SUNNUNTAI 22.01.2017

SUNNUNTAI 22.01.2017
01.UUSI viikko alkoi puolipilvisenä 7 asteen lämpötilalla, joka nousee iltapäivällä 12 asteen tienoille, huomenna nousten ehkä asteen verran ja taivaankannen selkiytyessä lopuista pilvenhattaroista.
Poliittisella rintamalohkolla maailma haukkoo edelleen henkeään "ulkopuolisen"- poliittisesti tuntemattoman – entisen liikemiehen Donald Trumpin saatua virallisen vahvistuksen Yhdysvaltojen ja maailman tärkeimpään virkaan huolimatta synkistä ennustuksista aina teloitusuhkaan saakka, joka olisi pyyhkinyt pois paitsi valitun presidentin ja hänen varamiehensä myös suuren osan USA:n hallituksen ja politiikan johtomiehiä.
Toinen perinteistä poikkeava ilmiö oli presidentti Donald J Trumpin pitämä puhe, jossa hän totuttujen kliseiden ja tyhjien lupausten asemesta kertoi kansalleen ja kaikille puhettaan  seuraaville sadoille miljoonille ympäri maailman selkeäsanaisesti hallituksensa ohjelman. Sen keskeinen teema on "USA:n nostaminen uudelleen suureksi" poiketen täysin edeltäjänsä Barack Hussein Obaman ohjelmasta saatuaan tummiin käsiinsä USA:n presidentin ja hallituksen ohjakset, jossa hän vakuutti "yes we can" iskulauseellaan pakottavansa Amerikan sille kuuluvaan asemaan leikaten sen siivet, joilla se oli hallinnut maailmaa.

Toisten kauhistellessa puhetta verraten sitä Hitlerin aikoinaan pitämiin hyvin tunnepitoisiin kiihotuspuheisiin, toiset katsovat, että se oli sisällöltään vallankumouksellinen. Kiitettyään ohimennen Obamaa palveluksista USA:lle Trump siirtyi välittömästi ja aidosti käsittelemään hallituksensa kiireisimpiä kysymyksiä, joista hän mainitsi Iranin kanssa solmitun ydinase-sopimuksen, sekä taistelun kansainvälistä islamin kolonisaatiota vastaan, jota se on harjoittanut USA:ssa federatiivisin hallituksen aktiivisella tuella. Hänen ensimmäinen päätöksensä astuttuaan soikeaan kamariinsa on "obamacare" rahoituksen lopettaminen.
Trump varoitti, että ellei USA:n uusi hallitus toimi nopeasti ja päättävästi Yhdysvallat tulee pian kärsimään Euroopan kohtalon kiellettyine raiskausjengien valvomine lohkoineen ja kokonaisten alueitten joutumiseksi sharialain valvomiksi yhteisöiksi. Islamin invaasio tapahtuu WND:n veteraanireportterin Leo Hohmannin mukaan salaisesti muslimivaltauksena siirtolaisuus-ja uudelleen asuttamis-jihadin kautta. Hohmann kirjoitti aiheesta kirjan "Stealth Invasion", joka nousi nopeasti ostolistojen kärkisijoille. Hän varoittaa kirjassaan, että väestön muutoksella, ellei sitä saada nopeasti käännettyä, tulee olemaan dramaattiset seuraukset Amerikan sosiaalinormeille ja kulttuurille.
Amerikkaan sallitaan vuosittain 130 000 siirtolaista vihreän viisumin avulla ja toiset 130 000 väliaikaisen viisumin avulla, eli yhteensä 260 000 ihmistä, joiden valtaosa on muslimeja, joiden uskonto kohtelee kaikkia poikkeavia – kehitysvammaisista homoihin ja vääräuskoisiin – toisen luokan kansalaisina, joille sallittu suojelu voidaan peruuttaa koska vain. Nämä siirtolaiset eivät halua koskaan assimiloitua, sulautua, alueen valtaväestöön. Hohmann varoittaa, ettei mikään tarkastustoimien kiristäminen tule estämään tätä salaista invaasiota, siihen tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä. http://www.wnd.com/2017/01/americans-must-act-or-suffer-europes-islamic-fate/

02.DONALD J TRUMPIN valitseminen USA:n presidentin virkaan ei tietenkään ollut monien eri ideologiaa tai uskonnollista suuntausta edustavien mieleen. Näistä vaarallisimmat lienevät ns. globalistit, joiden päämääränä on maailman yhdistäminen yhteisen hallituksen alaisuuteen, jota tukisi maailmanlaajuinen kirkkolaitos, joka edustaisi kaikkia uskontoja, myös muslimeja. Rooman nykyinen paavi Francis I ajaa vahvasti tällaisen uskonnollisen järjestelmän perustamista, johon hän tarjoaa kirkkoaan sen rungoksi maailmanlaajuisine instituutioineen. Tämän hankkeen taustalla on illuminaati sekä marxilainen ideologia, jotka tähtäävät samaan päämäärään. Tämä liike tuki Hillary Clintonin valintaa sekä taloudellisesti että poliittisesti. Sen on vaikea tunnustaa häviönsä ja se voi turvautua väkivaltaan. Sen vaarallisuus perustuu sen maailman pankki- ja finanssi-markkinoiden valvontaan, mikä antaa sille rajattomat talousvarat.  

Washingtonissa järjestetty ns, "naisten marssi" Trumpin valinnan vastalauseeksi kehittyi yleiseksi marssiksi, johon arvioitujen
300 000 osanottajan lukumäärä paisui puoleen miljoonaan.
Marssi toteutettiin Trumpin virkaanasettamisen jälkeisenä päivänä, joka oli sapatti. Tämä ei kuitenkaan estänyt nuoria juutalaisia millenistejä osallistumasta suurin joukoin marssiin rikkoen uskontonsa perussääntöä sapatin pyhittämisestä. Ennen marssia Washingtonin 6. ja 1. synagogan Habonim Dror nuoret, puettuina perinteisiin sinisiin puseroihinsa lauloivat yhdessä ja liittyivät kutsu-kaikki rukouksiin. Nuoren Juudean ja Temppeli-nuorten kansallisen federaation nuoria liittyi marssijoihin, joita tuli yliopistojen opiskelijoista pitkin maata busseilla ja vuokratuilla autoilla voidakseen "rukoilla jaloillaan", kuten he sanoivat. Artikkeli ei kerro, mikä tai kuka maksoi matkakustannukset.

Naisten motiivina lienevät olleet joittenkin naisten väitteet, että Trump oli lähennellyt heitä vähemmän hienovaraisesti – hänenhän väitetään edustavan maan rahvasta karkeine puhetyyleineen, mikä saa aidot nobistit pitelemään nenäänsä. Kansainväliseen kuuluisuuteen noussut kirjailija Tuvia Tennenbom totesi JP:n julkaisemassa artikkelissa Trumpin kähmineen pienillä kourillaan naisten yksityisalueita, mitä ei tietenkään voi hyväksyä- ei ainakaan julkisilla paikoilla. Tuvia tosin tunnusti, että Trump tuskin seuraa Bill Clintonin esimerkkiä, joka harjoitti sitä avoimesti Valkoisessa Talossa. Obaman tekosista ei kerrota. http://www.timesofisrael.com/for-some-jewish-millennials-anti-trump-march-is-a-first-step/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223618,

03.Trumpin vastaisia marsseja järjestettiin myös Israelissa, jossa Tel Aviviin kokoontui muutamia satoja kansalaisia osoittamaan mieltään, kuten monissa muissakin maissa, myös Suomessa. Useiden marssijoitten motiivina lienee ollut osallistuminen, vastapainona tavallisen syksyisen arjen harmauteen.
Heidän ideolgiaansa voitaisiin kuvata näin: "He rakastavat vihata" kohteen vaihdellessa tilanteen mukaan. Golda Meir totesi aikoinaan: "Rauhan arabien kanssa saadaan sitten, kun he alkavat rakastaa lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä".
Tämän voisi ehkä muuntaa koskemaan "itseään vihaavia juutalaisia", jotka kannattavat mitä tahansa ideologiaa peittääkseen juutalaisuutensa, jota he häpeävät. http://www.timesofisrael.com/at-tel-aviv-protest-showing-that-love-trumps-hate/

Täällä kotoisella rintamalohkolla ei ole mitään mainittavaa uutta, mutta mainittakoon seuraavat lyhyesti.

PA:n organisaatiot varoittavat, että USA:n lähetystön muutto Tel Avivista Jerusalemiin sytyttää Lähi-Idän alueen tuleen.
Palestiinan kansalliset ja islamilaiset joukot, joka koostuu kaikista järjestöistä PA:n valvomilla alueilla, lukien Fatah, Hamas, Islamic Jihad ja muut, antoi lauantaina varoituksen Trumpille USA:n lähetystön muuttamisesta Jerusalemiin. Arvoitukseksi jään se, miksi Jerusalem on heille tärkeä, sillä he eivät tunnusta sitä enempää kuin Tel Aviviakaan?  Lausunnossa todetaan kiihotuksen ohella, että muutto laillistaisi Israelin otteen Jerusalemista ja sen juutalaistamisesta, sekä vahvistaisi Israelin yksipuolisia toimia alueen kiistanalaisen aseman muuttamiseksi. PA:n ilman mandaattia laittomasti toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas uhkasi USA:ta "poliittisilla ja diplomaattisilla" seurauksilla tarkentamatta, mitä ne voisivat olla. PA:n budjetti on vahvasti USA:n tuen varassa, joten olisi parempi puhua vain hihaansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223631

Efratin pormestari sanoo, että USA:n kongressi, jonka molempia kamareita republikaanit hallitsevat, haluaa tietää, mikä on Israelin hallituksen kanta ajankohtaisiin kysymyksiin Lähi-Idässä.
Efratyin pormestari ja Yesha-neuvoston ulkomaan asioitten lähettiläs Oded Revivi mainitsi kaksi syytä, miksi neuvosto päätti lähettää viiden hengen delegaationsa Washingtoniin Trumpin presidentiksi vannomis- ja vihkimistilaisuuteen.
Ensimmäinen oli se, että heille lähetetty kutsu osoitti mielipiteen muutoksesta USA:ssa, että USA:n hallitus tunnustaa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen aseman, minkä USA:n edellinen Obaman ja Kerryn johtama hallitus kielsi täysin väittäen, että Israel miehittää laittomasti Juudeaa ja Samariaa sekä pääkaupunkinsa itäosia, mikä selittää UNSC:n 2334 hyväksymisen.
Toinen oli se, ettei korkealta taholta lähetettyä kutsua voinut sivuuttaa huomiotta loukkaamatta lähettäjää. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223632.

04.SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 05 -12; Tiberias 07 -17; Suolameri 13 -21; Eilat 10 -21 +C-astetta. Taivaankansi on pääasiassa puolittain pilvessä ja lämpötila alkaa kohota siten, ett- keskiviikon lukemat ovat 08 -18 astetta. Kuivan talven seurauksena luonto odottaa edelleen sateita, ennen kuin kukkaloisto pääsee täyteen loistoonsa.

05.UUTISIA LYHYESTI
·        Suomessa toimiva NGO-järjestö "Crisis Management Initiative" (CMI), jota johtaa entinen presidentti Martti O K Ahtisaari, tuki Sveitsin esimerkin mukaan 2 päivää kestäneitä Hamasin ja Fatahin välisiä keskusteluja Genevessä näiden järjestöjen yhdistämiseksi samaan hallitukseen rikkoen samalla kansainvälisiä lakeja, koska Hamas on EU:n ja USA:n julistamalla terrorijärjestöjen listalla. CNI:n osuus oli 18 177 USD, Sveitsin osuus 72 000 USD. Uutinen pääsi myös JP:n uutispalstoille. http://www.jpost.com/Diaspora/Finnish-NGO-in-violation-of-terrorism-law-for-funding-Hamas-parlay-479195
·        Meksikon presidentti Enrique Pena Nieto onnitteli Trumpia sanoen haluavansa vahvistaa maiden välisiä suhteita.
Kanadan hallitus toivoi samoin maiden toimivan edelleen yhteistyössä, koska se hyödyttää molempia.
Saksa joutunee uudistamaan taloudellisen strategiansa Aasian maiden kanssa, jos Kiinan ja USA:n välit kiristyvät avoimeksi sodaksi tai lähelle sitä.
Paavi Francis I kehotti Trumpia kunnioittamaan eettisiä arvoja ja huolehtimaan köyhistä ja syrjityistä.
PA:n kansansa kannatuksen menettänyt Mahoud Abbas toivoi voivansa jatkaa Trumpin kanssa rauhan, turvallisuuden ja tasapainon vuoksi rauhattomalla alueella.
Pääministeri Netanyahu onnitteli presidenttiä kutsuen häntä hyväksi ystäväkseen – ei kuitenkaan kaljakaveriksi.
NATON entinen johtaja Anders Fogh Rasmussen, joka nyt toimii Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon neuvon-antajana, sanoi onnittelujen ohessa, että hän olisi toivonut Trumpilta kv asioitten analyysia.
·        Naftali Bennett lähetti Tumpille oman onnittelunsa, onhan hän entinen USA:n kansalainen. Bennett toivoo, että Israel voisi nyt – käyttäen Trumpin myönteistä suhtautumista Israeliin – liittää C-alueet Juudeasta ja Samariasta Israeliin. Erityistä huolta hän kantaa Maale Adumimin asemasta, sekä sen ja Jerusalemin välisen E1 alueen kohtalosta. Netanyahu siirsi Maale Adumimin liittämislain käsittelyä, missä nähdään hänen epäröimisensä päätösten teossa. Trump itse sanoo, että Israel tekee itsenäiset päätöksensä, eikä hän halua puuttua Israelin sisäisiin asioihin.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223637
·        Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevan Al-Aksa moskeijan imaami sheikki Ikrima Sabri varoitti viikoittaisessa perjantain rukoustilaisuudessa PA:n arabeja myymästä maata juutalaisille yksityisille tai organisaatioille Jerusalemin vanhan kaupungin alueella. PA seuraa edelleen alueillaan Jordanian lakia, jonka mukaan maan myyminen juutalaiselle aiheuttaa automaattisen kuolemantuomion. PA:n tulkinnan mukaan Israel on vihamielinen maa, ja sen vuoksi omaisuuden vuokraaminen tai vuokraus sille on rikos, josta seuraa kuolemantuomio. Juutalaiset kuitenkin maksavat hyvän hinnan maasta, joten se houkuttaa monia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223630
·        Libanonin turvallisuusjoukot saivat estettyä itsemurhaiskun Beirutin suositulla Al-Hamra alueella, kertoi Reuters. Terroristi pysäytettiin ennen kuin hän ehti sytyttää pommi-vyönsä. Terroristi haavoittui pidätyksessä ja hänet vietiin sairaalaan. Iskun kohteena oli suosittu kahvila. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223629
·        Valkoisen Talon uunituore lehdistösihteeri Sean Spicer syyttää mediaa Trumpin vihkimistilaisuuksien uutisoinnin vääristelystä. Vihkimistilaisuuksien yleisömäärää oli pienennetty todellisesta. Toiset kertoivat ilmiselviä valheita, kuten twiitaten väärin Martin Luther Kingin patsaan siirtämisen Valkoisesta talosta, kun Trump päätti tuoda Obaman poistaman Churchillin patsaan takaisin, samalla palauttaen kullatut verhot ovaaliin kamariin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223628
·        Trumpin vävypoika Jared Kushner saoi oikeusviraston puoltavan lausunnon, joka oikeuttaa hänen asemansa Trumpin neuvonantajaksi ja Lähi-Idän erityislähetiksi Valkoisessa Talossa. Hänen virkanimikkeensä on Valkoisen Talon vanhempi neuvonantaja PA:n ja Lähi-Idän asioissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223627
·        Hamasin jäsen kuoli Israelin puolella turva-aitaa kaivetun tunnelin romahdettua hänen päälleen Khan Unisissa. Ainakin 21 Hamasin jäsentä on saanut surmansa tunnelien romahtamisen vuoksi, mutta niitä kaivetaan lisää usein alaikäisten toimesta pienellä taskurahalla henkensä uhalla.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/223602
·        Yisrael Katz julkaisi FB-sivullaan esityksen nimellä "Jerusalem First", jossa hän vaatii Maale Adumimin liittämistä Israeliin koskevan lain välitöntä käsittelyä pääministerin estelyistä ja viivytystaktiikasta huolimatta. http://www.timesofisrael.com/challenging-netanyahu-senior-minister-floats-annexation-of-jerusalem-area-setlements/













Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019