KESKIVIIKKO 27.12.2017

KESKIVIIKKO 27.12.2017
01. KÄYDÄÄN ensin läpi Israelin kuumimmat uutiset otsikoiden tapaan.
02. Kulanu-puolueen puheenjohtaja, talous-ministeri Moshe Kahlon jättää oven auki Netanyahun hallituksen kaatamiseksi. Hän kutsuu eduskuntaryhmänsä kokoon poliisin annettua suosituksensa 2-3 viikon aikana. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Kulanu-leaving-the-door-open-to-take-the-prime-minister-down-520125

03. VALTION TILAA 2017 koskeva Taub keskuksen raportti tarjoaa tuokiokuvan Israelin sosiaali/taloudellisesta tilasta v. 2017. Työllisyyden ja todellisten palkkojen nousu ovat johtaneet kulutuksen kasvamiseen mutta myös elintason nousemiseen. (työttömyys on ennätysalhaalla) Suuri osa työmarkkinoista kärsii alhaisesta tuottavuudesta ja alhaisista palkoista hintojen pysyessä korkeimmalla tasolla OECED:n sisällä. Makrotalouden pitkän aikajanan näkymä on heikko valtion kohdatessa demograafisia haasteita, jotka voivat hidastaa talousnousua, mukaan lukien työtätekevän väestön osuuden taantumisena väestöryhmissä, joiden työllistäminen on suhteellisen alhainen ja joiden ammatti-pätevyys on alle modernin vaatimuksen. Ortodoksi- ja haredi-väestön heikon työllistäminen korjaaminen edellyttää opetuksen ja ammattitaidon nostamista. Israelin arabien ja juutalaisväestön opetustasossa havaitut erot johtuvat arabiväetön sosiaalitaloudellisesta tilasta. Arabinaiset kilpailevat ylioppilastutkinnon suorituksessa tasavertaisesti juutalaisnaisten kanssa, jopa ylittäen sen. Arabi-miesten kasvava kiinnostus insinööri- ja tietokone-oppiarvon suorittamiseksi on positiivinen ilmiö, todetaan raportissa. http://www.jpost.com/Israel-News/Taub-report-Economic-slowdown-high-poverty-and-inequality-in-Israel-in-2017-520126

04. Pääministeri Netanyahu tapasi tiistaina iltapäivällä useita johtavia kansallis- uskonnollisia rabbeja pyytäen heitä tukemaan häntä estääkseen kansallisen hallituksen kaatamisyritykset. Rabbien mukana olivat Haim Druckman, Eli Sadan, David Stav ja Yaakov Shapira. Netanyahu manasi tilaisuudessa Oslon sopimuksia, jotka 1992 valtaan noussut Labourpuolue sai 1993 runnottua läpi ostamalla yhden epäröivän kansanedustajan valkoisella autolla, mutta jotka ovat kirottuja useimmille kansallisen uskontopuolueiden jäsenille. Netanyahu vetosi tähän saadakseen tukea, koska vaara on olemassa, että Labour nousee taas valtaan. Rabbi Druckman viittasi mielen-soittajiin todeten että he puhuvat hyvin sovittelevalla tavalla, mutta heidän motiivinsa ovat muualla. Sadan päivitteli poliittista järjestelmää todeten, että Netanyahu olisi ansainnut ruhtinaallisesti keskittymällä liiketoimintaan. "Näin meillä on ongelma, koska BIBI hyväksyi tarjotun sikarin, ja sen varjolla he sitten kaatavat hallituksen ilman äänestystä".

Rabbien ja Netanyahun kokouksen jälkeen Yesh Atid kansanedustaja Elazar Stem totesi, että "Netanyahu etsii kansallisten uskonto-puolueiden tukea sitä tarvitessaan, mutta ei edistä niiden tärkeitä aloitteita". http://www.jpost.com/Israel-News/Netanyahu-calls-on-National-Religious-rabbis-for-support-520113

05. Strategisesti tärkeä Beit Jinn kylä Syyriassa vain 5 km:n päässä IDF:n tukikohdasta rajan takana, joutui kylää puolustavien kapinallisten suostuttua antautumaan Syyrian, Hizbullahin ja Iranin johtamille hyökkääjille ilman IDF:n lupaamaa väliin-tuloa. Hyökkääjien joukot miehittivät kylän tiistaina 26.joulukuuta. He olivat näin saaneet haltuunsa pääsyn Israelin pohjoisrajan tuntumaan sekä Golanin Quneitran alueeseen. Hyökkääjät saivat sunnuntaina vahvistusta Hizbullahilta ja Syyrian armeijan Golanin militiajoukoilta. Maanantaina allekirjoitetun sopimuksen mukaan Beit Jinnin asukkaat, jotka haluavat lopettaa taistelut, armahdetaan täysin. Jotka haluavat jatkaa, kuljetaan kapinallisten valvomalle alueelle Daraan ja Idlibin alueilla. Israelin valvomalta alueelta Daraan kautta tulleet lähetetään takaisin samaa tietä. Syyrian armeija ottaa valvontaansa kaikki sotilaalliset tukikohdat Beit Jinnin laaksossa,
jotka olivat sen valvonnassa ennen sisällissodan alkua v.2011. DEbkafile analysoi tilannetta maanantaina todeten, että IDF:n lupaaman väliintulon estyessä Haderin kylän kurdiasukkaiden painostamiseksi avaamaan pakotie kylänsä kautta, kapinallisilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin antautua. Syyrian, Hizbullahin ja Iranin Vallankumous-kaartin upseerit sanelivat antautumisehdot, joilla hyökkääjien joukot saivat haltuunsa Beit Jinnin kylän ilman taistelua.
Hyökkääjillä on nyt esteetön pääsy kohti Quneitraa, mihin DF:n mukaan IDF antoi avoimen valtakirjan. DF:n artikkelin mukaan Hizbullahin joukkojen kolonnat ajoivat taistelualueelle sunnuntaina 24.12. Libanonin eteläosasta Chebaan tukikohdasta liittyen hyökkääviin joukkoihin. Israelin pelkäämä tilanne on kehittynyt Israelin pohjoisrajan tuntumassa Hizbullahin ja Iranin joukkojen liittyessä Syyrian armeijan joukkoihin. https://www.debka.com/price-israels-pledge-druzes-syrian-hizballah-iranian-militia-forces-may-push-border/,

06. UUTISIA LYHYESTI
• Presidentti Reuven Rivlin ylisti tiistaina mielenosoittajia sanoen protestien olevan tärkeitä online aktivistien villi-versoja. Harkittuaan sanojaan yön yli Rivlin pyrkii perumaan lausuntonsa. Keskiviikkona hän tarkensi sanojaan todeten, ettei hän koskaan kehottanut ihmisiä osallistumaan korruption vastaisiin mielenosoituksiin, jotka keskittyivät Benyamin Netanyahua ja hänen halitustaan vastaan, väittäen, että valitettavasti hänen sanansa oli otettu pois asiayhteydestään. https://www.timesofisrael.com/after-praise-rivlin-walks-back-support-for-anti-corruption-protests/
• Labour-puolueen puheenjohtaja Avi Gabbay, jota yleisesti pidettiin kokemattomana ja jopa naivina, on pikku hiljaa alkanut näyttää johtajan elkeitä. Maanantaina suostuessaan vastaamaan joukolle journalisteja hän varoitti, ettei ollut varautunut pitämään puheita, ja esitti sanomansa puolessa tunnissa. Gabbay tunnusti olevansa lähellä Rabinia, vaikkei koskaan tuntenut häntä.
Hän sanoi ihailevansa Yitzhak Rabinin käytännöllisyyttä diplomatiassa ja turvallisuudessa, keskittyen olennaiseen. Hän sanoi, ettei ole voittanut puolueen aktivisteja, mutta hän voitti sen jäsenet. Hän sanoi tarvitsevansa rinnalleen turvallisuusmiehen, koska hän tuli politiikkaan talouselämästä. Gabbay sanoi neuvottelevansa kenet vastapuoli PA/PLO:ssa valitsee pyrkien saamaan sopimuksia, kieltäytyen luettelemasta, millaisia ennakkoehtoja hänellä olisi todeten, että hän pitää itseään tulevana pääministerinä, eikä neuvottele median kautta. Hän haluaa rauhaa, turvallisuutta ja normalisointia arabinaapurien kanssa. Jos se vaatii kahta valtiota, hän suostuu. Gabbay ei halua sitoa käsiään Jerusalemin kysymyksessä, mutta tunnustaa, etteivät arabikylät muurien ulkopuolella ole osa Jerusalemia. Shuafatin arabienemmistöinen lähiö ei hänen mielestään ole osa Jerusalemia.
Gabbay vastustaa setlementtien rakentamista ja uusia kukkulakyliä, mutta "100 000 ihmisen karkottaminen kodeistaan ei ole ratkaisu, tarvitaan luovaa ajattelua kysymyksen ratkaisemiseksi". Hän ei hyväksy Bibin äänettömyyttä Hamasin ampuessa rakettejaan Israelin kansalaisten kyliin pakottaen heidät suljettuihin kellareihin. Hän pitää Netanyahua kyynikkona, joka mieluummin vaikenee odottaen, että joku toinen ottaa syyn hartioilleen.
Gabbay tuli paljon epämääräisemmäksi käsiteltäessä Trumpin päätöksiä Jerusalemista, mutta hän kaipaa USA:n demokraattien nousua suosta, johon he ovat vajonneet Obaman valtakaudella. https://www.timesofisrael.com/invoking-rabin-labors-gabbay-says-hes-the-decisive-leader-israel-needs-as-pm/

Gabbayn lausuntoja tarkastellessa jää tunne, että hänellä on hyviä oivalluksia ja pyrkimyksiä, mutta että hän kävelee ruusutarhassa ihastellen ja nauttien asemastaan, mutta samalla arvostellen, "miksi tuo on näin eikä siten, kuin haluan". Häneltä puuttuu – tai journalistit sivuuttivat sen – syvyys ja näkemys Israelin ja Jerusalemin uskonnollisesta merkityksestä kolmelle uskonnolle, eikä sitä voida sivuuttaa olankohautuksella. https://www.timesofisrael.com/invoking-rabin-labors-gabbay-says-hes-the-decisive-leader-israel-needs-as-pm/,
• Argentiinan tuomioistuin, jota johti tuomari Julian Ercolini, kirjoitti 656-sivuissa päätöksessään, ettei erityissyyttäjän Alberto Nismanin kuolema ole voinut olla itsemurha, jollaiseksi se lavastettiin. Nismanin ruumis löydettiin hänen asunnostaan 18.01.2015, vain tunteja ennen kuin hän oli valmistautunut esittelemään Argentiinan parlamentin jäsenille tutkimustensa tukokset, joiden mukaan silloinen presidentti Cristina Fernandez de Kirchner peitti Iranin osallisuuden hyökkäykseen Buenos Airesin AMIA juutalaiskeskusta vastaan, jossa kuoli 85 ja satoja haavoittui. Nismanin kuolema määriteltiin itsemurhaksi, sillä pistooli, jolla oli ammuttu lähietäisyydeltä hänen päähänsä, löytyi hänen vierestään. https://www.timesofisrael.com/argentine-court-rules-alberto-nismans-death-a-murder/
• Argentiinalainen tuomari määräsi entisen presidentti Cristina Kitchnerin vangittavaksi Iranin terrori-iskuun osallisuuden peittelemisestä. https://www.timesofisrael.com/argentina-judge-orders-arrest-of-ex-president-kirchner-over-iran-cover-up/
• TAUB-keskuksen tutkimusten mukaan Israelin elinkustannus on yksi korkeimmista kehittyneissä maissa. https://www.timesofisrael.com/israeli-cost-of-living-among-highest-in-developed-world-report-finds/
• Israelin urheilijoita on syrjitty ja estetty osallistumasta urheilukilpailuihin arabimaissa eivätkä osallistuneet ole saaneet kantaa Israelin lippua kilpailu-puvuissaan, ei kädenpuristuksia kilpailijoiden välillä, eikä heille nostettu lippua mitalinjako-tilaisuuksissa eikä soitettu kansallislaulua, kuten säännöt määräävät. Saudi Arabia kielsi israelilaisten shakin pelaajien osallistumisen turneeseen Saudi Arabiassa, vaikka suhteita on korjattu. https://www.timesofisrael.com/saudi-ban-on-israeli-chess-players-underscores-limits-of-gulf-relations/.
• USA:n lähettiläs Israelissa esitti vaatimuksen maansa ulkoministeriölle poistaa lausunnoissaan Juudeasta ja Samariasta maininta miehitettyinä alueina, mutta ulkoministeriö kieltäytyi. Jerusalemissa syntyneiden USA:n kansalaisten passiin ei hyväksytä mainintaa Jerusalem, Israel. Presidentti Trump voi halutessaan muuttaa käytännön. https://www.timesofisrael.com/us-envoy-said-to-ask-state-department-to-stop-calling-west-bank-occupied/
• Guatemalan ulkoministeri Sandra Jovel sanoo, ettei ole mitään aikeita perua päätöstä muuttaa maan lähetystö Jerusalemiin. Honduras lienee seuraava maa, joka seuraa Guatemalaa. Kaikkiaan 10 maat ovat ilmaisseet halunsa muuttaa lähetystönsä Israelin pääkaupunkiin. https://www.timesofisrael.com/guatemala-fm-defends-israel-embassy-move/
• IDF varoittaa Gazan jännityksestä, joka voi kehittyä uudeksi konfliktiksi, vaikka kumpikaan osapuoli ei halua sitä. Iran lupaa avusta Hamasia kaikella voimallaan Jerusalemin vapauttamiseksi https://www.timesofisrael.com/idf-warns-gaza-tensions-could-erupt-into-new-conflict-report/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 07 -16; Tiberias 14 -24; Suolameri 16 -24; Eilat 12 -25 +C-astetta
Huomenna asteen verran enemmän, pilvistä mutta ei sateita.




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021