TORSTAI 17.03.11

1. JAPANIN ydinonnettomuus 9.0 asteen maanjäristyksen ja sen seurauksena syntyneen tsunamin vaurioittamassa Daiichin atomivoimalassa Fukushimassa kehittyneen potentiaalisesti massiivisen katastrofin estämiseksi Japanin ydinvoimalaviranomaiset pyrkivät tekemään kaikkensa USA:n antaman avun turvin saadakseen tilanteen hallintaan.
Vaarallisin tilanne on kehittynyt reaktorissa no 3, jonka varastoaltaisiin oli varastoitu käytettyjä uraanisauvoja. Niitä säilytettiin veden täyttämissä altaissa, mutta reaktorirakennuksessa sattunut räjähdys ja tulipalo vaurioitti altaita paljasten osan uraanisauvoista, jotka edelleen korkeasti radioaktiivisina kuumenevat ilman jäähdytystä ja säteilevät radioaktiivisuuttaan ilmaan. Nämä uraanisauvat ovat plutoniumin ja uraanin sekoitusta (Mox), mikä hallitussa normaalireaktiossa tuottaa enemmän lämpöä, mutta hallitsemattomana päästää ilmaan plutonium-partikkeleita, jotka hengitysteihin päästyään joutuvat keuhkoihin tai maksaan ja sieltä verenkierron kautta luuytimiin, jossa ne voivat jatkaa säteilemistään koko ihmisen loppuiän aiheuttaen syöpäkasvaimia luuytimissä ja muualla ruumiissa.

YDINVOIMALAN työntekijät yrittivät pudottaa vettä helikopterien kuljettamilla säiliöillä, mutta reaktorin läheisyydessä havaittu vaarallisen korkea säteilymäärä pakotti ainakin aluksi luopumaan suunnitelmasta. Viimeiset tiedot kertovat, että operaatiota jatketaan. Toisena vaihtoehtona suunniteltiin vesitykkien käyttöä varastoaltaiden täyttämiseksi ja uraanisauvojen jäähdyttämiseksi, mutta voimakkaat vesisuihkut voisivat vaurioittaa uraanisauvoja.
Ydinvoimalan henkilökunnan valtaosa poistettiin välillä ja jätettiin vain 50 keskeistä työntekijää paikalle, mutta henkilökuntaa on välillä komennettu takaisin voimalaan. Säteilymäärät reaktorien lähettyvillä vaihtelevat, minkä johdosta tilanne muuttuu kaiken aikaa.
Suurin uhka aiheutuu mahdollisuudesta, että uraanisauvat alkaisivat kuumennuttuaan liikaa sulaa ja polttaa aukkoja niitä suojeleviin paksuihin terässeiniin. Tämä paljastaisi korkeasti radioaktiiviset sulaneet sauvat, jotka voisivat vapaasti levittää säteilyään ympäristöönsä.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=212532

JAPANIN viranomaiset kehottivat asukkaita 20 km:n säteellä ydinvoimalasta siirtymään kauemmas, ja 30 km:n säteellä pysymään sisätiloissa, mutta USA:n viranomaiset suosittavat 80 km:n suojavyöhykettä. Daiichin ydinvoimala sijaitsee 240 km:n päässä pääkaupungin Tokion alueesta, jossa asuu n.13 miljoonaa asukasta. Säteilymäärät eivät ole siellä nousseet hälyttävästi, mutta useiden maitten lähetystöt ovat lähettäneet henkilökuntansa perheitä kotimaihinsa. Vaikka uutiset keskittyvät seuraamaan reaktorien 3 ja 4 tilanteen kehittymistä, viranomaisten mukaan kaikki voimalan kuusi reaktoria ovat vaaratilanteessa. Seuraavassa linkissä yhteys artikkeliin, jossa tutkitaan vaarallisen korkean säteilyn vaikutuksista ihmiseen. http://www.jpost.com/Features/FrontLines/Article.aspx?id=212225

Japanin kansallinen poliisijärjestö vahvistaa keskiviikkona iltapäivällä, että katastrofin jälkeen 12 prefektuurissa on löydetty 4 314 kuollutta, mutta 8 606 ihmistä on edelleen kateissa. Japanin Punaisen Ristin lääkäri Takanori Watanabi vahvistaa Otsuchissa, että tämän alhaalla sijaitsevan kaupungin 17 000:sta asukkaasta puolet on edelleen kateissa.
Japanin atomivoimaloiden ongelmat ovat herättäneet maailmanlaajuisen keskustelun ydinvoiman turvallisuudesta. Lukuisat maat ovat arvioimassa uudelleen ydinohjelmansa mielekkyyttä sekä aloittaneet toimivien laitostensa turvallisuustarkastukset.
Asia on ajankohtainen Israelissa, jonka naapurimaista useat suunnittelevat omia reaktoreitaan, osa aivan lähituntumaan kuten Jordania. Alue tunnetaan maanjäristysalttiina, jossa ne ovat yleisiä ja jossa suurta järistystä odotetaan koska vain.
USA:ssa varoitetaan myös suuren maanjäristyksen mahdollisuudesta aivan lähi aikoina.
http://www.foxbusiness.com/on-air/cavuto/transcript/major-earthquake-north-america-imminent

2. ISRAELIN merivoimien tiistaiaamuna pysäyttämän ja Ashdodin satamaan ohjaaman Victoria-aluksen kuljettama koko 50 tonnin asearsenaali asetettiin satama-alueelle näytteille tarkoituksena kehittää asiasta suuren luokan lehdistöesittely kansainvälisille uutistoimistoille. JP:n artikkelin mukaan tilanne kuitenkin kehittyi farssiksi avainministeriöitten pyrkiessä saamaan tähtiosan näytelmässä.
Ensin apulaisulkoministeri Danny Ayalon kutsui lehdistön paikalle 13.00 aikoihin, joiden edustajia kehotettiin tulemaan paikalle klo 12.00, kuten useimmat tekivätkin, olihan kysymys tärkeästä kansainvälisestä uutisaiheesta.
Mutta sitten puolustusministeri Ehud Barak havaitsi, että hänenkin piskuinen Azmaut-puolueensa tarvitsee julkisuutta ja kutsui lehdistön paikalle 06.15, ilmeisesti koordinoimatta aikatauluaan ulkoministeriön tai muittenkaan kanssa.

KOKO AIKATAULU meni sekaisin, kun pääministeri Netanyahu havaitsi saman kuin Barak ja ilmoitti tulevansa myös satama-altaalle vilkuilemaan merkittävää asekokoelmaa.
Hän ilmoitti tulevansa paikalle 13.30. Barak ilmoitti silloin tulevansa paikalle Netanyhaun kanssa, ja seurueeseen liittyi tiedotusministeri Yuli Edelstein. Ayalon peruutti osanottonsa.
Netanyahun tulo mukaan kuvioihin aiheutti äärimmäisen tiukan turvallisuustarkastuksen, minkä johdosta journalistit joutuivat seisomaan kuumassa auringossa vetelehtien ja hikoillen 90 minuuttia, ne heistä, jotka eivät luovuttaneet.

IRANIN ”Israelin armeijalle” toimittamien aseitten määrä oli tosiaan merkittävä, ja kruununa niiden yllä oli kuusi C-704 tutkaohjattua maalta merelle ohjusta, joilla Hamas olisi pystynyt häiritsemään Israelin merivoimien alusten liikkeitä rannikkonsa edustalla, edellyttäen että sillä oli joku farsin-kielinen asiantuntija käytössään, ja että he oppivat käyttämään ohjuksen ohjauksessa tarvittavaa tutkalaitteistoa. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=212459
Apulaisulkoministeri Ayalon varoitti tällaisten asetoimitusten vaarantavan koko alueen voimatasapainon. Hän sanoi, että tämän johdosta Israelin tulee tutkia uudelleen Iranin asetoimitusten kulkureitit, jotka hakevat yhä hienovaraisempia tapoja ohittaa Israelin ja USA:n merivoimien mahdolliset tarkastukset merellä. Netanyahu selitti, että aselastin kaappaaminen oli vastaus niille, jotka kritisoivat Israelin Gazaan menevien alusten tarkastuksia.
TURKKI pakotti Iranilaisen rahtikoneen laskeutumaan lentokentälleen tarkastusta varten, mutta totesi asiantuntijoitten tarkastuksen jälkeen, että koneessa todella oli 150 tonnia ruokatarpeita eikä aseita tai ydinlaitoksen varaosia, kuten epäiltiin. Kone sai jatkaa matkaansa Syyriaan.

3. SYYRIASSA kokoontui arviolta 150 ihmistä Ottoman-ajan keskustorille Marjeh aukiolle. Mielenosoitus oli tarkoitettu Bashar Assadin hallitusta vastaan, jota vaadittiin vapauttamaan arviolta 3000 – 4000 poliittista vankia, monet heistä ilman oikeudenkäyntiä. Heitä on koottu kurdeista, ääri-islamin kannattajista ja ei-uskonnollisista aktivisteista, jotka vaativat Baath-puolueen ja alawite-heimon yksinvallan lopettamista maassa.
MIELENOSOITUS alkoi ja jatkui rauhallisena osanottajien hyvin muistaessa, miten Basharin isä Hafez Assad murskasi Muslimiveljeskunnan toiveet saada valtaa maassa vuonna 1982 Haman kaupungissa. Raportit tapahtumasta ovat olleet hajanaisia – journalisteja ei kutsuttu seuraamaan tilannetta – mutta armeija käytti ilmeisesti myrkkykaasua kokonaisten kapinallisten kaupunginosien asukkaitten surmaamiseen, minkä jälkeen rakennukset tuhottiin ja alueet tasoitettiin puskutraktoreilla. Arviolta 13 000 asukasta surmattiin tässä operaatiossa. Toiseksi mielensoittajat tuntevat nuoren presidenttinsä ihmistunteista ja –hengistä piittaamattoman mielenlaadun hänen aiempien salamurhiensa johdosta. He tiesivät, mikä kiinnisaatuja eri tavoin ajattelevia odottaa.
ITAMAR RABINOVICH, entinen Washingtonin lähettiläs ja Syyrian kanssa neuvotellut diplomaatti, todistaa edellä esitetyt tosiasiat lisäten, että kaikesta huolimatta Bashar Assadin hallitus nauttii tiettyä arvonantoa alueella. Hänen isänsä Hafez Assad tunnettiin taitavana juonittelijana, joka taitavasti pelasi alueella toimivia suurvaltoja toisiaan vastaan, ja jota sen vuoksi pelättiin enemmän kuin hänen asemansa olisi edellyttänyt.
Damaskoksen mielenosoituksen luonne muuttui ratkaisevasti, kun Assadin poliisit hyökkäsivät pamppuineen väkijoukkoon hakaten ja pahoinpidellen jokaista eteen tulevaa. He pidättivät arviolta 35 mielenosoittajaa, joita koottiin ikkunattomiin kuljetusvaunuihin ja vietiin jonnekin. Washingtonissa sijaitsevan Human Rights Watch virkailijat sanovat, että Syyrian viranomaiset ovat yksi pahimmista ihmisoikeuksien polkijoista maailmassa. (JP)

4. UUTISOTSIKOITA
- Egyptissä valmistaudutaan uuden perustuslain äänestystä varten, mutta uudistuksia maassa vaativat syyttävät, että esitys on keskeneräinen eikä tarpeeksi tutkittu. (JP)
- Hamasin poliisi jatkoi ”day of rage” mielenosoituksen jälkeen aloittamiaan eriäviä mielipiteitä hautovien etsimistä ja pidätyksiä Gazassa. Poliisit tunkeutuivat Gazan yliopistoon ja siellä sen presidentin toimistoon syyttäen häntä kapinan lietsomisesta. Poliisit olivat aiemmin tulleet yliopistoalueelle piesten ja pidättäen opiskelijoita. Tiistain mielenosoituksessa haavoittui ainakin 50 ihmistä poliisien kovista otteista. Mielenosoituksen tarkoituksena oli saada Hamasin ja Fatahin välinen ristiriita loppumaan. Abbas ilmoittaa olevansa valmis matkustamaan Gazaan keskustelemaan asiasta Haniyehin kanssa. (JP)
- Abbas sanoo JP:n uutisen mukaan odottavansa malttamattomana tietoja, ketkä suorittivat Itamarissa 5-jäsenisen Fogelin perheen raakalaismaisen murhan. Hän syyttää Israelin viranomaisia, että he kertovat kansalle palestiinalaisten suorittaneen murhan ennen kuin heillä on mitään todisteita asiassa. Toiseksi hän lupaa PA:n avustavan tutkimuksissa. Samassa hengenvedossa Abbas kuitenkin lataa täys-laidallisen ”setlereitä” vastaan: ”Setlerit suorittavat päivittäin rikoksia palestiinalaisia vastaan – mikä ei kylläkään oikeuta tätä murhaa – mutta tämä tarkoittaa, että ne ovat myös rikoksia. Kansainvälisen yhteisön tulee tiedostaa, että ”setlerit” hyökkäävät kyliin, moskeijoihin, taloihin ja oliivilehtoihin joka päivä”, Abbas ryöpytti. (JP)
- Poliisi hajotti suurimman koskaan löydetyn salakauppa- ja huijaus- ja kiristysrenkaan Israelissa pidättäen 24 epäiltyä renkaan jäsentä. Israelin vankilaoloja kuvannee se, että renkaan johtaja David Ezra istuu vankilassa, josta käsin hän ohjasi operaatioita yhdessä toisen vapaalla jalalla toimivan kanssa. Ei tämä ole mitenkään tavatonta, myös Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivät terroristit ohjaavat operaatioitaan selleistään käsin käsipuhelimien ja vankiloissa vierailevien omaistensa avulla. (JP)
- Poliisi pidätti 6 Nasaretin asukasta syytettyinä poliisin tulittamisesta marraskuussa. Umm el-Fahmissa poliisi jatkaa laittomien aseitten takavarikoimista. (JP)
- Uudet maahanmuuttajista yhä useammat valitsevat asuinpaikkansa Jerusalemista, mikä on hyvä, sillä pääkaupunki kärsii muuttotappioista. (JP)
- Muammar Gaddafin joukot valmistelevat hyökkäystä Benghaziin, mikä onnistuessaan lopettaisi opposition merkittävän vastarinnan. Länsivaltojen suunnittelemat vastatoimet taitavat myöhästyä vain toteamaan tapahtuneen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=212546
- Egypti ilmoittaa jatkavansa kaasutoimituksia Israeliin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142954
- Amerikan kristityt ovat lopultakin huomanneet, että heidän veljiään ja sisariaan vainotaan ja murhataan Lähi Idässä muslimien toimesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142953
- Bahrainissa, jonne saudit lähettivät sotilaita ja panssareitaan ja lisää tulee Kuwaitista ja UAE:sta, poliisit surmasivat useita mielenosoittajia, jotka surmasivat yhden saudisotilaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/142936
- Hillary Clinton pyysi Egyptin sotilasjuntan johtajalta marsalkka Tantawilta lupaa käyttää Egyptin lentokenttiä lentokiellon valvomiseksi Libyassa. DF arvioi, että sen lisäksi tarvittaneen maavoimien hyökkäyksiä Gaddafin joukkoja vastaan. http://www.debka.com/article/20772/
- Tässä IDF:n vastaus Fatahin kiihottamiin murhiin. Sotilaat pelastivat yhdessä ”setlerien ” kanssa vastasyntyneen palestiinalaisnaisen vauvan hengen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4043536,00.html

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021