SUNNUNTAI 13.11.2016

SUNNUNTAI 13.11.2016 01. DONALD TRUMPIN vastustajien järjestämien mielenosoitusten, jotka paikoin ovat kehittyneet väkivaltaisiksi, USA:n 55. presidentiksi valittu Trump aloitti hallituksensa ja Valkoisen Talon henkilökunnan kokoamisen. Ensimmäisten joukossa on henkilökuntapäällikön valinta, mitä hän valmistelee neuvon-antajiensa ohjauksella asunnossaan Manhattanilla. Mielenosoitukset Trumpin valintaa vastaan ovat kestäneet neljä päivää. Miljardööri George Sorosin epäillään tukevan mielenosoituksia miljoonillaan. ToI:n julkaiseman artikkelin mukaan Trump näyttää edenneen jonkin verran henkilökuntapäällikön valinnassa. Vaalikampanjan johtaja Kellyanna Conway paljastaa, että kaksi henkilöä on nostettu potentiaalisiksi ehdokkaiksi, yksi on RNC:n puheenjohtaja Reince Priebus; toinen on Trumpin kampanjajohtaja Stephen Bannon. Conwayn mukaan nimitys tehdään välittömästi, kuten CNN raportoi. Bannon antoi antisemiittisiä lausuntoja vuosia sitten, mitkä hän itse kiistää. Priebusin valinta voisi ärsyttää Trumpin lähimpiä kannattajia. Donald Trump näyttää artikkelin mukaan lieventäneen kampanjan aikana antamiaan jyrkkiä tuomioita Obaman hallituksen päätöksistä ja sopimuksista, Kuten Obamacare ja Iranin kanssa solmittu ydinsopimus. Hän lienee todennut kuin Ariel Sharon totesi pääministerinä: Asiat näyttävät erilaisilta täältä käsin. Tämä lausunto, jonka hän twiittasi sivullaan, rauhoittaa osaltaan maailman valtionjohtajien epävarmuutta odotellessaan Trumpin hallituksen ohjelmaa. "Tämä aikajakso tulee olemaan suuri kaikkien amerikkalaisten elämässä. Me yhdistämme (kansan) ja tulemme voittamaan ja voittamaan", Trump lupaili. Trumpin työskennellessä neuvonantajiensa kanssa Manhattanin tornissaan sen ulkopuolella 5 000 Trumpin voiton vastustajaa metelöivät huudelleen iskulauseitaan, joissa he sanoutuivat irti presidentinvaalien tuloksesta. Los Angelesissa marssijoita oli peräti 10 000, jotka olivat koko yön viettäneet kaduilla ilmaisten mielipahansa, ja lopulta marssien joukolla Federatiivisen hallituksen rakennuksen eteen. Poliisi pidätti useita satoja turhan innokkaita. Chicagossa tuhannet mielenosoittajat käyttäytyivät maltillisesti. TRUMP on antanut nyt enemmän aikaa perheelleen, jota hän joutui syrjimään vaalikampanjan aikana, sekä lukuisille vierailijoille, joita tulee sekä USA:n eri puolueista että maan ulkopuolelta. Jotkut puolueitten johtajat sanovat varovaisesti tulleensa vain turisteina, mutta Trumpin tiimi vakuuttaa heidän osallistuneen hedelmällisiin keskusteluihin tiimin kanssa. Ulkomaisista vieraista mainitaan Ranskan äärioikeistopuolueen National Front johtajan Marine Le Penin serkku Marion Marechal-Le Pen, joka tarjosi puolueen yhteistyötä Trumpin hallituksen kanssa. Puolueelle luvataan voittoa Ranskan seuraavissa vaaleissa. Tämä ei välttämättä tule helpottamaan hänen asemaansa, sillä häntä epäillään diktatorisista otteista. ENSIMMÄISESSÄ haastattelussaan, jonka Trump antoi Wall Street Journalille, hän vihjaili voivansa pitää voimassa vakuutusyhtiöitten syrjinnän, jotka kieltäytyvät hyväksymästä aiempia terveysvakuutuksia, ja että nuoret voivat jatkaa vanhempiensa sopimia vakuutuksia 26-vuoden ikään obamacaren mukaisesti. Trump vastasi journalistien kysymykseen, aikooko hän jatkaa Hillary Clintonin vetämistä oikeuteen: "Olen keskittynyt muihin ajankohtaisempiin kysymyksiin kuten terveyshuolto, työpaikat, rajanvalvonta ja verouudistus, enkä ole pohtinut sitä viime aikoina". Hän osallistui vähän aiemmin mielenosoitukseen, jonka iskulauseena oli: "Pane hänet lukkojen taa". Newt Gingrich, joka voi saada merkittävän aseman Trumpin hallituksessa, epäilee Trumpin painostavan Meksikoa maksamaan turva-aidan rakentamisen maitten väliselle rajalle. Vaalien jälkeen raja-alueilla on kirjattu 200 viha-hyökkäystä, jotka johtunevat osittain Trumpin siirtolaisvastaisista lausunnoista. Hän on kuitenkin ottanut nyt sovittelevamman asenteen, vaikka toteaakin, että kiihotus oli paikallaan vaalitaistelun aikana, sillä "minä voitin", kuten hän kehaisi. CBS:n haastattelussa Trump antoi tunnusta Hillary Clintonin onnittelu-soitosta todeten: " Se oli viehättävä soitto, vaikka se oli vaikea hänelle. Hän on hyvin vahva ja hyvin älykäs" hän totesi antaessaan tunnustusta Hillarylle. http://www.timesofisrael.com/trumps-announcement-of-chief-of-staff-said-to-be-imminent/, http://www.timesofisrael.com/trumps-announcement-of-chief-of-staff-said-to-be-imminent/, http://www.timesofisrael.com/2-indiana-cops-lightly-hurt-by-rocks-at-anti-trump-rally/, http://www.timesofisrael.com/uk-brexit-campaigner-meets-trump-says-hes-full-of-good-ideas/, 02. USA:n presidentiksi valitseman Donald Trumpin vaimo Melanie Trump totesi pääministeri Netanyahun lauantaina julkistamassa puhelinkeskustelussa Sara Netanyahun kanssa, että "perheitten välinen ystävyys tulee kehittymään ihmeelliseksi" lupautuen samalla toimimaan isäntänä Netanyahun vierailun aikana Yhdysvalloissa ensimmäisessä otollisessa tilaisuudessa. Netanyahu julkisti lauantai-iltana (sapatin jälkeen) tapahtuneen puhelin-keskustelun pääkohdat FB-sivullaan samana iltana. Hän kutsui keskustelua "sydämeenkäyväksi ja lämpimäksi". Melanie Trump kertoi Saralle mitä suurimmasta haasteesta, mikä voi aiheutua lasten kasvattamiseksi heidän isänsä valitsemisesta maailman johtajaksi. He totesivat perheen äidin merkityksen kasvamisesta voidakseen antaa lapsilleen kasvatuksen, joka muistuttaa normaalitilannetta. Artikkelissa viitataan, miten Melanie Trump lainasi paloja Michele Obaman puheesta väittäen hänen esiintyneen alastomana aiemmassa roolissaan mallina. Sara Netanyhu on toistuvasti median hampaissa työntekijöittensä huonosta kohtelusta, joten heillä voi olla paljon yhteisiä kokemuksia. Donald Trumpin vakuutusta nostaa Israelin ja PA:n välisen rauhan-sopimuksen solmimisen työlistansa kärkeen ei välttämättä ole katsottu myönteisesti Israelissa, sillä monet muutkin ovat pyrkineet pakottamaan Israelia sanelu-rauhaan ilman kahdenkeskeisiä neuvotteluja ilman ennakkoehtoja, mitä Israel pitää välttämättöminä. PA;n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka kausi voi elää viimeisiä päiviään ennen loppuvuoden aikana pidettävää Fatahin sisäistä kongressia, jossa valitaan puolueen uudet johtajat, sanoi Jerikossa antamassaan lausunnossa: "Netanyahulta vaaditaan vain yksi ehto, jossa hän tunnustaa hyväksyvänsä kahden valtion periaatteen 1949 aselepolinjoilla", joita Abbas kutsuu rajoiksi vastoin tosiasioita. http://www.timesofisrael.com/melania-trump-promises-sara-netanyahu-wonderful-relations-between-our-countries-families/ 03. Trumpin kansallinen neuvonantaja, jonka nimeä ei paljasteta, sanoi Politico websivulla, että "Obaman poistuvan tiimin tulee pidättyä julkistamasta uusia diplomaattisia päätöksiä tai aloitteita, jotka ovat selvästi Trumpin tiimin omaksumien vastaisia. Näiden kysymysten joukossa on Israelin ja PA/PLO:n välinen rauhanprosessi, jonka käsittelyä Trump pitää työlistansa kiireellisyys-järjestyksen kärjessä". Trumpin tiimi ilmoittaa suorasukaisesti, että näiden diplomaattisten kysymysten kärjessä ovat Obaman poistuvan tiimin ponnistelut saada rauha Israelin ja PA/PLO.n palestiinalaisten välille – vaikkapa vain symbolisella tasolla – hyvin tiedostaen, että Trump tukee Israelia ja sen oikeuksia. Torstaina julkistettu raportti oli varustettu otsikolla:"Trumpin tiimi varoittaa Obamaa tekemästä mitään tärkeitä ulkomaanpolitiikkaa koskevia päätöksiä". Tämä sai Obaman hallituksen hämmästelemään, miten paljon heillä olisi mahdollisuuksia vaikuttaa Trumpin tiimiin. "Kyselemme itseltämme. Onko meillä mahdollisuuksia vaikuttaa ylimenokauden tiimiin vai ei? On niin paljon kysymyksiä ilman vastauksia, Kukaan ei tunne noita ihmisiä", kuten yksi USA:n ulkoministeriön virkailija valitti. "En tunne tarvetta puolustautua siitä, mitä olemme tekemässä, mutta on tärkeää selittää ja esittää optioita kuten myös vaihtoehtoisia ratkaisumalleja". ISRAELIN virkailijat ovat esittäneet huolensa, että Obaman hallitus voi tukea YK:n päätöslauselmia, joissa Israel tuomitaan; ja että Obama voi kehitellä oman esityksensä, jota hän tarjoaa YK:ssa. Kuten viime viikkoina on todettu, PA/PLO:n virkailijat ovat "haistaneet veren hajun" ja laatineet lukuisia esityksiä YK:n turvallisuusneuvostolle ja muille sen elimille. Niiden hyväksyminen YK:n yleisistunnossa on rutiinijuttu, mutta UNSC, UNESCO ja Ihmisoikeusneuvosto ovat taistelukenttiä, joiden päätökset ovat sitovia ja joiden sanamuotoon on mahdollista vaikuttaa. USA:n Israelin lähettiläs Ron Shapiro ei suostunut antamaan suoraa vastausta kysymykseen, miten Obama tulee toimimaan 2 lähikuukauden aikana. http://www.timesofisrael.com/trump-aides-said-to-warn-obama-against-11th-hour-new-adventures-on-palestinian-issue/ 04. UUTISIA LYHYESTI • Presidentiksi valittu Donald Trump sanoo pelaavansa merkittävää roolia saadakseen rauhan Israelin ja PA/PLO:n arabien välille. Puhuessaan kansalleen monia yllättäneen voittonsa jälkeen hän totesi perjantain puheessaan mm. että Israel edustaa monille ihmisille toivon majakkaa. "Israel ja USA edustavat yhteisiä arvoja, kuten mielipiteen vapaus, uskonnonvapaus ja tärkeys muodostaa tilaisuuksia kaikille kansalaisilleen toteuttaa unelmansa. Israel on yksi todellinen demokratia ja ihmisoikeuksien puolustaja Lähi-Idässä, sekä toivon sarastus lukemattomille ihmisille". Hän esitti toivonsa, että hänen hallituksensa voisi pelata keskeistä roolia osapuolten välillä lisäten, että mikä tahansa sopimus tulee neuvotella osapuolten välisissä suorissa neuvotteluissa. Venäjä tarjoutuu toimimaan isäntänä Ranskan tekemien kansainvälisten neuvottelujen aikana, joiden aikataulua ei ole ilmoitettu. Israel ilmoitti, ettei se osallistu niihin. Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev oli äskeisen Israelin 3 päivän vierailunsa aikana tunnustellut Israelin ja PA:n suhtautumista siihen. Israelissa on vaadittu, että Israelin tulee nyt vahvistaa otettaan Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa. Jewish Home vaatii Juudean ja Samarian C-alueitten liittämistä Israeliin. Jerusalemin kaupungin suunnittelukomitean johtaja Meir Turgeman esittää uusien asuntojen rakentamista ja Bibin salaisen rakennuskiellon purkamista. http://www.timesofisrael.com/trump-hails-israel-as-beacon-of-hope/ • Obaman hallituksen yksi tehtävistä on pyrkiä selittämään maailmalle Trumpin voiton salaisuus sekä mitä se tullee vaikuttamaan maailman kehitykseen. Useiden valtioiden päämiehet ovat huolestuneina kyselleet, miten Trumpin hallitus tulee suhtautumaan aiempiin sopimuksiin ja käytäntöön, eikä EU ole tässä poikkeusasemassa. Trumpin ilmoitus, ettei hänen hallituksensa tule pelastamaan NATO-jäseniä Euroopassa, jos niitä vastaan hyökätään, oli pahaenteinen. Puhuiko hän ilman parempaa tietoaan, vai tietämättömyyttään, on toinen kysymys, mutta se asettaa Baltian ja Balkanin NATO-maat ikävään välikäteen antaen samalla potentiaaliselle hyökkääjälle avoimen valtakirjan. Se koskee läheisesti myös Turkkia, jolla on kytevä ristiriita Iranin nousevaa mahtia vastaan, eli taistelu Lähi-Idän johtajuudesta ja ylivallasta. Turkki edustaa sunni-muslimeja, Iran shia-muslimeja. Sivusta asioitten kehitystä seuraavat Saudi Arabia, joka perinteisesti oli USA:n liittolainen, sekä Egypti, jonka talousongelmat pahenevat entisestään. Persianlahden öljymaat ovat jo tunnustelleet mahdollisuutta liittyä Iranin johtamaan koaliittioon. http://www.timesofisrael.com/on-last-foreign-tour-obama-must-find-a-way-to-explain-trump/ • Ainakin 52 ihmistä sai surmansa Pakistanissa lauantaina etäisessä Sufi-pyhätössä räjäytetystä pommista. IS kertoi agenttinsa asettaneen pommin. Pommi räjäytettiin Shah Nooran kunniaksi järjestetyn seremonian aikana, joka surmasi ainakin 52 ja haavoitti 105 seremoniaan osallistunutta. Viranomaisten mukaan palvojat olivat esittämässä rituaaliin kuuluvaa shufi-tanssia pommin räjähtäessä. Uhrien joukossa oli sekä naisia että lapsia. Pyhättö sijaitsee kukkulalla, jonne kiipeäminen ilman tietä kestää puolisen tuntia. 600 ihmistä oli kokoontunut pyhättöön. Pakistanin armeijan mukaan paikalle lähetettiin 20 ambulanssia ja 50 sotilasta, ja 45 ambulanssia ja 100 sotilasta ovat matkalla hyökkäyspaikalle. Haavoittuneita jouduttiin kuljettamaan helikoptereilla, koska lentokenttää ei ole lähellä. http://www.timesofisrael.com/is-claimed-bombing-kills-at-least-52-at-pakistan-shrine-officials/ • Jännitys palestiinalaisryhmien välillä kohoaa korkeuksiin ennen parin viikon päästä pidettävien Fatahin konferenssin kokoontumista Ramallahiin valitsemaan Fatahin uuden johtajiston. Jasser Arafat on noussut uudelleen julkisuuden valokeilaan. Abbas sanoo tietävänsä, kuka hänet surmasi ja ilmoittavansa sen lähipäivien aikana puhuessaan seremoniassa Ramallahissa. Hän ei maininnut nimiä, mutta hänen uskotaan syyttävän Mohammed Dahlania, jota hän pitää pahimpana kilpailijanaan. Dahlan toimi Gazassa Fatahin turvallisuusjohtajana Hamasin kaapatessa vallan Gazassa 2007. UAE:ssa asuva Dahlan sanoo, ettei Abbasilla ole oikeutta syyttää ketään, sillä hän itse kuului Arafatin lähipiiriin ja on ensimmäinen epäiltyjen listassa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Palestinian-leadership-tensions-flare-amid-Arafat-death-anniversary-472454 • PA:n poliisi kivitti Breslov Hassidim juutalaisten autoa ja lopulta pidätti 5 järjestön jäsentä luovuttaen heidät IDF:n sotilaille. IDF syyttää heitä tunkeutumisesta Josefin hautakammiolle Sikemin (Nablusin) lähellä lauantai-iltana ilman lupaa. Kammiolle menevät saavat IDF:n ja poliisin suojan, jos he sopivat vierailusta etukäteen. Samarian alueneuvoston puheenjohtaja Yossi Dagan totesi, että on täysin luonnotonta, että juutalaiset joutuvat vierailemaan pyhillä paikoillaan kuin varkaat yöllä. Kukaan ei haavoittunut, mutta miesten auto kärsi pahoja vaurioita PA:n poliisin kivistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220201 • Pääministerin kanslia painostaa Jewish Home ja oikeusministeri Shakedia siirtämään regulation lain voimaan tuloa ainakin huomiseen. Laki normalisoisi Amonan juutalaiskylän ja muiden samassa asemassa olevien juutalaiskylkien aseman ja estäisi niiden tuhoamisen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220200 • Ympäristökomitean puheenjohtaja David Amsalem sanoo, että hän lopettaa ns. hiljaisen terrorismin, joka vaikeuttaa juutalaisten ja arabien elämää Juudeassa ja Samariassa. Kysymys on PA:n arabien puuhiilirovioista, joita he polttavat pitkin aluetta aiheuttaen vaikeita ympäristöhaittoja etenkin hengitysvaikeuksista kärsiville kuten astmaatikot. Halkojen myyminen arabeille on kielletty ja jokaista kaadettua puuta kohti asetettiin 7500 NIS sakko. Arabit myyvät puuhiiltä Israelissa, mikä on kielletty. "Me ruokimme petoa, joka puree meitä" Amsalem sanoo. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220198 • Sadat tuhannet Hillaryn kannattajat allekirjoittivat anomuksen valitsijamiesten konferenssille - ja aina korkeimpaan oikeuteen saakka -, että se mitätöisi presidentinvaalien tulokset ja julistaisi Hillaryn voittajaksi, sillä hän sai eniten ääniä, vaikka Donald sai enemmän valitsijamiehiä. Electoral collegen 538 valitsijaa tulevat joulukuun 19 päivänä antamaan äänensä vaalien voittajan valitsemiseksi. Heidän ei ole pakko noudattaa edustamiensa puolueitten tahtoa, vaan voivat esittää ketä hyvänsä ehdokasta maksettuaan pienen sakon, jonka Hillaryn vaalitiimi mielihyvin maksaisi. http://www.jewsnews.co.il/2016/11/13/boo-hoo-hundreds-of-thousands-of-hillary-supporters-sign-petition-to-overturn-election-results.html SÄÄTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 16 -27; Tiberias 17 -30; Suolameri 21 -32; Eilat 19 -32 +C.astetta. Taivas pysyttelee puolipilvisenä, lämpötila alenee hieman.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019