KESKIVIIKKO 28.02.2018

KESKIVIIKKO 28.02.2018
01.JERUSALEM POST julkaisi Lahav Harkovin laatiman artikkelin, jossa hän selvittelee, missä ovat hallitusta heiluttelevat todelliset ongelmat.
Harkov päättelee, että todelliset ongelmat ovat muualla kuin lehdistön suuresti mainostamat korruptiotutkimukset, niin ongelmallisilta kuin ne näyttävätkin. Monet tarkkailijat ovat pyrkineet näkemään Netanyahun hallitus-koaliittion jäsenistä, voisivatko ne haluta tai jopa toivoa aiheuttavansa hallituskriisin ja uudet vaalit. Kuten Harkov näkee, näin ei ole tapahtunut, ja kuva itse asiassa on päinvastainen. Tärkeimmät hallitus-kumppanit Kulanu, Shas, Beit Yehuda ja UTJ puolueet ja niiden johtajat käytännössä tukevat pääministeriä ilman vaatimuksia uusista vaaleista, eikä ole ollenkaan varmaa, että intensiiviset, monelle taholle haarautuneet tutkimukset lopulta johtavat syytteisiin.
Uskonnollisten ja valtiollisten kysymysten sovittaminen yhteen tuottaa sekä lainlaatijoille että hallituksen virkailijoille toistuvia yhteen-törmäyksiä. Keskeisenä kysymyksenä on ollut ortodoksisten puolueitten Shas ja UTJ vaatimus, että yeshiva-opiskelijat tulee vapauttaa asepalveluksesta, jota Israel Beitenu ja sen johtaja puolustusministeri Avigdor Liberman vastustavat.
Ongelma periytyy valtion perustamisen aikoihin, jolloin pääministeri David Ben Gurion antoi muutamalle sadalle yeshiva-opiskelijalle oikeuden keskittyä Toran ja uskonnollisten kirjojen tutkimiseen ja rukouksiin. Tämä käytäntö on jatkunut eri hallitusten aikana siirtyen myös lainsäädäntöön.
Ortodoksi- ja haredim opiskelijoitten määrä on kuitenkin kasvanut ja kasvaa muita kansanryhmiä nopeammin, mikä on nostanut esiin kysymyksen, eikö tasa-arvoisuuden ja demokratian nimessä kaikkien tulisi osallistua valtiolle elintärkeitten vastuiden kantamiseen? Miksi yhtä kansanosaa suositaan muiden kustannuksella, ja onko maalla varaa elättää satoja tuhansia, jotka vieroksuvat myös työelämää?
Ennen Israel Beitenun nousemista hallitukseen se sääti lain, jolla entinen käytäntö jatkuu, mitätöiden samalla aiemmin tehdyn lain, jolla ortodoksi-puolueiden opiskelijat vähitellen liittyivät ase-palvelukseen ja osallistuvat työelämään.
Haredi-puolueet UYJ ja Shas esittivät laatimansa lain, jolla ongelma voitaisiin ratkaista. Siinä painotetaan, että Toran tutiminen on elintärkeä maalle, kuten Peruslaki toteaa, Vapautus asepalveluksesta jäisi edelleen voimaan.
Haredi-puolueet vaativat lain käsittelyä alustavasti Knessetissä keskiviikkona, tai he äänestävät 2019 budjettia vastaan. UTJ:n Moshe Gafni johtaa Knessetin talouskomitea, ja voi siinä ominaisuudessa estää budjetin käsittelyn.
Liberman vaatii, että kysymystä tulee käsitellä puolustusministeriön asiantuntijakomiteassa, ja että kansallinen turvallisuus tulee olla ensisijalla. http://www.jpost.com/Israel-News/The-real-trouble-with-the-coalition-isnt-the-Netanyahu-probes-543756, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/242446 .

02.Jerusalemin Pyhän Haúdan Kirkko piti ovensa suljettuina kolmen päivän ajan protestiksi Israelin verolain tulkinnasta, jonka mukaan myös kristilliset laitokset kuten Jerusalemin kirkot joutuvat maksamaan veroa kaupungille.
Jerusalemin kaupunki tuli vastaan ja siirsi verojen maksamisvelvoitteen toistaiseksi. Pyhän Haudan Kirkko avasi ovensa keskiviikkoaamuna.
Kasi miestä. Jotka ovat vastuussa kirkon ovien avaamisesta ja sulkemisesta, avasivat suuret kaksoisovet keskiviikkona 4 aikaan aamuyöstä. Ensimmäinen turistiryhmä saapui paikalle pian avaamisen jälkeen.
Kristilliset kirkot, Kreikan ortodoksit, Armenian kirkko ja Roomalaiskatolinen kirkko, uskovat, että kirkon paikalla Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, haudattiin ja nousi ylös kuolleista.
Pääministeri Netanyahu puuttui asiaan, mikä vaikutti kriisin ratkaisemiseen, luvaten samalla keskeyttäen lainsäädäntötoimet siksi, kunnes uusi komitea Tzahi Hanegbyn johdolla on ehtinyt käsitellä asiaa kirkkojen johtajien kanssa.
Pääministerinkanslian tiedotteessa todetaan, että "Israel on ainoa maa Lähi-Idässä, jossa kaikilla kristityillä ja uskonnoilla on vapaus harjoittaa uskoaan ja hartauden harjoittamistaan. Siksi kristittyjen määrä kasvaa Israelissa". Olivatko kirkot painostaneet Netanyahua, kuten Hadashot News väittää, on toisarvoinen kysymys. Rauhan palauttaminen rauhan kaupunkiin on ensisijaisen tärkeä ja esimerkkinä koko maailmalle.
Evankeliset kirkot uskovat, että Puutarhahauta on oikea paikka. https://www.timesofisrael.com/church-of-the-holy-sepulchre-reopens-after-three-day-protest-ends/

03. Satelliittikuvien perusteella on voitu todistaa, että Iranin vallankumousarmeija IRGC on rakentanut uuden sotilaallisen tukikohdan Syyriaan. Kuvissa näkyy lentokone suojat (hangars), joihin on varastoitu lyhyen- Ja keskimatkan ohjuksia. Raportin mukaan ohjukset ulottuvat Israeliin. IAF iski samaan tukikohtaan 2017, jonka seuraukset nähdään kuvissa 16.11.2017. Artikkelin mukaan Iran on rakentanut yli 10 tukikohtaa Syyriaan. Iranin päämääränä on rakentaa esteetön tie Teheranista Välimeren rannikolle ja Libanoniin, voidakseen kuljettaa sotilaallisia ja muita tarvikkeita Hizbullahille.
Pääministeri Netayahu varoitti helmikuussa Irania, ettei se testaisi Israelin sietokykyä ja tahtoa iskeä Syyriaan sen rakentamiin tukikohtiin. Hän varoitti, että Israel tulee puolustamaan itseään kaikkia uhkakuvia vastaan
Tiistaina USA:n keskuskomennuskunnan komentaja Joseph Votel varoitti Iranin nostavan Syyriaan ja Libanoniin toimittamiensa ohjusten laatua ja määrää. "Iran kasvattaa epävarmuutta alueella, ja Iranin uhkaverkosto lisää voimaansa, vahvistaen sen kykyä uhata USA:n ja sen liittolaisvaltion intressejä".
USA:n Carolinen senaattori Linfsay Graham sanoi Iranin testaavan presidentti Donald Trumpia Syyriassa ja Libanonissa. Israelin viranomaisten mukaan Iran avustaa terroriryhmiä kuten Hizbullah rakentamaan täsmäohjuksia, joilla se voi uhata Israelia. Arviot Hizbullahin ohjuksien määrästä liikkuvat 150 000 - 500 000, joista osa yltää Dimonaan, ja joita ohjataan GPS-järjestelmällä.
Iran uhkaa viimeisissä lausunnoissaan tasoittavansa Tel Avivin maan tasalle, eikä YK puutu siihen millään tavalla. https://www.timesofisrael.com/satellite-image-said-to-show-new-iran-base-near-syria/

04. UUTISIA LYHYESTI
• ADL:n raportissa todetaan, että antisemiittiset hyökkäykset USA:ssa ovat nousseet dramaattisesti. ADL:n toimitusjohtaja Jonathan Greenblatt syyttää erityisesti Trumpia, että Twitter kirjoituksillaan hän vahvistaa epäsosiaalisia ryhmiä. "Jokin on muuttanut tavat, joilla sietokyvyttömyyden jännitteet ovat muuttaneet varjoista ja nousseet valtavirtaan, eivätkä auktoriteetin korkeimmilla tasoilla olevat ole varoittaneet tavalla kuten tapahtui aiemmin". Hän syyttää suoraan presidentti Trumpia siitä, että Twitter lausunnoillaan hän "sekoittuu kaikkein pahimpien tyhmien kanssa, joita maassa kehittyy; jopa antisemiittien ja rasististen ryhmien kanssa, kuten hän teki Twitter-sivullaan Englannissa". https://www.timesofisrael.com/as-anti-semitic-incidents-in-us-soar-adl-says-trump-is-part-of-the-problem/
• ToI:n päätoimittaja David Horovitz kirjoittaa artikkelissaan Israelin heikkenevästä demokratiasta. Hän kertoo kollegoittensa hämmästelevän, pääministerin onnea vastustaessaan häneen kohdistettuja rikossyytteitä. "Todellisuudessa hän ja liittolaistensa hyökkäävät tärkeimpiä hierarkioita vastaan, jotka itse ovat syyllistyneet oman uskottavuutensa murenemiseen". Hän kertoo Derin 59-vuotispäivistä, jossa Derin vieressä istui Israel Katz, hallituksen koordinoija. He Juttelivat tuttavallisesti ystävien kesken, eivätkä huomanneet, että lähellä oli mikrofoni, joka tallensi keskustelun. Deri hämmästeli Bibin onnea, tivaten Katzilta, miten onnekas – ehkä vähän kateellisena, koska itse oli sisäministerinä oltuaan joutunut kiinni petoksesta ja istunut 22 kuukautta vankilassa, mutta oli noussut uudelleen samalle ministerin tuolille. Molemmat ministerit olivat samaa mieltä, että Bibi on todella ollut onnekas. Netanyahun tarina ei ole vielä valmis, mutta häntä syyttäneet ja tutkineet viranomaiset ovat itse – korkeinta oikeutta myöten - joutuneet syytösten ja epäluottamuksen kohteiksi.
Deri itse on taas poliisin piinapenkissä syytettynä asemansa väärin-käyttämisestä. Linkisä kerrotaan Horovitzin näkemys ja arvio Netanyahun syytöksistä ja hänen onnestaan, mutta en voi referoida sitä tässä yhteydessä. https://www.timesofisrael.com/the-weakening-of-israeli-democracy/,
• Äskettäin valittu korkeimman oikeuden tuomari oli FB-sivullaan arvostellut oikeuden toimia, mutta poisti sen saatuaan nimityksen. https://www.timesofisrael.com/new-supreme-court-judge-deleted-facebook-account-in-which-he-disparaged-court/
• Tuomari, joka oli ollut yhteyksissä epäillyn tutkijoihin ja sopinut menettelystä ennen oikeuskäsittelyä, päästettiin näpäytyksellä, vain ystävällisellä huomautuksella. Tämäkin on israelilaista oikeusmenettelyä. Ehkä tämä on esimerkki ulkomaille, miten Israel puhdistautuu vääryyksistä, jopa vallan korkeimmilla tasoilla. https://www.timesofisrael.com/judge-in-texting-scandal-to-face-disciplinary-hearing-not-criminal-charges/,
"Valta korruptoi ihmisen, ja ehdoton valta tekee sen ehdottomasti".
• Jordanian vedenalaiset tutkijat löysivät osan islamilaista satamaa Punaisenmeren rannikon edustalla Aylan satamassa. https://www.timesofisrael.com/jordan-underwater-survey-finds-parts-of-islamic-era-port/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 7 -16; Tiberias 11 -21; Suolameri §4 24, Eilat 11 -26 –C-astetta, aurinkoista tänään
ja huomenna, perjantaina puolipilvistä.

Siperian peto, hyinen sää pakkasineen ja lumituiskuineen koettelee Eurooppaa. Englannissa varoitetaan hengenvaarasta teillä ja kaduilla, mutta myös kotona lumitöissä. http://www.dailymail.co.uk/news/article-5443873/Commuters-rush-hour-hell-motorways-blocked.html




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019