SUNNUNTAI 14.01.2018

SUNNUNTAI 14.01.2018
01. Sateet tulivat sitten kuitenkin, vaikka sää-ennusteet lupailivat aivan muuta. Yön aikana on satanut siten, että kaikki oli märkää ja kosteaa. Ennusteet lupailevat, että sateet kestävät ainakin tänään ja huomennakin, mutta tiistaipäivästä ei olla varmoja. Saapa nähdä, miten lähelle ennusteet sattuvat, tällä hetkellä 07 am ilma on sumuinen, mutta aurinko värittää ilman kuultavan keltaiseksi.

02. Pääministeri Benyamin Netanyahu aloitti Intiaan kohdistuvan 5-päivän matkansa lauantai-iltana 130 hengen valtuuskunnan saattamana. Kone laskeutui New Delhin lentokentälle sunnuntaina. Vierailu on 15 vuoteen ensimmäinen Israelin pääministerin tekemä vierailu 1.3 miljardin asukkaan Intiaan, jonka väestöstä 175 miljoonaa ovat muslimeja. Ariel Sharon vieraili Intiassa 2003, mutta hän joutui keskeyttämään vierailunsa Israelissa tapahtuneen terrori-iskun vuoksi.

Heinäkuussa 2017 Intian pääministeri Modi teki ensimmäisenä Intian pääministerinä vierailun Israelissa huomioimatta kritisismiä, mitä vierailu aiheutti useiden Intian ja muiden maiden muslimien taholta. Netayahu ja Modi näyttivät nauttivan toistensa seurasta rentoutuen kuivahkon diplomaattisen ohjelman ohessa kävellen avojaloin Olga beach rantahietikolla.
Pääministeri Modi syleillee lämpimästi vierastaan ohjaillen hänet sieltä kuluttavaan ohjelmaan, johon kuuluu useita sopimusten allekirjoituksia ilmailun, uusiutuvan energian, cyberturvallisuuden, vaihtoehtoisen lääkinnän ja elokuvateollisuuden alueilta.

Pitkän matkansa jälkeen Netanyahu nauttii intiimin lounaan Modin kanssa. Hän tapaa ulko-ministeriön tiedotteen mukaan Intian ulkoministeri Sushma Swaran, joka oli mukana Modin Israelin vierailulla.
Maanantaina ohjelman mukaan Netanyahu laskee seppeleen Mahatma Ganthin muistomerkille Raj Ghatissa, ja ripottelee kukkien terälehtiä hänen haudalleen, kuten protokolla vaatii. "Kansan isä" Ganthi vastusti päättävästi Sionismia, mutta Intiassa häntä kunnioitetaan lähes jumallallisella arvolla.
Netanyahu vierailee Intian presidentti Ram
Nath Kovindin luona hänen asuintiloissaan pitäen sitä ennen yksityisluonteisen neuvottelun pääministeri Modin kanssa. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-departs-for-india-with-diatribe-against-hostile-press/,

03. Netanyahun Intian matkaa edelsi pieni episodi, jonka media huolellisesti julkisti. Netanyahun poika Yair, oli tulossa mukaan ja hänelle hankittiin viisumi, mutta Yairin strip-klubilla vierailun noustua uutisotsikoihin hänet päätettiin jättää pois matkaseurueesta.

Muutamat kansanedustajat ovat puolustaneet Yairia todeten, että aikuisen miehenä hänellä lienee oikeus päättää yksityisestä elämästään siinä missä muillakin.
Tämän tekee ongelmalliseksi se, että pääministeri itse ja hänen Sara-vaimonsa ovat poliisin tutkimusten alaisina koskien valtion varojen käyttöä ja korruptiota. Yairin turvallisuusmies oli mukana, ja hän käytti valtion palkkaaman kuljettajan ajamaa valtion autoa. Netanyahun selitys, että päätöksen turvallisuusmiehen seuraamisesta klubille tekivät muut kuin hän, ei poista Netanyahun vihamieliseksi leimaaman median epäilyjä väärästä pelistä. https://www.timesofisrael.com/yair-netanyahu-left-out-of-pms-india-delegation/

04. PA/PLO:n paniikinomaiset pyrkimykset saada Palestiinan valtio perustetuksi EU:n ja YK:n kautta ilman neuvotteluja Israelin kanssa in saanut kansainvälisiä suhteita ja sopimuksia tuntevat järjestöt varoittamaan YK:ta vilpillisistä ja laittomista yrityksistä uuden valtion - Palestiinan - muodostamiseksi ilman, että sillä on mitään kansainvälisesti hyväksyttyjä komponentteja käytössään.

Yritykselle antoi vauhtia presidentti Trumpin julkinen lausunto, jossa hän antoi USA:n tuen Jerusalemille Israelin pääkaupunkina luvaten muuttaa USA:n lähetystön Tel Avivista Israelin kiistattomaan pääkaupunkiin, Jerusalemiin.
PA/PLO:n puheenjohtaja, presidentiksi tituleerattu ilman mandaattia toimiva Mahmoud Abbas sanoi vastavedoksi hakevansa jäsenyyttä kaikissa YK:n alaisissa
22 kansainvälisissä instituutissa ja sopimuksissa.
Euroopan laki-ja oikeuskeskus varoitti YK:n pääsihteerille Antonio Guterrezille lähettämässään kirjeessä todeten, ettei tämä ole tapa, millä kansainvälisiä sopimuksia solmitaan ja itsenäisiä valtiota perustetaan.

"Eri syistä johtuen, mukaan lukien mutta ei rajoittuen, PA:n hyväksyminen näihin sopimuksiin valtiona (koska siltä puuttuvat minimaaliset, tavanomaisen kansainvälisen lain edellyttämät, kriteerit valtioksi) sen täysin vilpillisistä ja laittomista syistä sellaisten sopimusten allekirjoittamiseksi, sekä sen selvä Oslon sopimusten vastaisuuden vuoksi palestiinalaisten pääsy sellaisiin sopimuksiin täytyy hylätä".

Äskettäin laaditun kirjeen allekirjoitti Jay Sekulow, joka johtaa myös Amerikan Laki- ja oikeuskeskusta, kehottaa YK:n pääsihteeriä hylkäämään PA/PLO:n oikeuden sopimusten allekirjoittamiseen.
Sekulow toteaa, että presidentti Donald Trunmpilla oli itsenäisen valtion päämiehenä
laillinen oikeus antaa Jerusalemia koskeva lausunto ilman sensuuria tai ulkovaltojen hyväksymistä.
PA/PLO ei sen sijaan ole saanut oikeutta Palestiinan valtion perustamiseksi YK:n kautta, hän totesi.
YK:n peruskirjan mukaan YK:n yleis-kokouksella ei ole minkäänlaista laillista oikeutta perustaa tai tunnustaa valtiota, koska se on itsenäisten valtioitten oikeus. "Lisäksi, kun YK:n jäsenmaat kokoontuvat tekemään päätöksiä Yleiskokouksessa, ne ovat sidotut YK:n peruskirjan sääntöihin, joiden mukaan niiden tulee toimia. Täten YK:lla tai sen instituutioilla ei ole oikeutta perustaa valtioita.
PA/PLO:n virkailijat tähdensivät, ettei hakemuksilla päästä jäseneksi noihin instituutioihin tai sopimusten alle-kirjoittajaksi, ole aitoa kiinnostusta niiden normeihin, vaan ne tehtiin vastavetona USA:n päätökseen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupunkina ja lähetystön muuttamiseksi Jerusalemiin.
PA/PLO teki sanantapaisen päätöksen v, 2014 sen pahoitettua mielensä Israelin tehtyä päätöksen vankien vapauttamiseksi. Lopuksi muistutetaan siitä, että "jos sääntöjä ja normeja rikkoen sallitaan allekirjoittajiksi siihen soveltumattomia, sillä halvennetaan ja vahingoitetaan sekä tehtyjä sopimuksia että kansainvälisiä instituutteja".
http://www.wnd.com/2018/01/u-n-warned-of-disingenuous-attempt-to-create-new-nation/

05. Iranin presidentti Hassan Rouhani ylisti kansansa saamaa pitkään kestävää voittoa v. 2015 solmitun kansainvälisen JCPOA-sopimuksen kestettyä presidentti Trumpin sitä vastaan tehdyn hyökkäyksen siirtämällä sopimusta koskevan päätöksen puolella vuodella, joskin asetettua uusia sanktioita Iranin ballististen ohjusten rakentamista tukevia yhtiöitä vastaan.
Rouhani sanoi sunnuntaina pitämässään valtion TV:n puheessa, että USA oli epäonnistunut kaivamaan maata sopimuksen alta toistuvista yrityksistään huolimatta, kuten Reuters raportoi.
Trump vakuutti, että se on viimeinen kerta veto-oikeuden käyttämisestä, elleivät USA:n kongressi ja EU toimi sopimuksen pahimpien virheiden korjaamiseksi. Hän asetti ehtoja, joiden tulee ilmetä, ennen muuta IAEA:n suorittamien uskottavien tarkastusten lisäämistä, eikä modifioidulla sopimuksella saa olla päättymispäivää. Viimeiseksi hän esitti vaatimuksen, että kongressin tulee yksi-mielisesti hyväksyä muutos, jolla ballististen ohjusten rakentamisen valvonta liitetään osaksi sopimusta.
Iranin ulkoministeriö totesi lauantaina julkaisemassaan lausunnossa, ettei Iran tule hyväksymään mitään muutoksia sopimukseen, vaan pitää lujasti kiinni sen asettamista ehdoista. Se tähdensi, että kansainvälinen yhteys ja tuki ovat estäneet mr.Trumpin, sionistisen vihollisen ja sodanlietsojien ilmeisen liittoutuman ponnistelut sopimuksen peruuttamiseksi tai saamaan muutoksia siihen. https://www.timesofisrael.com/trump-has-failed-to-undermine-nuke-deal-rouhani-boasts/

06. UUTISIA LYHYESTI
• IDF sanoi tuhonneensa Hamasin rakentaman hyökkäystunnelin Gazan kaistan eteläosassa kiistäen samalla Hamasin väitteen, että sen joukot olisivat ylittäneet rajalinjan. Tunnelia oli käytetty salakuljetukseen. Tunneli ulottui satoja metrejä sekä Israelin että Egyptin alueelle. Sunnuntain vastaisena yönä tuhottu tunneli oli kolmas muutaman kuukauden sisällä, eikä viimeinen. Tunneli alkoi Rafahista ja kulki Kerem Shalomin terminaalin alitse, jonka kautta sadat rekat vievät tavaroista påivittäin Gazan kaistalle. Tunneli kulki myös kaasu- ja öljyjohtojen alla, joita pitkin toimitetaan kaasua ja öljyä Gazaan ja IDF:n tukikohtaan. Tunneleita uskotaan olevan lisää ja niitä tullaan tuhoamaan. Israelin rakentama tunnelieste tulee valmiiksi lähikuukausien aikana, mikä tulee helpottamaan tunnelien löytämistä ja tuhoamista. https://www.timesofisrael.com/idf-says-it-destroyed-a-hamas-attack-tunnel-in-southern-gaza/ https://www.timesofisrael.com/israeli-jets-targets-terror-infrastructure-in-southern-gaza/.
• Juutalaisen piskuisen väestöryhmän Intiassa uskotaan saavan vahvistuksen profiilinsa Netanyahun vierailun kautta. Hän vierailee Mumbain synagogassa, joka kärsi terroristien hyökkäyksestä v, 2008. Juutalaiset ovat olleet Intiassa runsaan 2000 vuoden ajan, mutta ovat nyt muuttamassa kotimaahansa Israeliin. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-trip-highlights-indias-tiny-jewish-community/
• Ovatko vaalit tulossa, vai onko se vain sitä, että kun kissa on ulkosalla, hiiret hyppivät pöydällä? Poliittiset tarkkailijat ovat kuitenkin alkaneet tunnustella, miltä seuraava hallitus näyttäisi BIBI:n poistuttua näyttämöltä takavasempaan, jossa hän on usein tuntenut viihtyvänsä. Kuten viimeisessä raportissa kerroin, Yair Lapidin johtama Yesh Atid puolue noussee johtoon likudin pudotessa kakkoseksi 5 edustajaa vähemmällä. Poliittiset pundiitit ennustavat Lapidin ja Kahlonin liittoa, joka toisi 27 +8 edustajaa, eli yhteensä 35. Jos ne tekisivär vaaliliiton, voitto vahvistuisi Likudin lyömiseen, mutta Kahlon haluaa taistella yksin. Bibi on kuitenkin tunnettu äänestäjien manipuloija, joten viimeinen näytös on esittämättä, ellei Bibiä saada kammettua sivuun, mikä ei ole ollenkaan varmaa. https://www.timesofisrael.com/poll-lapid-kahlon-alliance-would-defeat-netanyahus-likud-in-fresh-elections/
• Gazassa syntyneet conjoined kaksoset vietiin Saudi Arabiaan irrotettaviksi. Leikkaus onnistui hyvin, mutta toinen kaksista ei kestänyt vaan menehtyi. Eloon jäänyt tyttöbaby voi hyvin ja on tasapainoisessa kunnossa. https://www.timesofisrael.com/one-separated-gaza-twin-dies-but-sister-recovering/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Sään
Ennustajien eilisissä kartoissa pilvet vuosivat vettä solkenaan, mutta nyt pälyillessäni taivaalle pilvenmuhkuroita on harvakseltaan, välistä näkyy sinistä taivasta ja aurinko paistaa osuessaan reiän kohdalle.
Jerusalem 6 -12; Tiberias12 -17; Suolameri 13 -27; Eilat 8 -22 +C-astetta, huomenna samat lukemat.

Ainainen provokaattori, julkinen hauskuttaja Russell Brand on ehtinyt kapinallisuutensa loppuun ja haluaa nyt julkisesti tunnustaa, ettei elämällä ilman Kristusta ole mitään mieltä. Hän kävi elämässään läpi kaikki mahdolliset muodot, joilla luonnolliset ihmiset uskovat saavuttavansa iloa ja merkitystä elämäänsä. Useimmat kuolevat nuorena, monet yliannostukseen, jotkut vain loppuen ennen maalia, Brand oli onnekas, hän sai voittopalkinnon. Hänen todistuksensa on aito ja tunteilematon, "ilman paatosta tai hurmoksellista sionisti-kristillisyyttä", joka on joillekin kuin punainen vaate härälle. Suosittelen. http://www.wnd.com/2018/01/all-around-provocateur-russell-brand-says-christs-teachings-relevant/


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021