystavan. Ofrassa ja Asafissa terroristit käyttivät autoa tulistuksessa ja nopeassa paossa, joka oli Tanzimin käyttämä tavaramerkki. Sitä testattiin 9. tammikuuta Hamasin ja Tanzimin yhteisoperaatiossa rabbi Raziel Shevahin murhaamiseksi kotinsa edessä.
3. Terroristien kyky välttää kiinnijoutumista epätavallisen pitkän aikaa johtuu Tanzimin tarjoamista piilopaikkoista palestiinalaisen kansan yhä useampien lohkojen aktivoituessa monimuotoisemmiksi, joilla aiemmin ei ollut suurta sympatiaa Hamasia kohtaan.
4. Fatah-Tanzim komensi seuraajiaan kansan keskuudessa avustamaan Hamasia asettamalla äkillisiä liikenne-esteitä IDF:n liikkeiden häiritsemiseksi, nostattamalla spontaaneja mellakoita, poistamalla hyökkäyksistä otettuja videoita, joissa näytettiin pakolaisterroristien mukanaoloa ja heidän avustamisestaan niissä.
5. Israelin ja PA:n turvallisuusjärjestöjen välinen yhteistoiminta rauhan säilyttämiseksi on heikentynyt viime viikkoina. Tämä johtuu osaksi
PA:n tietoisuudesta, että Tanzim tukee Hamasia, ja osaksi siitä, että sen tietolähteet ovat kuivumassa.
6. Torstaina, joulukuun 13.päivänä, Tanzim katsoi ajan kypsyneen salaisen Hamasin tukensa julkistamiseksi, ylistämällä keskiviikkona israelilaisia murhanneita terroristeja julkisesti "Palestiinan sankareiksi", ja kehotti arabimassoja kunnioittamaan Hamasin perustamispäivää perjantaina 14.12. yleisillä mielenosoituksilla. Näillä Tanzim haluaa toistaa Hamasin järjestämiä 8 kuukautta kestäneitä "paluumarsseja" Gazan rajalla.
https://www.debka.com/extremist-fatah-wing-throws-support-behind-latest-hamas-terror-onslaught/,
02. Debkafile lisää omiin tietolähteisiinsä perustuen, ettei Tanzimin antama tuki Hamasille ole osoitettu vain Israelia vastaan, vaan se on osa Tanzimin johtajan Mahmoud al-Aloulin poliittista kampanjaa. Hänet valittiin PA/PLO:n apulaispuheenjohtajaksi. Hän on toiminut Fatahin keskuskomitean jäsenenä vuodesta 2009 lähtien. Hänen päämääränään on astua Mahmoud Abbasin rooliin tämän lopulta tajutessa aikansa koittaneen astua syrjään PA/PLO:n puheenjohtajana, jota hän on laittomasti pitänyt hallussaan lähes 14 vuotta.

IDF varoitti aiemmin tänä vuonna al-Aloulia, että ellei hän lopeta salaista kampanjaansa Tanzim terrorisolun hyväksi, IDF tuhoaa sen. Israel ei kuitenkaan ole – tapansa mukaan - puuttunut siihen tämän jälkeen.
Siten on odotettavissa voimistuneita Hamasin perjantaina järjestämien "March of Return" mielenosoitusten aikana Gazan turva-aidalla, ja ehkä myös Temppelivuorella, sillä Tanzim aikonee osallistua niihin jollain tavalla.

Debkafile ennustaa haastavien viikkojen ja kuukausien tulemista Abbasin seuraajan valitsemisen alkaessa kuumeta. Al-Aloulin lisäksi varteen otettavia ehdokkaita ovat ainakin Jibril Rajoub, Marwan Barghouti, sekä UAE:ssa maan pakolaisena asuva Mohammed Dahlan, jolla on vahva asema Hamasissa.
Marwan Barghouti johti Tanzimia 2.intifadan aikana. Israelin oikeusistuin tuomitsi hänet viiteen elinkautiseen + 40 vuotta, mutta hän pyrkii osallistumaan PA:n poliittiseen elämään vankisellistään käsin.
https://www.debka.com/extremist-fatah-wing-throws-support-behind-latest-hamas-terror-onslaught/,

03. Israelin turvallisuusjoukot jatkavat sinnikkäästi epäiltyjen terroristien etsimistä Juudean ja Samarian alueilla voidakseen estää heidän potentiaaliset suunnitelmansa uusista terrori-iskuista.

Viikonvaihteen aikana IDF pidätti tusinoittain Hamasin jäseniä ja kannattajia Juudeassa ja Samariassa. IDF:n käsityksen mukaan osa Givat Asafin ja Ofran lähellä tehtyihin autoterrorismiin osallistuneista on edelleen vapaalla jalalla. Nämä autosta tehdyt tulitukset eivät olleet "yksinäisten susien" tekemiä, vaan niiden takana ovat Hamasin terrorisolut, jotka IDF haluaa hajottaa. Tanzimin aktiivisuuden lisääntyessä IDF:n tulee laajentaa etsintöjään.

Golani Prikaatin 13. pataljoonan sotilaat pidättivät kaksi aseistettua miestä perjantain ja lauantain välisenä yönä lähellä juutalaista asuntoyhteisöä Hebronissa, vain 300 metrin päässä Patriarkkain Mausoleumista.

Yksi heistä oli aseistettu M-16 kiväärillä, täydellä panoslippaalla, ja asetettuna automaattiselle tulelle, kuitenkin varmuustoimi päällä.
Toisella pidätetyistä oli Uzi puoliautomaattinen rynnäkkökivääri.
Heidät molemmat vietiin kuulusteltaviksi.

IDF:n sotilaat partioivat Hebronin alueella lähellä juutalaista yhteisöä tehden ajoittaisia etsintöjä PA:n tiedustelulta saamiensa vihjeiden perusteella aseista, joita voitaisiin käyttää terrorismiin.

IDF:n Golani joukot ovat yhdessä Nahal Prikaatin kanssa pidättäneet tusinoittain Hamasin jäseniä viimeisten päivien aikana pyrkiessään estämään Gazan terrori-järjestöjen perustamaan terrorin infrastruktuuria Juudeaan ja Samariaan ja erityisesti Hebroniin, joka perinteisesti on Hamasin vahvaa aluetta, kuten myös Betlehem, jossa vietetään näyttävästi joulujuhlia.

Turvallisuusjoukkoja huolestuttaa havainto paikallisten terrorisolujen syntymisestä, joiden jäsenistä parilla kolmella ei ole mitään rekisteriä laittomuuksista, ja voivat siten esteettä hankkia aseita hyökkäyksiin.

"Tällä aseella he ampuvat tänään häissä – kuten arabeilla on tapana juhlia – mutta huomenna he myyvät ne, ja sitä seuraavana päivänä niitä voidaan käyttää terrori-iskuihin tulitushyökkäyksissä" kertoi Golani upseeri ynetnews.com toimittajalle. "Meillä on tuntu terroritasoisten hyökkäysten lisääntymisestä, mikä pitää meitä jatkuvasti valppaina. Toisaalta yöllisten ratsioittemme johdosta arabit ajattelevat kahdesti, ennen kuin pitävät hyökkäyksissä käytettäviä aseita kotonaan."

Lauantaiyönä salaiset agentit pidättivät arabimiehen nimeltään Mohammad Barghouti Kobar arabikylässä lähellä Ramallahia osana operaatiota Givat Asaf risteyksessä 2 IDF:n sotilasta torstaina murhanneiden terroristien pidättämiseksi ja saattamiseksi oikeuteen.

Kobar arabikylässä asuivat kaksi terroristia, Salah Barghoiti ja Wa´ad Barghouti, joiden uskotaan osallistuneen tulitukseen Ofran lähellä, jonka seurauksena 4-päivän ikäinen keisarinleikkauksella synnytetty poikalapsi Amiad Ish-Ran menehtyi.
Salah Barghouti, 29-vuotta, sai surmansa keskiviikkona yrittäessään paeta IDF:n pidätystä. Useita epäiltyjä pidätettiin Surda ja Silwad arabikylissä, kuten Shin Bet tiedotti.

Givat Asaf (Hill) tulituksessa haavoittunut Netanel Felber on edelleen hengen-vaarallisessa tilassa Hadashan Ein Karem sairaalassa Jerusalemissa; samassa iskussa pahoin haavoittuneen siviilin Shira Sabagin tila on parantunut.

Beithelin lähellä sijainneeseen IDF:n vartioasemaan soluttautunut arabi, joka ensin puukotti vartijasotilasta Naveh Rotem, 21, ja sitten iski häntä raskaalla marmorilaatalla päähän saattaen sotilaan kuolemanvaaraan, ilmoittautui lauantaina vapaaehtoisesti armeijalle. Hänet vietiin kuulusteltavaksi. Hänen uhrinsa tila on alkanut osoittaa elpymistä.

Parin viimeisen kuukauden aikana Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin vanhassa kaupungissa on tehty kaikkiaan 15 hyökkäystä, joissa sai surmansa 5 ihmistä ja 22 haavoittui.

Hyökkäysaalto alkoi Barkan teollisuushallissa tehdystä murhasta, jossa yhtiön sähkömiehenä toiminut arabi murhasi 2 juutalaista työtoveriaan Kim Levengrond ja Ziv Hagbi, ja haavoitti kolmatta. Murhaaja saatiin kiinni viiden viikon ajojahdin jälkeen Askarin pakolaisleisissä lähellä Nablusia. Hän sai surmansa tulitaistelussa yrittäessään paeta piirittäjiään.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5426781,00.html,

04. UUTISIA LYHYESTI

Miljoona Israelin lasta asuvat köyhyydessä, jossa ei ole varaa lämmitykseen, ruokaan eikä lääkitykseen.
Israelissa varaudutaan kulutustavaroiden hinnan nousuun, mutta samaan aikaan paikallinen NGO-järjestö paljastaa juuri joulun alla, jota osa israelilaisista kuitenkin kunnioittaa eri tavoillaan, karun todellisuuden.

Heprealaista nimeä "Latet" (Anna) kantava NGO järjestö raportoi, että yli 2.3 miljoonaa israelilaista – heistä yksi miljoona lasta – lasketaan kuuluviksi kategoriaan "köyhä". Lyhyesti sanoen kaikkiaan neljännes israelilaisista kärsivät taloudellista puutetta, vaikeuksista saada tulot ja menot tasapainoon Latet NGO-järjestön laatiman kriteerin perusteella arvioiden.
He elävät köyhyysrajan alapuolella.

Raportista selviää, että lähes neljännes israelilaista lapsista tarvitsevat lasten-huoltopalvelua, ja yli kolmannes heistä jättävät ainakin yhden aterian päivässä taloudellisen ahdingon vuoksi.
Rekisterin mukaan 6 % huollosta riippuvista lapsista ovat pakotetut anomaan almuja ja 5.7 % kokoavat ruokatarpeita lattioilta (kaduilta) tai roska-astioista.

Köyhillä vanhuksilla tilanne vain pahenee: 92 % heistä ilmoittavat, etteivät heidän eläkkeensä riittäneet, ja 2/3 osaa tunnustivat, etteivät he pysty hoitamaan terveyttään kunnolla.
Köyhistä perheistä 53 % sanoivat, ettei heillä ole tarpeeksi ruokaa; 72 % pelkäävät ruokatarpeittensa loppuvan, koska ei ole enää rahaa.
47 % sanoi joutuvansa korvaamaan maitotuotteet imeväikäisiltä korvaavilla tuotteilla.

Elintason korkeus iskee pahimmin heikkoihin perheisiin: 71 % huoltoa tarvitsevista ovat velkaantuneita; 49 % elää sulkemisuhan alla, ja yli puolella köyhistä perheistä ei ole lämmityslaitteita tai varaa niihin talven tullessa.
2/3 osaa heistä jättää lääkkeet ostamatta; 85 % jättivät hammashoidon pois.
11 % sanoo haluavansa tai jo yrittäneensä lopettaa elämänsä.

Latet järjestön puheenjohtaja Gilles Darmon sanoo sydäntä vihlovasti, että Israelin hallitukset ovat voineet tottua yli kahteen miljoonaan köyhään maassaan, muttei heidän tule tottua miljoonaan nälkää näkevään lapseen.
Alle 3 000 NIS kuukaudessa ansaitsevat ovat köyhiä NII:n (kansallinen terveysvakuutus instituutti) kriteerin mukaan, eli keskimäärin kolmanneksen kansallisesta kuukausipalkasta. Tutkimuksessa on käytetty juutalaisten ja arabien kaikista ryhmistä koottuja esimerkkejä.

Terveysministeri Haim Katz sanoi hänen ministeriönsä aiotuista budjetti- leikkauksista: "En tule sallimaan pienten tyttölasten vajoamista prostituutioon, jotta voisimme nostaa poliisiupseerien palkkoja. Leikkaukset pienentävät ministeriön mahdollisuuksia nostaa perheitä köyhyysloukusta".
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5425341,00.html,
IDF löysi jo neljännen hyökkäystunnelin, jotka Hizbullah oli louhittanut kallioiseen maastoon Libanonista rajan ali Israelin puolelle.
IDF jatkaa operaatiotaan "Northen Schield" (Pohjoinen kilpi), jolla pyritään poistamaan Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin uhkaukset "yllätyksistä, jotka tulevat kohtaamaan Israelia, jos se uskaltaa uhata Hizbullahia ja Libanonia". IDF:n operaatio aloitettiin 4.joulukuuta.
IDF:n tiedotteessa sanotaan, että 4. löydetty tunneli on IDF:n valvonnassa, eikä aiheuta välitöntä vaaraa, sillä räjähteet on siirretty syrjään.

Paikallisia asiaan kuuluvia auktoriteetteja on informoitu tunneleista.
Tiedotteessa todetaan, että "Libanonin hallitus on vastuussa hyökkäystunneleista, jotka on louhittu Libanonin alueelta. Tämä on yksi uusi häikäilemätön rikos YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä 1701 ja Israelin itsenäisyyttä vastaan, joka tehtiin 2006 toisen Libanonin sodan päätyttyä."
USA:n hallitus kielsi kansalaisiaan lähestymästä Libanonin raja-aluetta.

Pääministeri varoitti Hizbullahia vieraillessaan tunnelien paljastusalueella todeten: "Jos he tekevät virheen ja yrittävät vahingoittaa meitä, me tulemme antamaan heille ennen kokemattoman iskun." Hän sanoi, että IDF ja hallitus olivat kaiken aikaa tietoisia tunneleista, mutta pitivät suunsa tiukasti kiinni.
Ehkä IDF odotti vain sopivan menetelmän keksimistä, jolla tunnelit löydetään seismisen kaikuluotaimen avulla. Niiden tuhoaminen ei ole hankalaa, mutta Israel pysyttelee omalla alueellaan ja odottaa, että Libanon tuhoaa loput niistä omalla alueellaan.

Hizbullahin tarkoituksena oli soluttaa tunnelien kautta taistelijoitaan Israelin alueelle, jossa he olisivat miehittäneet Metullan alueen, tai ehkä ottaakseen panttivankeja kiristääkseen heillä myönnytyksiä Israelilta.
Libanonin presidentti Aoun puhui hyvin peitellysti ja pelokkaan tuntuisesti vakuuttaen, ettei Libanonilla ole pahoja aikeita IDF:n suhteen, eivätkä IDF:n toimet vaaranna valtioitten välisiä suhteita. Hän sanoi odottavansa lopullista raporttia ennen kuin tekee päätöksiä jatkotoimista. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5426851,00.html,

Hallituksen oikeistojäsenet antoivat pääministerille varoituksen, että hänen tulee muuttaa turvallisuuspolitiikkansa Juudeassa ja Samariassa, ja aloittaa operaatio väkivallan poistamiseksi Juudean ja Samarian alueilla, joissa veriset hyökkäykset Israelia vastaan ovat lisääntyneet hälyttävästi.

Protestin takana ovat Beit Yehudin, Likudin ja Kulanun ministerit, jotka protestoivat hallituksen villaisia vastauksia Hamasin ja Fatah-Tanzamin toistuviin ja nopeasti lisääntyviin hyökkäyksiin israelilaisia sekä sotilaita että siviilejä vastaan Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa.
Kapinoivat ministerit esittävät esimerkkeinä, miten hallituksen uhkaamien ja päättämien terroristen talojen, ja beduiinien laittomasti rakentamien kylien tuhoaminen on jäänyt tekemättä antaen viholliselle kuvan Israelin löysästä suhtautumisesta räikeisiinkin rikkomuksiin.
Torassa todetaan: "Parempi olla lupaamatta, kuin luvata ja jättää se toteuttamatta."
Netanyahu pitää nyt viittä ministerin paikkaa valvonnassaan, mikä osoittanee, että hänen tavassaan hallita on jotain pahasti pielessä, ja ettei sellainen hallintomalli ole sopivaa demokraattisessa valtiossa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5426921,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 7 -17; Tiberias 12 -23; ´Suolameri 14 -23; Eilat 14 -27; puolipilvistä, lämpötila laskee huomisesta alkaen.

Syyrian hallitus antoi varoituksen Israelille, että Syyriaa vastaan tehdyt hyökkäykset tullaan kostamaan vastaavanlaisilla iskuilla Israelin alueella, myös lentokenttiä vastaan tehdyt iskut. Syyria tukeutuu nyt Venäjään. https://ejmagnier.com/2018/12/14/new-rules-of-engagement-between-syria-and-israel-as-russia-changes-its-position/,