Friday, December 25, 2015

PERJANTAI 24.12.15

PERJANTAI 24.12.15
1.       TÄNÄÄN perjantaina, ensimmäisenä joulupäivänä, jolloin ”maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto”, kuten joululaulussa luvataan. kristityt kaikkialla maailmassa – kuten uskon – osallistuvat Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlan viettoon osallistuen Jumalanpalveluksiin tai muistellen ja lukien kertomuksia Jeesuksen syntymästä, toiminnasta ja – maallisella mittapuulla arvioiden – katastrofiin, kansansa hylkäämänä ja tuomitsemana hirvittävämpään kuolemaan ristinpuulla, mitä ihmiset ovat keksineet, mutta joka kolmen päivän ja yön jälkeen aloitti kokonaan uuden ajanjakson ihmiskunnan historiassa noustessaan ylös haudasta uutena luomuksena ja 40 päivän jälkeen noustessa ylös taivaaseen Isänsä luo, josta Hän oli lähtöisinkin. Tämä kaikki on ennakoitu profeettain kirjoituksissa, joita Jesuksen aikana kansaa johtaneet ja ohjanneet ylipapit, fariseukset ja kirjanoppineet eivät osanneet tai halunneet lukea oikein, koska heidän elämänsä kiintopiste oli kohdistettu maallisen elämän rientoihin, sen suomiin nautintoihin ja valtaan.
Jeesus Kristus merkitsi heille häiritsijää, joka oli poistettava ihmisten joukosta.

NYKYAJAN ihminen saa kuitenkin henkisen ja hengellisen päiväannoksensa useimmiten sähköisten välineitten kautta, jotka nekin palvelevat enemmän maailman sekulaaria eliittiä, eivätkä neitseestä syntyminen, maallisen ymmärryksen ylittävä ilmoitustieto, jota Jeesus opetti arvovallalla, joka ihmetytti kansansa johtajia, mutta joka ei halunnut ottaa sitä vastaan puusepän pojalta, joka ei ollut mitään oppia saanut, kuten he totesivat, sovellu heidän maailmankuvaansa.
Jeesuksen suorittamat ihmeteot, jotka saivat tavallisen ihmisen ymmärryksen lukkiutumaan, koska sillä ei ollut perusteita niiden selittämiseksi, herättivät kansan johtajissa, jotka olivat pääosin pappeja ja kirjanoppineita, kateutta ja vihaa.   
He tinkasivat Jeesukselta, kuka on antanut Hänelle sellaisen vallan, ja koska he eivät pystyneet ymmärtämään sitä, he päätyivät lopputulokseen, että sen täytyy olla belsebuulilta, riivaajien päämieheltä eli saatanalta tajuamatta, että he itse olivat hänen tuhoisan työnsä kohteina.  

2.       ONKO maailmassa sitten ihmisten kesken rauha ja hyvä tahto toisiaan kohtaan?
Onko ihmiskunta jalostunut luopumaan pahoista teoistaan ja vastaanottamaan uuden sydämen ja uuden elämän, jota Jeesuksen opetusten toteutuminen ihmisessä merkitsee, niiden tulemista lihaksi ja vereksi uudesti syntymisen kautta? Ovatko Jeesuksen lupaamat ihmeteot helpommat uuden ajan ihmisen uskottavissa?
Kirkollisten juhlien aikaan heräävät aina myös uskon vastustajat, joiden artikkeleita ja kirjoituksia sekä videoita ja filmejä maallinen media mielellään esittää pyrkien tekemään pienen uskovien joukon epävarmaksi ja jopa epäilemään uskonsa perusteita sen muka tieteellisiin tosiasioihin perustuvien maallisen järjen tuotteiden valossa, jota heille syötetään pitkin päivää.
Seurakuntien paimenten valtaosa, joiden tulisi pystyä varjelemaan laumaansa myös tältä henkiseltä ja hengelliseltä hyökkäykseltä, on jo koulutuksessaan saanut vahvan epäilyksen ja epäuskon ruiskeen, mikä on tylsistänyt heidän mielensä ja hengelliset aseensa taistelussa maailman ruhtinaan valtaa vastaan.
Professori Nikolainen opasti tulevia pappeja Helsingin yliopistoissa tähän tapaan: ”Kun te astutte seurakunnan eteen, puhukaa sille ikään kuin uskoisitte Sanan, vaikka me tiedämme, ettei se ole totta”.
Tai erään suuren seurakunnan johtava paimen, joka totesi miesten keskustelu-piirissä: ”Nuo niin sanotut ihmeet ja voimalliset teot, joista Raamattu puhuu - sairaitten parantaminen, pitaalisen puhdistamisen, näön palauttaminen sokeille, veden muuttaminen viiniksi, myrskyn tyynnyttäminen, tuhansien ihmisten ruokkiminen viidellä leivällä ja kahdella kalalla, kuolleitten herättäminen, johon kuuluu myös Jeesuksen nouseminen elävänä haudasta – ne kuuluivat sen ajan taikauskoisen ja tieteen saavutuksista osattoman ihmisen ajatusmaailmaan, mutta eivät sovellu nykyajan valistuneen ihmisen maailmankuvaan”. Miten yleistä ja laajaa tällainen ajattelu lienee aikamme paimenten parissa, jäänee tutkijoitten ja kuulijoitten harkinnan varaan, enkä halua puuttua siihen, mutta varoitus on paikallaan, sillä jo Paavali varoitti tulevina aikoina seurakunnan keskuuteen hiipivistä susista, jotka eivät seurakuntaa säästä.

3.       Palataksemme kappaleen alussa esittämiin kysymyksiin rauhasta ja hyvästä tahdosta luokaamme seuraavaksi katsaus Pyhän Maan sisäiseen tilanteeseen.
Onhan nyt sentään Jeesuksen syntymän muistoksi vietettävä juhla, jota tuhannet kristityt kaikkialta maailmasta tulevat kokemaan sen syntysijoilta, Nasaretisssa, Betlehemissä Jerusalemissa, ja yleensä Pyhän Maan ilmapiirissä. Sillä, syntyikö Jeesuslapsi syys-lokakuussa vai joulujuhlan viettämisen aikaan talvella, on kokonaan toisarvoinen joskin mielenkiintoinen merkitys, minkä ei tule järkyttää kenenkään uskovan tai ei-uskovan mielenrauhaa. Todellinen asia on, että Hän syntyi maailmaan.

Jeesuksen syntymäkaupunki Betlehem, joka vielä ennen Oslon sopimuksen 1993 allekirjoitusta oli vahvasti kristitty-enemmistöinen kaupunki, on nykyisin PA:n arabi-enemmistöinen ja valvoma kaupunki, jossa kristittyjen asukkaitten määrä on 70 %:n enemmistöstä kutistunut 10 -15 %.n tasoon arabien painostus- ja vainotoimintojen vuoksi ja pienentyy edelleen kristittyjen muuttaessa ulkomaille. Samoin Ramallah oli kristitty kaupunki, mutta on kehittynyt PA:n arabien pääkaupungiksi, jossa sijaitsevat PA:n hallintokeskus Mukata ja johtavat instituutit. PA:n tähtäimessä on kuitenkin Jerusalem, minkä vuoksi Jasser Arafatin maalliset jäännökset Mukatassa on sijoitettu symbolisesti rautatien kiskoille odottamaan aikaa, jolloin ”Israel on tuhottu ja Jerusalem vapautettu juutalaisten saastuttavista jalanjäljistä”, kuten Abbas runoili. Tilanne on samankaltainen Jerusalemin itäosissa, joita Israelin tulisi valvoa.

PA:n johtajien ja islamin hengellisten auktoriteettien kiihottaman puukotus-intifadan vuoiksi Betlehemin perinteinen joulujuhla kutistui lähes olemattomiin Abbasin kehotettua välttämään ”elämöimistä joululla”, kuten Kekkonen aikoinaan varoitti suomalaisia elämöimisestä itsenäisyydellä. PA:n vallankumousasuihin pukeutuneen nuorison ja soittokuntien esitykset ilotulituksineen ovat nekin laantuneet.
Mutta PA:n islamilainen johto halusi esittää oman versionsa suvaitsevaisuudesta kristillistä uskoa kohtaan pystyttämällä Jeesuksen syntymäkirkon seimiaukiolle joulukuusen – todellisuudessa sypressin, jonka IDF:n puskutraktorien selitetään irrottaneen juuriltaan, ja jota Jerusalemin Postin pääartikkelissa kutsuttiin ”saatanan joulupuuksi”. Sen koristelussa käytettiin saatanalisia symboleja, hyökkäyksissä IDF:n sotilaita ja siviilejä vastaan surmansa saaneiden ”marttyyrien” kuvia, IDF:n sotilaitten käyttämien kyynelkaasurakettien tyhjiä kanistereita, ja muuta ”miehityksen” vastaista materiaalia ilman, että kukaan esittää vastalauseensa yhden kristittyjen pyhimmän juhlan karkeasta häpäisystä ja uskonnollisen maailmanlaajuisen juhlan räikeästä politisoimisesta Vapahtajansa syntymäkaupungissa.
Maailman kristikansa ja menettänyt suolaisuutensa eikä kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Mitä muutakaan on todettava ”kristillisen lännen” lähes täydellisestä hiljaisuudesta kaikkialla islamin alaisissa maissa, joista Afganistanin, Syyrian, Irakin ja Iranin monien muiden maiden ohella, harjoittamasta kristittyjen verisestä vainosta hallitsee maailman mediaa?  
Kristitty maailma omaksuu jo dhimmi-mentaliteetin jo ennen kun sille on esitetty todellinen vaatimus: Alistu islamin vallan alle ja maksa määrätty suojeluvero tai kuole – tosin norjalaisille on taidettu antaa nämä vaihtoehdot.
Myös Roman paavi Francis I valitti Vatikaanin Pietarin kirkon loistossa pitämässään joulusaarnassa ihmisten itsekkyyttä ja sydämettömyyttä huomioimatta köyhien tarpeita ja heidän ahdinkoaan, mutta ei sanallakaan islamin harjoittamasta vainosta. Paavin saaman tiedon mukaan juutalaisen ei tarvitse kääntyä eikä uskoa Jeesukseen Messiaanaan voidakseen pelastua. Paavi lupaa, että lopulta kaikki pelastuvat.

Jerusalem Post kertoo 8. sivun artikkelissaan, että terrorista huolimatta kristillinen henki elää Jerusalemissa sekä asukkaitten että turistien joukossa. Se on nähtävissä kaikkialla Pyhässä Kaupungissa, artikkelissa todetaan, ja se on täysin erilainen kuin esim. Yhdysvalloissa, jossa joulunviettoa hallitsee hillitön materialismi. Artikkelin kirjoittajan mukaan joulu Jerusalemissa on enemmän hengellinen ja siksi hyvä.
Merkittävä piirre siinä on se, että juutalaiset rabbit ovat kasvavassa määrässä kiinnostuneet kristillisestä uskosta, ei pakanallisessa asussa, kuin Josef aikoinaan Faraon hovissa, jota veljet eivät tunteneet, vaan aidossa juutalaisessa kauhtanassa. Jotkut johtavat ortodoksirabbit julistavat julkisesti, että Messias on aivan oven edessä, ja Hän voi tulla koska tahansa. Tämä jos mikään on ajan merkki.

En haluaisi häiritä enempää lukijoitteni joulumieltä, mutta kun on tänne asti edetty, lienee paikallaan kertoa loputkin.
Eilisen torstaipäivän aikana Israelissa rekisteröitiin neljä terrorihyökkäystä, joissa 4 puukkosankaria pääsivät Allahinsa eteen vaatimaan niitä luvattua 72 neitsyttään, mutta myös yksi sotilas ja neljä siviiliä haavoittuivat.
.  
Adamin juutalaisyhteisön lähellä arabi ajoi autollaan sotilasjoukkoon, joka oli pysäyttänyt autonsa tien varteen. Arabikuljettaja sai surmansa sotilaiden luodesista.
Sotilaat tekivät iskun Qalandian pakolaisleiriin etsien epäiltyjä henkilöitä, Syntyneessä rähinässä yksi sotilas haavoittui ja yksi arabi sai surmansa.
Arielin kaupungin lähellä arabi hyökkäsi puukkoineen tarkastuspistettä vartioivien sotilaitten kimppuun haavoittaen yhtä. Muhammad Zahran, 22, Kfar Ad Dik arabikylästä, ammuttiin kuoliaaksi.  
Hebronin lähellä Ari-risteyksessä arabi hyökkäsi ruuvitalla varustettuna sotilaitten kimppuun. Hänet ammuttiin kuoliaaksi.
Geva Binyamin lähellä arabi hyökkäsi puukkoineen sotilaitten kimppuun haavoittaen lievästi sotilasta. Hänet ammuttiin kuoliaaksi.
Tiistaina todettiin että väkivalta-aalto, joka alkoi Jerusalemissa Levkovichin murhasta kahden tyttärensä silmien edessä, saavutti 100 päivän ajan. Näiden päivien aikana 24 israelilaista on surmattu ja 259 haavoittunut - 24 heistä vaarallisesti, 36 keskinkertaisesti loput vähemmän vaarallisesti. Arabien menetykset ovat 4-kertaiset. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4743727,00.html
PA varautuu salafi-islamilaisten yrityksiin kaataa PA:n hallinto, joka keikkuu veitsen-terällä ilmankin, ja kassa on tyhjä. PA:n poliisit pidättivät 16 palestiinalaista ääri-islamilaisen järjestöön kuuluvaa. PA on myös lisännyt poliisijoukkojaan Betlehemin alueelle, jossa pidätykset tapahtuivat. http://www.timesofisrael.com/palestinians-beef-up-bethlehem-security-amid-fears-of-is-attack/
Egyptiläinen lehti väittää pitkässä artikkelissaan, ettei juutalaisten Temppeliä koskaan rakennettu Jerusalemiin, vaan Temppelinä toimi vanha egyptiläinen temppelirakennus Galileassa, joka muutettiin juutalaisten vaatimusten mukaiseksi http://www.timesofisrael.com/egyptian-paper-claims-jewish-temple-was-never-in-jerusalem/.
Säätila jatkuu Israelissa aurinkoisena ja suhteellisen lämpimänä 8 -14 lukujen puitteissa, ehkä pientä heittoa voi tapahtua huomenna.
Toivotan vielä kerran siunattua ja rauhalista joulunviettoa, ja onnea ensi vuodelle.

Wednesday, December 23, 2015

KESKIVIIKKO 23.12.15

KESKIVIIKKO 23.12.15
1.       PÄIVÄN paras uutinen on, että julkisen alan lakko peruuntui viime sekunneilla viime yön aikana käydyissä neuvotteluissa. Lakko olisi sulkenut koulut, lentokentät, julkisen liikenteen ja monia muita palveluja, ja sen kustannukset yhteiskunnalle olisivat olleet 600 miljoonaa NIS, mitkä olisivat ennen pitkää tulleet kansan maksettaviksi. Tuntuu oudolta, että ammattiyhdistysliike Histadrut edes arvio hyötyvänsä lakosta juuri joulunajan kynnyksellä, jolloin tuhannet maahan pyrkivät turistit olisivat joutuneet peruuttamaan toivomansa pyhiinvaellus-matkansa maahan, jossa heidän uskonsa perustapahtumat toteutuivat. Jo pelkkä uhkaus lakosta aiheutti suurta epävarmuutta ja sydänsärkyä kauan sitten suunniteltujen toiveittensa romahtamisesta. Mutta raaka politiikka on kova ja kasvoton.

TOI:n artikkelin mukaan talousministeri Moshe kahlon ja Histadrutin johtaja Avi Nissenkorn viime yön tunteina sopimuksen, jolla julkisen alan työntekijät saavat 7.5 %:n palkankorotuksen viiden vuoden aikana. Niinpä työskentely kouluissa, kunnissa, lentokentillä ja monissa muissa instituutioissa voivat jatkua esteettä. TV2:n mukaan korotukset ovat alemman palkkaluokan työntekijöille suuremmat kuin 7.5 %.
Histadrutin alkuperäien vaatimus oli 11 %:n palkankorotus, mutta talousministeriö tarjosi 3 -7 %:n keskimääräistä korotusta.
Neuvottelijoiden antaman tiedon mukaan yleisen 50 %:n keskimääräisen korotúksen lisäksi työntekijät saavat 1000 NIS bonuksen tammikuussa 2015 ja saman verran tammikuussa 2016.
Avoimiksi jääneitä kysymyksiä yksityiskohdista hiotaan seuraavan 10 päivän aikana. Talousministeri Kahlon totesi, että ylemmän tason työntekijät osoittivat kiitettävää solidaarisuutta suostuessaan siihen, että alemman tason palkkoja nostetaan suhteessa enemmän kuin muita. Hän kutsui sopimusta ”historialliseksi”.

Sekä El Al,. että Arkia lentoyhtiöt olivat varautuneet lentoliikenteen keskeytymiseen keskiviikkoaamuna kuuden aikaan, ja sovittivat 20 lentovuoroa lennettäviksi ennen lakon alkamista, ja siitä pyrittiin ilmoittamaan matkustajille, joita kehotettiin saapumaan kentälle 3 tuntia ennen lentonsa alkamista.
Järki voitti lopulta tässä kiistassa, joka olisi maksanut yhteiskunnalle 600 miljoonaa NIS, kuten Kahlon totesi.  http://www.timesofisrael.com/general-strike-called-off-as-unions-treasury-come-to-agreement/

2.       Mutta lakkokysymyksen ratkettua positiivisesti meidän kiireellisin ja mielenkiintoisin kysymys on lähiajan sää, josta ToI ennustaa seuraavasti:

Säätilat tänään: Jerusalem 8 -15; Tiberias 10 -19; Suolameri 15 -22; Eilat 11 -22 +C-astetta. Taivas on yleensä pilvetön koko ennusteajan, mutta torstaina voi olla pientä pilveilyä, mikä aiheuttaa pienen lämpötilojen notkahduksen alaspäin kuitenkin pysyen lähellä tämän päivän lukemia. Sateita ei ole luvassa toistaiseksi. Varsin aikaisin alkaneet sateet ovat saaneet monet luonnonkukat heräämään kuivan ja kuuman kesän jälkeen tavallista aiemmin. Syklaamit ja unikot ovat monien vähemmän näyttävien kukkien ohella aloittaneet kukintansa, kuten ”Aurinkokylään”, Beit Shemesh, tekemämme matka maanantaina osoitti.
Kinneretin vedenpinta on pysytellyt eilisissä lukemissa. Se laskee normaali-kulutuksen vuoksi ilman korvaavia sateita noin 1 sm päivässä.

3.       KIREISIMPIEN uutisten tultua käsitellyiksi on syytä keskittyä selaamaan, mitä muuta uutta ja mielenkiintoista on tapahtunut tai tapahtumassa Israelissa ja maailmalla.

Yhdysvalloissa jotkut kongressin edustajat vaativat PLO:n edustuston sulkemista Washingtonissa, kuten he esittivät ulkoministeri John Kerrylle.
Obaman johtama Valkoinen Talo, käytännössä USA:n hallitus, torjui kauhistuneena sellaiset haaveet. PA/PLO on edelleen se ”pyhä lehmä”, jota ei saa vahingoittaa – teki se sitten kuinka paljon pahaa tai vahingoitti USA:n intressejä tahansa.
Siten Ilm.kirjan neljän ratsastajan värit liehuvat edelleen Washingtonin katukuvassa. Valkoisen Talon perusteluissa todetaan, että PLO:n toimiston sulkeminen vahingoittaisi pyrkimyksiä alueen jännitysten alentamiseksi.

Esityksen PA/PLO:n toimiston sulkemiseksi 18.12. teki 32 kongressin jäsentä, heidän joukossaan republikaanien presidenttiehdokas Ted Cruz, jonka suosio on noussut ilmiömäisesti lähelle tähän saakka ehdotonta ykkössuosikkia Donald Trumpia. Esityksestä toimiston sulkemisreksi perusteltiin sillä, että PA:n johtajat ovat kiihottaneet väkivaltaisuuksia israelilaisia vastaan, joihin kuuluvat viimeisten viikkojen aikana lisääntyneet sekä sotilaita että siviilejä vastaan tehdyt puukotukset.
Ted Cruzin websivulle lähetetyssä kirjeessä todetaan mm. ”USA:n velvollisuus on julkisesti tuomita PLO:n toimet ja välittömästi peruuttaa (sulkemista koskeva) siirto. PLO:n toimiston salliminen jatkaa Washingtonissa ei millään tavoin hyödytä Yhdysvaltoja eikä rauhanprosessia”.
USA:n ulkoministeriön tiedottaja Elisabeth Trudeau sanoi ministeriön saaneen kirjelmän ja että ulkoministeri John Kerry vastaa siihen. Hän sanoi, että vuodesta 1994 lähtien jokainen USA:n presidentti on käyttänyt siirto-oikeuttaan toimiston sulkemisesta.  Trudeau sanoi, että PLO:lla on oikeutettu asema eikä muutokseen ole aihetta. Kerry tuomitsi lausunnossaan väkivaltaisuudet ja kehotti molempia osapuolia välttämään kiihottavia lausuntoja, jotka voivat huonontaa tilannetta.   
Israelin ja PA/PLO:n väliset rauhankeskustelut katkesivat 2014 Abbasin rikkoessa räikeästi Oslon sopimuksia etsiessään suhteita Hamasin kanssa, eivätkä Netanyahun maanittelut niiden jatkamiseksi ilman ehtoja ole saaneet vastakaikua Abbasin taholta, joka suorien keskustelujen sijaan aloitti valtavan kampanjan valtionsa perustamiseksi YK:n ja sen alaisten instituutioiden kautta pyrkien samalla oikeus-teitse kyseenalaistamaan Israelin oikeuden itsenäisenä valtiona. PLO toteuttaa Kairossa 60-luvulla sopimasta vaiheittaisesta Israelin tuhoamisesta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4743094,00.html
4.       PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas totesi tavatessaan Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin lennettyään helleenien maahan sunnuntaina, että hän esittää PA:n lopullista romuttamista – joka on jatkuvassa konkurssitilassa – ja sen korvaamista Palestiinan valtiolla, joka tulee tapahtumaan ensi vuoden aikana, hän vakuutti. Hän sanoi, että uudet Palestiinan Valtion nimellä annetut passit tulevat voimaan vuoden 2016 alusta. Mielenkiintoista on nähdä, hyväksyvätkö Israelin rajaviranomaiset sellaista passia ja sen antamia viisumeja. Se rikkoo joka tapauksessa aiemmat sopimukset Israelin ja PLO:n välillä.
Abbas puhui eilen Kreikan parlamentissa esitellen omia suunnitelmiaan.
Kreikan parlamentti puolestaan valmistautuu tunnustamaan Palestiinan valtion. Kreikan parlamentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen komitea kehottaa hallitusta tunnustamaan Palestiinan valtion.  
Pääministeri Tsipras vieraili Israelissa viime kuussa tavaten pääministeri Netanyahun, jolle hän vakuutti Kreikan haluavan ystävälisiä suhteita juutalaisvaltion kanssa pyrkien samalla jatkamaan Kreikan perinteisiä suhteita PA/PLO:n kanssa. Tsipras käväisi matkansa aikana Ramallahissa morjestamassa Abbasia. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4742697,00.html,

5.       Israelin ja Turkin suhteitten asteittaisesta palauttamisesta siihen, mitä ne olivat ennen maitten välille nousseita ja kehitettyjä ongelmia, joista Mavi Marmaran välikohtaus Välimerellä oli viimeinen niitti Erdoganille suhteitten jäädyttämiseksi ja ulkoministerin kutsumista kotiin, pahiten ovat hiertäneet Turkin läheiset suhteet Muslimiveljeskuntaan ja sen sirpalejärjestöön Hamasiin.
Turkin suorasaneinen ja usein harkitsematon presidentti Recep Tayyip Erdogan katsoo, että suhteitten palauttaminen Israelin kanssa on sittenkin edullisempi kuin suhteet toisiin muslimivaltioihin, joita niitäkin on pidettävä yllä, etenkin Persianlahden GCC-maihin. Turkki perusti tukikohdan sinne äskettäin.
Hamasin päämaja on ollut Istanbulissa vuosikaudet, mutta nyt Turkin taholta ilmoitetaan, että Hamasin korkea virkailija - Israelissa terroristiksi kutsuma – Salah al-Arouri muutti ”vapaaehtoisesti” pois Turkista, jonka toiminta Istanbulissa oli yksi Israelin silmiä hiertävä tekijä. Hänen uskotaan muuttavan joko Qatariin tai Libanoniin. Tämä ei kuitenkaan ole Netanyahun mielestä tarvittava ”luottamusta kasvattava toimi”, kuten Israelissa sanottaisiin, suhteitten palauttamiseksi.
Toinen kysymys on Gazan kauppasaarron purkaminen, jota Erdogan on vaatinut vuodesta toiseen. Israelin ohella saartoon osallistuu myös Egypti, joka valvoo Siinailta Gazan kaistalle johtavaa maantieyhteyttä sekä joka on tuhonnut satoja Gazan arabien kaivamia salakuljetustunneleita Siinaille, joiden kautta kuljetetaan kaikkia myytäviä artikkeleita -. jopa henkilöautoja – ja henkilöitä, joilla ei ole muuta mahdollisuutta päästä Gazaan, mutta myös raketteja ja ohjuksia.
Israelista kuljetetaan päivittäin km. 350 rekka-autollista kaikkia tavaroita paitsi niitä, joita Israelissa pidetään turvallisuutta vaarantavina. Ministeri Uri Ariel, joka tunnetaan kovista otteistaan arabien oikeuksia vastaan, esittää merisataman avaamista Gazan rannikolle, mutta hänen perusteluistaan ei ole tietoa. Gazan arabit vaativat myös, että Arafatin aikoinaan rakentama lentokenttä tulee kunnostaa ja avata lentoliikenteelle sopivaksi.
Terroristi Salah al-Arouri kärsi 15 vuotta saamastaan tuomiosta Israelin vankilassa, kunnes hänet karkotettiin Syyriaan 2012, josta hän muutti Turkkiin.  Syyrian presidentti Bashar Assad karkotti Hamasin maasta sen taistelijoiden liittyessä Assadia vastustavien kapinallisten joukkoihin. Al-Arouri suunnitteli kolmen yeshiva-opiskelijan sieppaamisen ja murhaamisen Gush Etzionissa 2014, joka aiheutti useita sotilaallisia operaatiota Israelin taholta ja lopulta Gazan kesäsotaan 2014. A-AroUri oli perustamassa Hamasin sotilaallista siipeä izza din al-Qassam.
Mossadin uusi johtaja Yossi Cohen osallistui neuvotteluihin Turkin edustajien kanssa Zyrichissä, joissa sovittiin useista jännitystä lieventävistä toimista, joiden toivotaan johtavan suhteitten normalisointiin ja ulkoministereitten vaihtamiseen maiden välillä. Monet tarkkailijat Israelissa pitävät sopimusta Israelille vaarallisena ja jopa tuhoisena. Netanyahu ei ole vielä allekirjoittanut sitä. Presidentti Erdogan sanoo, että Turkin kansa tuntee sympatiaa juutalaisia ja Israelia kohtaan, mutta maitten välillä on vielä sovittamattomia kysymyksiä, jotka tulee poistaa. Suurin näistä on Palestiinan valtion perustaminen, jota Erdogan vaatii. Erdoganin on vaikea luopua toiveistaan Ottomaani-hallituksen kaltaisen liittoutuman perustamiseksi, johon kuuluisivat aluksi Irak, Syyria ja Libanon, mutta laajenisi Jordanian ja Gazan suuntaan sekä Persianlahden maihin. Palestiinan Valtio olisi suuri voitto Turkille. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/senior-hamas-official-salah-al-arouri-quits-istanbul/2015/12/22/
6.      UUTISOTSIKOITA
·         Englannin juutalaisjärjestöt reformoidut, liberaalit ja masortit, ovat hallituksen virallisesta politiikasta välittämättä perustamassa yksityiseen rahoitukseen perustuvaa pakolaisrekisteriä.
Juutalaisjärjestöt katsovat, etteivät he voi seurata sivusta, miten Englannin erotteleva turvapaikkapolitiikka sallii vain pienen puron Euroopan pakolais-tulvasta päästä laillisesti turvaan Englantiin. Järjestöt julkaisivat hanukka-aikana videon, jossa pakolaisten ongelmia tarkastellaan. Esikuvana käytetään Kanadassa kehitettyä järjestelmää, jossa synagogat, yhteisö-järjestöt ja yksityishenkilöt sitoutuvat osallistumaan pakolaisten uudelleen asettumiseen paetessaan maassaan yli 4 vuotta kestäneitä taisteluja. Englannissa lainsäädäntö rajoittaa yksityistä turvapaikkapolitiikkaa, mutta ne voivat yhdessä hallituksen viranomaisten ja kirkon kanssa sitoutua huolehtimaan pakolaisten asuttamiseen, ”kotouttamiseen”, kuten kai Suomessa sanottaisiin. Konservatoorijärjestöt eivät ole mukana.  Yhteyksiä on pyritty luomaan myös Englannin muslimijärjestöihin. Maahanmuuttajien lukumäärä 20 000 pyritään nostamaan 2.5 kertaiseksi. http://www.timesofisrael.com/british-jews-prepare-groundwork-for-influx-of-syrian-refugees/
·         USA:n presidentin valitsemiskampanjat ovat saamassa epäkurantteja piirteitä sekä republikaanisen että demokraattisen puolueen edustajien kesken että eri puolueitten edustajien välillä. Republikaanien pääehdokas Donald Trump jatkaa suorasanaisia heittojaan, joita toiset yrittävät kumota perusteettomina tai valheellisina., mutta ovat kerran toisensa jälkeen joutuneet toteamaan, että Trump teki kotitehtävänsä ja puhui totta, vaikka heitot ovat useimmiten kirveleviä. Viimeksi hän käytti Hillary Clintonista määreitä kuten toistuva häviäjä, joka 2008 taisteli Obamaa vastaan ja hävisi. ”Hänen odotettiin voittavan, ja hänet runkattiin”, Trump selitti käyttäen yiddishin sanaa schlong, joka tarkoittaa miehen sukuelintä. Hän viittasi myös Hillarín myöhästymiseen väittelytilaisuudesta todeten: ”Luulin hänen luovuttaneen. Tiedän, minne hän meni. Se on inhottavaa enkä halua puhua siitä”. Trump pyysi Hilaria pyytämään anteeksi valhettaan, jossa hän sanoi IS:n ryhmän käyttäneen Trumpin kuvaa taistelijoitten värväämisreksi. Trump ei ole IS:n käyttämässä kuvassa, mutta Bill Clinton on. http://www.timesofisrael.com/clinton-wont-respond-to-trumps-schlonged-comment/
·         Israelin kohtelu vankejaan kohtaan sai ansaittua kiitosta arabitaholta, kun eräs arabi-muslimi esitti FB:n sivullaan rinnakkain luurankomaiseksi nälkiintynyttä arabia syyrialaisessa vankilassa, ja lihavaksi pöhöttynyttä Samir Kuntaria tilaisuudessa, jossa hänet karkotettiin Syyriaan. Kuntar oli viettänyt lähes 30 vuotta israelilaisessa vankilassa. http://www.timesofisrael.com/image-of-plump-prisoner-kuntar-drives-arab-praise-of-israel-on-facebook/
·         Poliisi pidätti 17 juutalaista pohjoisessa ja yhden Jerusalemissa. He osallistuivat mielenosoituksiin, joilla esitetään vastalause poliisin ja sen shabak järjestön kuulustelumetodia vastaan, jossa käytetään kidutusta. Poliisi kieltää käyttäneensä kidutusta saadakseen tunnustuksen Duman arabi-kylässä tehdyn tuhopolton epäiltyjä oikeistolaisia ”setlereitä” vastaan. Heidän asianajajansa sanoo, että tunnustus saatiin kiduttamalla, ja että sellainen tunnustus voidaan kiistää oikeudessa.  Toisessa ”hintalappu” iskussa tuntemattomat olivat heittäneet savupommeja arabimuslimin kotiin. Kukaan ei loukkaantunut siinä, mutta se on tarpeetonta kärjistämistä. http://www.timesofisrael.com/18-arrested-at-protests-over-alleged-treatment-of-duma-suspects/
·         Uskonnollinen oikeusryhmä vaatii poliisitukintaa ja oikeuskanslerin puuttumista vihanlietsontaan, johon sen mukaan Lehava järjestön johtaja Bentzi Copstein syyllistyi laatimassaan artikkelissa, jonka hän julkisti ääri-ortodoksien Kooker websivulla. Copstein sanoo artikkelissaan tuntevansa hengellistä turvattomuutta vuosisataisen vihollisen kirkon taholta. Viime kuussa Copstein johti pienehköä ryhmää, joka osoitti mieltään Ymcan ulkopuolella sen järjestämän joulujuhlan aikana.  Hän kutsui kristittyjä juutalaisen sielun murhaajiksi. Hän syytti kristittyjä siitä, miten he vainosivat juutalaisia maanpakolaisuudessa. Hän vaati heidän karkottamistaan maasta saastaisina. Hän sanoi websivun artikkelissaan kristillisen kirkon saaneen pahimman lyönnin kasvoihinsa, kun juutalainen valtio perustettiin väittäen, että se käytti miljardeja USD lähetystyöhön Israelissa saadakseen jalansijan ja myrkyttääkseen hengellisen ilmapiirin Pyhässä Maassa. ”Kristittyä ei enää pidetä uhkaavana verenimijänä (vampire), vaan miellyttävänä ystävällisenä turistina ja kumppanina läntisessä maailmassa, joka dominoi elämäämme”. Verenimijät voivat kiittää Israelin hallitusta, joka ei tarpeeksi painota juutalaisuutta tehden heidän työnsä paljon helpommaksi, hän väittää. http://www.timesofisrael.com/head-of-extremist-jewish-group-calls-christians-blood-sucking-vampires/
·         IDF suoritti viime yön aikana 17 epäillyn arabin pidätyksen Hebronin ja Samarian alueilla. Terroriryhmän majapaikasta Yattan arabikylässä löydettiin asekätkö, jossa oli Kalashnikov rynnäkkökiväärejä, metsästyskiväärejä ja yönäkölaitteita kivääreihin, sekä muita varisteita kuten ammusvöitä, puukkoja jne. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/17-arab-terrorist-suspects-captured-assault-weapons-cache-discovered/2015/12/23/

Toivon síunattua joulurauhaasekä turvallisuutta  ja onnea vuodelle 2016
Gavriel

Sunday, December 20, 2015

SUNNUNTAI 20.12.15

SUNNUNTAI 20.12.2015
1.       UUSI PÄIVÄ ja uusi viikko alkoi taivaankannen ollessa ohuen pilviverhon peittämä, mutta silmämääräisesti studioni ikkunasta arvioiden sateista ei ole tietoakaan. Tosin kaikki voi muuttua tällä länteen viettävällä maapalalla hetkessä Välimereltä tulevan ilmanvirtauksen vuoksi ilman varoitusta. Mutta se onkin toinen juttu.

Säätilat tänään: Jerusalem 8 -15; Tiberias 11 -21; Suolameri 16 -22; Eilat 11 -21 +C-astetta. Tänään ja huomenna maanantaina taivas on puolipilvinen kirkastuen sen jälkeen, mutta sateista ei ole tietoa. Sää lämpenee parin asteen verran.
Kinneretin vedenkorkeus laskee puolen sm:n päivävauhdilla, ja on nyt -213.04.
Uutisraportit kertoivat myös tulvista Ashkelonissa. Vaikka se toistuu jokaisena sateisena keväänä, viranomaiset pitäytyvät katonkorjaajan filosofiaan: eihän sateella voi kattoa korjata, ja kun ei sada, kattokaan ei vuoda. Mitä tässä turhia hosumaan!

2.       Raporttien mukaan kurditerroristi Samir Kuntar sai surmansa IDF:n ilmaiskussa Damaskokseen kuuden (8?) muun Hizbullahin taistelijan kanssa, jotka taistelivat Assadin armeijan rinnalla Syyrian pääkuupunkia uhkaavia Al-Nusran taistelijoita vastaan. Arabimedia kertoi lauantaina, että rakennus, jossa Hizbullahin taistelijat asuivat, tuhoutui IDF:n ohjusiskussa, Russia Today uutiskanavan mukaan Kuntar oli ilmaiskuin pääkohde. Venäläislähteen mukaan monikerroksinen kerrostalo tuhoutui iskussa täydellisesti. Reutersin välittämän tiedon mukaan rakennukseen todella osui useita ohjuksia, mutta terroristit syyttivät niistä Assadin armeijan raketti-iskuja.

Hallituslähteet kertovat Reutersin mukaan, että isku oli IAF:n suorittama, ja lehtikuvien mukaan asuntokerrostalo tuhoutui täydellisesti surmaten kaikki siinä olleet, heidän mukanaan Samir Kuntar.
Samir Kuntar johti terroriryhmää, joka 1979 tunkeutui Nahariyan kaupunkiin. Operaation aikana Kuntar surmasi raakalaismaisesti opettajan ja pienen lapsen hakkaamalla hänen päätään kalliota vasten ja täydentäen työnsä kiväärinsä perällä. Hänet vaihdettiin 2008 vankienvaihto-operaatiossa Hizbullahin kanssa, joka neuvotteluissa vihjaili kahden sieppaamansa IDF:n sotilaan olevan hengissä, mutta vasta vaihtotilaisuudessa paljastui, että sotilaiden ruumiit luovutettiin kahdessa mustissa arkussa.
Tapausta pidettiin Israelissa moraalisesti erittäin tuomittavana ja eettisesti petollisena, jossa leikittiin sotilaitten omaisten tunteilla.  
Kuntarin surmaamiseksi tarkoitettu aiemmin tehty ilmaisku autokolonnaa vastaan epäonnistui, vaikka hänen kerrottiin olleen autossa mukana. Kuntarin tapauksessa oikeus ja kohtuus toteutuivat lopulta suoden pientä lohdutusta omaisille ja IDF:n johdolle ja Israelin hallitukselle, joka suostui vaihtokauppaan.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/205166#.VnY5nFN706s

3.       GAZAN terroristit ovat kehitelleet uusia menetelmiä taisteluissaan IDF:n sotilaita vastaan, koska heillä on vähän raskasta aseistusta ja ne vähät, joita uskalletaan käyttää, IAF käy tuhoamassa välittömästi täsmäiskuillaan.
IDF:n sotilaat löysivät Gazan turva-aidan läheisyyteen piilotettuina useita pommiansoja, joita kutsutaan nimellä Improvised Explosive Devices, eli IED. Yksi niistä laukaistiin joku päivä sitten IDF:n sotilaitten läheisyydessä, mutta se ei aiheuttanut vahinkoa. Tämä on uudenlainen ase toivottoman tuntuisessa sodassa IDF:n kanssa.
Räjähdyksen jälkeen suoritetuissa etsinnöissä niitä on löydetty useita pitkin turva-aidan vartta. Ne oli kytketty johtojen avulla valvomoon, jossa ne on tarkoitus laukaista kännykän avulla.
Pommiansojen kehittäjäksi ja asentajaksi on ilmoittautunut Iranin tukema ja Hamasin suojeluksessa uusi terrorijärjestö, joka käyttää itsestään nimeä Al-Sabirin.
Al-Sabirin sanoi perjantaina vastaavansa keskiviikkona IDF:n partiota vastaan räjäytetystä pommista. Vaikka isku ei onnistunut, järjestön nimen nouseminen julkisuuteen on kuitenkin voitto sen imagolle.
Gazan arabilähteet kertovat, että IDF:n tulituksessa keskiviikkona räjäytetyn pommin jälkeen haavoittui arabimaanviljelijä. Gazan terveysministeriön mukaan 20-vuotias arabi haavoittui jalkaan ja käteen.
IDF:n julkistaman raportin mukaan vastaiskuissa haavoittui 3 Hamasin taistelijaa. IDF kehotti turva-aidan läheisyydessä toimivia juutalaisyhteisöjä varovaisuuteen.

Al-Sabirin tarkoittaa arabiaksi kärsivällisyyttä (Patience). Se on rakennettu Hizbullahin esikuvan mukaan, ja sen ensimmäisenä päämääränä on nostaa sen taistelijoitten määrä 400:an. Siinä se kohtaa vaikeuksia, sillä sen jäsenet ovat Iranin ja Hizbullahin tapaan shia-muslimeja, mutta Gazan arabit ovat valtaosaltaan sunni-muslimeja. Iranin vallankumousarmeijan luovuttamat varat salakuljetetaan Gazaan Iranin ”Iranilaisen Vallankumous, Ayatollah Khomeini”- nimisen hyväntekeväisyys-järjestön kautta.

AL-SABIRIN järjestöä johtaa entinen Islamic Jihadin johtaja Hisham Salem. Järjestö on ampunut raketteja Israelin puolelle, ja kolme kuukautta sitten sen taistelija Ahmed al-Sihari sai surmansa TV-uutisten mukaan tulitaistelussa IDF:n kanssa.
2014 Gazan kesäsodan aikana IDF räjäytti sen perustaman asetehtaan Gazassa surmaten 2 raketinvalmistamiseen osallistunutta työntekijää.
Iran on käytännössä lopettanut avustuksensa Hamasille, koska se vastustaa Assadin valtaa Syyriassa, jota Iran tukee. Iran katsoo kuitenkin tarvitsevansa asemia Gazassa, ja siksi sen intressien mukaista on Al-Sabirin tukeminen. Rekrytointia harjoitetaan Al-Sabrinin riveihin hyväntekeväisyystoiminnan avulla, jolla hämätään myös länsi-maiden tuntema epäluuloisuus järjestön todellisista päämääristä. Toiseksi työttömyys on Gazassa ainainen ongelma, ja monet nuoret miehet kirjoittautuvat sen riveihin saadakseen varaa perheittensä elättämiseksi.

Lauantai-iltana Gazasta ammuttiin yksi raketti Israelin eteläosaan. Se putosi asumattomalle alueelle aiheuttamatta vahinkoja. IAF:n koneet tekivät vastaiskuja Gazan pohjoisosaan öiseen aikaan, kuten tavallista. Sen aiheuttamista vaurioista tai ihmisuhreista ei ole toistaiseksi tietoja. IDF:n omaksuman periaatteen mukaan Hamas on vastuussa kaikista Gazasta Israeliin ammutuista raketeista ja tulituksista.  http://www.timesofisrael.com/sabrine-movement-claims-responsibility-for-blast-along-gaza-border/

4.       TURKKI on tarjonnut Hamasin ulkomailla toimivalle johdolle turvapaikan Persian-lahden maiden kyllästyttyä sen läsnä oloon ja usein niiden intressien vastaisten lausuntojen aiheuttamaan hämminkiin. Uusi realiteetti voi muuttaa tilanteen.
Turkin viime päivien aikana aloittama kampanja ulkopolitiikkansa uudelleen arvioinnista ja todellisten liittolaisten etsimiseksi on johtamassa siihen, että esteet uuden poliittisen suuntauksen tieltä on raivattava, miten tuskaliselta se tuntuukin.
Henry Kissinger lausui aikoinaan, ”ettei ulkopolitiikassa ole ystäviä, vain intressejä”, ja ne intressit ovat omia, eivät toisen valtion. Henkilökohtaiset sympatiat ja antipatiat ovat tärkeitä, mutta eivät ratkaisevia. Erdogan poltti päreensä Israelin johtajien kanssa, ja lähestyy nyt sovinnonhaluisena Israelin johtajia, joita hän runteli pahoin loukkaavilla lausunnoillaan. Israelin johto on puolestaan toistuvasti ilmentänyt haluaan rakentaa uudelleen aiemmat hyvät suhteet Turkin kanssa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan tapasin Hamasin johtajan Khaled Mashaalin upouudessa Yildizin palatsissaan Istanbulissa. Vain muutamia päiviä aiemmin Israel ilmoitti useista suhteitten parantamiseksi tähtäävistä toimista, joita oli pohjustettu salaisilla neuvotteluilla Turkin ja Israelin välillä.  
Keskustelujen aikana Hamasin poliittisen toimiston johtaja Mashaal informoi Turkin presidenttiä viimeaikaisesta kehityksestä Lähi-Idässä – tietenkin Hamasin näkökulmasta katsoen. Keskustelujen tuloksista ja mahdollisista sopimuksista ei ole annettu julkisuuteen mitään tarkempia tietoja.

YKSI tärkeimmistä keskusteluaiheista on Israelin toivoma kaasuputki Turkkiin, joka tarjoaisi Turkille kaasua ja mahdollisuutta sen välittämiseksi edelleen Euroopan markkinoille. Turkki on saanut kaasunsa pääosin Venäjältä, mutta viime päivien välikohtaukset Turkin pudottaman venäläisen koneen alas ampumisineen ovat kiristäneet maitten välisiä suhteita lähelle katkeamispistettä. Turkki on voinut toimia tässä USA:n hallituksen työrukkasena, mutta turkkilainen kone sen suoritti.
Turkki syyttää, että venäläinen hävittäjä rikkoi 24.11. Turkin ilmatilaa, minkä Venäjä kiistää. Koneen musta laatikko, joka löydettiin, voi antaa tietoja, kumpi on oikeassa.
Hamas ei ole komentoinut uutta tilannetta Turkin ja Israelin välillä.

Edellinen neuvottelu Erdoganin ja Madshaalin välillä tapahtui 13. elokuuta, ennen Israelissa alkaneineen ja kasvaneen väkivalta-aallon alkamista, joka on vaatinut 22 israelilaisen hengen ja 252 haavoittumisen. Israelin ulkoministeriön 14.12. antaman tiedotteen mukaan arabien menetykset ovat 100 kuollutta ja 1000 haavoittunutta, useimmat niistä väkivaltaisen hyökkäyksensä aikana tai sen seurauksena. Osa haavoittuneista ja sairaalahoitoa tarvitsevista vammautui mielenosoituksissa, joissa he hengittivät massojen hajottamiseen tarkoitettua kaasua, tai joutuivat muiden poliisin ja IDF:n omaksumien mellakantorjuntaan tarkoitettujen toimien uhreiksi. http://www.timesofisrael.com/erdogan-hamas-leader-mashaal-meet-in-istanbul/

5.       UUTISOTSIKOITA
·         Hizbullah on menettänyt Syyrian taisteluissa lähes 1500 kaatunutta ja tuhansia haavoittuneina. Tämä on nakertanut sen suosiota Libanonissa ja tyrehdyttänyt sen potentiaalisten taistelijoitten värväämisen. Toisin sanoen, sekä Hizbullah että Syyrian presidentti Basdhar Assadin joukot kärsivät sota-väsymyksestä, vaikka toisaalta ovat saaneetkin korvaamatonta kokemusta, jota ainakin Hizbullah toivoo voivansa hyödyntää taisteluissa Israelia vastaan. Vaikka se on käyttänyt osan raketeistaan ja ohjuksistaan Syyrian taisteluissa, sillä uskotaan olevan nyt 150 000 rakettia ja ohjusta ase-arsenaalissaan, ja niiden osumatarkkuus ja käyttövarmuus ovat kasvaneet.  http://www.timesofisrael.com/hezbollah-recruiting-drive-uncovers-its-deeper-role-in-syria/
·         Presidentti Barack Obama vahvisti allekirjoituksellaan perjantaina kongressin hyväksymän lain, jolla tiukennetaan Hizbullahin vastaisia sanktioita. Valkoinen Talo uskoo tällä voivansa hillitä Iranin tukea Hizbullahille sen jälkeen, kun loputkin Iranin vastaisista sanktioista poistetaan. Tämä vapauttaa 150 miljardia USD Islamilaisen Tasavallan käyttöön, sekä tuntematon määrä dollareita ja Euroja vapautuneitten liikesuhteitten kautta. P5+1 maiden ja Iranin välisen sopimuksen mukaan sanktiot on poistettava, kun IAEA on tunnustanut Iranin täyttäneen omat ehtonsa, joita JCPOA:n (Joint Comprehensive Plan of Action) nimellä kulkeva liittoutuma sille asetti. IAEA:n vihoviimeinen raportti ilmoitti, että Iran jatkaa vastoin sopimusta ballististen ohjusten testaamista. Tämä voi olla IAEA:n kuolonlaulu, kuten tarkkailijat huomioivat. http://www.timesofisrael.com/obama-signs-hezbollah-sanctions-bill-into-law/
·         Asianajaja, joka puolustaa israelilaista nuorta miestä, jonka Shabak väittää syyllistyneen Duman arabikylässä molempien vanhempien ja pienen sylivauvan kuolemaan johtaneessa tuhopoltossa, sanoo Shabakin kuulustelijoitten käyttäneen epäinhimillistä kidutusta tunnustuksen saamiseksi, vaikka epäilty kieltää syyllisyytensä. Asianajaja pyytää nyt korkeimmalta oikeudelta ohjetta ja päätöstä tilanteen laukaisemiseksi. Poliisi sanoo, että se tietää syyllisen, mutta sillä ei ole todisteita, minkä vuoksi asiaa ei ole voitu viedä oikeuteen. http://www.timesofisrael.com/high-court-petition-seeks-legal-counsel-for-final-duma-suspect/
·         Tel Avivissa marssi 3000 ihmistä Likudin päämajan luota Rabinin aukiolle syyttäen oikeistoa kiihotuksesta vasemmistoa vastaan. Toinen pienempi marssi osoittaa vasemmiston kiihotuksesta Netanyahua vastaan, jossa pääministeriä esitetään natsiasuisena diktaattorina. http://www.timesofisrael.com/some-3000-rally-in-tel-aviv-against-right-wing-incitement/
·         Lauantaina iltapäivällä suurta puukkoa käsissään pitävä 20-vuotias arabi Mahmoud Faisal Bisharat pyrki juutalaisten synagogaan, mutta paikalla olleet estivät sen. Arabi haavoitti 40-vuotiasta miestä hengenvaarallisesti ja kahta naista lievemmin. Arabi juoksi karkuun erään ampuessa varoitus-laukauksen ilmaan. Arabi yritti tunkeutua sitten kahden korttelin päässä olevaan taloon. onnistuen pääsemään olohuoneeseen puukkoineen, mutta talon emäntä Dikla Dvir asettui vastustamaan häntä molemmin käsin kirkuen lakkaamatta, onnistuen työntämään arabin asunnon ulkopuolelle ja sulkemaan lasioven. Ulkopuolella poliisit ottivat arabin hallintaansa. Arabi on kotoisin Sikemistä (Nablus). Dvir ei haavoittunut vaikka arabi kuljetti puukkoaan hänen ihollaan. http://www.timesofisrael.com/with-inexplicable-strength-raanana-woman-saved-family-from-terrorist/
·         USA:n kongressi päätti perjantaina antaa 3.1 miljardia Israelin puolustuksen kohentamiseen. Summasta 487 miljoonaa USD käytetään USA:n ja Israelin välisen sopimuksen mukaan ohjusten torjuntajärjestelmien kehittämiseksi sekä 40 miljoonaa USD tunnelian tunnistamiseen tarkoitetun järjestelmän kehittämiseksi. Summat ovat kuitenkin pienentyneet edellisvuodesta. http://www.timesofisrael.com/congressional-spending-bill-includes-israel-defense-assistance/
·         Israelissa Breaking th Silence NGO-järjestö ylitti sille asetetut rajoitteensa ja toimi vieraan valtion agentin ja sabotöörin ominaisuudessa, minkä johdosta sen toimintaa vaaditaan lopetettavaksi tai valvonnan alaiseksi. Moshe Yaalon köytti tilaisuutta hyväkseen ja antoi käskyn, etteivät sen edustajat saa enää liikkua IDF:n sotilaitten mukana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/205171#.VnZ1ZVN706s
·         Synagogan johtajat vaativat, että valtion tulee asettaa aseistetut vartijat synagogien ulkopuolelle, koska terroristit pyrkivät hyökkäämään niihin tietäen, että kokoontunut palvojajoukko on aseeton ja puolustuskyvytön, kuten Har Nofin synagogaan tehty kirvein, puukoin ja pistolein tehty hyökkäys osoitti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/205168#.VnZ2eVN706s
·         Kansanedustaja, sisäministeri Silvan Shalomia vastaan 7 naisen nostamat syytteet Shalomin epäkorrektista käyttäytymisestä heitä kohtaan osoittaa, että vaalit ovat taas tulossa. Tällä kertaa kysymys on Likudin sisäisestä keskus-komitean vaalista. Bibi haluaa poistaa hänen toimintaansa vastustaneet ja vahvistaa omaa asemaansa saadakseen tukevamman jalansijan toiminnalleen, jota jotkut väittävät yksinvaltaiseksi. Vaalit voivat onnistua kahden kuukauden sisällä. Bibi harkitsee vielä asiaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/205162#.VnZ3cFN706s
·         Demografia toimii selvästi Israelin eduksi, sanoo asiantuntija Yoram Ettinger. Juutalaisnaisten syntyvyys on kasvanut ja ylittänee jo 3 lasta naista kohti, kun arabien syntyvyys pienenee. Israelissa on nyt 6.6 miljoonaa juutalaista ja 3.4 miljoonaa arabia, eli 66 % juutalaisenemmistö koko Israelin alueella Jordan joesta Välimereen. Tämä olisi syytä huomioida. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/205159#.VnZ5I1N706s