Tiistai 23.03.2021

TIISTAI 23.03.2021 01. Tänään olisi ollut tavaksi kehittyneen käytännön mukaan raportin laatimispäivä, mutta koska äänestyskäynti vei suuren osan aamupäivästä, ja toiseksi, koska Michal tyttäreni oli vapaana työstään, katsoin viisaaksi siirtää rapotin huomiseen ja pyrkiä viettämään vapaapäivän perheeni jäännösten kanssa. Suunnittelin matkaa jollekin puistoalueelle, mutta nuorisolla taitaa olla omia suunnitelmiaan, jotka täytyy tietenkin huomioida. Äänestyspaikka oli tutuksi tulleelta koululta siirretty uuteen paikkaan, mitä jouduimme etsimään, ja lopulta löysimme ahtaiden ja kiemuraisten katujen varrelta ilman pysäköinti-paikkoja, mikä aiheutti liikennekaaoksen alueella. Rakennus lienee palvellut lastentarhana tai jonain muussa tarkoituksessa, vanha ja rapistunut. Kuin osoituksena, ettei näillä vaaleilla ole suurta merkitystä, henkilökunta oli haluttoman ja passiivisen tuntuinen, eikä tiloihin ollut kiinnitetty yhteistä suurta taulua, jossa näkyisivät kaikkien 37 puolueen nimet ja kirjaintunnukset. Selvisiväthän asiat sentään lopulta, mutta äänestysvelvollisuus tuli kaikesta huolimatta hoidettua. Näyttää myös siltä, että suunnittelemani retki siirtyy sekin sabattiaamun piknikin yhteyteen, mikä sopinee hyvin sekin, joskin yllättävästi lämmennyt sää lakastuttaa nopeasti luonnonkukkien runsautta, josta iiris muodostaa yhden. 02. Puolueiden johtajat kävivät äänestämässä heti aamun tunteina kuvaajien ja journalistein saattelemina saadakseen kuvansa päivän uutiskatsauksiin, ja antoivat samalla viimeisiä kehotuksia tulla äänestämään. Likudin pitkäaikainen puheenjohtaja ja pääministeri Benyamin Netanyahu kävi puolisoineen antamassa oman panoksensa kuten myös presidentti Reuven Rivlin ja muut merkkihenkilöt. Äänestyspaikat avattiin jo 07.00 ja suljetaan illalla 22.00. Netanyahu on pääministerikausiensa loppumetreillä, kuten yleisesti uskotaan ja ainakin toivotaan, alkanut viljellä lausunnoissaan joskus vaikeasti tajuttavia aforismeja, jotka eivät aina saa kuulijoittensa hyväksyntää. Samaa esitti presidentti Rivlinkin, joka äänestyksensä yhteydessä antamassaan lausunnossa kutsui neljänsiä äänestyksiä ”Holy on Holies” (kaikkein pyhimmiksi) lisäten siihen kuin jälkikommenttina, että vaalien runsaus vaikuttaa negatiivisesti kansan luottamukseen hallitusta kohtaan. ”Menkää ulos ja äänestäkää. Äänestän viimeistä kertaa presidenttinä, mutta myös hyvin huolestuneena kansalaisena” hän sanoi. ”Knessetin vaalit ovat Holy of Holies” demokratiassa, mutta neljännet kahdessa vuodessa vähentää kansan luottamusta”. Pääministeri Netanyahu äänesti vaimonsa Saran kanssa lähellä paikkaa, jossa hän aloitti koulunkäyntinsä. ”Minulle se on erityisen innostava tulla tänne vaimoni kanssa, jolla oli vaikea viikko umpilisäkkeen leikkauksen vuoksi. Aloitin kouluni ensimmäisen asteen sadan metrin päässä täältä. On innostavaa palata tänne äänestämään maassani, joka on ihme maailmassa” Bibi sanaili. Netanyahun kilpailijat ”kalifiksi kalifin paikalle” Yesh Atid johtaja Yair Lapid, jonka puolue on kakkosena gallupeissa Likudin jälkeen, Yaminan johtaja Naftali Bennett, joka on kolmantena gallupeissa sekä New Hope johtaja Gideon Sa´ar, kävivät hekin suorittamassa kansallisen velvollisuutensa kukin eri paikoissa aamun tunteina. Yair Lapid, entinen TV-puheohjelmien juontaja riimitteli sanottavansa seuraavaan loitsuun: ” Tämä on totuuden hetki Israelissa. Lopulta vaali tiivistyy kahteen mahdollisuuteen: Voimakas Yesh Atid, tai pimeyden, rasismin ja homofobian täyttämä hallitus”. Bennett, joka viettää 49. syntymäpäiväänsä, äänesti Raananan kaupungissa todeten: ”Menkää ihmeessä äänestämään voidaksemme saada uuden hallituksen”. Sa´ar sanoi äänestäessään Tel Avivissa vaimonsa kanssa: ”Tämän on innostavaa aikaa. Kolme ja puoli vuotta sitten perustettuani New Hope (Uusi Toivo) puolueen, tämä on ensimmäinen kerta seisoessani kansan arvioitavana. Meillä on selvä polku ja suuri toivo tulevaisuudessa.” SiniValkoisten johtaja, puolustusministeri Benny Gantz, jonka kansansuosio on hiipunut lähelle putoamista alle äänikynnyksen, sanoi: ”Menkää äänestämään, sillä muuten emme ulotu edes viidensiin äänestyksiin, sillä maassa on erilainen hallitus.” https://www.ynetnews.com/article/XL4F2AJ8W, Äänioikeutettuja on Israelissa 6 578 084 kansalaista. Gallupit lupaavat tiukkaa kilpailua Netanyahun kannattajien ja häntä vastustavien välillä. https://www.ynetnews.com/article/ByoFLbP4d, 03. Presidentti Reuven Rivlin, jolle vaalien tulokset luovutetaan parin viikon kuluessa äänestyspaikkojen sulkeutuessa 22.00 tänään, sanoi suljetussa tilaisuudessa, ettei hän aio pyrkiä yhtenäisyyshallituksen sen muodostamiseen, eikä tieduste potentiaalista pääministeriä etukäteen, kuten tapahtui edellisissä. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea ”pääpuolueiden pitäessä itseään suurvaikuttajina”. Tästä johtuen neuvottelukierrokset kansanedustajien kanssa hallituksen muodostamisesta eivät ala ennen ensi keskiviikkoa 31.03.2021. Ovensuu kyselyjä voidaan saada jo ensi yön kuluessa. https://www.ynetnews.com/article/SyqNofBNO, Jatkan eilistä raporttiani alkaen 06.54 esitellen tuoreimpia uutistapahtumia. 04. Vaalihuoneet sulkivat ovensa eilen illalla 22.00, mutta virallisia tuloksia jouduttaneen odottamaan ainakin parin viikon verran, jonka jälkeen alkavat hallitusneuvottelut presidentti Rivlinin valvonnassa. Reutersin arvion mukaan pääministeri Netanyahu epäonnistui varmistamaan juuri päättyneissä vaaleissa vakaata parlamenttienemmistöä, kuten ovensuukyselyjen vielä kovin epävarmat tulokset osoittavat. Kuten seuraamassani artikkelissa todetaan, pääministeri Benyamin Netanyahu on ollut Israelin sisäpolitiikan keskeinen tekijä, ja hänen johtamansa Likud johtava hallituspuolue, ja näyttää epävirallisten tietojen mukaan varmistavan asemansa. Edellisen vuosikymmenen vaaleissa Netanyahu voimallisin haaste on tullut vasemmistopuolueista, mutta nyt on noussut kilpailijoita myös oikealta. Suurimmat syytökset hänen hallitustensa toimia kohtaan koskevat COVID19 pandemian hoitoa, joskin tunnustusta annetaan rokotuskampanjan onnistumisesta. Useiden ehkä tarpeettomienkin lukitusten ja rajoitusten katsotaan runnelleen pahoin Israelin taloutta, minkä korjaaminen voi kestää vuosikausia. Niiden katsotaan syventäneen luokkatasapainon erilaisuutta ja aiheuttaneen kansalle henkisiä ongelmia, mikä tullee pahenemaan rokotuskampanjan jakaessa kansaa etuoikeutettuihin rokotettuihin ja ei-rokotettuihin, joiden oikeuksia tullaan polkemaan yhteisen sosiaalisen edun nimissä. Ovensuukyselyjen perusteella ennustetaan puolueiden saamaa kannatusta näin: Likud saanee 29 edustajaa, Yesh Atid saanee 20 edustajaa, Yamina saanee 11 edustajaa, New Hope saanee vain 6 edustajaa, Shas ja UTJ saanevat 7 -8 edustajaa kukin, Meretz, SiniValkoinen ja Raam saanevat 4 edustajaa, Israelin arabien Joint lista saanee 9 -11 edustajaa, Kuten edellä mainittiin, puolueiden väliset voimasuhteet ovat hyvin alustavat. Lopullinen arvio vaalien tuloksesta luvataan antaa perjantaina, mutta sekin tulee muuttumaan kahteen kirjekuoreen suljettujen lippujen laskennan hitauden vuoksi. https://www.ynetnews.com/article/Bkw009N004d, 05. Äänien laskennan edistyessä ToI julkaisi päivitetyn Alexander Fulbrightin laatiman tuloksen tämän hetken tilanteesta. Laskennan tulokset - yli 70 % äänistä laskettuina – osoittavat Likudin johtaman oikeistoblokin yhdessä Yaminan saavan 63 edustajapaikkaa Knessetiin maan 120 edustajan joukosta. Kun 70.2 % äänistä laskettuina, Likud saa 730 378 ääntä eli 23.6 %, Yesh Atid saa 436 907 ääntä, eli 14.1 %. Ra´am-puolue keikkuu äänikynnyksen 3.25 % alapuolella. https://www.timesofisrael.com/liveblog-march-24-2021/ Arutz Shevan henkilökunnan laatiman artikkelin mukaan tilanne on tällainen: Ääniä on laskettu 79 %, mikä edelleen tukee Likudin ja Yaminan johtaman oikeistoblokin saamaa voittoa 63 kansanedustajan voimalla; opposition saaman edustajamäärän jäädessä 57 edustajaan. Puolueiden saamat edustajat jakaantuvat tämän artikkelin mukaan seuraavasti: Likud - 31 seats Yesh Atid - 18 Shas - 10 United Torah Judaism - 9 Blue and White - 8 Yamina - 7 Labor - 7 Yisrael Beytenu - 7 Religious Zionist Party - 6 Joint List - 6 New Hope - 6 Meretz – 5 Ra'am is just below the electoral threshold at this point, receiving 3.09% of the vote. Ra´am jää alle äänikynnyksen saaden 3.09 % äänistä, mutta palautui myöhemmin. Keskusvaalitoimikunta lupaa, että vaalien ääntenlaskennan perusteella saadut tulokset julkaistaan perjantaina. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299104, Pääministeri Netanyahu kuuluttaa saaneensa suuren voiton, joka varmistaa oikeistoblokin enemmistön Knessetissä ja vakaan hallituksen, jolla on valtuudet suojella maan taloutta ja turvallisuutta. https://www.ynetnews.com/article/Hk000xydNu, Seuraavaksi käyn läpi päivän uutisantia lyhyesti. 06. Ääntenlaskennan edettyä 87 %:iin, Likudin johtama oikeistoblokki on menettämässä enemmistönsä, pudoten 59 edustajaan. https://www.timesofisrael.com/liveblog-march-24-2021/, 07. Netanyahu kehottaa kilpailijoitaan liittymään hänen johtamaansa koaliittioon, varoituksella, että ilman sitä edessä ovat viidennet vaalit. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-urges-rivals-to-join-him-in-coalition-warning-5th-elections-otherwise/, https://www.timesofisrael.com/potential-kingmaker-bennett-leaves-options-open-calls-for-national-healing/, 08. Pääministeri Benyamin Netanyahu valittaa turhautuneena, että vaikka hän on tehnyt kaikkensa maan talouden edistämiseksi, lamaannuttanut COVID19 pandemian ja rokottanut valtaosan kansasta sekä saavuttanut ennen näkemätöntä diplomaattista edistystä rauhan hyväksi Lähi-Idässä, mikään ei näytä riittävän kriitikoille. “Pitäisikö minun seistä päälläni?” https://www.timesofisrael.com/deja-vu-election-highlights-netanyahus-impressive-achievements-and-his-failure/, https://static.timesofisrael.com/www/uploads/2021/03/Image-from-iOS-9-640x400.jpg 09. Venäjän juutalainen Boris Spiegel, lääkintäalan moguli, vangittiin Moskovassa syytettynä osallisuudesta tutkimusten alaisina jatkuviin epäilyihin korruptiosta. Boris Spiegel on käyttänyt aikaansa ja varojaan ponnistellessaan Venäjän juutalaisyhteisöjen erilaisten projektien edistämiseksi. Häntä syytetään 400 000 USD suuruisen summan luovuttamisesta paikalliselle poliitikolle, raportoi RIA Novosti maanantaina. Hänen vaimonsa ja useita muita henkilötä vangittiin samaan aikaan. https://www.timesofisrael.com/russian-jewish-billionaire-and-communal-funder-arrested-for-alleged-bribes/, 10. Juutalaiset altivistit, jotka kutsuvat itseään “Temppelin surijoiksi”, järjestävät Tempelivuoren ulkopuolella jo tavaksi tulleen uhritoimituksen ennen Pessahia. Toimitukseen on osallistunut useita tunnettuja rabbeja. Viranomaiset ovat rajoittaneet osallistujien lukumää, kuten myös tänä vuonna. Tämän johdosta toimitus esitetään live internetissä. Torah edellyttää vuoden vanhan vuohen tai lampaan uhraamista aattopäivänä. Uhri paahdetaan tulella ja syödään Jerusalemissa sederaterian yhteydessä. Käytäntö loppui toisen Temppelin hävitykseen, mutta sitä on pyritty elvyttämään viranomiatsen vastustuksesta huolimatta odottaessaan Temppelin rakentamista. Vain samarialaiset jatkavat uhritoimintaa aueillaan Samariassa. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299065, 11. Gazan arabit ampuivat raketin kohti Beershebaa Netanyahun vaalivierailun yhteydessä kaupungissa protestina. Raketti ei tehnyt mitään vahinkoa. IDF katsoi kuitenkin, ettei sopimusten rikkomista voida sivuuttaa ilman vastatoimia, ja lähetti tuliset terveiset Gazaan. Puolustusministeri Benny Gantz lopetti puhelinkonferenssin SiniValkoisten toimistossa kuunnellen turvallisuus-asiantuntijoita, tilanteen johdosta. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299075, https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/299100. 12. Konttialus kääntyi poikittain Suezin kanavassa sulkien koko kanavan toistaiseksi ja aiheuttaen massiivisen kaaoksen kanavalla. Tapaus on yksi todiste lisää, miten tärkeä liikenteen soluminen Suezin kanavan kautta on maailman taloudelle, ja voi jouduttaa Israelin suunnitelmia toimivan junaliikenteen rakentamiseksi Punaiseltamereltä Välimeren rannikolle. https://www.timesofisrael.com/massive-cargo-ship-blocks-traffic-after-getting-jammed-sideways-in-suez-canal/, 13. Hallitsemattomia virheitä tapahtuu etenkin tekeville, mutta se ei paljon lohduta IDF:n virkailijoita, jotka vahingossa julkistivat IDF:n salaiset tukikohdat online. Karttapiirrokseen on merkitty niiden rajat sekä nimet, kertoi Ha´aretz tiistaina. Virheen oli tehnyt IDF:n Kotirintaman komennuskunta. Tukikodissa on sekä sotilastiedustelun että ilmvoimien salaista materiaalia. https://www.jpost.com/israel-news/idf-accidentally-reveals-location-of-secret-bases-online-662933, LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 10 -17; Tiberias 16 -22; Suolameri 21 -26; Eilat 20 -27 +C-astetta, puolipilvistä, lämpötilat laskevat huomenna pysytellen toistaiseksi alhaisina. Paikallisia sadekuuroja voi esiintyä monin paikoin. https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html, 14. Venäläiset Belaruksen tankkidoísioonat ovat liikkeellä ajellen pitkin kaupunkien katuja Puolan ja Liettuan Belaruksen (ValkoVenäjän) vastaisille rajoilla. Belaruksella ja Venäjällä on hyvin läheiset suhteet. Tankkien liikkeillä haluttaneen vaikuttaa NATO:on koskien Ukrainan tilannetta, jossa tankit ovat myös nokakkain Krimin niemimaan omistuksen vuoksi. https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/russian-tank-divisions-on-the-move-city-streets-toward-poland-lithuania-borders,

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021