TORSTAI 23.05.2019

TORSTAI 23.05.2019

01. Juutalaisen tradition mukaan Omar-laskennan 33. päivää, Talmudin kuuluisan rabbin Rashbin kuolinpäivää tulee kunnioittaa hänen hautapaikallaan musisoiden, tanssie ja rovioita polttaen.

Keskiviikkoiltana klo 20.30 aikaan Boyan Hassidic lahkon johtava rabbi Nahum Dov Breier sytytti traditionalisen rovion aloittaen Lag BaOmer juhlalisuudet, 33. Omer –päivänä (jonka aikana uskonnolliset juutalaiset laskevat 7 viikkoa pääsiäisestä Shavuot (viikot) loma-aikaan) juutalaisen oppineen rabbi Bar Yochain (Rashbi) hautapaikalla Meronvuorella pohjoisIsraelissa.

Boyan Hassidic rabbi sytyttää ensimmäisenä valtavan rovion (kokon) ja tanssien aloittamisen nuotion ympärillä sata vuotta vanhan tradition mukaisesti. Hänen jälkeensä muiden uskonnollisten lahkojen johtavat rabbit sytyttävät omat rovionsa ja aloittavat tanssinsa niiden ympärillä.

Meronvuorelle johtavat tiet olivat tungokseen asti juhliin meneviä pyhiin-vaeltajia, kuten tapahtuu joka vuosi, arviolta 500 000 pyrkiessä ajoissa juhlille, ettei vain jää mistään osattomaksi.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5513811,00.html,

Viranomaiset ovat pitkin alkuviikkoa varoitelleet nuotioiden sytyttämisestä ja ne kiellettiin kokonaan toistaiseksi jatkuvan helteen vuoksi, mutta Meronvuoren juhlallisuudet täytyy voida suorittaa vaaroista välittämättä.

Juhlien onnistumista valvovat 5 000 poliisia, 100 palomiestä, 200 ambulanssia ja tusinoittain lääkintähenkilöitä juhlien aikana. 4 000 bussia kuljettavat juhlavieraita ja pyhiinvaeltajia määrätyille parkkipaikoilleen kaikkialta maassa. He tuovat mukanaan omat eväänsä grilleineen, jotka lisäävät palovaaraa.

Euroopassa yleistyneet yhteisvessat eivät tule kuuloonkaan näissä juhlissa. Naisille ja miehille on varustettu tarkoin toisistaan erotetut tilat. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5513811,00.html,

02. Belaruksessa (Valkovenäjällä) löydettiin 1 214 Holokausissa menehtyneitten juutalaisten ruumiit (tai jäännökset), jotka huolellisesti asetettiin arkkuihin ja haudattiin kunniallisesti uudelleen maanantaina.

Heidän massahautapaikansa löydettiin lähellä rakennuskohdetta lähellä Puolan rajaa. WJC esitti vastalauseensa siksi, ettei rakennusprojektia keskeytetty. Ruumiiden tai jäännösten tunnistamisessa ja käsittelyssä auttoivat ZAKA:n vapaaehtoiset.

Valkovenäjällä asui ennen holokaustia laaja ja elinvoimainen juutalaisyhteisö, ja siksi 1214 juutalaisen jäännösten massahaudan löytyminen järkytti kansaa.
Juutalaisjohtajien mielipahaksi viranomaiset eivät peruuttaneet rakennustöitä löydön lähellä, sillä he epäilevät, että juutalaisten hautoja voi löytyä lisää.

Massahauta löydettiin aiemmin tänä vuonna. Sotilaat kutsuttiin kokoamaan luut ja muut jäänteet. He kertoivat löytäneensä pääkalloja, joiden läpi oli ammuttu.
Eräs niistä oli nainen, joka kuoli pidellen lasta sylissään. Uhrit olivat juutalaisia.

Brest (Brisk) oli ensimmäinen NL:n kaupunki, jonka natsit miehittivät 1941. Natsien omaksuman käytännön mukaan kaupungin juutalaiset eristettiin ghettoon. Arviolta 28 000 asukasta asuivat siellä, kunnes se hävitettiin lokakuussa 1942. Lokakuussa tuona vuonna 17 000 ghetton asukasta vietiin kaupungin ulkopuolelle ja teloitettiin.
Vain 19 juutalaisen tiedetään selvinneen hengissä massamurhasta.

Breskin kaupungissa asui myös Israelin tuleva pääministeri Menachem Begin, joka lähetettiin vankileirille Venäjän pohjoisosaan. Hän pääsi pakoon ja kulki monien vaiheitten jälkeen Venäjän kautta Israeliin. Hänen isänsä oli Breskin ghetton asukas ja hänet teloitettiin toisten mukana.

Breskin juutalaisyhteisön johtaja Regina Simonenko murehtii sitä, että viranomaiset kiirehtivät hautamaan löydettyjen uhrien jäännökset ilman DNA-testejä uhrien identiteetin määrittämiseksi. ”Meille kerrottiin, että DNA-testit ovat kalliit ja kestävät kauan” Simonenko kertoi AP:n toimittajalle.

Kaupungin viranomaiset sanovat, etteivät asuntokerrostalojen perustukset ulotu hautaamisalueelle, ja lupasivat pystyttää monumentin hautapaikalle.
”Siellä ei tule olemaan muuta kuin siistitty ruohokenttä. Emme tee sinne edes parkkipaikkoja tai lasten leikkikenttiä” lupasi Breskin pormestari Alexander Rogachuk” jalomielisesti. Tämä ei tyydytä juutalaisjohtajia.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5513592,00.html,

03.”Passenger” (matkustaja) ooppera holokaustin muistolle on rakennettu ja sävelletty puolalaisen journalistin, kirjailijan ja WWII:n vastarintataistelijan Zofia Posmyszin romaanin pohjalta.

Ooppera ”Matkustaja” kertoo keskistysleirin asukkaitten kärsimyksistä, jotka päättivät kieltää natsien harjoittaman inhimillisen mielen alistamisen.
Ooppera on melankolinen, kaksiosainen kertomus naisista kaikkialla Euroopassa, vangittuina Auschwitzissä, jossa he yrittivät säilyttää inhimillisyytensä natsien harjoittamista kauheuksista huolimatta.

Oopperan juoni perustuu romaaniin ”Passenger” ja Puolan radiossa v. 1959 esitettyyn näytelmään ”matkustaja hytissä no 45”, jonka laati puolalainen journalisti ja kirjailija, WWII vastarintataistelija Zofia Pozmysz.
Oopperan muotoili suurelle näyttämölle sopivaksi Mieczyslav Weinberg.

Pari vuosikymmentä sodan jälkeen, saksalainen pariskunta, Walter (David Danholt) ja Lisa (Daveda Karanas) seilaavat Brasiliaan, jossa Walteria odottaa diplomaattinen virka. Kun Lisa – entinen natsivartija – tunnistaa yhden matkustajista Marthan (Adrienn Miksch) entiseksi leirin asukkaaksi, jonka hän uskoi kuolleen leirissä, hän ahdistuu ja kertoo salaisuutensa miehelleen, joka on enemmän huolissaan, miten asia vaikuttaisi hänen diplomaattiseen uraansa.

Lisa, entinen natsi, elää peloissa, että entiset uhrit tunnistavat hänet. Hänen täytyy myös varoa, ettei hänen miehensä saa tietää hänen mustasta taustastaan.
Entinen metsästäjä on nyt metsästettävä entisen natsin vavistessa pelosta joka kerran, kun mystinen matkustaja lähestyy.

Matkustajan henkilöllisyys pysyy kuitenkin mysteerinä, ja näytelmä päätyy kaksiselitteiseen nuottiin.
Keskitysleirissä Lisa manipuloi uhrejaan ollen joskus ystävällinen uhreilleen voidakseen paremmin valvoa heitä. Mutta uhrit pitävät kiinni inhimillisestä luoteestaan ja onnistuvat joskus toimimaan natsien vaatimuksia vastaan.

Eräässä tilanteessa yhtä naista kidutettiin, koska häneltä löydettiin viesti, jonka vartijat uskoivat olevan viesti vastarintajoukoilta. Martha valittiin kääntämään puolankielinen viesti, ja hän tietoisesti ja uskottavasti käänsi sen olevan rakkauskirjeen, mikä säästi naisen hengen.

Passenger ei ole ensisijaisesti tarina kostosta tai surusta, vaan muistoista. Martha ei pysty irrottautumaan menneisyytensä rikoksista, minkä katsomo tiedostaa katsoessaan, miten menneisyys kiduttaa Marthaa.
Näyttämö on jaettu kahtia; ylempi osa kirkkaasti valaistu; alempi osa on synkkä - harmaat parakit ja rautateiden verkosto symboloiden holokaustia. Näytelmän lopussa Marha laulaa kauniin kappaleen elämästä ja kuolemasta, muistuttaen, ettei uhrien kärsimyksiä tule koskaan unohtaa, tai antaa anteeksi kiduttajille.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5513592,00.html,

04.Liberman näyttää enasimmäisenä puolueena suostuvan hallitukseen, jos hän saa puolustusministerin salkun.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5513979,00.html.

05. Turvallisuusvuoto on paljastanut pääministertin matkustussuunnitelmat hakkerin päästyä pääminiterin kanslian tai Shin Betin internet sivuille.
https://www.calcalistech.com/ctech/articles/0,7340,L-3762693,00.html.

06. Israelissa katsotaan maan hallituksen ja turvallisuudesta vastaavien insituutioiden antautuneen muslimien paineen alla, mistä todisteena pidetään itä, että juutalaisilta estetään nousuTemppelivuorelle Jerusalem päivänä viitaten siihen , että nyt on muslimien Ramadan ja jännitys muutenkin korkealla. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5513466,00.html.

07. Poliisia syytetään – taas kerran – kohtuuttoman ja tarpeettoman väkivallan käyttämisestä poikaa kohtaan, joka kärsii mielenterveysongelmista. Poika kärsii lisäksi autismista, mikä ei näytä heilauttavan poliisin inhimillistä tuntoa.
Poika kuuluu ultraorodokseihin, joita poliisi (ja IDF) vihaavat. https://www.timesofisrael.com/police-accused-of-using-excessive-force-on-autistic-ultra-orthodox-teen/,

08. Sota USA:n ja Irann välillä näyttäisi raporttien mukaan voivan syttyä koska vain, jonkun todistellessa, että se on jo syttynyt.
https://www.timesofisrael.com/trump-officials-to-congress-goal-is-deterring-iran-not-war/, https://www.youtube.com/watch?v=26llKLY4wD8,

Katselin eilen englantilaisen matkailijan retkiä Iranin sydänalueille, ja tunsin tuskaa sydämessäni kuvitellessani, millaista tuhoa täsmäpommit, ohjukset ja muut sotavälineet voisivat aiheuttaa noille lähes neitseelisille alueille, ikivanhoine kansoineen ja perinteineen, jotka ovat säilyneet kaukana aikamme sivilisaation turmelevasta vaikutuksesta.

Noita alueita tulisi säilyttää – ei Kansan – vaan maailman perinnekohteina, todisteina ihmiskunnan historian rikkaudesta ja monimuotoisuudesta. https://www.youtube.com/watch?v=HgEqlOFs56Q&t=690s,
https://www.youtube.com/watch?v=5TWNXneUrMY,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 22 -37; Tiberias 34 -43; Suomaeri 28 -43; eilat 28 -42 +C-astetta, puolipilvistä tänään ja huomenna, lämpenevää (18 -38 +C-astetta)

Kuumuudesta vai mistä johtunee, että kone nielaisi taas osan tekstistä, jonka jouduin uusimaan.


















Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021