SUNNUNTAI 24.03.2019

SUNNUNTAI 24.03.2019
01. USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Israelin omistusoikeuden Golanin kukkuloihin, jotka Israel valtasi Syyrialta veristen taistelujen jälkeen.

Korkea hallituksen virkailija sanoi, että presidentti Donald Trump tulee luultavasti allekirjoittamaan virallisen dokumentin ensi viikolla tavatessaan Israelin pääministeri Benyamin Netanyahun Washingtonissa AIPAC konferenssin aikana.

Washingtonin ilmoitus annettiin päivä sen jälkeen, kun Trump ilmoitti Tweet-sivullaan, että on korkea aika USA:n tunnustaa Israelin omistusoikeus Golanin kukkuloihin, mikä osoittaa jyrkän käännöksen USA:n politiikassa.

Päätöstä Golanin ilmoituksen edistämisestä kannusti osaksi Trumpin neuvonantajien havainto, että päätökset Jerusalemista ja USA:n lähetystön muuttamisesta Tel Avivista Jerusalemiin 2017 ja 2018 provosoivat paljon miedompia vastalauseita arabimaailmassa kuin mitä ekspertit ennustivat, kuten Reutersin asiantuntija arvioi.

Toiseksi. Vaikka Trumpin ilmoitus Jerusalemista herätti kansainvälistä kritiikkiä, se ei näyttänyt vaikuttavan negatiivisesti salaisiin turvallisuusyhteyksiin, joita Israel ja USA solmivat GULF-maiden liittolaisten kanssa, totesi em. asiantuntija.

Pääministeri Netanyahu, jota vastaan hyökätään monella rintamalla, totesi tyytyväisenä Trumpin ilmoituksen merkitsevän Purim-ihmettä, jota hän todella tarvitseekin voidakseen kestää ristitulessa, jota hän kutsuu noitajahdiksi.

Arabiliitto ilmoitti tukevansa täysin Syyrian omistusoikeutta Golanin kukkuloihin.
PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat ennusti ilmoituksen johtavan alueelliseen häiriöön ja verenvuodatukseen.

Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu totesi kriittisessä lausunnossaan, että ”valtioiden alueellinen koskemattomuus on yksi kansainvälisen lain keskeisimpiä periaatteita. USA:n yritys laillistaa Israelin toimet kansainvälisen lain vastaisesti johtaa enempään väkivaltaan ja tuskaan. Turkki tukee Syyrian alueellista yhtenäisyyttä”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260756,

02. Golanin kukkuloilla asuvat druusit osoittivat lauantaina mieltään Trumpin ilmoitusta vastaan Israelin omistusoikeuden tunnustamisesta.
Kymmeniä tuhansia druuseja ja muita syyrialaisia pakeni Golanin Israelin puoleisilta kukkuloilta 1967 sodan aikana sotaa pakoon. Israel liitti ne valtioonsa virallisesti 1981 tarjoten samalla kansalaisoikeutta druuseille, mutta useimmat epäröivät tilanteen epävarmuuden vuoksi peläten Syyrian hallituksen vastatoimia, ja siksi, että heillä on sukulaisia Syyrian puolella.

Golanin Israelin puoleisilla kukkuloilla asuu edelleen n. 23 000 druusia. Useimmat heistä pitävät itseään Syyrialaisina, eivätkä halua liittyä Israelin valtioon.

Lauantaina druusiperheet, miehet, naiset ja lapset, tulvivat Majdal Shamsin kaduille, heiluttaen Syyrian ja druusilippuja ja kantaen käsissään presidentti Assadin kuvia. Heidän iskulauseinaan olivat arabiankieliset ”Golan kuuluu Syyriaan”, ”Me päätämme Golanin identiteetista” kuten AFP raportoi.

Druusiyhteisön edustaja Wasef Khatar sanoi: ”Trump tekee päätöksiä arabien ja syyrialaisten maasta, joka ei kuulu Israelille. Me hylkäämme Trumpin tekemän päätöksen, koska hän puhuu jostakin, joka ei ole hänen omansa”.

Bashar Assadin hallitus Damaskoksessa vakuutti palauttavansa Golanin kukkulat, todeten, että Golan pysyy syyrialaisena ja arabilaisena lisäten, että presidentti Trump toimii välittämättä kansainvälisestä laista.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260787,

03. Pääministeri Netanyahu sanoi, että hän keskustelee presidentti Trumpin kanssa Golanin kukkuloiden historiallisesta tunnustamisesta ja Iranista.

Netanyahu ylisti Trumpia: ”Ei koskaan ole ollut sellaista yhteyttä Israelin pääministerin ja USA:n presidentin välillä. Yhteistyö on ennen näkemätön”.

Netanyahu antoi häneltä harvinaisen haastattelun TV-12 NEWS lauantai-iltana todeten vastanneensa useisiin kysymyksiin. ”Kun en anna haastatteluja, kysytään: Miksi, ja kun annan niitä, kysytään taas: Miksi?”

Netanyahu tapaa Trumpin maanantaina Valkoisessa Talossa, ja tiistaina Trump tarjoaa hänelle siellä päivällisen. Hän majailee Valkoisen Talon Blair-talossa, USA:n presidentin virallisessa vierastalossa.

Netanyahun ohjelmassa on keskustelu Trumpin kanssa Iranin hyökkäävästä politiikasta, Iranin yrityksistä perustaa tukikohtia Syyrian eteläosaan, sekä pyrkimyksistä estää Irania saamasta ydinaseita.

Pääministeri Netanyahu puhuu AIPAC:n tilaisuudessa tiistaiaamuna. Puheensa jälkeen hän tapaa USA:n johtajia Capital Hill kukkulalla, joihin kuuluvat senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell yhdessä senaatin johdon kanssa, senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumer, sekä edustajainhuoneen edustajia johtajanaan Nancy Pelosi, ja vähemmistöjohtaja Kevin McCarthy.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260782,

04. USA:n ulkoministeri Mike Pompeo sanoo julkisesti: ”Presidentti Trump on ehkä Jumalan lähettämä henkilö pelastamaan juutalaisen kansan Iranilta.”

Christian Broadcasting Network haastattelussa hän vastasi kysymykseen: ”Voisiko hän ajatella, että presidentti Trump on nyt tavallaan nostettu tällaisena aikana, kuten kuningatar Eshter, pelastamaan juutalainen kansa Iranin uhkalta – viittauksena Purim loma-aikaan ja aikamme yhteydestä Iranin ja Israelin välillä- Pompeo vastasi: ”Kristittynä todella uskon, että se voi olla mahdollista”.

”Hallituksemme toiminta varmistaa, että tämä demokratia, että tämä juutalainen kansa pysyy, vakuuttaa minut siitä, että Herra on tämän takana”.

Äskeisen Israelin vierailunsa aikana Pompeo kävi yhdessä pääministeri Netanyahun kanssa Jerusalemin Temppelivuoren länsimuurilla.
Pompeo vakuutti, ettei Trumpin hallituksen laatima rauhansuunnitelma Israelille ja PA/PLO:lle uhraa minkään uskonnon keskeisiä periaatteita.

”Olen nähnyt suunnitelman sellaisena kuin se nyt on, eikä se todellakaan polje kenenkään perusperiaatteita, ei minkään uskontokunnan”.
Rauhansuunnitelma julkistettaneen Israelin vaalien jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260774,

05. UUTISIA LYHYESTI

Kreikkalaisortodoksisen kirkon Jerusalemin johtaja arkkipiispa Atallah Hanna sanoo: ”Setlementtitoiminta miehitetyssä Jerusalemissa (AL-Quds) muodostaa olemassaolon, historiallisen ja kulttuuriuhkan kaupungin karaktäärille.”

Uutislehden haastattelussa Hanna sanoi Israelin kiihdyttäneen toimiaan Jerusalemin itäosissa pyrkimyksissään muuttaa Jerusalemin karaktääriä, sen identiteettiä ja historiallista perintöä.

”Israel investoi satoja miljardeja USD maan ostamiseen setlementtitoiminta- projektien toteuttamiseen, joiden tarkoituksena on tuhota ”palestiinalainen arabi-karaktääri” kaupungissa, joka on suuri vaara”.

”Israelin ystävien kaikkialla maailmassa antaessa satoja miljardeja USD rakentamiseen, arabien miljardit USD uhrataan sotiin, tuhoamiseen ja terrorismiin” arkkipiispa Hanna murehtii.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260791,

IDF:n sotilaat jatkavat koskaan loppumatonta sotaansa terrorismia vastaan, missä terrorismin rahoituksen poistaminen on tärkeällä sijalla.

Sotilaat suorittivat etsintöjä Hebronissa, minkä aikana he löysivät kymmeniä tuhansia NIS, jotka oli tarkoitettu terrorismiin.

Operoidessaan PA/PLO:n valvomilla alueilla Juudeassa ja Samariassa sotilaat pidättivät 12 etsittyä henkilöä, joiden epäillään toimineen terrorismin parissa, osallistuneen kansan väkivaltaan ja väkivaltaisiin häiriöihin siviilejä ja turvallisuusjoukkoja vastaan. Pidätetyt vietiin kuulusteluihin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260792,

YK:n naisten asemaa käsittelevä komissio teki harvinaisen päätöksen jättäessään käsittelemättä aloitetta, jolla olisi tuomittu Israelin arabinaisiin kohdistama painostus.

Tämä ei kuitenkaan johtunut suunnan muutoksesta Israelia kohtaan, vaan siitä syystä, että alustavassa keskustelussa, joissa Israel todettiin pääsyylliseksi, keskustelua ei saatu ajoissa päätetyksi, eikä siitä voitu äänestää komissiossa.

Vuosittaisessa raportissa palestiinalaisten naisten heikentyvässä ihmisoikeus-asemasta, kuten myös UNHRC:n jokaisessa istunnossa, tulee käsitellä Israelia tuomitsevia päätöslauselmia osiossa no 7.

Vuoden 2016 raportissa syytettiin Israelia siitä, että arabit pieksevät naisiaan. Vuotta aiemmin syytettiin, että Israel on suurin naisten oikeuksien polkija.

YK:n toiminta on mennyt naurettavuuksiin saakka pyrkiessään löytämään joka vuonna uusia aiheita Israelin syyttämiseksi.(Ei juutalainen hakkaa vaimoaan!)

Juutalaisten kansainväliset järjestöt ovat pyrkineet vaikuttamaan YK:n naurettavuuksiin meneviin päätöksiin niiden estämiseksi, mutta arabien ja muslimien varoilla ostetut eri maitten edustajat eivät voi nousta rahoittajiaan vastaan, koska ”raha ei haise”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260785,

Hamasin tarkoituksena on nostattaa 1000 000 paluumarssijaa ensi perjantaiksi, jolla juhlittaisiin vuosi sitten Gazan ja Israelin turva-aidan lähellä jokaisena perjantaina pidettäviä massahyökkäyksiä raja-aitaa valvovia sotilaita ja poliiseja vastaan. Tarkoituksena on päästä Jerusalemin Temppelivuorelle, jossa pidettäisiin massarukous ja perustettaisiin Hamasin tukiasema.

Hamas uhkaa myös lisäävänsä räjähteillä ja palavilla aineilla varustettujen ilmapalloryppäitten määrää päiväsaikaan tällä viikolla.

Hamas uhkaa myös lisätä ”yöyksiköitten” toimintaa lähellä turvallisuusaitaa, kuten haaretz raportoi. Yksikkö julkisti tiedotteen, jonka mukaan yksikön jäsenet operoivat rajan yli iltaseitsemästä aamuvarhaiseen viikon aikana, sekä
lisätä ilmapalloterroriaan Israelin siviiliasutuksia vastaan.

”Asemamme on täysin selvä: Joko Gazan saarto lopetetaan, tai alueella asuvat (rajan pinnassa asuvat israelilaiset) pakotetaan muuttamaan pois”, sanotaan yksikön julkistamassa tiedotteessa.

Hamasin terveysministeriö sanoi, että perjantain ”paluumarssin” aikana kaksi 18- ja 29-ikäistä gazalaista saivat surmansa ja 30 haavoittui yhteenotoissa IDF:n kanssa.

IDF:n tiedotteen mukaan perjantain väkivaltaan osallistui 9 500 gazalaista, jotka kivittivät sotilaita omatekoisilla pommeilla, kivillä ja kovilla esineillä. IDf vastaa näihin omaksumillaan standarditoimilla, pyrkien välttämään surmaamista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260768,

IDF tiedotti tehneensä kaksi ilmaiskua palloterroristiryhmää vastaan Gazassa perjantaina. Tämä on uusi kokeilu, mitä IDF on välttänyt tähän saakka.
Ilmapalloihin on kiinnitettynä käsikranaatteja tai pommeja, joita peitellään siten, että lapset voivat mennä peukaloimaan niitä ja laukaista ne.

IDF:n välttelevä toiminta on aiheuttanut sen, että Hamasin terroristit ovat tottuneet niihin ja niistä tulee ja on tullut jatkuvasti kiihtyvä toimintamalli heille.
(5.Ms.28:43-44)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260769.

Jerusalem Institute of Justice lähetti kaksi kirjelmää Haagin kansainväliselle oikeudelle ICC, joissa kehotetaan aloittamaan tutkimukset PA/PLO:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia ja toisessa Hamasin johtajaa Ismail Haniyheä vastaan omaa kansaansa vastaan tehdyistä rikoksista.

Ensimmäisessä dokumentissa vaaditaan tutkimusten aloittamiseksi PA/PLO:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia vastaan rikoksista, joihin kuuluvat raaka terrorismi, summittaiset pidätykset, kidutus ja murha.

Toisessa dokumentissa vaaditaan tutkimuksia Hamasin johtajaa Ismail Haniyheiä vastaan osallisuudesta sotarikoksiin, alle 15-vutiaitten pakollinen osallistuminen Israelin vastaiseen terrorismiin, sekä raaka terrorismi.

ICC otti vastaan molemmat dokumentit luvaten tutkia perusteellisesti voidakseen päättää, ovatko tutkimukset aiheellisia.
https://barenakedislam.com/2019/03/23/disgraceful-show-of-submission-to-islam-by-new-zealand-prime-minister/
”Mikään ei ole muuttunut vuodesta 1949 lähtien, sanoi instituutin edustaja. Hän viittasi UNHRC:n perjantain Israelin vastaiseen julkilausumaan, jossa Israelia syytetään ihmisoikeusrikoksista, sotarikoksista, IDF:n toimista väkivaltaisia mielenosoituksia ja hyökkäyksiä vastaan turva-aidalla.

Instituutti syyttää ICC:tä, että se on häpeäksi ja hämmennystä herättävä YK:n imagolle maailmassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260775.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN.

Jerusalem 05 -14; Tiberias11 -23; Suolameri 14 -24; Eilat 14 -26 +C-astetta, puolipilvistä, keskiosassa maata sadekuuroja, lämpötila laskee edelleen.

Pahin tulva USA:n historiassa runtelee Nebraskaa, jossa menehtyi yli miljoona lehmää. Tuhot arvioidaan 400 miljoonaa karjalle ja 140 miljoonaa USD satojen menetyksistä. http://strangesounds.org/2019/03/nebraska-floods-million-calves-dead-video.html.

Kaliforniaa uhkaa äärimmäinen tuho metsäpalojen johdosta. Vaaditaan maan laajuista hätätilaa ja valmistautumista potentiaalista tuhoa varten, joka tulee aiheuttamaan elintarvikkeiden puutetta ja viime kädessä nälänhätää. http://strangesounds.org/2019/03/california-statewide-fire-emergency-gavin-newsom.html,

Uuden Seelannin alistuminen Islamilaisen Valtion alle on suuri varoitus USA:lle ”ajatuspoliisin toimiessa maassa täydellä teholla.
http://allnewspipeline.com/Totalitarian_China_Loves_Generation_Snowflake.php
https://barenakedislam.com/2019/03/23/disgraceful-show-of-submission-to-islam-by-new-zealand-prime-minister/,









Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019