SUNNUNTAI 06.01.2019

SUNNUNTAI 06.01.2019
01. Islamic Jihad johtaja Ziyad Nakhalah vahvisti viime viikolla tavattuaan Iranin johtajia Teheranissa, että Iranin mullah-hallituksella on suunnitelmat usean rintaman sodan aloittamiseksi Israelia vastaan.

Nakhalah tapasi Teheranissa Iranin ylimmän kaitsijan ajatollah Ali Khamenein sekä presidentin Hassan Rouhanin. Tapaamisen jälkeen hän kertoi Al-Alam TV-yhtiölle, että "seuraava yhteenotto Israelin kanssa tullaan käymään sekä maan pohjoisella että eteläisellä rintamalohkolla".

"Seuraavassa yhteenotossa miehitystä vastaan "vastarinta-akseli" tulee operoimaan pohjoisesta etelään" Nakhalah sanoi lisäten: "Akselivaltioilla tulee olemaan avoimet yhteistoiminnan kanavat ilman rajoituksia tai punaisia varoituslinjoja" jatkaen:

"Jokaiseen Israelin hyökkäykseen vastataan koko vastarinta-akselin voimalla. Kaikki joukot osallistuvat siihen, koska he muodostavat yhtenäisen akselin".
Nakhalah ylisti laadullista kehitystä palestiinalaisen vastarinnan kyvyissä.
Hän myös paljasti, että koko vastarinta-akseli työskentelee yhdessä, ja että sillä on suunnitelma taistelussa "miehittäjää" vastaan.

Nakhalah vihjaili haastattelussa, että akselilla on vielä hyökkäystunneleita, joita tullaan käyttämään seuraavassa sodassa Israelia vastaan, mikä tulee johtamaan sionistisen projektin voittamiseksi ja se häviämiseksi.
(Egypti ilmoitti äskettäin tuhonneensa 37 tunnelia Gazasta Siinaille; IDF löysi viisi hyökkäystunnelia Libanonista Israelin puolelle.)

Ennen Teheranin vierailuaan Nakhalah tapasi Hizbullah johtajan sheikki Hassan Nasrallahin Beirutissa, mikä vahvistaa tiedot Iranin johtaman islamin vastarinta-akselin (kuunsirpin) valmistautumisesta sotaan Israelia vastaan.

Ali Khamenei lupasi maanantaina Islamic Jihad johtajalle, että "aikaa myöten hallitus perustettaan Tel Aviviin ja että Allahin armosta Palestiinan kansan voitto tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa".
Khamenei on lisännyt hyökkäävää retoriikkaansa USA:n vetäydyttyä JCPOA-ydinsopimuksesta Iranin kanssa. Johtava teema hänen Israelin vastaisissa tulisissa hyökkäyksissään on siitä lähtien ollut: "Israel poistetaan maapallon kartalta vastarinnan toimesta".

Artikkelissa todetaan, että toinen tekijä Teheranin hallituksen painostuksen lisäämiseen Israelia vastaan on yritys kääntää huomio pois Irania runtelevista sisäisistä ongelmista. Hallituksen vastaisia mielenosoituksia on järjestetty maanviljelijöitten ja eläkeläisten toimesta Teheranin ja maan toiseksi suurimman kaupungin Mashdadin kaduilla. He vaativat oikeutta arvostettuun elämään syyttäen sen puutteesta hallituksen painostustoimia.
Maanviljelijät vaativat lisää vettä todeten olevansa valmiit kuolemaan oikeuksiensa puolesta.
"Kuolema sortajalle; rauha farmareille; farmari kuolee ennemmin kuin hyväksyy nöyryytystä; voitto tulee Jumalalta, kuolema petolliselle hallitukselle ja henkilölle" maanviljelijät ja heidän vaimonsa huusivat isku-lauseissaan.

Kuten Iranissa on ollut tapana, Iranin vallankumouskaartin sotilaat ja puoliviralliset Basij militian joukot hajottivat mielenosoitukset ja pidättivät useita maanviljelijöitä ja eläkeläisiä.
Mielenosoitukset ovat laajentuneet kuorma-autonkuljettajien ja Teheranin laajimman marketin yritysjohtajien liityttyä niihin ja ottaessa johdon.

Kukaan ei liene selvillä, miten syvä Iranin taantumus on USA:n viimeisten sanktioiden jälkeen, mutta vaikutusvaltaiset iranilaiset sanovat, että Iranin poliittinen järjestelmä on lähellä hajoamista.
Ajatollah Khomeinin pojanpoika Hassan Khomeini totesi tällä viikolla, ettei ole mitään takeita Islamilaisen hallituksen toiminnan jatkumiselle, ellei se huomioi useita perusongelmia, jotka vaativat pikaista huomiota.

Hassan Khomeini, jota pidetään potentiaalisena Khameinin seuraajana, lisäsi, että "kysymykset kuten maltillisuus, ansiotyöt, painostuksen helpottaminen ja farisealaisuus tulisi hallituksen käsitellä kiireellisesti, ennen kuin se on liian myöhäistä".

Toiset, kuten entinen parlamentin (Majis) jäsen, entisen presidentin ayatollah Akbar Hashemi Rafsanjanin tytär Faezeh Hashemi totesi Mostaghen haastattelussa, että hallituksen islamilainen ideologia on täysin romahtanut. "Periaatteet ovat jo romahtaneet, joskaan fyysinen romahtaminen ei ole vielä tapahtunut, mutta se on todellinen mahdollisuus".

Vaikutusvaltainen iranilainen oppinut Taqi Mesbah Yadzi tunnusti tällä viikolla, että Iranin kansa on luopumassa islamin opetuksista ja omaksuu sekuläärin elintavan. Hän totesi 9Day uutislehden haastattelussa joulukuussa 2018, että "Islamilaisen vallankumouksen ideaalit eivät ole toteutuneet: poliittinen vapaus, tasa-arvo ja taloudellinen edistys".

Yadzi sanoi edelleen, että "ne voivat toteutua vasta seuraavassa maailmassa, joka nousee shia-messiaan Mahdin tulon jälkeen, joka tulee perustamaan globaalin kalifaatin pääkaupunkinaan Bagdad". Iranilaiset oppineet sanovat, että "Khameney on tietoinen kansan halusta saada länsimainen demokratia ja että Yadzin määritelmä tilanteen kriittisyydestä on totta".

Iranin ylin kaitsija Ali Khameney on kuitenkin valinnut toisen tien: hän pyrkii vaimentamaan sosiaalisen median, ja vaatii kansaa seuraamaan hänen ohjeitaan ja määräyksiään, kuten eräs kommentoija totesi.
Ensimmäiseksi hallitus komensi sulkemaan suositun instagram app media aseman kuvien jakamisesta - kuten muitakin some kanavia - peläten niiden avustavan kansan vastarinnan nousussa.

Iranin sisäiset ongelmat eivät kuitenkaan näytä keskeyttävän hallituksen valmisteluja sodasta Israelia ja Yhdysvaltoja vastaan, eikä myöskään otteensa lujittamista Irakissa ja Syyriassa. Entinen Irakin hallituksen ministeri sanoi keskiviikkona Iranin yrittävän miehittämään Irakin varoittaen, että Islamilainen tasavalta rekrytoi sunniheimoja Irakissa valmistaen heitä tulevaa taistelua varten USA:n erityisjoukkoja vastaan Irakissa.

Iranin hallituksen ote Niiniven provinssin shia-hallituksesta on lujittunut.
USA:n presidentti Donald Trumpin äskeinen vierailun jälkeen USA:n joukkojen luona Irakissa, Irakin kansanedustajat vaativat erityisistuntoa, jossa käsitellään USA:n joukkojen poistumista Irakista.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/257180,

02. Edellinen artikkeli vahvistaa ennakkokäsityksiä Iranin johtaman Islamin kuunsirpin muotoutumisesta ensi askeleena kalifaatista, jonka maa-alue ulottuu Intian rajoilta Pakistanin, Iranin, Irakin, Syyrian, Libanonin ja Hizbullah/Hamas terrorijärjestöjen avustuksella Egyptiin.
Yleistyneen käsityksen mukaan Syyrian tilanteesta sopivat keskenään Turkki, Iran ja Qatar Venäjän tarkassa valvonnassa, USA:n vetäydyttyä sivuun.

USA, Saudi Arabia ja Israel muodostavat Iranin johtaman kalifaatin vastapoolin, ehkä Gulfmaiden epävarmalla tuella.
Iran pullistelee lihaksiaan lähettämällä sota-aluksiaan USA:n itärannikolle ja Atlantin valtamerelle vastapainoksi USA:n sota-aluksille Persianlahdella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/257177,

03. Presidentti Trumpin kansallinen turvallisuusneuvonantaja John Bolton vierailee Lähi-Idän matkansa aikana myös Israelissa.

Hän uskotaan toistavan Trumpin hallituksen antamat vakuutukset suuresta tuesta Israelin ilmaiskujen kohdistuessa iranilaisiin kohteisiin Syyriassa, Irakissa ja muualla Lähi-Idässä. Israelin hallituksen näkemyksen mukaan USA hoitelee Iranin vastaiset taloudelliset sanktiot, mutta Israel vastaa fyysisistä iskuista iranilaisia kohteita vastaan alueella.

USA:n n. 2000 miehen vahvuisten yksiköiden uskottiin poistuvan pian Trumpin ilmoitettua joulukuussa niiden vetämiseksi perheittensä luo kotiin, mutta hän on sittemmin täsmentänyt päästöstään todeten, ettei hän antanut aikataulua joukkojen vetämiseksi, ja että osa niistä jää Syyriaan sen jälkeenkin. Trumpin uskotaan kuunnelleen neuvonantajiaan – joista yksi oli Netanyahu – ja kongressin jäseniä, jotka suosittelivat järjestelmällistä vetäytymistä, ettei sitä voitaisi pitää pakona vihollisen tulen alla.

Bolton tapaa Netanyahun tänään sunnuntaina ennen matkaansa Turkkiin, jossa hänellä on vaikea keskustelu Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin kanssa. Erdoganilla oli kiivas puhelu Trumpin kanssa, mikä tarkkailijoitten mukaan ei mennyt aivan diplomatian ohjeiden mukaan. Trump tiuskaisi puhelun lopuksi Erdoganille: OK, koko Syyria on sinun. Me poistumme sieltä.

Maailmalla on pelätty Turkin suunnitelmien ja ennakkoilmoitusten tarkoittavan sitä, että se pyrkii tuhoamaan kurdien YPG-taistelijat, jotka olivat useimmiten avainasemissa taisteluissa ISIS-joukkoja vastaan. Erdogan pitää Syyrian kurdijärjestöä' YPG Turkin hallitusta vastaan taistelevan PKK:n haaraosastona, ja määrittelee heidät terroristeiksi.

Bolton kertoi hänen kanssaan matkusteleville journalisteille, että yksi kysymys on USA:n joukkojen vetäminen Syyriasta; toinen koskee USA:n joukkojen pysymistä Syyrian eteläosassa Al-Tanf sotilastukikohdassa. Israel pitää tärkeänä USA:n pysyvän lähellä Syyrian etelärajaa, vaikka edes symbolisesti edustaen USA:n läsnäoloa ja estäen Iranin pureutumisen sinne.

Bolton vakuuttanee USA:n horjumattoman tuen Israelille, myös Israelin iskuja Syyrian ja ehkä Irakin alueella estääkseen Iranin vallan kasvua.

Bolton varoitti Syyrian presidentti Bashar Assadia käyttämästä kemiallisia aseita kansalaisiaan vastaan viitaten siihen, että USA on kahdesti rankaissut Syyriaa havaituista kiellettyjen aseiden käyttämisestä. Tämä tullee esille Boltonin ja Netanyahun ja hänen avustajiensa välisissä keskusteluissa.

USA:n ulkoministeri Mike Pompeo seuraa Boltonin vanavedessä seuraavan viikon aikana 8 Lähi-Idän maahan suuntautuvalla matkallaan tukeakseen USA:n liittolaismaita alueella. Hän viittasi Obaman hallituksen päätökseen tukea maailman suurinta terrorivaltiota, Irania, luvaten, että Trumpin hallitus tulee täydellisesti muuttamaan tämän käytännön.

Pompeon seurueessa matkustavat USA:n armeijan yleisesikuntapäällikkö kenraali Joseph Dunford. Turkin keskusteluihin osalistuu muitakin virkailijoita, jotka muistuttavat, ettei Erdogan hyökkää kurdisotureita vastaan Syyriassa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5441253,00.html,

04. UUTISIA LYHYESTI
Viime kuukauden aikana 17 Israelin arabia sai surmansa, heidän joukossaan 4 naista. Kysymys on arabien sisäisistä ongelmista. Poliisi pyrkii löytämään murhaajat pyytäen paikallisia arabeja avukseen.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5437192,00.html,

Israelin suosituin mannekiini Bar Rafael joutui poliisin kiirastuleen verojen maksuongelmien vuoksi. Kysymys on useista miljoonista NIS v.2009 -2012 sekä kotimaassa että ulkomailla. Myös hänen vanhempiaan on kuulusteltu. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5440442,00.html

Yesh Atid johtaja Yair Lapid ja Meretz-puolue moittivat Bibiä hänen yrityksistään siirtää syytöstoimia vaalien jälkeen. Oikeuskansleri Avichai Mandelblit sanoo toimivansa tarkkaan lain mukaisesti, miettien, mikä on totuus, jopa nukkuessaankin.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5441607,00.html,

Israelilainen Egged bussi 140 joutui tulituksen kohteeksi ajaessaan sunnuntaina pian keskiyön jälkeen Jerusalemista Beit Eliin Binyaminissa. Kuljettaja haavoittui lievästi luodin rikkoessa tuulilasin. IDF etsii syyllisiä. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5441571,00.html,

Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi kertoi USA:lle CBS verkoston haastattelussa, että hänen hallituksensa toimii läheisessä yhteistyössä Israelin turvallisuusmiesten kanssa ISIS-joukkojen karkottamiseksi Siinailta. Sisi pyysi, ettei haastattelua julkistettaisi CBS:n kanavalla. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5441188,00.html,

Kahvilan omistaja Gazassa tarjoaa asiakkailleen jalkojen kalahoitoa. Asiakas liottaa jalkojaan vedessä, jossa pienet kalat nyppivät hänen jalkojaan. Omistaja sanoo sen rentouttavan – ja nostavan hänen tulotasoaan.
30 minuutin käsittely maksaa 30 NIS (8 USD). https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5439846,00.html,

Valtion tukemat uskonnolliset koulut eivät haluaa luokkiinsa mustia lapsia, joiden ne sanovat aiheuttavan traumoja muille lapsille. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5440141,00.html,

Laillisuuden expertit väittävät, ettei uusi Israelin Knessetin hyväksymä laki prostituutiosta tarjoa kuntoutuspalvelua. Laki hyväksyttiin viime viikolla. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5440679,00.html,

Sionistisen Unionin puheenjohtaja, Labourjohtaja Avi Gabbai sanoo kärsineensä epäonnistuneesta kumppanuudesta Tzipi livnin kanssa, ja sanoo oppineensa: Jos joku lyö sinua, iske takaisin. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5440323,00.html,

23 poliisia haavoittui poistaessaan Amonan juutalaisyhteisön rauniolle palanneet juutalaiset, jonne he olivat pystyttäneet 2 parakkia. Poliisin tullessa aamuyöstä paikalle sinne oli kokoontunut 300 nuorta, jotka kivittivät poliisia ja kaatoivat öljyä tielle vastustaessaan väkivaltaisesti karkotusta. Amonan yhteisö tuhottiin 2 vuotta sitten, mutta protestiksi arabien väkivallan kasvua vastaan, he olivat palanneet. 7 nuorta pidätettiin.
Kaiken huipuksi selvisi, että Netanyahu oli peruuttanut Amonan tyhjentämisen, mutta Bibin sotilassihteeri ei välittänyt kieltoa poliisille. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5440257,00.html,

Raportit väittävät, että entinen puolustusministeri Avigdor Liberman vuosi USA:n tiimin laatiman rauhansuunnitelman PA/PLO:lle. Sen mukaan siihen kuuluisi Palestiinan valtio Gazaan, ja rajoitetulla itsemääräämisoikeudella varustettu asema Juudean ja Samarian arabeille. A-alueet saavat itsemääräämisoikeuden, osa B-alueista ja myös C-alueista. Heille annetaan Palestiinan valtion kansalaisuus, mutta ei valvontaoikeutta Länsirannalle. Raportin mukaan arabeille annettaisiin runsaat korvaukset kansainvälisiltä yhteisöiltä. Tämän mukaan juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa säilyisivät, mutta yksityiskohdista ei ole tietoa. Liberman kieltää raportin.
Abbas puhuu sydän täynnä pyhää vihaa arabien pyhyyden loukkaamisen vuoksi, eikä halua kuolla petturina.
Alkuperäinen raportti julkaistiin saudilehdessä. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5439682,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 03 -09; Tiberias 10 -14; Suolameri 11 -19; Eilat 07 -19 +C-astetta. Pohjoisosassa maata voi sataa tänään ja tiistaina. Vähän lämpenevää.
Tuuli on epämiellyttävän kova, mikä on syytä huomioida varusteluissa.

Talvenkylmät ovat tulossa Israeliin. Pohjoisessa sataa vettä, joka ylevillä mailla voi muuttua lumeksi. Sateet leviävät viikon aikana eteläosiin maata. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/257223,

Polar Vortex aiheuttaa kovia lumisateita – joita jo koetaan Italiassa ja Kreikassa ja ehkä pian Israelissa – suuressa osassa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Järkyttävimmät raportit kuvineen tulevat Venäjältä, jossa lumi näyttää peittävän kaiken valkoiseen vaippaansa sulkien maantieliikenteen paikoin kokonaan, jopa raskailta rekoilta.
http://strangesounds.org/2019/01/the-polar-vortex-is-about-to-split-into-3-pieces-bringing-severe-winter-weather-and-blizzard-conditions-for-parts-of-the-u-s-and-europe-and-the-snow-chaos-has-already-begun.html,













Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021