Sunnuntai 15.08.2021

SUNNUNTAI 15.08.2021 01. Koronarokotteeseen liittyy uusia tutkimustuloksia, jotka ovat siinä määrin hälyttäviä, että olisi ehkä viisainta vaieta niistä, jo pelkästään siksi, että tutkimukset edelleen jatkuvat ja lopputulos voi muuttua. Toinen vakava syy siihen on se, että ne voivat aiheuttaa tarpeetonta pelkoa ja ahdistusta rokotetuissa, etenkin jos ne osoittautuvat aiheettomiksi. Katson kuitenkin oikeaksi esittää maallikon näkemyksen ja ymmärryksen, mitä nuo tulokset kertovat. Ne on esitetty HalTurner/Infection julkaisussa. Artikkelissa kiteytetään lopputulos näin: ”Rokotusoperaatio on muuttunut päinvastaiseksi, kuin mihin pyrittiin”. Toisin sanoin, rokotuksella immunioidut solut (ADE) ovat saaneet tartunnan ja levittävät sitä. ”Rokotetut vasta-aineet (antibody) toimivat troijan hevosina, joiden kautta virus pääsee ruumiin kaikkiin soluihin, eivätkä lisä-rokotukset paranna tilannetta, vaan päinvastoin pahentavat sitä”. ”Ihmisen immuunijärjestelmä on saanut tartunnan ja levittää sitä sekä omaan ruumiiseen että lähiympäristöön”. Näin seuraamassani artikkelissa todetaan. https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/breaking-news-urgent-we-have-a-literal-catastrophe-antibody-dependent-enhancement-detected-with-covid-19, 02. Raamatun ilmoituksen mukaan kuolema tuli osaksi ihmisen elinkaarta, jonka mukaan jokaisen ihmisen on kuoltava, sillä ”tämä liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa.” Ihmisen iäksi määritetiin 70 korkeintaan 80 vuotta, joskin ehkä korkeasta elintasosta johtuen yhä useampi saavuttaa yli 100 vuoden iän. Kysymys on siitä, voidaanko ihmisen elinikää lisätä tai vähentää ihmiskunnan yhteisin ponnistuksin esim. kehittämällä kulkutautien vastaisia rokotteita? Oman lukunsa muodostavat julkisuudessa liikkuvat tiedot salaliitto-teorioista, joilla ihmiskunnan lukumäärä pyritään tietoisesti vähentämään (agenda 2030). Yleinen tendenssi on kuitenkin aina ollut ihmishengen pelastaminen ja hänen hyvinvointiaan häiritsevien ongelmien ja vaikeuksien poistaminen, ”tikkun olam” maailman tervehdyttäminen, kuten juutalaisuudessa opetetaan. Israelin pääministeri Naftali Bennett vakuuttaa, että rokotusten suorittamisen shabattina ja myös yöllä tarkoituksena on pelastaa ihmishenkiä. Bennett sanoo myös, että rokotuksia sekä yöllä että shabattina tulevat jatkumaan 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa. Pääministeri otti yhteyttä kaikkiin Israelin suurimpiin terveyspalveluja tarjoavien yhtiöiden johtajiin saman iltapäivän aikana. Hän kehotti heitä toimiman ihmis-henkien pelastamiseksi ja kansan terveyden turvaamiseksi, jonka vuoksi rokotuksia tullaan jatkamaan kellon ympäri seitsemänä päivänä viikossa. Bennett pyysi Terveysministeriön johtajia kaksinkertaistamaan rokotusten määrän ensi viikolla vahvistamalla rokotuskampanjaa armeijan terveys-henkilöstöllä, jota myös puolustusministeri Benny Gantz kannattaa. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/311710, 03. Bennett kutsuu ”niitä yli 50-vuotiaita israelilaisia, jotka eivät vielä ole ottaneet COVID19 rokotetta, toimimaan nopeasti”, sillä ”he ovat kuolemanvaarassa”, kuten hän asian ilmaisi. Erityisesti hän vetoaa yli 50-vuotiaita ottamaan kolmannen annoksen Pfizer-BioNTech rokotetta. Hän käytti viestinsä joutumiseksi perille mahdollisimman pian myös sosiaalisen median (SOME) kanavia, kuten WhatsUp ryhmiä. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/311703, 04. Opetusministerin Yifat Shasha-Biton avustaja arabiasioissa, ammuttiin kuoliaaksi kotonaan Ramehin kaupungissa sunnuntaiaamuna, kertovat virkailijat. Opetusministerin avustaja Sahar Ismail, 50, Uusi Toivo, joutuivat paikalle kutsutut MDA:n terveysasiantuntijat julistamaan kuolleen saamiinsa luodinhaavoihin kotinsa lähellä pohjoisessa sijaitsevassa Ramehin kaupungissa. ”Saapuessamme paikalle löysimme ammutun miehen avoimin luodinhaavoin, ja suoritettuamme tunnottoman miehen lääkintätestin olimme pakotetut julistamaan hänet kuolleeksi” MDA:n jäsen ilmoitti. Häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja 4-vuotias poika. Sahar Ismail oli hyvin tunnettu kaupungissa. Hän poistui kodistaan hetkeksi ulos, kun automaattiaseella varustetut murhaajat ampuivat häneen useita luoteja. Pormestari Shawki Abu Latif kertoi, että ”häneen ammuttiin lähes 20 luotia”. https://www.timesofisrael.com/education-ministers-aide-for-arab-society-a-new-hope-member-shot-dead-at-home/, 05. Israelissa merkittiin yli 500 vakavasti sairastunutta COVID19 potilasta, kertoi terveysminiteriön pääsihteeri prof. Nachman Ash ennakoiden samalla heidän lukumääränsä vähenevän tulevien viikkojen kuluessa kolmannen rokotusannoksen alkaessa purra ihmisiin. https://www.jpost.com/breaking-news/covid-in-israel-over-500-patients-in-serious-condition-4145-new-cases-676745, https://www.timesofisrael.com/bennett-says-tough-days-ahead-warns-about-economic-cost-of-lockdown/, 06. Afganistanin suurimman militiajärjestön Talibanin taistelijoille annettiin tiukat määräykset välttää tarpeetonta väkivaltaa maan pääkaupungissa Kabulissa, ja antaa jokaiselle kaupungista ulos pyrkivälle vapaa pääsy, sanoi Talibanin johtaja Dohassa, kehottaen naisia ja ulkomaalaisia kiirehtimään suojelluille alueille. Taliban aloitti tunkeutumisen Kabulin kaupunkiin kolmelta taholta. ”Emme halua yhdenkään yksityisen, viattoman Afgaanisiviilin, haavoittuvan tai kuolevan, siirtyessämme ottamaan kaupungin valvontaamme” Talibaani-johtaja kertoi Reuterssille. ”Mutta emme ole vielä julistaneet tulitaukoa” hän lisäsi. Alle 50 USA:n virkailijaa jäi kaupunkiin, ja USA:n lähetystö antaa rajoitettua palvelua tarvitsijoille. Talibanin tiedottaja kehotti ”niitä, jotka pelon vuoksi haluavat muuttaa pois maasta, pysymään Afganistanissa vakuuttaen, ettei heillä ole aikomus kostaa hallituksen tai armeijan henkilöille, ja kaikki valtiota palvelleet saavat anteeksi-annon”, kertoi tiedottaja. USA:n lähetystön lisäksi joitakin amerikkalaisia palvelee Kabulin lentokentällä. YK:lla on useita virkailijoitaan Kabulissa; heidät siirrettiin turvalliseen paikkaan NATO:n antaman tiedon mukaan. Afganistanin presidentin twitter-tiedotteen mukaan tulituksen ääniä kuultiin eri puolilta kaupunkia, mutta ”turvallisuus ja puolustusjoukoilla on tilanteen hallinta käsissään”. Presidentti Ashraf Ghani käy kiireisiä neuvotteluja asemastaan paikallisjohtajien ja kansainvälisten liittolaisten kanssa. Kapinalliset Talibanit ottivat sunnuntaina hallintaansa itäosassa sijaitsevan Jalalabadin ilman taistelua, saaden tärkeän moottoritien hallintaansa. Aiemmin he ottivat valvontansa alle Torkhamin rajakaupungin Pakistanin rajalla, minkä jälkeen ainoa yhteys Afganistanista ulkomaille tapahtuu Hamid Karzai kansain-välisen Kabulin lentokentän kautta, jota hallitus vielä valvoo. Meriyhteyttä ei ole. Presidentti Biden lähettää 1000 sotilasta valvomaan lähtöä maasta. https://www.jpost.com/breaking-news/taliban-starts-invasion-of-kabul-from-all-sides-676751, 07. Libanonissa armeija otti haltuunsa piilotetun bensiinitankin alkaen jakaa siitä tarvitsijoille, kun bensiinitankki räjähti surmaten ainakin 20 ihmistä.(?) https://www.ynetnews.com/article/s16tp7igf, 08. Israel pyrkii muodostamaan maltillisten arabivaltioitten kanssa Iranin vastaisen liittoutuman (axis), Marokossa vieraileva ulkoministeri Yair Lapid sanoi, https://www.ynetnews.com/article/DMZSB6E5Q, 09. Technion-Israel Teknologiaan Instituutin tutkijat ovat löytänet ratkaisun fysiikan suurinpaan ongelmaan, joka julkaistiin Physical Rewiev X lehdessä, kohdistaen huomionsa ns. kolmen objektin, auringon, maan ja kuun kiertoratoihin. Binari orbit järjestelmä koostuu kahdesta taivaallisesta objektista, joiden kierto-radat voidaan tarkasti ennakoida matemaattisesti, mutta kolmen objektin yhteistoiminta on kaoottinen ja arvaamaton. Kolmen objektin ongelma on ollut tieteellisten tutkimusten kohteena yli 400 vuotta, aiheuttaen päänkivistystä astrologeille kuten Sir Isaac Newton ja Johannes Kepler. Tietokoneet avustivat ongelman ratkaisussa. https://www.jpost.com/health-science/israeli-scientists-solve-the-three-body-problem-676674, 10. Kellään ei ole oikeutta antaa maata PA:lle , sanoi Samarian alueneuvoston puheenjohtaja Yossi Dagan kritisoiden kovin sanoin Efratin pormestaria Oded Revivia, joka hyväksyi 1000 asuntoyksikön rakentamisen PA:lle C-alueelta. ”Kellään ei ole oikeutta sitoa ja ehdollistaa juutalaisyhteisöjen rakentamista ja laajentamista, antaen samalla rakennuslupia PA:lle, eikä luovuttaa maata sille, Juudean ja Samarian viholliselle, kaikkialla Israelissa”. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/311763, https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/311762, 11. Haitissa tapahtunut 7.2 R-asteen maanjäristys lauantaina surmasin ainakin ´ 200 ihmistä, tämä vain muutamaa päivää ennen kuin trooppinen myrsky rantautuu Haitin saarille. Järistyksen epikeskus oli 125 km maan pääkaupungista Port-au-Princestä. Tuhot ovat valtavat. Satoja ihmisiä on kadoksissa. https://www.wnd.com/2021/08/haiti-earthquake-leaves-200-dead-hundreds-injured-missing/, 12. Arizonassa valtavien tulvien johdosta 2 ihmistä kuoli ja 30 pelastettiin talojensa katoilta. https://www.dailymail.co.uk/news/article-9894573/Two-people-killed-30-rescued-flooding-sparked-monsoon-rains-Arizona.html, 13. Antifan mellakoitsijat ja rokotusten vastustajat ottivat yhteen Los Angelesin kaupungintalon ulkopuolella. Huomenta Amerikka, tämäkö on Amerikan uusi uljas tulevaisuus Obaman/Bidenin aikakaudella. Yksi puukotettiin kuoliaaksi. https://www.dailymail.co.uk/news/article-9894631/Man-stabbed-LA-fight-breaks-protest-pushing-against-vaccine-mandates.html, 14. Parleys kanjonissa Utahissa paloi 3 000 eekkeriä kolmessa tunnissa; 6000 ihmistä evakuoitiin, mutta kaikki eivät ehkä totelleet poistumiskäskyä. https://www.dailymail.co.uk/news/article-9894725/Parleys-Canyon-Fire-Utah-torches-3-000-acres-THREE-HOURS-6-000-people-told-evacuate.html, 15. Englannissa supermarkettien hyllyt ovat tyhjiä. Sotilaita sijoitetaan tyhjiin hotelleihin. He avustavat ruokatarpeiden kuljetuksissa kriisin aikana. https://beforeitsnews.com/v3/r2/?url=https://www.sgtreport.com/2021/08/empty-supermarket-shelves-in-britain-what-will-the-consequences-be/, 16 Norsuluurannikko (Ivory coast) julistaa ensimmäisen Ebola-virus epidemian puhkeamisen de-facto pääkaupungissa Avbidijan aiheuttaen suuren huolenaiheen. https://www.rt.com/news/532076-ebola-outbreak-ivory-coast/, LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 22 -31; Tiberias 26 -39; Suolameri 32 -42; Eilat 29 -42 +C-astetta; helle jatkuu heitellen yli 30 asteen päivälämpötiloilla pitkin viikkoa. https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019