KESKIVIIKKO 20.04.2016

KESKIVIIKKO 20.04.2016
01.Eilen oli todellinen hellepäivä, mittarissa 33 astetta. Tänään hellittää vähän, lukemat vain 22 -32 astetta, mutta Suolamerellä ja Tiberiassa lukemat ovat 29 -37 astetta ja Eilatissa 40 +C-astetta. Lämpötila alkaa laskea tästä päivästä edelleen siten, että lauantain lukemat pääkaupungissa ovat enää 15 -26 astetta. Pilvisyys lisääntyy huomenna ja perjantaina, mutta aurinkoinen sää palautuu uudelleen lauantaista lähtien.

02.Maanantaina iltapäivällä terroristi sytytti pomminsa Egged kaupunkibussin takaosassa sytyttäen vaunun tuleen. Tuli levisi nopeasti toiseen bussiin ja lähelle pysäköityyn siniseen henkilöautoon. Autot paloivat pelkiksi rangoiksi sammutustoimista huolimatta.

Terrori-isku – jollaiseksi se lopulta poliisin jahkailun jälkeen tunnustettiin – oli ensimmäinen laatuaan puukkointifadan aikana. Iskussa ei kukaan kuin ihmeen kautta saanut surmaansa, mutta 21 henkilö haavoittui, heistä 2 vaikeasti, joista toisen epäillään olevan itsemurhaterroristin, vaikka henkilöllisyyden tunnistaminen on vielä kesken. Kovien perusteella hän näyttää menettäneen raajojaan pääosin muualle kehoon osuneen iskun seurauksena. Poliisi aloitti pommi-iskun suunnittelijoiden etsinnät, sillä poliisi ei  usko iskun olleen yhden henkilön suunnitteleman.  
Poliisin mukaan pommi oli melkoisen alkeellinen, ja uskoo lisäksi, ettei pommin bussiin tuoneen henkilön tarkoituksena ollut tuhota itseään, mutta että se laukesi vahingossa ennen aikaisesti.
Yli 10 henkilöä on edelleen sairaalahoidossa, mutta epäillyn itsemurhaajan lisäksi muilla ei ole hengenvaaraa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211141#.VxcW1FRxfhQ

PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas pyrki hankkimaan lisäpisteitä julistamalla median edustajille, että hän vastustaa siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa sen kaikissa muodoissaan. Hän puhui näitä mukaviaan AP:n toimittajalle Saksan vierailunsa yhteydessä. Tavattuaan Saksan liittokansleri Angelika Merkelin ennen sitä, hän kertoi journalisteille, että "PA:n arabit haluavat lopettaa miehityksen ja setlementtien rakentamisen diplomatian ja Palestiinan kansan rauhanomaisen vastarinnan kautta". Abbas totesi, että siviilien ja sotilaitten vahingoittaminen iskemällä heitä niskaan ja muualle ruumiiseen ovat osa tätä "rauhanomaista vastarintaa".
Liittokansleri Merkel tuomitsi Jerusalemin bussi-iskun, mutta hyökkäsi samalla Israelin setlementtitoiminnan ja kehotti Israelia lopettamaan sen.
Abbas ilmoitti aiemmin, ettei hän halua kehottaa Merkeliä painostamaan Israelia holokaustin vuoksi.
Abbasin johtaman Fatahin alajärjestön Al-Aksa Marttyyrien Prikaatin edustaja ylisti pommi-iskua todeten, että isku on vastaus sen vaatimaan itsemurhaiskujen ottamisen käytäntöön poliittisella ja diplomaattisella rintamalla jatkuvan hiljaiselon vastapainoksi. Abbasin lausunnot yhteistoiminnan jatkamisesta ovat herättäneet sekaannusta PA:n arabien keskuudessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211162#.VxcYQ1RxfhQ

03.USA:n varapresidentti Joe Biden esitti varsin kärkevää kritiikkiä Israelin toimia vastaan puhuessaan JStreet-painostusjärjestön tilaisuudessa. Hän aloitti puheensa toteamalla, ettei Israelin nykyinen suunta ole omiaan varmistamaan Israelin säilymistä juutalaisena, demokraattisena valtiona. Tämän jälkeen hän kävi läpi joukon kysymyksiä, joissa Israel hänen mukaansa on toiminut virheellisesti.
Huolimatta osittaisesta rakennustoiminnan jäädyttämisestä Juudean ja Samarian Israelin valvomilla alueilla hän ei nähnyt mitään edistystä siellä ja esitti avoimesti toivomuksen Israelin vasemmiston nousemisesta valtaan. Itse asiassa tämä on ollut USA:n presidenttien toivomuslistalla kaiken aikaa, ja viimeisten vaalien yhteydessä USA antoi oman karhukoplansa varmistamaan vasemmiston voittoa, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Presidentti Obaman ja pääministeri Netanyahun jäätyneet suhteet ovat nostaneet kysymyksen esiin avoimesti eikä enää salaisesti.
Valkoisen Talon tiedottaja Josh Earnest totesi Obaman kannan
tähän tapaan: "Ymmärtääkseni on totta, että tämä hallitus ja etenkin ulkoministeri John Kerry, varapresidentti Joe Biden ja presidentti Barack Obama ovat käyttäneet runsaasti aikaa, voimiaan ja resurssejaan sadakseen aikaan keskustelut palestiinalaisten ja Israelin välille kahden valtion perustamiseksi. Tätä politiikkaa ovat kaikki USA:n presidentit molemmissa puolueissa toteuttaneet, eikä yksikään pontevammin kuin tämä hallitus". Hän jatkoi todeten, että ilman muuta on todettavissa tietty tympääntyminen molemmin puolin.
Earnest arvioi, että tätä Biden yritti selventää puheessaan, sillä USA on pitkän aikaa pyrkinyt ratkaisemaan tämän koko Lähi-Idän kehitystä jarruttavan ongelman. "Siksi ratkaisun viipyminen on aiheuttanut turhaantumista".
Presidentti Obama itse totesi äskettäin, ettei hän näe mahdollisuutta Israelin ja PA:n välisen ongelman ratkaisemista hänen presidenttikautensa aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211164#.VxcmP1RxfhQ
04.Israelin työväenpuolueen ja Sionistisen Unionin puheenjohtaja Ytzhak Herzog aiheutti melkoisen vastalauseiden myrskyn todettuaan puolueensa konferenssissa Ashkelonissa, että puolueen on aika luopua kuvasta, jonka mukaan sitä pidetään arabeja rakastavana, ja pyrkiä muodostamaan uusi imago. Hän muistutti, että tämä puolue hallituspuolue ja tietää, miten tulee hallita kansaa.
Puolueen arabikansanedustaja Zuhair Bahloul pahoitti mielensä pahan kerran todeten, että Herzogin lausunto muistuttaa sitä, mitä Netanyahu totesi vaalien alla sanoen arabien menevän äänestämään massoittain ja vaarantavan Likudin voiton.
Herzog on vihjaillut pitemmän aikaa, että voidakseen saavuttaa kansan suosion puolueen tulee siirtyä enemmän keskustaan ja oikeaan, sillä Israelin kansan enemmistö oikeistolaistuu, ´mikä on huomioitavissa etenkin nuorison parissa.
Herzogilla on vahva oppositio puolueen sisällä, joka kärkkyy tilaisuutta syrjäyttää Herzogin valta puolueessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211156#.VxctrVRxfhQ

05.Gulfmaat osoittavat yhä selvemmin haluavansa suhteitten kehittämiseksi Israelin kanssa. Etenkin Bahrain on ollut avoimesti vaatimassa suhteitten solmimiseksi juutalaisvaltioon. Tähän kehitykseen lienevät vaikuttaneet Iranin pelko ja USA:n turvallisuustakuiden heikkeneminen, sekä Saudi Arabian poliittinen aktivoituminen, mikä ei välttämättä herätä Gulfmaitten luottamusta.
Bahrainin ulkoministeri Kahlid bin Ahmed Al-Khalifa suositteli suhteitten solmimista Israelin kanssa. Siellä on myös leviämässä näkökanta, että PA:n arabien tulee luopua itsenäisyyshaaveistaan ja antaa Israelin hoitaa alueensa poliittiset ja diplomaattiset kysymykset. Gulfmaat ovat runsaimmin olleet maksamassa PA:n ja Hamasin jatkuvasti nousevia velkoja ja ovat yhä haluttomampia lapioimaan valtavia varojaan pohjattomaan kuiluun. Toisaalta myös Gulfmaat tuntevat öljyn hinnan romahtamisen, koska niiden talous rakentuu lähes yksinomaan öljytuloihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211094#.Vxcxe1RxfhQ

06.USA:n ulkoministeri John Kerry uskoo edelleen kahden valtion periaatteeseen ja sanoo jatkavansa ponnistelujaan sen toteutumiseksi Obaman hallituksen loppuun saakka, vaikka hänen pomonsa Obama itsekin tunnustaa tappionsa diplomaattisessa toiminnassa, josta oli tuleva hänen diplomatiansa huippusaavutus. Puhuessaan JSteet konferenssissa Kerry totesi, että bussi-isku Jerusalemissa vain korostaa kahden valtion periaatteen merkitystä.
Ei näytä järki kasvavan noitten kahden valtion periaatteen kannattajien päässä, vaikka jokainen järkevä ihminen pystyy ilman diplomatiaa ymmärtämään, mitä onnettomuutta Gazan tapaisen terrorivaltion perustaminen Israelin sisään juutalaisten pyhille paikoille tulisi merkitsemään Israelin turvallisuudelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211097#.Vxc0qFRxfhQ
07.Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi Abbasille, joka Euroopan maiden kiertueellaan on ehtinyt Moskovaan, että hän tukee Abbasin ponnisteluja Lähi-Idän rauhanprosessin edistämistä ja  kahden valtion periaatetta. Abbas sen sijaan sanoi kannattavansa kansainvälisen konferenssin järjestämistä.
PA:nj diplomaattisella rintamalla sen kiireisin ja tärkein kysymys .n PA:n laatiman esityksen hyväksyminen YH:n turvallisuus-neuvostossa, jolla tuomitaan Israelin harjoittama rakennus-toiminta Juudeassa ja Samariassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211092#.Vxc3ilRxfhQ

08.Juutalaiset aktivistit järjestivät maanantaina pääsiäislampaan teurastus- ja uhraamistilaisuuden Beit Orot Yeshivassa Öljyvuorella. Tilaisuuteen oli saapunut 400 osanottajaa. Korkeat julkiset vieraat esittivät tilaisuudessa toiveen, että Kalliomoskeija ja Al-Aksa moskeija häviäisivät Temppelivuorelta antaakseen tilaa rakentaa niiden paikalle juutalaisen kolmannen Temppelin.
Tilaisuudessa simuloitiin todellinen tilanne Toran määräysten mukaan. Uhrilampaan teurastamista seurasivat pappien suorittama veren pirskottaminen ja rasvan polttaminen alttarilla. Papit lukivat hallel-rukouksen ja puhalsivat hopeatorviin, joita Temppeli-instituutti on valmistanut todellista käyttöä varten.  Juutalaisilla on syvenevä kaipuu omasta Temppelistä, mutta rabbien mukaan alttarinkin rakentaminen Vuorelle riittää alkuvaiheessa. (JP 20. 04 2016)




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019