TIISTAI 25.06.2019



TIISTAI 25.06.2019
01. Bahrainin konferenssi, josta USA mieluummin käyttää termiä aivoriihi (workshop) tai vastaavaa, koska konferenssin tarkoituksena on koota konferenssiin osallistuneiden mielipiteitä poliittisen suunnitelman viimeistelemiseksi, aloittaa toimintansa tänään jatkuen huomenna Bahrainin pääkaupungissa Manamassa.

Tänään puhuvat ainakin Tony Blair, Sten Mnuchin, Jared Kushner ja Christine Lagarde Manamassa useitten teknokraattien ja liikemiesten ohella vain todetakseen, kuka ei ole ohjelmassa, kuten ToI kertoo.

Lyhyesti sanottuna USA:n rauhantiimin, päätekijöitten Jared Kushnerin, Jason Greenblattin ja David Friedmanin, laatiman suunnitelman talousosassa esitetään 50 miljardia USD kymmenen vuoden aikana, eli 5 miljardia USD vuodessa, PA:n taloudellisen ja oikeuspoliittisen kehittämisen moderniksi, kehittyneeksi ja omavaraisesti toimivaksi oikeus-valtioksi.

Konferenssin pitämiseksi ei-poliittisena, kuten USA kaavailee, Israelin eikä PA/PLO:n tai Hamasin edustajia ole virallisesti kutsuttu paikalle. Israelista ja PA:n alueilta konferenssiin osallistuu yksityisiä liikemiehiä ja journalisteja.

USA:n Lähi-Idän perinteisille kumppaneille rauhanteossa esitetyt kutsut ”Peace for Prosperity” (Rauha Vaurauteen) tilaisuuteen ovat saaneet osakseen vain laimeasti innostuneen vastaanoton useimpien jäädessä odottelemaan, miten jännitys raukeaa tai nousee potentiaalisesti vaarallisella alueella.

Kymmenen vuotta on varsin lyhyt aika suunnitelmassa kuvattujen kohteitten – sairaaloita, tie- ja rautatieverkostoja, infrastruktuurin ja ulkoisten yhteyksien suunnittelu ja rakentaminen – toteuttamiseksi PA/PLO:n/Hamasin poliittisessa ja yleisesti korruptoituneessa ympäristössä.

Palestiinalaisiksi itseään kutsuvat kansanryhmät ovat saaneet kansainvälistä tukee enemmän kuin mikään muu kansa. Siitä huolimatta PA/PLO ilmoittaa toistuvasti olevansa vararikon partaalla. Korruptio on niin yleistä, että kansa ihmettelee, miten joku tyhjätasku noustuaan PA:n tai Fatahin johtoryhmiin, on muutamassa vuodessa noussut miljonääriksi.

Ehkä olisikin parempi antaa PA/PLO:n joutua vararikkoon, ja julistaa holhouksen alaiseksi esimerkiksi Jordanian tapaan, josta Englanti muodosti Jordanian itäpuolisille alueille Transjordanian protektoraatin, jonka asioita hoitivat Englannin nimittämät virkamiehet nimittämänsä kuninkaan nimissä, ja jonka arabiarmeijan englantilaiset upseerit kouluttivat ja aseistivat.

(Transjordania muutti nimensä Jordaniaksi miehitettyään Juudean ja Samarian 1948 ja Jerusalemin itäosat Israelin itsenäisyyssodan aikana.)

Palestiinalaiset alueet voisivat toimia kansainvälisen protektoraatin holhouksessa ja avustajamaiden muodostaman elimen johdossa. Ehkä YK:n turvallisuusneuvosto voisi vahvistaa elimen virallisesti, mutta muuten YK ja EU olisi viisainta pitää suunnitelman toteuttamisvaiheen ulkopuolella.

PA/PLO:n ja Hamasin johto toistavat pysyttelevänsä erossa mistään USA:n laatimista suunnitelmista, eikä halunnut Bahrainin konferenssiin, jota he syyttävät Palestiinan kansan taloudellisesta kiristyksestä.

Kuitenkin USA:n väläytellessä USD:n kuvia PA/PLO:n puhemies Mahmoud Abbas on alkanut varovaisesti vetää totaalista kieltämistään takaisin todeten, että kyllä ne miljardit olisivat sittenkin tarpeen, mutta he haluavat ensin itsenäisyyden voidakseen päättää, mihin niitä käytetään. https://www.timesofisrael.com/bahrain-confab-set-to-kick-off-with-loaded-schedule-but-meager-expectations/,
https://www.jpost.com/Middle-East/On-eve-of-Bahrain-summit-UN-official-warns-of-possible-PA-collapse-593266,

02. Jared Kushner sanoi ennen konferenssia antamassaan Al-Jazeeran haastattelussa, joka tullaan julkistamaan tiistaina, ettei Israelin ja PA:n välinen sopimus ole mahdollinen arabien rauhansuunnitelman puitteissa, vaan se tulee olemaan jossain sen ja Israelin aseman välillä.

Saudi Arabian esityksessä, jonka arabiliitto omaksui, vaaditaan Palestiinan valtiota 1949 aselepolinjoilla, pääkaupunkina Jerusalemin itäosa sekä palestiinalaispakolaisten paluuoikeutta tai kompensaatiota. Israel on osittain hyväksynyt sen, mutta vastustaa ehdottomasti pakolaisten paluuoikeutta. https://www.jpost.com/Middle-East/Palestinians-rally-against-Kushners-economic-peace-plan-593520,

03. Pääministeri Benyamin Netanyahu vakuutti presidentti Trumpin neuvon-antajalle John Boltonille kierrellessään hänen kanssaan Jordan joen laaksossa, että ”Israel kuuntelee rehdisti ja avoimesti USA:n rauhanesityksiä” valittaen, että ”palestiinalaiset hylkäsivät sen ennen kuin kuulivatkaan siitä”.

Bahrainin konferenssiin ”Peace for Prosperity” osallistuvat Saudi Arabia, UAE; Egypti, Jordania ja Marokko, sekä edustajia USA:sta, Euroopasta, Afrikasta, Aasiasta ja kansainvälisistä järjestöistä, sekä liikemiehiä Israelista ja PA:sta.

Netanyahu kierteli helikopterilla Boltonin kanssa Jordan joen laaksoa, esitellen sen strategista merkitystä Israelin puolustukselle.
(Samalla tavoin Bibi kierteli USA:n senaattorin Lindsey Grahanin kanssa Golanin kukkuloilla ennen USA:n tunnustusta niitä osaksi Israelia.)

Netanyahu selitti Boltonille, ettei voida kuvitella rauhanmahdollisuutta ilman Jordanin laakson kuulumista Israelin valvontaan, sillä se antaa Israelin puolustukselle tarvittavaa syvyyttä ja korkeutta. ”Rauha ja turvallisuus ovat kaksosia, eikä yksi ole mahdollinen ilman toista”. https://www.jpost.com/Middle-East/Bolton-in-Israel-Iran-can-never-have-nuclear-weapons-593389,

04. USA:n presidentti Trumpin vävypoika Jared Kushner on yleensä välttänyt suoraan hyökkäämästä PA/PLO:n johtoa vastaan, mutta viimeisten lausuntojen perusteella arvioiden hänenkin pitkä pinnansa osoittaa heikkenemisen merkkejä.

AL-Quds uutislehdelle antamassaan haastattelussa hän sanoi: ”Presidentti teki selväksi palestiinalaisille, ettei meidän tarvitse auttaa heitä. (USA ei ole kiitollisuudenvelassa heidän kanssaan). Heille kerrottiin, että jos kritiikki jatkuu, avustukset loppuvat, ja loppuivat.”

Hän kehotti palestiinalaisia hylkäämästä ”vuosisadan sopimusta”, koska se tulee olemaan lopulta heille edullinen. ”Heidän tulee olla optimistisia”.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas sanoi journalisteille ”presidentin kansliassaan” Ramallahissa: Olemme varmoja, että Bahrainin konferenssi epäonnistuu; emme ole Kushnerin, Greenblattin ja Friedmanin orjia”.

”Taloudellinen tuki, rahat ja avustus ovat tarpeen, mutta ennen kaikkea tuota on poliittinen ratkaisu. Amerikkalaiset kääntävät koko kysymyksen poliittisesta taloudelliseksi, emmekä voi hyväksyä sitä” Abbas uhosi http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265046,

05. Jason Greenblatt kritisoi Abbasin johtamaa Fatahia, että Amerikan tarjotessa palestiinalaisille uuden taloudellisen näköalan, Fatah uhkaa aloittaa uuden intifadan Bahrainin konferenssin aikana.

”USA:n hallituksen työskennellessä palestiinalaisten elämän parantamiseksi ”Fatah uhkaa intifadalla, hyökkäyksillä, tehdäkseen maan polttavaksi tyrannien jalkojen alla”. Surullista niiden palestiinalaisten vuoksi, jotka eivät hyväksy tuollaista hävyttömyyttä” Greenblatt tweettasi PMW:n kääntämään artikkeliin perustuen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265049,

06. Gazassa valtaa pitävä terrorijärjestö Hamas sanoi maanantaina julkistamassaan virallisessa lausunnossaan hylkäävänsä ”vuosisadan sopimuksen”, ja kehotti kaikkia osanottajia peruuttamaan osanottonsa.

Hamas julisti yleislakon ja muita kansanomaisia toimia tiistaiksi. Lisäksi se varoitti itsenäisyyden julistamisesta Juudeaan ja Samariaan.
”Me vakuutamme pitävämme kannastamme kaikin tavoin, ennen kaikkea aseellisella vastarinnalla muiden välineitten ohessa auttaaksemme kysymyksen säilyttämistä ja vapauttaaksemme miehitetyn maamme”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265054,

07. USA:n julistamat uudet piinalliset sanktiot kieltävät Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein ja hänen kansliansa yhteydet taloudellisiin avainlähteisiin Presidentti Donald Trumpin maanantaina 24.06. allekirjoittamalla hallinnollisella päätöksellä.

Valkoisen Talon lausunnossa selitetään: ”Me tulemme painostamaan Teherania, kunnes hallitus luopuu vaarallisesta politiikastaan. Emme halua konfliktia Iranin tai minkään muunkaan maan kanssa, haluamme vain kertoa, ettei Iran tule saamaan ydinaseita”.

Khamenein ohella sanktioita kohdistettiin sotilasjohtajiin, jotka antoivat käskyn pudottaa US drone kansainvälisillä vesillä. Ulkoministeri Favad Zarif saa omat sanktionsa viikon loppupuolella.
Talousministeri Steven Mnuchin totesi: ”Olemme lukinneet varoja kymmenien miljardien USD arvosta. Sanktiot ovat todella tehokkaita”. https://www.debka.com/new-trump-sanctions-on-iran-target-ayatollah-khamenei/,

08. Iranin kansalaiset sanovat luittensa särkyvän USA:n asettamien uusien sanktioitten vuoksi, mutta syyttävät hallitustaan osaksi niistä.

Inflaatio on yli 37 %, yli 3 miljoona työikäistä ovat työttöminä; lamakausi ja inflaatio vaikuttavat kaikkialla: hedelmistä ja vihanneksista kalliisiin artikkeleihin kuten käsipuhelimiin – kaikki on kallistunut.

Kansa alkaa olla sairas hallituksen tapaan syyttää kaikesta Amerikan asettamia rangaistuksia. Käsivarojen puute näkyy ihmisten toimissa kaikkialla. Taloudellinen painostus tuntuu tuskallisesti yli 80 miljoonalle asukkaalle. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5535205,00.html,

09. Israelin uutisia lyhyesti:
- Edellisten rauhanponnistelujen arvet maisemissa todistavat niiden epäonnistumisesta,
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5534751,00.html,
- Syyttäjät peruuttavat Mahmoud Katusaa vastaan nostetut raiskaus-syytökset uusien forensic todisteiden vuoksi pidettyään häntä pidätettynä 55 päivää.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5535768,00.html,
- Gallupien luvatessa Bibin aseman huononemista syyskuun 17.päivän vaaleissa pakottaa hänet peruuttamaan ne ja pyrkimään saada sopimukset kansallishallituksesta SiniValkoinen puolueen kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/265040,
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5534568,00.html,
- Bibi hakee yhteistyöstä Israelin arabijohtajan Tibin kanssa uudessa tilanteessa, jossa maan hallinto seisoo jähmettyneessä tilassa. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5534825,00.html,
- 7-vuotiaan juutalaisen koulutytön kertomus on lääkärin tutkimusten mukaan todellinen, mutta tyttö on muuttanut kertomustaan, jonka hän antoi opettajansa kehotuksesta, ja Katusa voidaan vapauttaa.
Koulun oppilaitten vanhempia kauhistuttaa raiskaajan paluu.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5533574,00.html,
- Entinen Shin Betin johtaja Amy Ayalon varoittaa, että Trumpin esitys on käyty läpi aiemmin 1993 lähtien ja epäonnistunut. Hän vaatii Palestiinan valtiota 1949 aselepolinjoilla väittäen sen tuovan rauhan jättäen kokonaan huomiotta sen Israelille aiheuttamat vaarat. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5533424,00.html,
- Miksi Italian juutalaiset pyrkivät asettamaan häänsä ennen pääsiäistä? 317 vuotta vanha traditio naimasopimuksista valottaa miksi näin oli. Tradition mukaan hääseremonioita vietettiin massatilaisuuksina.
317 vuotta vanha Ketuba antoi selityksen, että 12.huhtikuuta oli viimeinen yö ennen omerlaskennan 49-päivän periota, jonka aikana juutalaiset eivät vietä häitään. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5527177,00.html,
- Israel rakentaa uuden viemärijohdon estääkseen Gazan jätevesien pääsyn Sderotiin ja Negeviin. Hinta 15 miljoonaa NIS.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5528090,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -29; Tiberias 22 -35; Suolameri 23 -37; Eilat 24 -40 +C-astetta, aurinkoista, huomenna samat lukemat.

Iran varoittaa, että USA:n viimeiset sanktiot lopettavat diplomatian maiden väliltä lopullisesti. https://www.foxnews.com/politics/iran-says-latest-us-sanctions-ends-channel-of-diplomacy-forever

Baalin palvonta on tullut takaisin länsimaihin, Eurooppaan ja Amerikkaan syvään etelään, todistetaan oheisessa linkissä. https://www.youtube.com/watch?v=8o_TBQ_gIIU,














Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019