PERJANTAI 01.07.2016

PERJANTAI 01.07.2016
01.TÄYTYYPI olla kaksin verroin huolellinen jo päivä-määriä kirjoittaessa, että muistaa kuukauden vaihtuneen kesästä kohti syksyä, eli kesäkuusta heinäkuuhun. Varovaisuutta ja mielen malttia tarvitaan muistakin syistä, sillä aamun uutisotsikot nostattavat verenpainetta ja suuttumusta "amalekilaisten" mielettömyyttä kohtaan, kuten olen tottunut mielessäni kutsumaan PA:n arabien harjoittamaa väkivaltaa. Se lienee ikivanhaa perua muinaisessa Israelissakin harjoitettusta Baalin ja Molokin palvonnasta, jotka vaativat ihmisuhreja, ja joita vastaan juutalaisten profeetat joutuivat toistuvasti taistelemaan. Tästä profeetta Elian taistelu satoja baalin pappeja vastaan Karmel vuorella on järkyttävä esimerkki.
Uusi kuukausi alkoi miellyttävissä sääolosuhteissa parinkymmenen asteen – ennusteen mukaan 18 – lämpötiloilla heti aamutuimaan, mutta joka päivän mittaan noussee 28 asteen kieppeille ja siitä seuraavina päivinä yli 30 asteen lukemiin pudotakseen uudelleen maanantaina 21 -29 asteen lukemiin. Näin ennustaa ToI:n sääprofeetta.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 18 -28; Tiberias 25 -37; Suolameri 29 -39; Eilat 27 -40 ´C-astetta.
Eilatissa lämpötila kipuaa asteen verran ylemmäs ensi viikon alussa. Kuuma mutta kuiva helle on vielä siedettävä, mutta nihkeän kostea ilma tekee olon todella vaikeaksi.
02.ISRAELIN lehdet kertovat järkyttyneinä torstai-aamuna ennen ihmisten heräämistä suoritetusta 13-vuotiaan tytön Hallel Jaffa Arielin raakalaismaisesta murhasta hänen vielä nukkuessaan kaikessa rauhassa vuoteessaan Kiryat Arbassa lähellä Hebronia.
Terroristi, 17-vuotias Muhammad Nasser Tarayrah, pääsi huomaamatta juutalaiskaupunkia suojaavan turva-aidan läpi ja tunkeutui tytön makuuhuoneeseen, jossa hän puukotti tyttöä useita kertoja yläruumiiseen. Tytön avunhuutojen hälyttäminä kaupungin turvallisuusmiehet kiirehtivät asuntoon, jossa terroristi oli vielä paikalla.
Terroristi pystyi puukottamaan yhtä turvallisuusmiestä ennen kuin hänet ammuttiin kuoliaaksi. Laukausten vaihdossa yksi turvamiehistä haavoittui luodeista ja hänet vietiin sairaalaan kohtaisessa kunnossa.

Terroristin uhri Hallel Jaffa Ariel opiskeli kahdeksatta vuottaan, harrastaen tanssia ja suunnitellen zoologin uraa. Hän oli väsynyt edellisen illan tanssiharjoituksista jatkaen nukkumistaan ohi normaalin heräämisajan.
Hänen äitinsä Rina Ariel kiitti Luojaa siitä, että hänen kaksi nuorempaa tytärtään, jotka nukkuivat samassa huoneessa Hallelin kanssa, olivat sinä yönä muualla.
Hallel Yaffa oli vielä elossa, kun hänet kiidätettiin Shaarei Zedekin sairaalaan Jerusalemissa, mutta hän ei hengittänyt enää elvytystoimista huolimatta, ja sairaalassa hänet todettiin kuolleeksi.

HALLEL Jaffan äiti Rina syytti terroristin äitiä siitä, että hän opetti poikaansa vihaamaan hänen opettaessaan tytärtään rakastamaan. Tytön hautajaiset toimitettiin eilen Kiryat Arban hautausmaalla.
Pääministeri Benyamin Netanyahu pidätteli kyyneleitään todetessaan poliitikon korrektiivisuudella, ettei rauhan neuvottelija murhaa nuoria tyttöjä heidän vuoteisiinsa, ja kehotti valveutuneita maita tuomitsemaan tämän veren-himoisen kiihotuksen seurauksena tehdyn murhan, johon PA:n johto syyllistyi vain muutamaa päivää ennen murhaa.
Toiseksi Netanyahu vaati PA:n johtoa sanoutumaan irti terrorismista ja tuomitsemaan Kiryat Arban murhan.
Opetusministeri Naftali Bennett totesi lyhyessä puheessaan, ettei Hallel Jaffan olisi pitänyt olla hautaus-maalla, vaan tanssimassa ja osallistumassa palvelustyöhön. "Me rakennamme Saronaan ja Kiryat Arbaan, Jaffaan ja Jerusalemiin, Itamariin ja Beershebaan" hän lupasi.
Hallelin serkku Ari Uriel vaati myös rakentamisen lisäämistä Juudeassa ja Samariassa sekä liittämään nuo alueet Israelin valtioon. Likud ke. Yehuda Glick esitti pyynnön Israelin Jumalalle verenvuodatuksen lopettamiseksi. "Liian monet vanhemmat joutuivat hautaamaan lapsensa ja vaimot puolisonsa" hän totesi.
Kiryat Arban rabbi Lior Dov, jota artikkelin kirjoittaja kuvaa kiistanalaiseksi, totesi, että Jumala kostaa murhatyön, mutta koska maalla on armeija ja turvallisuusjärjestöt, hallituksen tulee käyttää niitä suojellakseen kansalaisiaan. http://www.timesofisrael.com/hallel-ariel-princess-in-white-mourned-in-hebron-funeral/

USA ja Saksa tuomitsivat 13-vuotiaan israelilaisen tytön, jolla oli myös USA:n kansalaisuus, mielettömän murhan ja terrori-hyökkäyksen, Berliinin kutsuessa sitä uudeksi ennätykseksi vihan ja julmuuden täyteydessään. Myös Englannin ja EU:n Israelin lähettiläät tuomitsivat murhan todeten, ettei siihen ollut mitään oikeutusta. http://www.timesofisrael.com/us-germany-condemn-killing-of-sleeping-israeli-teen/

Tuskin Jiryat Arban hautajaissaattue oli hajaantunut, kun raportit kertoivat torstai-iltana toisesta terrori-hyökkäyksestä, tällä kertaa Netahyassa.
Arviolta 40-vuotias PA:n arabi Wael Abu Saleh Tulkarmista puukotti kauppakeskuksen edessä 40-vuotiasta juutalaista miestä useita kertoja yläruumiiseen. sekä 62-vuotiasta naista vammauttaen häntä lievemmin. Paikalla ollut aseistautunut siviilivartija ampui terroristin kuoliaaksi.
Poliisi aloitti välittömästi terroristin paikalle tuoneen auton kuljettajan löytämiseksi.
Artikkelin kirjoittaja Itamar Pileggi kutsuu Kiryat Arban terroristia teini-ikäiseksi, vaikka arabikulttuurissa poika saavuttaa täysi-ikäisyyden 16-vuotiaana ja voi perustaa oman perheen.  http://www.timesofisrael.com/two-seriously-wounded-in-netanya-stabbing-attack/

03.MITÄ TEHDÄ kansanedustajalle, joka avoimesti ja häpeää tuntematta tuomitsee julkisesti maansa hallituksen ja sen harjoittaman politiikan, ja joka osallistuu maataan vastaan suoritettuun kansainväliseen laiva-saattueeseen, mikä tarkoituksena on murtaa kansainvälinen saartorengas Gazan ympäriltä?
Israelilla on tämä ongelma, Israelin arabikansanedustaja Hanin Zoabin (Joint List) tapauksessa. Häntä on yritetty vaientaa Knessetin sisäisen päätöksen kautta, mutta se ei ratkaise ongelmaa.

Viimeisin Zoabin tempaus oli hänen syyttäessään, että IDF:n merivoimien sotilaat, jotka osallistuivat Gazan saarron murtamisyrityksen estämiseen nousten heidän johtoalukseensa Mavi Marmaraan ohjaten sen Ashdodin satamaan tarkastusta varten, olivat murhaajia. Sotilaat olivat varustautuneet vain väripistoolein, koska aluksen ei pitänyt vastustaa sen valtausta. Koska laivassa olleet kymmenet aktivistit aloittivat sotilaitten hakkaamisen teräsputkilla, tuoleilla, puukartuilla ja veitsillä, sotilaat katsoivat olevansa hengenvaarassa ja aloittivat tulituksen kovilla patruunoilla surmaten 9 Turkin kansalaista, yhdellä myös USA:n kansalaisuus. Zoabi oli mukana tässä saattueen Mavi Marmara aluksessa väittäen myöhemmin, ettei hän nähnyt aktivistein olleen aseistettuja. Nyt hän sanoo osallistuvansa suunnitteilla olevaan seuraavaan kauppasaarron murtamisyritykseen.
Puolustusministeri Avigdor Liberman totesi pahaenteisesti IDF:n puolustavan maataan kaikkia hyökkääjiä, myös kansanedustajia, vastaan. Muslimimaassa Zoabi olisi jo lynkattu kauan sitten, mutta Israelin länsimainen demokratia ja uskonnolliset ihmisoikeussäännöt estävät toimimasta vastoin länsimaissa hyväksyttyjä sääntöjä.

Hanin Zoabi pyrki miedontamaan syytöstään todeten, että hän julkisti sekä oman kansansa että maailman yleisen mielipiteen, jonka mukaan sotilaat olivat murhaajia.
Netanjyahu esitti myöhemmin Obaman painostuksesta anteeksi-pyynnön Turkille luvaten maksaa korvauksia surmansa saaneiden omaisille. Tämä myönnytys aiheutti Israelissa vakavia vastaväitteitä antautumisesta vihollisen edessä, vaikka oikeus oli Israelin sotilaitten puolella.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi Israelin ja Turkin välille solmitun sovintosopimuksen yhteydessä, ettei Turkki ollut antanut saattueelle lupaa yríttää läpi-murtoa Gazan kansainväliseen saartoon.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu sanoo pyytävänsä oikeuskansleria tukimaan mahdollisuuksia, joilla Zoabin tapaus voitaisiin hoitaa siististi ilman kansainvälistä riitaa. http://www.timesofisrael.com/zoabi-doubles-down-on-claim-idf-troops-are-murderers/
04.UUTISOTSIKOITA
·       USA:n republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump vastasi erään Israelin vastaisen aktivistin kysymykseen Israelin tukemisesta, että hänen valvonnassaan USA tulee tukemaan Israelia 100 %:sti. "Israelin valtio on hyvin, hyvin tärkeä liittolainen Yhdysvalloille", vihjaten samalla TSA-muslimi-turvatarkastajiin. Trump puhui torstaina New Hampshiren vaalitilaisuudessa. Hän vakuutti, että Israel on USA:n todellinen ystävä Lähi-Idässä. Kysymyksen muslimitarkastajista nosti esiin eräs nainen nähtyään joittenkin heistä pukeutuneen muslimi-vaatteisiin esittäen, että heidät tulisi erottaa ja heidän tilalleen palkata entisiä sotilaita. Trump sanoi tutkivansa asiaa. http://www.timesofisrael.com/trump-tells-anti-israel-supporter-hell-protect-israel-100/
·       Trumpin suosio on kansallisissa gallupeissa ollut selvästi Hillaria alemmat, mutta nyt viimeisen gallupin mukaan Trumpin suosio oli 43 %, Hillaryn 39%. Onko tämä ennen tulevasta kehityksestä? http://www.wnd.com/2016/06/a-harbinger-trump-overtakes-hillary-in-new-national-poll/
·       Jerusalemin poliisi on tehostanut valvontaansa ja kykyään vastata tilanteen kehitykseen nopeasti ja tehokkaasti useita päiviä kestäneiden väkivaltaisuuksien jälkeen. - Poliisi sanoo pidättäneensä autoilijan, joka toi terroristin Netanyaan. Patriarkkain mausoleumi Hebronissa on myös tehotarkkailun alaisena. Poliisi sanoo estäneensä uuden hyökkäyksen mausoleumissa. http://www.timesofisrael.com/after-day-of-violence-jerusalem-police-on-alert-for-final-friday-prayers-of-ramadan/
·       Kvartetin, USA, Venäjä, EU ja YK, pian julkistettavan raportin tulisi herättää sekä Israelin että PA:n johtajat toimimaan kansainvälisen yhteisön ohjeitten mukaan. Asiasta puhui journalisteille USA:n nimittämä erityiskoordinaattori Lähi-Idän asioissa Nickolay Mladenov torstaina YK.n päämajassa. Juutalaisasutusten laajentaminen on vakiosyytös Israelia vastaan, ja PA:n johdon harjoittama kiihotus, on mukana entistä näkyvämmin PA/PLO:n puheen-johtajan Mahmoud Abbasin mielettömien syytösten johdosta. http://www.timesofisrael.com/un-envoy-quartet-report-should-be-wake-up-call-for-israel-palestinians/
·       Turkki odottaa saavansa välittääkseen Israelin rannikon edustalle rakennettujen kaasuasemien toimitukset edelleen Euroopan markkinoille. Äsken solmittu sopimus antaa siihen hyvät edellytykset. http://www.timesofisrael.com/post-reconciliation-turkey-eyes-delivery-of-israeli-gas/
·       Hizbullah peruutti suunnittelemansa Al-Quds (Jerusalem) tilaisuuden vedoten turvallisuus-ongelmiin. Maanantaina Libanonin itäosissa räjähti 9 pommia surmaten 5 ihmistä Qaan kylässä. http://www.timesofisrael.com/hezbollah-scraps-al-quds-day-event-amid-security-fears/
·       Israelin poliisi tutkii, miten 9 Israelilaista rauhanaktivistia, jotka kuuluvat "kaksi valtiota, yksi kansa", järjestöön, pääsivät autoillaan Ramallahiin, jossa heillä oli tarkoitus tavata palestiinalaisia aktivisteja. Ramallahin arabit kivittivät autoja ja sytyttivät toisen tuleen. Heidät jouduttiin evakuoimaan. Poliisi tutkii heidän motiivejaan, sillä pääsy PA/PLO:n valvomille alueille on kielletty ilman erityislupaa ja valvontaa. Kukaan ei haavoittunut.  http://www.timesofisrael.com/police-to-investigate-israelis-evacuated-from-ramallah/
·       Poliisi ampui arabiterroristin, joka yritti puukottaa ihmisiä Patriarkkain mausoleumin edustalla. Shin Bet ja rajapolisi pidättivät 10 arabia Juudean ja Samarian alueilla perjantain vastaisen yön aikana. Nämä ovat varotoimia iskujen estämiseksi. Monet heitä ovat Hamasin jäseniä tai kannattajia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/214356#.V3YoH2OKTIU
·       Israelin viranomaisten mukaan vesiongelma Juudeassa ja Samariassa johtuu suurimmaksi osaksi arabien omista toimista. He varastavat vuosittain 400 miljardia gallonaa vettä Israelin asettamista vesi-johdoista, vesi käytetään valtaosin kasteluun. Jerusalemin ja Maale Adumimin väliselle E1 alueille EU:n rakentamien parakkien beduiini-asukkaitten tarvitsema vesi varastetaan Israelin vesijohdoista, ja sähkö valopylväsjohdoista, ilmeisesti EU:n kehotuksesta. Arabit eivät maksa käyttämäänsä vettä ja sähköä, velka niistä on lähes 1.5 miljardia NIS, ja velka kasvaa potentiaalisesti käytön mukaan.  http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/official-water-crisis-in-samaria-caused-by-arabs-stealing-400-billion-gallons-a-year/2016/07/01/












Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021