TORSTAI 31.05.2018

TORSTAI 31.05.2018
01. Hamas ja Islamic Jihad myönsivät molemmat olleensa Gazasta ammuttujen rakettien, kranaattien, kivääritulen ja petroli-pommien sekä leijojen takana. Tiistain aikana Gazasta ammuttiin raporttien mukaan 70 rakettia ja kranaattia, joista Iron Dome esti 25 saavuttamasta kohdettaan. Viime yön aikana Gazasta ammuttiin lisää 80 rakettia ja kranaattia. Luvut voivat vaihdella, eri tietolähteiden mukaan.
Suurin osa putosi aukoille kentillä, eikä Iron Dome ampunut niihin vastaohjuksia, koske sen tutka laskee raketin iskupaikan.
Yksi raketti osui asuntorakennukseen aiheuttaen jonkin verran tuhoa, mutta kukaan ei haavoittunut. Eilen yksi raketti putosi lastentarhan pihamaalle vain hetkeä ennen, kuin lasten oli määrä tulla paikalle. Se aiheutti vahinkoa rakenteille, mutta kukaan ei haavoittunut. Kaikkiaan rakettitulesta johtuen 5 ihmistä sai vaarattomia haavoja käsiinsä, jalkoihinsa tai päähänsä rakettien sirpaleista. Muutamat sotilaat saivat myös pieniä haavoja.

02. Tämä on laajin rakettihyökkäys vuoden 2014 kesäsodan Protective Edge jälkeen.
Hamas on vihjaillut, ettei se halua sotaa, ja on valmis tulitaukoon, mutta turvallisuuskomitean jäsenet eivät sano kuulleensa mitään tulitauosta. IDF on vastannut rakettituleen tykkitulella ja IAF:n ilmaiskuilla, jotka se kohdistaa Hamasin tukiasemiin, harjoituskenttiin, aseverstaisiin ja leijojen ja dronien valmistus-pajoihin, yleensä tiloihin, joissa ei sillä hetkellä ole ihmisiä.
Osa raketeista osui Gazan sähkökaapeleihin, jotka välittävät sähköä Gazan eteläosiin. Niiden korjaaminen kestää useita päiviä, mutta korjauksista vastaavalle yhtiölle ilmoitettiin, ettei korjauksia suoriteta, ennen kuin rakettituli Gazasta on loppunut.
Iron Dome ampuu tavallisesti 2 torjuntaohjusta estämään raketin lennon, ja niiden kappalehinta on 20 000 -50 000 USD.
IDF ilmoittaa, että Iron Dome pystyy torjumaan myös kranaattien lennon, joka tarvitsee nopeaa automaattista reagointia 15 sekunnissa. Rakettien jäännöksistä on löydetty Iranin nimi.
IDF:n tiedottaja toteaa IAF:n tehneen tuntuvia iskuja Gazan kaistalle yön aikana, jotka keskeyttivät intensiivisen raketti-ja kranaattitulen Israelin puolelle. Hamasin tiedottaja Fawzi Barhaome kertoi, että yhteisymmärrys oli saavutettu pitkällisten keskustelujen jälkeen tulen lopettamiseksi.
Israelin Reshet Bet raportoi, että yli 180 rakettia ja kranaattia oli ammuttu Gazasta Israelin siviilikohteisiin. Aiemmin keskiviikkona IDF julkaisi tiedotteen, jonka mukaan IAF oli tehnyt 65 ilmaiskua Hamasin kohteita vastaan Gazassa vastauksena yli 24 tuntia kestäneen raketti- ja kranaattitulen vuoksi.
Armeijan tiedotteen mukaan kohteina olivat drone-asemat, rakettien valmistuspajat, laivaston aseet, sotilasalueet, harjoitus
kentät ja asetehtaat. IDF tuhosi löytämänä viimeistellyn tunnelin, joka kulki 900 m Israelin alueella ja satoja metrejä Siinailla. Se oli tarkoitettu sekä salakuljetusta että hyökkäystä varten.
Prikaatinkenraali Yossi Kuperwasser (res) totesi, että siellä näyttää olevan tulitauko, mutta kestääkö se? Hän sanoi keskustelujen päättyneen tulitauon hyväksymiseksi varsin lyhyen ajan kuluessa verrattaessa sitä 2014 neuvotteluihin. Hän sanoi olosuhteiden ja Hamasin tukijoitten muuttuneen, jonka vuoksi kesäsota kesti 55 päivää Hamasin uskoessa voittavansa, mitä pitempään tulitus kestäisi. Nyt se katsoi saaneensa tarpeekseen. "Näistä ihmisistä ei kuitenkaan voi mennä takuuseen" hän lisäsi.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Defense-official-Mortar-fire-on-Israel-stopped-by-extensive-IDF-strikes-558720
https://www.timesofisrael.com/israel-destroys-unique-hamas-tunnel-extending-900-meters-into-israel/,
Huolimatta huonosti nukutusta yöstä rakettien hälytyssireenien ajaessa ihmiset suojatiloihin, 75 % lapsista tuli kouluun keskiviikkoaamuna. On todella syytä kiitellä lasten ja vanhempien kestokykyä jatkuvasta tulituksesta huolimatta, mutta onko tämä normaalin ihmisen elämää? Golda Meir totesi aikoinaan: "Rauha arabien kanssa saavutetaan vasta sitten, kun he rakastavat lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä". Presidentti Reuven Rivlin esitti lapsille opettajineen kutsun tulla tapaamaan häntä presidentin virka-taloon sitten kun heille sopii. https://www.jpost.com/Israel-News/After-night-of-rockets-75-percent-of-Israeli-children-show-at-Gaza-area-schools-558725
03. UUTISIA LYHYESTI
USA kutsuu YK:n turvallisuusneuvoston käsittelemään Gazan tilannetta. Kysymyksellä on sitäkin vakavampi merkitys, sillä kranaattien ja rakettien jäännöksistä on löydetty niiden valmistaja Iran. Tämä merkitsee myös sitä, että Iranin asema käsiteltäessä JCPOA sopimusta Iranin ydinteollisuudesta heikkenee. JPostin mukaan kahden päivän aikana Gazasta ammuttiin Israelin siviilikohteisiin yli 130 rakettia ja kranaattia. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/US-calls-UN-Security-Council-meeting-to-condemn-Gaza-rockets-558715

Kokonaan oman lukunsa muodostavat Hamasin aloittamat ja jatkamat tuhopoltot israelilaisten viljapelloissa ja hedelmälehdoissa. Tulipaloja sytytettiin leijoja käyttäen, joihin oli sidottu syttyviä aineksia tai polttopulloja. Tuhansia dynameja viljapeltoja on poltettu aiheuttaen kymmenien tuhansien USD vahingot. Kfar Etzionissa ja muuallakin Juudean ja Samarian alueilla PA:n arabit polttavat oliivi- ja viinitarhoja, usein sytyttämällä niitä tuleen yön aikana ja sapattina, jolloin valvonta on vähäistä, usein palavia autonrenkaita käyttäen. Nyt on kirsikan poiminta-aika. Arabit polttavat kirsikkalehtoja autonrenkailla.

Juutalaisten maanviljelijöitten riesana ovat olleet varkaudet. Etenkin näin ramadanin aikana arabimuslimit varastavat lampaita ja vuohia paastoajan yöllisiin mässäyksiin, koska päivällä paastotaan. Vuosi sitten näytettiin miten arabit varastivat kibbutsista kokonaisen lammaslauman, kymmeniä lampaita. Poliisi ja sotilaat löysivät heidät saaden useimmat pelastettua.
Tämä lienee perua ajalta, jolloin arabit vaelsivat erämaissa, jolloin heidän tulonsa koostuivat pääasiassa ryöstöretkistä ja varkauksista. Raamatussa Tuomarien kirjassa kerrotaan, miten arabit ja midianilaiset tulivat viljanpuinnin aikaan Israelin alueille ryöstäen puidun viljan ja polttaen tuleentuneet viljapellot. Tämä näyttää menneen heillä vereen ja geeneihin.(Tuom. 6.luku)
USA kutsui YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokoukseen käsittelemään Gazan tilannetta, joka on lähellä avointa sotaa.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/US-calls-UN-Security-Council-meeting-to-condemn-Gaza-rockets-558715

jatkoa torstaina 31.05.
USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley osoitti syvän paheksumisensa Kuwaitin estäessä Gazan raketti- ja kranaattitulen tuomitsevan päätöslauselman syntyisen YK:n turvallisuusneuvostossa. Myönteiseen päätökseen tarvitaan kaikkien 15 jäsenen tuki. "Ilmeisesti muutamat neuvoston jäsenet eivät pitäneet Hamasin ampumia raketteja terrorismina. Pyydän olla eri mieltä", Haley totesi Kuwaitin edustajan vastustaessa esitystä. Hän kutsui neuvoston reaktiota tunteilevaksi Hamasin ammuttua yli 70 rakettia Gazasta Israeliin edellisenä päivänä.
Haley syytti neuvostoa kaksinaismoraalista kysellen, miksi Israelin sotilaalliset toimet Hamasin vastaan, joka on terrorijärjestö, ärsyttää maailman mielipidettä enemmän kuin Hamasin toimet. "Eivät Gazan asukkaat tarvitse suojelua ulkoista voimaa vastaan, he tarvitsevat suojelua Hamasin vastaan". Hän sanoi, että Hamasin ampumat rakettien yhteislaukaukset olivat selvä väkivaltaan kiihottaminen, mitä neuvoston jäsenet eivät tajua.

Kuwait, joka ei ole neuvoston pysyvä jäsen, esti yhteisen päätöksen syntymisen esittämällä oman kilpailevan luonnoksensa palestiinalaisten kansainvälisestä suojelusta. Siinä esitetään toimia, joilla varmistetaan turvallisuus ja suojelu palestiinalaisille siviiliasukkaille, kuten AFP kuvaili saamaansa luonnosta.
Kuwait uhkasi estää minkä tahansa USA:n esittämän päätös-lauselman syntymisen, jossa tuomitaan Gazasta Israeliin tehdyt hyökkäykset, joista yksi osui lastentarhan pihamaalle hetkeä ennen, kuin lapset tulivat paikalle.

Israelin lähettiläs YK:ssa Danny Danon tyrmäsi Kuwaitin päätös-lauselmaesityksen kyynisenä ja häpeällisenä. "Meillä ei ole aietta kiihottaa tilannetta, mutta jos joku hyökkää Israelia vastaan, me iskemme takaisin".
Englanti, Ranska ja YK yksielitteisesti tuomitsivat raketti-iskut, Pariisin lähettiläs niputti tiistain yhteislaukaukset palestiinalaisten protesteihin aiemmin kuussa USA:n lähetystön muuttamisen kanssa Tel Avivista Jerusalemiin, mitä toiset eivät tunnusta. Ranska pelkää väkivallan nousemiseen ja ryöstäytymiseen käsistä, mikä voisi johtaa avoimeen sotaan.
YK:n erikoiskoordinaattori Lähi-Idässä Nickolay Mladenov varoitti Israelin ja Gazan pysyvän sodan partaalla, ja ettei Hamasin rakettitulta Israelin siviilikohteisiin voida oikeuttaa missään olosuhteissa. Hän totesi, etteivät IDF:n vastaiskut aiheuttaneet siviilikohteiden infrastruktuurille mitään tuhoa, Hamasin oma tuli ja toimenpiteet katkaisivat voimajohdot Gazan eteläosaan, ja Hamasin omat miehet sytyttivät Kerem Shalomin terminaalin tuleen katkaisten kaasujohdot Gazan voimaloihin kolmasti. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israel-calls-Kuwait-UN-resolution-shameful-cynical-after-Gaza-attacks-558792

IDF iski tiistain vastaisena yönä 65 terrorikohteeseen Gazassa. Alla olevassa linkissä esitetään IDF:n vastaiskut 7 kohteeseen Gazassa. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/WATCH-IDF-reveals-7-terror-targets-struck-in-Gaza-in-detailed-video-558772,

04. Gazan kaistalta Israelin siviilikohteisiin ammuttujen rakettien rahoittaja ja valmistaja on Iran. Alle kuukausi sitten Iranin vallankumouskaartin joukot ampuivat 32 (ei 20,kuten ilmoitettiin) rakettia Israelin pohjoisosiin Golanin kukkoilla. Iranin rahoittama Islamic Jihad ampui yhdessä Hamasin kanssa 180 kpl Iranin valmistamia 120 mm kranaatteja ja tarkempia 120 mm raketteja Israelin puolelle turva-aitaa. Se oli suurin raketti- ja kranaattituli vuoden 2014 kesäsodan jälkeen.
UDF vastasi tuleen iskemällä 65 kohteeseen Gazassa, ja tuhoamalla löytämänsä viimeistellyn - joskin keskeneräisen – salakuljetus- ja hyökkäystunnelin, joka alkoi Gazasta, mennen Siinai puolelle km:n verran ennen kääntymistään Israelin puolelle, jonne se ulottui 900 metriä. IDF:n tiedottaja, prikaatin-kenraali Ronen Manelis arvioi, että tunnelia oli tarkoitus käyttää myös aseitten salakuljettamiseen Gazan kaistalle.
Israelin edistyneestä tiedustelusta ja alueen saartotoimista huolimatta Hamas ja Islamic Jihad olivat pysyneet kokoamaan merkittävän määrän aseita 4 vuoden aikana 2014 lähtien.
Iranissa massoittain valmistettuja kranaatteja Islamic Jihad käytti hyökkäyksessään IDF:n tukikohtaa vastaan tammikuussa.
Israel on pystynyt pysäyttämään useita Iranista Gazaan tarkoitettuja asekuljetuksia, joista KlosC kauppalaivan avomerellä pysäyttäminen oli yksi. Alus oli lähetetty Iranista ja siinä oli Syyriassa valmistettuja pitkänmatkan raketteja.
Edellisinä vuosina Gazasta ammuttiin vaihteleva määrä raketteja Israeliin, mutta maanantain ja tiistain välisenä aikana sieltä ammuttiin 180 rakettia ja kranaattia 24 tunnin kuluessa. Sitä pidetään osoituksena Iranin vaikutuksen noususta ja halusta tehdä selväksi maailmalle, että se on merkittävä tekijä Lähi-Idässä.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Iran-is-the-culprit-behind-Tuesdays-Gaza-rocket-barrage-Israel-says-558757,

05. USA:n presidentti Trump ilmoitti kautensa alkumetreillä, että voidakseen saada aikaan pysyvän rauhantilan Israelin alueilla ja sen lähiympäristössä, kaikkien osapuolten tulee harjoittaa itse-hillintää yksipuolisia päätöksiä tehdessään. Israelissa tämän katsottiin tarkoittavan sitä, ettei "uuden sheriffin tulo kaupunkiin" merkitse sääntöjen helpottamista, vaan sitä, että niitä tarkastellaan entistä tasapuolisemmin, huomioiden myös USA:n kansalliset ja kansainväliset intressit.
Israel on hyväksynyt 10 000 uuden asuntoyksikön rakentamisen Trumpin hallinnon aikana.
Äskettäin Israelin hallitus hyväksyi 2000 uuden asuntoyksikön rakentamisen Juudeaan ja Samariaan.
USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja antoi tunnustusta Israelin pyrkimyksille seurata presidentti Trumpin pyyntöä itsehillinnästä jatkaessaan Juudean ja Samaria juutalais-yhteisöjen rakentamista. "USA tervehtii tyydytyksellä Israelin hallituksen omaksumaa politiikkaa suhteessaan setlementtien rakentamiseen, joissa huomioidaan presidentin huoli pysyvän rauhan solmimiseksi Israelin ja palestiinalaisten välille".
Trumpin nimittämä rauhantiimi viimeistelee edelleen laatimaansa rauhansuunnitelmaa julkaisten sen sopivana ajankohtana. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/White-House-welcomes-Israeli-position-on-settlements-amid-expansion-558800

06. Presidentti Trump ehti jo välillä tympääntyä PohjoisKorean kanssa käytyihin keskustekuihin huippukokouksen järjestämiseksi Trumpin sekä Pohjois- ja EteläKorean johtajien välillä, pahoittaen mielensä tavasta, millä Kim Jong Un nimitteli varapresidenttiä Mike Penceä. PK lähetti kiireellisen vetoomuksen Trumpille, ettei ollut tarkoitus, ehkä Kim oli juonut liikaa, eikä varonut sanojaan. Nyt valmistelut huippukokouksen järjestämiseksi alkuperäisen ohjelman mukaisesti ovat käynnissä. Korkea PohjoisKorean delegaatio lensi New Yorkiin valmisteluja varteen.

USA:n ulkoministeri Mike Pompeo ja PK:n johtajan läheinen avustaja Kim Jong Chol tapasivat toisensa 90 minuuttia kestävällä päivällisellä antamatta mitään lausuntoa tai vinkkiä edistymisestä. Pompeo kutsui tilaisuutta nimellä great, he että molemmat söivät amerikkalaista pihviä. Ulkoministeriön toiset virkailijat pyrkivät tyydyttämään journalistein tiedonnälkää todeten, että molemmat miehet pyrkivät oppimaan toistensa metkut aloittaen sen jo Pompeon vierailun aikana PK:ssa.
USA haluaa PK:n luopuvan kokonaan ydinaseista, mutta PK katsoo ne välttämättömiksi voidakseen puolustautua. Tässä lienee pakko joustaa, mieluummin molempien osapuolten. PK:n kanssa käytävillä keskusteluilla voi olla merkittävä osuus keskusteltaessa Iranin ydinohjelmasta. Iran ja PK ovat toimineet yhdessä Iranin ydin- ja ohjusteollisuuden kehittelyssä.
PohjoisKorea voi katsoa positiivisesti mahdollisuuteen päästä kauppasuhteisiin USA:n kanssa ja saada USA:n sijoituksia ja avustuksia tukevaisuudessa maahan, joka on ollut eristettynä muusta maailmasta vuosikymmenien ajan.
USA:lla on 28 500 sotilasta EteläKoreassa. https://www.jpost.com/International/High-level-US-North-Korea-nuclear-talks-get-underway-in-New-York-558818

07. Seth J Franstzman tarkastelee JP:n julkaisemassa artikkelissaan Syyrian tilannetta otsikolla "Six Sides to the Southen Syria Crisis".
Koska nimenomaan Syyrian eteläosan tilanne koskettaa läheisesti Israelin otan siitä muutamia kohtia.
Artikkelin alussa kirjoittaja toteaa, että EteläSyyria on alueellisten ja kansainvälisten voimien hiekkalaatikko. Artikkelin seuraamista vaikeuttaa se, että siellä viitataan kapinallisiin kertomatta, ketä vastaan ne kapinoivat. Kaikki eivät vastusta Assadin hallitusta. Jotkut ovat amerikkalaisvastaisia, toiset Venäjän vastaisia, jotkut eivät hyväksy Irania, eivätkä sen liittolaista Hizbullahia.

Bashar Assadin hallitus on saanut tuulta siipiensä alle karkotettuaan kapinalliset Aleppon kaupungista, ja on sen jälkeen kulkenut voitosta voittoon. Viimeiseksi se sai Damaskoksen kokonaan hallintaansa ja karkotti kapinalliset Yarmoukan pakolaisleiristä.
Syyrian eteläosassa on kuitenkin kapinallisia joukkoja, jotka Daraassa aloittivat taistelun Assadin hallitusta vastaan.
Assad haluaisi purkaa tuon viimeisen vastarintapesäkkeen, mutta minne siellä olevat taistelijat menisivät? Assad on selvästi ottanut sovittelevan asenteen tehdessään sopimuksia vapauttamillaan alueilla niissä olevien kapinallisten siirtämiseksi toiseen paikkaan. Sopii tietenkin kysyä, ovatko nuo siirretyt kapinalliset valmiit luopumaan aseistaan, vai siirretäänkö sillä tilanne ilman lopullista ratkaisua jonnekin tulevaisuuteen?
USA haluaa poistaa joukkona Syyriasta ja tyhjentää tukikohtansa Syyrian ja Jordanian rajalta. Sitä haluaa myös Venäjä, mutta se haluaa varmistaa, että Assadin hallitus pysyy vallassa toistaiseksi. USA perinteisesti haluaa Assadin poistamista, mitä monet kapinalliset vaativat, kuten myös Saudi Arabia, mutta ei halua painostaa liikaa.
Iranin voimakas ote Syyriasta sen tukiessa Hizbullahia ja Assadia mutkistaa tilannetta entisestään. Venäjä on vaatinut iranilaisten joukkojen poistamista Syyriasta, ja aluksi ainakin maan eteläosista pelätessään Israelin yksipuolisia toimia, ellei niin tapahdu. Israel vaatii myös Hizbullahin joukkojen poistamista Syyrian eteläosista.
Jordania on viisaasti pysytellyt sivussa Syyrian taisteluista, mutta se on joutunut ottamaan vastaan yli miljoona pakolaista, jotka ovat kuin tikittävä aikapommi maalle.
Jos Assad aloittaa voimalliset sotatoimet maansa eteläosissa, se voi aiheuttaa uudet pakolaisvirrat, joilla ei ole monta vaihtoehtoa. Israelin suunta on tukossa, eikä Jordania halua lisää pakolaisia. Heidät olisi siirrettävä Syyrian keski- ja pohjoisosiin.
Iran haluaa maakäytävän Irakin kautta Välimeren rannikolle. Se on vaikea pulma Assadille, vaikka Iran on avustanut häntä ja tukee hänen halitustaan. Iran pyrkii myös kaikin tavoin saamaan tukikohtia Syyriasta, mieluummin Israelin rajan tuntumassa. IAF tuhosi muutamia viikkoja sitten lähes kaikki Iranin tukikohdat ja infrastruktuurin Syyriassa maksaen sitä Gazan rakettitulessa.
Seuraava kiinnostava tilanne on syntymässä Kuneitran kaupungin ympäristössä, jonne Iran soluttaa salaa miehiään. Venäjän esittämä vaatimus kaikkien ei-syyrialaisten joukkojen poistamisesta Syyriasta ei ole helppoa toteuttaa.
https://www.jpost.com/Middle-East/Six-sides-to-the-southern-Syria-crisis-558566, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/246737,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 15 –25; -31; Suolameri 23 -34; Eilatr 23 -35 +C-astetta, osittain puolipilvistä, huomenna vähän lämpenevää, aurinkoista.

PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, 83-vuotias, vapautettiin maanantaina sairaalasta, jossa häntä hoidettiin 9 päivän ajan, harittavin silmin ja pöhöttynein kasvoin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/246564



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019