Sunnuntai 07.03.2021

SUNNUNTAI 07.03.2021 Ymmärrykseni mukaan elämme hyvin kriittisiä aikoja, joissa ei ole varaa virhearvioinnille eikä torjua meille esitettyjä varoituksia. Tärkein tiedonlähde on Jumalan Sanassa annetut ilmoitukset, joita on selkeimmin Johanneksen ilmestyskirjassa, sen 13 luvun jakeet 01 -18 sekä 14. luvussa jakeet 9 -12. Selkein varoitus kuuluu näin: ”Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: ”Jos joku kumartaa petoa tai sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu Hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattavan pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä”. ”Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kellään, joka ottaa sen nimen merkin”. ”Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon”. (Ilm14: 9, 10, 11, 12) Ilmestyskirjan 13. luvussa esitellään kaksi petoa, joista ”ensimmäinen nousi merestä, ja jolle lohikäärme antoi suuren vallan, ja joka pilkkasi Jumala ja niitä, jotka taivaassa ovat. Toinen peto nousi maasta, joka muistutti Jumalan Karitsaa sarviensa puolesta, mutta joka puhui kuin lohikäärme, ja käytti ensimmäisen pedon valtaa sen nähden”. Maasta nouseva peto saa maan asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa tehden suuria ihmeitä, saaden tulenkin lankeamaan taivaasta maahan, sekä yllyttää maan asukkaita tekemään ensimmäisen pedon kuvan, joka liikkui ja puhui ihmisten tavalla, ja saisi aikaan, että kaikki ne, jotka eivät palvoneet ensimmäisen pedon kuvaa, tapettaisiin. Tämä maasta nouseva toinen peto pakottaa ihmiset, suuret ja pienet, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan pedon merkin oikeaan käteensä tai otsaansa. Pedon kuva voisi olla ATK-pohjainen hologrammi, joka nykyisellä tekniikalla voidaan heijastaa ylös pilviin. Siten se olisi näkyvissä suurelle ihmisjoukolle samaan aikaan. Kukaan muu ei saisi ostaa eikä myydä, kuin ne, joilla on pedon merkki, pedon nimi tai sen nimen luku oikeassa kädessään tai otsassaan. (Kovin tuttua tekstiä KV-rokotuksista) Jumalan antamat ilmoitukset on tarkoitettu varoittamaan ja opastamaan, mutta ne eivät anna selkeää aikataulua eivätkä ohjelmaa, mikä vaikeuttaa niiden tulkitsemisessa. Mutta ajan kuluessa ymmärrys lisääntyy ja tieto kasvaa tapahtumien myötä. Profeetta Daniel sai seuraavan opasteen: ”Mene Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan saakka. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät”.(Dan12:9 -10) Seuraavassa annan median välittämiä otsikonomaisia tietoja tämän hetken tilanteesta. 01. 80 % Israelin oppilaista ovat palaamassa koululuokkinsa. 80 000 opettajaa ja oppilasta ovat joutuneet karanteeniin KV-tartunnan vuoksi. https://www.ynetnews.com/article/NOHOVKIDG, 02. Vakavista tapauksista vain 3 % ovat rokotettuja. Terveysministeriön mukaan 175 potilasta vakavista 6 095 tapauksesta ovat saaneet molemmat KV-annokset. 75 % vakavista tapauksista ovat rokottamattomia potilaita. https://www.ynetnews.com/article/NOHOVKIDG, 03. ”Alueellisena voimana Israelin tulee perustaa Irania ja Arabiasukkaita koskeva politiikkansa kestäviin arvioihin, joilla on kansallista merkitystä, eikä hetkelliseen improvisointiin, poistaakseen pelkoa tulevaisuudesta” sanoo ynetnews. https://www.ynetnews.com/article/rJC3jS9MO, 04. Herzliassa toimiva StoreDot yhtiö on kehittänyt 1.sukupolven lithium-ion patteriston, kilpaillen tavallisen auton bensiinitankin täyttämisajan kanssa. Yhtiö toimii yhteistyössä Daimlerin, British Petroleumin ja Samsungin kanssa. https://www.ynetnews.com/business/article/rJSjBffQu, 05. ”Haagin kansainvälisellä rikosoikeudella (ICC) ei ole käytettävissään loputtomia varoja, ja voi joutua uudistamaan päätöksensä sellaisen riskialttiin, pitkäaikaisen, arvostetun ja poliittisesti varautuneen tehtävän hoidosta hyvin tiedostaen, ettei sillä ole tunnustettua juridista oikeutta edetä suunnitelmissa sotarikosten tutkimiseksi”. https://www.ynetnews.com/article/rJ4mUdRG00, https://www.ynetnews.com/article/rJ02Z5AG00, 06. Pääministeri Netanyahu vahvistaa, että Israel, Itävalta ja Tanska muodostavat rokote-allianssin, poiketen täten EU:n valitsemalta tieltä. https://www.ynetnews.com/article/SJB1OYCzu, 07. Netanyahu luonnehtii ICC:n päätöksiä aloittaa sotarikostutkimukset Israelia vastaan törkeiksi, luvaten taistella niitä vastaan kaikkialla. https://www.ynetnews.com/article/BQEC311C1. 08. Ympäristöministeri Gila Gamliel pitää kiinni arviossaan puhuessaan armeijan radiossa, että Israelin rannikot saastuttaneet Välimeren itärannikolla ovat Iranin suorittamia ympäristörikoksia, ja verrattavissa terrorismiin. Hän sanoi aluksen salakuljettaneen öljyä Iranista Syyriaan ja laskeneen sen mereen lähelle Israelin rannikkoa. ”Ei se ollut vahinko, vaan tarkoituksellinen terrori-isku”. https://www.ynetnews.com/environment/article/H142mw0z00, Libanon syyttää Israelia YK:ssa rannikkonsa saastuttamisesta. https://www.ynetnews.com/environment/article/BJjdmuRG00, 09. Vaali-innostus alkaa nousta Israelissa, sillä kovin hiljaa kaikki ovat olleetkin. New Hope (uusi toivo) puolueen johtaja Gideon Sa`ar ennustaa: Jos Bennett saa yhden kansanedustajan lisää, Netanyahu muodostaa seuraavan hallituksen. Hän näkee toivonsa pettävän Bibin vastaisen rintaman takerrellessa puhuessaan TV-12 uutiskonferenssissa. Tilanne on nyt tasan 60 -60. Sa`ar hyökkäsi Meretzin johtajaa Nitzan Horowitzia vastaan todeten: ”Horowitz ei voi liittyä halitukseen, koska hän ei hyväksy peruslinjoja – katkerassa sodassa Haagin ICC:n sotarikossyytöksiä vastaan”. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/298016, 10. Yamina-puolueen johtaja Naftali Bennett sanoo: Halakha ei voi muuttaa LGBT-ihmisiä. Hän tunnustaa olleen lähellä tehdä yhden suurimmista virheistään: erottautua politiikasta 2019. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/298014, 11. Israelin talouden avaamisessa on käynnissä kolmas vaihe: Hallitus hyväksyi sunnuntaiaamuna seuraavia avaamisia: Ravintolat avataan; kokoustilat ja stadionit avataan, samoin muita julkisia tiloja, enimmäkseen sellaisia, joilla on todisteita paranemisista tai immunisaatiosta virusta vastaan. Ulkotiloissa sallitaan 50 ihmisen tilaisuudet; sisätiloissa 20 ihmistä. Julkisiin tiloihin sallitaan 50 %:n kapasiteetti, korkeintaan 300 ihmistä. Niihin pääsevät viherpassin omistajat, tai ne 5%, joilla on negatiivinen KV-testi. Sisäravintoloihin pääsevät viherpassilliset 75 %:n kapasiteettiin asti, mutta korkeintaan 100 ihmistä. Supermarketeissa ja vastaavissa tiloissa ei tarvitse ottaa lämpötilatestiä. Retket luontoon sallitaan sekä ulko-että sisätiloissa. Vaaleihin saapuvat myöhemmin tässä kuussa sallitaan: New York; Lontoo; Pariisi ja Kiev. Toronto ja HongKong voidaan lisätä luetteloon, sunnuntaina 1000 saapuvaa, joka kasvaa 3 000:en viikonloppuna. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/298010, 12. Palestiinalaislähteiden mukaan perjantaina tungeksi Al-Aqsa moskeijan pihalle Jerusalemin Temppelivuorella 25 000 muslimipalvojaa. Tavaksi tulleen käyttäytymisensä mukaan välittämättä koronasta enempää kuin heille anetuista ohjeistakaan, muslimit kävivät läpi rituaalejaan rivi kiinni toisessa ja kyynärpää kyynärpäässä. Muslimioppinut Muhammad Salim saarnasi todeten, että muslimit tarvitsevat aidon muslimijohtajan, eivät valitusta Al-Aqsa moskeijan kohtalosta, joka täytyy vapauttaa Israelin pakkopaidasta. ”Allahin avulla se tapahtuu”. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/298008, 13. Vladimir Putin vahvisti aiemmin vuosia sitten hyväksytyn säännön, jonka mukaan hänellä on oikeus vastata Venäjää vastaan tavanomaisin asein tehtyyn hyökkäykseen ensi iskuna atomiaseilla. Ilmoitus nähdään varoituksen Yhdysvalloille, ja se voi olla aiheena ydinasein käytyyn lyhytaikaiseen sotaan. Putin ilmoitti päätöksestään ilmeisesti peläten USA:n voivan käyttää tavanomaisin asein ehtyjä hyökkäyksiä tuhota Venäjän sotilaallisia ja hallituksen laitteistoja turvautumatta ydinaseisiin. https://www.dailymail.co.uk/news/article-8381333/Putin-endorses-rule-allowing-carry-strike.html, 14. Varotoimena Venäjän sukellusveneen seuraamisesta Eisenhower lentokoneitten tukialuksen iskuryhmää US lähetti ilmavoimiensa B-52 Englantiin ja Lähi-Itään. https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/emergency-action-message-by-us-military-b-52-s-airborne-toward-middle-east, 15. Venäjän ja Syyrian otaksutaan tehneen ballistiset ohjusiskut Turkin tukemien joukkojen asemiin estääkseen niitä öljykaupoista. Turkkilaisessa mediassa ei haluta spekuloida, ketkä ohjukset ampuivat. https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/emergency-action-message-by-us-military-b-52-s-airborne-toward-middle-east, LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 10 -18; Tiberias 08 -22; Suolameri 17 -25; Eilat 16 -26 +C-astetta, enimmäkseen kirkasta tai puolipilvistä; lämpötilat nousevat rajusti lukemiin 14 -15 +C-astetta keskiviikkona 10. 03, tasaantuen sn jälkeen. https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html, ,

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021