Torstai 24.06.2021

TORSTAI 24.06.2021 01. Israelin viranomaisten lähes haltioituneet ilmoitukset COVID19 pandemian selättämisestä näyttävät uusien yllättävien raporttien mukaan olleen ennen aikaisia, mikä voi pakottaa heidät takaisin starttiviivalle. Virustsaariksi nimitetty professori Nachman Ash sanoo olevansa epävarma, onko COVID19 tartunta hallinnassa, ja kehottaa israelilaisia jättämään ulkomaanmatkat tältä kesältä uusien KV-virusvarianttien leviämisen vuoksi maailmalla. Professori Ash varoittaa, että jos 100 tapausta/päivä rekisteröiminen Israelissa jatkuu, maskipakko joudutaan palauttamaan. KV-epidemian puhkeaminen Binyaminin ja Modii´nin kouluissa ovat nostaneet COVID tapausten määrän uuteen piikkiin huhtikuun jälkeen. Terveysministeriön keskiviikkoaamuna antaman ilmoituksen mukaan, päiväkohtaisten tartuntojen määrä on ylittänyt 100 tapauksen määrän kahtena perättäisenä päivänä. Ash tähdentää, että vasta useampien päivien positiivisten tulosten perusteella voidaan todistettavasti arvioida, onko pandemia saatu todella hallintaan. ”Tartunta leviää Binyaminin ja Modii´nin kouluista läheisille alueille, mutta en pysty vielä sanomaan, onko tämä laajalle levinnyt tartunta koko maassa”. Hän viittasi tällä taudin puhkeamiseen peruskoulussa pohjoisen Pardes Hanna-Karkur kaupungissa, josta raportoitiin vähän ennen lehdistötilaisuuden alkua. ”Emme ole vielä formuloineet, miten tästä edetään. Arvioimme tilannetta päivittäin. Tarkkailemme, mikä tartuntojen määrä tulee olemaan tulevina päivinä, minkä mukaan tulemme päivittämään säännöt” Ash sanoi. Ash kehotti välttämään paitsi välttämättömät matkat nyt ja kesän aikana. ”Tartunta-määrä on edelleen suuri maailmassa; vaarallisen variantin saaminen ja sen tuominen Israeliin on mahdollinen. Matkansa varanneita kehotamme perumaan tilauksensa ja viettämään loma-aikansa kotimaassa”. Terveysministeriön kansanterveyden johtaja tri Sharon Alroy-Preis, joka osallistui lehdistötilaisuuteen Terveysministeriön pääjohtajan Hezi Levin kanssa, sanoi Terveys-ministeriön harkitsevan, onko syytä palauttaa viime viikolla poistettu maskipakko. ”Maskipakko voitaneen palauttaa suljettuihin tiloihin, mutta ei ulkoilmassa”. Tri Alroy-Preis selvitti tilannetta näin: ”Rokotettujen ei tarvitse mennä omaehtoiseen karanteeniin, vaikka olisivat olleet kontaktissa tartunnan saaneen kanssa, mutta heidän tulee saada KV-testi”. ”Omaehtoinen karanteeni koskee niitä, jotka palaavat kuudesta korkean riskin koronamaasta. On syytä tiedostaa, että täysin rokotettu tai taudista parantunut voi myös saada tartunnan, ja siksi hänen tulee käydä testissä, onko hän tartuttaja, mutta hänen ei tarvitse mennä oma-ehtoiseen karanteeniin”. https://www.ynetnews.com/health_science/article/By63HkZ3u, 02. Aiemmissa raporteissa kerrottiin, että Iranin ydinlaitos Teheranin ulkopuolella suljettiin teknisen häiriön vuoksi. Aamun raportti, jonka laati Judah Ari Gross ja AP, kertoo tarkemmin tapauksesta. Kysymys ei ollut vain teknisestä virheestä, vaan keskiviikkona droneilla tehdystä hyökkäyksestä laitosta vastaan. Kyseinen Iranin Atomienergia-Järjestön omistama laitos, johon iskut kohdistuivat, sijaitsee Karajin kaupungissa Teheranista luoteeseen. Laitos tunnetaan nimellä Karaj maatalous- ja lääkinnällinen tutkimuskeskus, kertoo Iranin media virkailija. Hyökkäys tehtiin pienillä drone-koneilla, mitä ei voitu verifioida. Iranin valtion valvoma media kertoi, että hyökkäykset epäonnistuivat ilman ihmisuhreja, eivätkä vahingoittaneet Iranin ydintutkimusohjelmaa. Iran on aina väittänyt laitoksen palvelevan maatalouden ja lääkinnällisten tarpeiden tyydyttämistä, YK. EU ja Amerikka ovat asettaneet sanktioita laitosta vastaan ainakin vuodesta 2007 lähtien todeten laitoksen osallistuneen Iranin ydintutkimus- ja ballististen ohjusten rakentamisohjelmaan. USA poisti sanktiot osana JCPOA2015 Iranin ydinohjelmaa koskevaa sopimusta. Presidentti Trump saattoi ne uudelleen voimaan 2018, eikä vielä tiedetä miten USA:n nykyinen presidentti Joe Biden niihin suhtautuu, vaikka hän haluaa USA:n liittyvän uudelleen kansainväliseen JCPOA2015 sopimukseen. Iranin opposition julkistaman tiedotteen mukaan, joita ei ole verifioitu, kyseinen hyökkäyksen kohteeksi joutunut laitos valmistaa Iranin uusien sentrifugien osia. Raportoitu sabotaasiyritys on osa Iranin ydinlaitoksia vastaan tehtyihin hyökkäyksiin. Iranin maanalaista Natanzin ydinlaitosta vastaan huhtikuussa tapahtuneessa räjähdyksessä laitoksen uudet sentrifugit kärsivät suurta tuhoa. Viime heinäkuussa mystinen tulipalo Natanzin sentrifugien asennushallissa aiheutti menetyksiä, mitä Iranin kutsui sabotaashiksi. Iranin viranomaiset kertoivat, että laitos siirretään vuoren sisään louhittuun uuteen paikaan. Näitä hyökkäyksiä Iranin ydintukimusta vastaan on useasti väitetty Israelin suorittamiksi, mutta Israel on hyvin vaitonainen osallistumisestaan hyökkäyksiin. https://www.timesofisrael.com/attack-on-iranian-nuclear-site-damaged-centrifuge-production-facility-reports/, https://www.ynetnews.com/article/S1iUh5112u, 03. Bennettin hallituksen ulkoministeri Yair Lapidin johtama ulkoministeriö alkaa saada tuulta siipiensä alle vuosikausia kestäneen Netanyahun hallituksen sulkasadon aikana. Lapid kertoo ministerinsä olevan ”täydellisen uudistuksen tarpeessa monien toimintojen ja aloitteellisuuden täydellisen kaaoksen jälkeen”. Lienevätkö kaikki Lapidin syytökset totta vai poliittista tarua, mutta Netanyahu halusi koota kaikki langanpäät povitaskuunsa, eikä luottanut kehenkään ulkopoliittisissa kysymyksissä, minkä johdosta ministeriö kärsi sekä varojen että henkilöstön puutetta. Lapid nimitti 6 uutta lähettilästä ulkomaan lähetystöihin. Hän suunnittelee useita virallisia ulkomaan matkoja, joista ensimmäinen kohdistuu Abrahamin sopimusten puitteissa Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin, UAE. Toisena kohteena hänellä on matka Roomaan, jossa hänellä on tapaaminen USA:n ulkoministeri Antony Blinkenin kanssa. Se voi tapahtua sunnuntaina. Heidän keskustelun aiheensa lienee Iranin kysymys ja sen ydinohjelma, jossa presidentti Joe Bidenin hallitus pyrkii tasoittamaan tietä uuteen modifioituun sopimukseen, tai palaamista entiseen Iranin hallituksen kanssa. Pääministeri Netanyahun hallitus pyrki kaikin mahdollisin voimin estämään Iranin nousemiseksi ydinasevallaksi, osallistuen Mossadin suorittamiin hämäräperäisiin projekteihin, joilla häirittiin sen ydinohjelman toteuttamista USA:n myötäilemänä. Toinen Israelin kannalta tärkeä kysymys on Iranin tukeman Hizbullahin soluttautuminen Syyriaan perustaen tukikohtia ja pesäkkeitä Israelin pohjoisajan tuntumaan, joita Iranin proksijärjestö Hizbullahin operaattorit miehittävät. Bennettin hallitus ei ole vielä muotoillut ulkopoliittista linjaansa, minkä hyväksyminen keskusta/vasemmisto hallituksessa arabipuolueen tukemana voi olla työlästä ja vaatii pääministerin sovittelutaidon äärimmäisen ponnistelun varpaillaan liikkuen. Tämä poliittisen epätietoisuuden aika voi olla hyödyllinen, mutta voi antaa aktiiviselle vinoutumalle suuntaan tai toiseen liian suuren painotteen. Tässä mielessä voitaneen kysyä, onko liian aikaista päästää Lapidia sopimaan tärkeistä ulkopoliittisista kysymyksistä Bidenin hallituksen kanssa ilman hallituksen tukea? https://www.ynetnews.com/article/SJq1Oxb3O, 04. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vastusti henkeen ja vereen Netanyahun hallitusta, mutta seurattuaan poliittista kehitystä Israelissa hän katsoo ajan tulleen hypätä uusiin vankkureihin uusien ohjastajien opastamina. Abbas määritteli keskiviikkona Ramallahissa pidetyssä puheessaan omat näkemyksensä ja tavoitteensa. Abbas huomioi Israelin kansan antaneen valtakirjan muutoshallitukselle poliittisen kriisin selvittämiseksi, joka jatkuu edelleen. Hän lupasi työskennellä sen kanssa, mutta kaikki riippuu siitä, haluaako se lopettaa hyökkäyksensä palestiinalaisia vastaan, ratkaista avoimet kysymykset ja aloittaakseen neuvottelut konfliktin lopettamiseksi. Toiseksi Abbas puuttui Hamasin vaatimukseen saada Gazaan myönnetyt avustusrahat toimitettaviksi suoraan Hamasille, joka esitti uhkavaatimuksen varojen saamiseksi ensi viikolla, tai terrorijärjestöt aloittavat raketti-iskut uudelleen Israelin siviilikohteisiin. Abbas painotti, että Palestiinan Auktoriteetti on ainoa laillinen järjestö, johon voidaan luottaa varojen käyttämiseksi tarkoituksensa mukaisesti, ja että PA on myös ainoa järjestö, joka voi laillisesti valvoa toukokuussa 2021 Gazan kaistaa runnelleen hävityksen uudelleen rakentamisen. Samaan aikaan Kairossa Egyptin johdolla pidetyt tulitaukokeskustelut ovat juuttuneet Hamasin esittämiin uusiin vaatimuksiin. Israel haluaa, että Hamasin pitämän kahden israelilaisen ja kahden ruumiin palauttaminen liitetään osaksi sopimusta, Hamas haluaa pitää ne erillään toisistaan. Bennett ilmoitti Kairon välityksellä Hamasille äskettäin, että Israelin kärsivällisyys alkaa olla lopussa ja odottaa tukoksia Kairon neuvottelusta. Vaihtoehtona on taistelujen uusiutuminen Gazan kaistalla. https://www.ynetnews.com/article/B1q4E1112u, 05. UUTISIA LYHYESTI - PA:n pidättämä PA:n toimia kritisoinut Nizar Banat kuoli ”pidätyksen yhteydessä”. https://www.ynetnews.com/article/rkBZqj11hO, - Norc Center for Public Affairs Research suorittaman gallupin mukaan USA:n Demokraatit (51 %) eivät anna tukeaan palestiinalaisille kuten pitäisi, https://www.ynetnews.com/article/B18ABJ113u, - Juudean ja Samarian hallinto hyväksyi ensimmäisten rakennusten rakentamisen - kouluja, supermarket, synagoga – mutta ei asuntorakennuksia, Juudeaan ja Samariaan Bennettin valvonnassa. https://www.ynetnews.com/article/HkOtialnO, - Israelin Korkein Oikeus päätti pitää voimassa aiemman päätöksensä Munyasser Shalabyn, joka murhasi 19-vuotiaan Yehuda Guettan haavoittaen kahta muuta toukokuussa, omistaman asuntorakennuksen tuhoamisen. https://www.ynetnews.com/article/BkGOX9lhO, - Tusinoittain ultraortodokseja, enimmäkseen keski-ikäisiä naisia ja miehiä, Yeshiva opiskelijoiksi naamioituneina, joita he väittivät olevansa, New Yorkista eivät saaneet opiskelijaviisumia Israeliin, muuttivat hakemuksensa olevansa matkalla häihin, ja saivat Belgian kautta luvan päästä Israeliin. Israel tutkii asiaa. https://www.ynetnews.com/article/HyhZ2Llhd, - Israelin beduiinit, joiden edustaja Mansour Abbas on hallituksessa, ei luota Israelin hallituksen lupauksiin tuhottaviksi määrättyjen kyliensä säilymisestä Negevissä. He lisääntyvät nopeammin kuin juutalaiset, ja heidän lukumääränsä pelätään ylittävän maagisen määrän, jolla he voivat vaatia itsehallintoa. https://www.ynetnews.com/magazine/article/H1gL06pi00, - Israelin korona raati esittää turistien tulon siirtämistä aikaisintaan elokuuhun ulkomailla nopeasti leviävien uusien varianttien leviämisen estämiseksi. https://www.ynetnews.com/health_science/article/S1y7ohg2u, - Hallitus myöntää, että puolet uusista COVID19 tartunnoista ovat täysin rokotettuja, huomio on nyt kiinnitetty 12 -17 vuotiaisiin, joita vaaditaan rokotettaviksi. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/308653, - Honduras avaa lähetystönsä Jerusalemissa. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/308642, - Miten kauan Israelin haredi-puolueet kestävät pysyä oppositiossa ja hallituksen ulkopuolella, ja mitä se heille lopulta maksaa? Yesh Atid, Israel Beitenu ja arabit päättävät heitä koskevista asioista mitään kysymättä. https://www.timesofisrael.com/can-the-haredi-parties-afford-a-long-stay-in-the-opposition/, LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 18 -29; Tiberias 22 -37; Suolameri 29 -39; Eilat 26 -40 +C-astetta, lämpenevää. Hellesää jatkuu edelleen kuivana. https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021