PERJANTAI 13.04.2018

PERJANTAI 13.04.2018
01. Tänään on perjantai ja 13.päivä. joka taikauskoisten mielestä tarkoittaa huonoa onnea. Minulle luku 13 in kuitenkin merkinnyt onnea tai ainakin tavanomaista päivää. Aurinko oli jo noussut, kun käväisin 50 metrin aamulenkillä hakemassa Jerusalem Postin lehtikäärön, joka näin sapatin aattona on tavallista paksumpi kaikkine liitteineen ja Magazine julkaisuineen. Taivas oli harsomaisen pilviverhon peittämä, jonka läpi auringonvalo siilautui pehmeänä maastoon. Lämpötila oli säädetyt 13 astetta, mutta noussee ennusteen mukaan 26 asteeseen jatkuen saman-tapaisena viikonvaihteen yli.
02. Tänään alkaa Gazan väkivaltaisten mielenosoitusten kolmas viikko, jota Hamas kutsuu nimellä "March of Return". Se on myös muslimien perinteinen väkivaltaisten mielenosoitusten päivä, jota mullahit kiihottavat aamun "saarnassaan". IDF on täysin tietoinen tilanteen vaarallisuudesta ja valmistautuu estämään Gazan arabien ryntäykset turvallisuusaitaa vastaan, joiden tarkoituksena on avata tie Israelin puolelle ja jatkaa marssiaan kohti Jerusalemia ja Al-Aksa moskeijaa osallistuakseen rukouksiin siellä.
IDF on valmis tarkka-ampujineen ja panssareineen, kuten ToI raportoi. Tilanne on valmis uusiin kuolon-uhreihin ja haavoittuneisiin, jotka eivät tuo ratkaisua ongelmaan eivätkä paranna Gazan asukkaitten elinehtoja. Tämä on mieletöntä politiikkaa, jossa ihmisen henki ei maksa juuri mitään. https://www.timesofisrael.com/with-snipers-and-tanks-idf-braces-for-fresh-gaza-border-clashes/
03. USA:n presidentti Donald Trump on nyt samassa tilanteessa kuin edellinen presidentti Obama presidentti- kautensa alkuvaiheessa. Syyriaa syytettiin silloinkin kemiallisesta sodankäynnistä (CW) ja USA oli valmis iskemään Assadin sotilaallisiin tukikohtiin, mutta Odama jänisti viime hetkellä, ja peruutti operaation.
Trumpin hallitus on valmistautunut iskemään ohjuksillaan 8 kohteeseen Syyriassa saatuaan vahvistuksen kemiallisesta sodankäynnistä. Englanti ja Ranska olivat valmiit avustamaan, mutta Saksa kieltäytyi tulemasta mukaan.
Trump päätti neuvotella lähimpien liittolaistensa kanssa ennen lopullista päätöstä. Hän on pehmentänyt alussa ottamaansa jyrkkää kantaansa, ehkä sittenkin epäillen, ettei ole varmuutta, ketkä myrkkýjä lopulta käyttivät, sillä Assadin hallituksen joukkoja vastaan taistelevilla kapinallisilla on myös hallussaan noita kiellettyjä aseita, ja heillä on selvä motiivi niiden käyttämiseen.
Venäjä kieltää ehdottomasti, että Assadin joukot olisivat syyllisiä ja presidentti Putin vakuutti estävänsä vetollaan Syyriaa tuomitsevan päätöslauselman YK:ssa.
Venäjä valmistautui ampumaan alas USA:n ampumat uudet, hienot ja tarkat ohjukset, ja antoi komennon Syyrian satamissa oleville sotilasaluksilleen siirtymiseksi avomerelle. https://www.timesofisrael.com/trump-puts-off-syria-strike-decision-will-consult-with-allies/.
04. USA alkoi huolestua Israelin ja Puolan välisestä kiistasta, joka koskee lakia, jolla jokaista puolalaista, joka syyttää Puolaa osallisuudesta holokaustiin, voidaan syyttää oikeudessa rikoksesta.
Presidentti Trumpin hallituksen virkailijat kehottivat Israelia sopimaan kiistansa.
Kiista laista sattui juuri holokaustin muistopäivän lähestyessä. Eilen suoritettiin Puolassa perinteinen "Eloonjääneiden Marssi" (Maech of the living) , johon vuosittain osallistuu huomattavia israelilaisia johtajia ja vaikuttajia sekä nuorisoa. https://www.timesofisrael.com/us-told-israel-to-resolve-row-with-poland-report/,
https://www.timesofisrael.com/poland-and-poles-helped-in-nazi-extermination-rivlin-tells-polish-counterpart/ https://www.timesofisrael.com/in-poland-idf-chief-says-military-puts-meaning-behind-never-again/


05. Israelissa on elätelty toiveita saada paikka YK:n turvallisuus-neuvostossa. Trumpin suosiollisen valvonnan ja ystävällisen painostuksen alla se voisi olla mahdollistakin.
Arabimaat ovat kuitenkin aloittaneet kampanjan Israelin aloitteen estämiseksi saada tarvottava tukijamäärä äänestyksessä.PA/PLO:n ulkoministeri Riyad al-Maliki vakuutti järjestönsä tekevän kaikkensa, ettei Israelia valittaisi turvallisuusneuvostoon. Vodakseen tulla valituksi UNSC:n jäseneksi maan tulee saada kahden kolmasosan kannatus 193 jäsenmaan keskuudessa. Vaalit pidetään 08. kesäkuuta. Maliki syyttää Israelia kansainvälisten lakien rikkomisesta ja muista rikoksista, mitkä tekevät Israelin kelvottomaksi osallistua YK:n turvallisuusneuvoston toimintaan.
PA/PLO:n toiminta kansainvälisten lakien ja oikeuksien rikkomisesta ovat vailla vertaansa, mutta "jos silmä on viallinen, koko ruumis on viallinen" kuten Jeesus sanoi. https://www.timesofisrael.com/palestinian-authority-fm-says-arab-states-will-block-israel-security-council-bid/

06. USA:n ulkoministeri Michael (Mike) Pompeo vakuuttaa, ettei hän kannata ehkäisevien iskujen tekemistä presidentti Assadin hallituksen joukkojen tukikohtiin Syyriassa.
Toiseksi Pimpeo sanoo, että presidentti Trumpin päämääränä on saada Iranin JCPOA ydinsopimusta koskeva kiista ratkaistuksi diplomatian kautta eikä väkivalloin. https://www.timesofisrael.com/pompeo-trump-aims-to-stop-irans-nuclear-program-with-diplomacy/ https://www.timesofisrael.com/after-airstrike-in-syria-an-israeli-proxy-war-with-iran-looms/

07. Iran uhkaa tuhota Israelin, jos se jatkaa "lapsellista leikkiään". Iranin ylin johtaja Ali Khamenein edustaja Al-Quds joukoissa totesi torstaina, että Iran saa tarvittavan verukkeen tuhota Israel, ja ainakin Haifa ja Tel Aviv, ellei Israelin johto lopeta lapsellisia seikkailujaan ohjusiskuilla Syyrian ja Iranin tukikohtia vastaan Syyriassa.
Sanasota Israelin ja Iranin johtajien välillä on saavuttanut tason, josta on vain pieni askel avoimeen sotaan.
Kuten tunnettua, Iranin tukena ovat Venäjän mahti sekä Turkki, joka haluaa olla mukana jakamassa uutta Lähi-Itää. Iranin uskollisin liittolainen on Hizbullah, jota Iran on aseistanut ja kouluttanut, ja joka on saanut elintärkeää sotakoulutusta Syyrian taísteluissa. Sen ohjuskalusto on suurempi kuin monen itsenäisen maan virallisen armeijan, ja se käytännössä valvoo kaikkea Libanonissa.
Turkin diktaattorin Erdoganin lupaus koota kaikkien 57 muslimimaan yhteinen 1.5 miljoonan miehen armeija Israelin tuhoamiseksi ja Jerusalemin vapauttamiseksi olisi syytä ottaa vakavasti, sillä Turkki on NATO:n jäsenmaana saanut uudenaikaista aseistusta, vaikka sen armeijan koulutustaso ei vastanne läheskään Israelin armeijan tasoa. Lisäksi Israelilla on salainen ase, sen ydinaseet, joita sillä väitetään olevan toistakymmentä, ja lisäksi se on kehittänyt tietojen mukaan ennen kokemattomia järjestelmiä, joilla se voisi lamauttaa vihollis-armeijan. Uudenaikainen sota tullee olemaan suurelta osin cyber-tekniikkaa ja vihollisen tietokonepohjaisen tietokannan käyttämistä hyväkseen. https://www.timesofisrael.com/iranian-official-threatens-to-destroy-israel-if-it-continues-childish-game/

08. Jerusalemin muslimi-johtaja mufti , sheikki Mohammed Hussein antoi uskonnollisen päätöksen, fatwan. jonka tulisi sitoa kaikkia muslimeja.
Sen mukaan yksikään muslimi ei saa myydä maata tai antaa vinkkejä tarjolla olevasta osasta Palestiinan maata. Tämä tarkoittaa kuolemantuomiota fatwan rikkomisesta. Päätös annettiin juuri ennen arabiliiton kokousta ensi viikolla Saudi Arabiassa, jossa tullaan käsittelemään useita ajankohtaisia aiheita, joista tämä on yksi, toinen on Israelin esitys YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi, jonka estämiseksi muslimit kokoavat joukkojaan https://www.timesofisrael.com/jerusalem-mufti-bans-selling-land-in-palestine-or-jerusalem/.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 13 –26; Tiberias 15 -31: Suolameri 23 -33; Eilat 22 -35 +C-astetta. Kaunis aurinkoinen sää jatkunee toistaiseksi.


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021