KESKIVIIKKO 17.02.2016

KESKIVIIKKO 17.02.2016
1.     MIELLYTTÄVÄN lämmin henkäys tulvahti vastaan aamulla aukaistessani ulko-oven puoli seitsemän maissa. Lämpömittari osoitti 16 astetta, mikä noussee 25 asteen tienoille iltapäivällä. Lämmin sää jatkuu vielä muutaman päivän, mutta ennusteen mukaan lauantaina tapahtuu selvä romahdus lämpötiloissa siten, että lukemat ovat silloin 13 -19 astetta aurinkoisten päivien muuttuessa puolipilviseksi. Miten siitä edetään, jäänee seuraavien ennusteiden varaan.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 15 -24; Tiberias 15 -29; Suolameri 20 -30; Eilat 19 -32 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus nousee edelleen 1 sm:n päivävauhtia.

2.     Israelin diplomaattisella rintamalla tuntumat sen sijaan ovat epäselvät ja utuiset, mutta eivät kuitenkaan kalseat.
Pääministeri Benyamin Netanyahu oli Saksassa liittokansleri Angelika Merkelin vieraana, joka osoitti selvää ymmärtämystä ja myötätuntoa vieraansa toiveille puheiden rauhanprosessista siirtämisestä otollisempaan ajankohtaan. Netanyhau hämmästeli samalla Ranskan tekemää aloitetta kansainvälisen konferenssin kutsumiseksi kokoon käsittelemään Israelin ja PA:n välisiä suhteita. Pääministeri kutsui Ranskan aloitetta kummalliseksi.
Ranskalla on alemmuuskompleksi siitä, että se on syrjäytetty lähes tyystin rauhanprosessista, ja yrittää löytää tapaa sen korjaamiseksi.
Aktiivisesti sillä rintamanlohkolla ovat toimineet USA ja EU, joiden yritykset ovat nekin juuttuneet umpiseinään.
EU:n ulkomaanasioitten johtaja Federica Mogherine kävi lyhyellä vierailulla yrittäen korjata railoa, joka oli syntynyt EU:n päätettyä luokitella Israelissa valmistetut tuotteet Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistetuista vientituotteista selittäen omavanhurskaasti, että ostajien tulee tietää, missä tuotteet on valmistettu. Israelissa pelätään, että luokittelu on vain esiaste täydellisen boikotin asettamiseksi. Tämän johdosta Israel ilmoitti EU:n johdoille, ettei se halua EU:n osalisuutta rauhanprosessiin. Diplomaattisen pyöreistä lausunnoista on vaikea nähdä, pystyttiinkö railoa enää lapioimaan umpeen.

Pian Mogherinin vierailun jälkeen USA:n YK:n lähettiläs Samanhta Power lensi Israeliin lauantaina voidakseen paikan päällä tutustua tilanteeseen, mikä ei täysin onnistu New Yorkista käsin.
Israelin ulkoministeriö oli järjestänyt vieraalle kiertoajelun helikopterilla, jossa hänen seurassaan olivat USA:n Israelin lähettiläs Ron Shapiro sekä Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon, joka pelottomasti tuuletteli YK:n pääsihteerin Ban ki-Moonin väärään asentoon luutuneita käsityksiä Israelista ja sen suhteista PA:n arabeihin.
Powerille näytettiin Israelin kapea, vain 16 km:n levyinen vyötärö, jossa asuu 80 % Israelin väestöstä ja toimii 85 % sen teollisista ja liike-elämästä. Hänelle kerrottiin, miten haavoittuva tämä alue on potentiaalisen Palestiinan valtion vihamielisille toimille.

Seuraavaksi hänet lennätettiin Gazan rajan tuntumaan, jossa paikalliset asukkaat valistivat häntä arkielämästä jatkuvan rakettiuhan alaisena ja raketti-iskujen aiheuttamista traumoista.

TIISTAINA Samantha Power oli Israelin puolustusvoimien ja puolustusministeri Moshe Yaalonin vieraana.
Yaalon selvitti IDF:n upseerien kanssa korkealle vieraalleen Hamasin, Hizbullahin sekä IS:n aiheuttamasta uhasta.
Yaalon ja Power keskustelivat myös Syyrian tilanteesta ja väkinäisesti etenevistä rauhan rauhantoiveista alueella. He molemmat esittivät yhä sekavammiksi ja vaarallisemmiksi kehittyvien taistelujen lopettamisesta ensi tilassa, sekä Israelin mahdollisesta roolista YK:n rauhanponnisteluissa.

POWER kritisoi YK:ta sen Israelin vastaisuudesta, josta esimerkkinä oli pelastus- ja etsintäjärjestön ZAKA:n toimien tunnustaminen YK:n toimesta viime vuonna vasta useiden vuosien ponnistelujen jälkeen. ”Syrjintä on ulottunut kauas Israelin valtion ulkopuolelle, Israel ideana, aatteena”, hän totesi YK:n ihmisoikeusjärjestöstä.
Keskustellessaan pääministeri Netanyahun kanssa maanantaina
hän tähdensi kahden valtion periaatteen toteuttamista ja sanoi mielellään näkevänsä Palestiinan valtion edustajan YK:ssa. Hän kuitenkin tunnusti, ettei tilanne ole nyt sopiva uusille keskusteluille, mutta sanoi Obaman hallituksen ponnistelevan otollisen ilmapiirin luomiseksi osapuolten välille.
(Tästä lausunnosta tulee väistämättä mieleen USA:n entisen ulkoministerin Hillary Clintonin antama tuki, jolla Israelin hallitusta oli tarkoitus painostaa kiihottamalla arabeja ja vasemmistolaisia mielenosoituksiin ja muihin vastalauseisiin hallitusta vastaan.)

POWER puolusti P5+1 maiden ja Iranin välille solmittua ns. Wienin sopimusta todeten sen toimivan hyvin, mutta varoitti samalla Irania se terrorismin tukemisesta ja osallisuudesta paikalisiin konflikteihin kuten Syyrian sisällissotaan.
PA:n arabien aloittama ”puukkointifada” ei ilmeisesti noussut esiin keskusteluissa erityislausunnon tasolle. 25 israelilaista sekä yksi amerikkalainen, eritrealainen ja yksi sivullinen arabi ovat saaneet surmansa tämän väkivalta-aallon aikana, jota Abbas tukee.

Israel neuvottelee Obaman hallituksen kanssa maitten välisen vuosittaisen tukipaketin jatkamiseksi ja sen 3.1 miljardin paketin nostamiseksi Wienin sopimuksen mukaisesti, mutta ilman toiveita. Israelissa on myös harkittu neuvottelujen siirtämiseksi USA:n uuden presidentin valitsemisen jälkeen, mikä ei liene järkevää, vaikka uusi presidentti olisikin myönteisempi Israelille. http://www.timesofisrael.com/yaalon-power-discuss-regional-terror-threats/

3.     HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah sanoi puheessaan pomminkestävässä bunkkerissaan, että Israel on jo sekaantunut Syyrian sisällissotaan, vaikkei se ole antanut sodanjulistusta.

Hän selvitteli näkemyksiään todeten, että Israel toimii salaisesti Turkin ja Saudi Arabian kanssa. Hän varoitti Saudi Arabiaa lähentymästä Israelia Syyrian konfliktissa.
Nasrallah totesi, että jokainen on tervetullut kritisoimaan Irania, mutta voisitko hyväksyä Israelin ystäväksi ja liittolaiseksi?
”Hyväksytkö ystäväksi sellaisen, joka miehittää sunni-maata Palestiinassa? Voisitko ystävystyä järjestön kanssa, joka on suorittanut mitä kauhistuttavimpia massamurhia sunni-yhteisöä vastaan?” Hän kehotti harkitsemaan tarkkaan, kuka on vihollinen ja kuka ystävä, Iran vai Saudi Arabia. Hän kehotti tarkkailemaan Israelin mediaa havaitakseen, että sen sävy alkaa olla sisällöltään yhteneväinen muutamien arabimaiden, etenkin Gulfmaiden ja Saudi Arabian kanssa.

Nasrallah esitti hyökkäävät teesinsä pian sen jälkeen, kun Netanyahu oli puheessaan Amerikan juutalaisjärjestöjen presidenttien konferenssissa kehottanut maltillisia arabimaita julkistamaan suhteensa Israelin kanssa. Israelissa on julkinen salaisuus, että muutamat arabimaat käyvät salaisia keskusteluja Israelin kanssa, mutta on vielä lian varhaista kuvitella, että arabimaat voisivat tulla reilusti esiin vilkuilematta sivuilleen.

HIXBULLAHIN PÄÄSIHTEERI Hassan Nasrallah esitti uhkauksen Israelille, että sen ohjukset voisivat iskeä Haifassa sijaitseviin ammonium-tankkeihin, mikä aiheuttaisi ydinpommin kaltaisen tuhon ja tuhansien ihmisten kuoleman.

Muutama tunti Nasrallahin puheen jälkeen Israelin ympäristön-suojeluministerin Avi Gabbal antoi määräyksen ammonium-tankkien siirtämiseksi Negeviin. http://www.timesofisrael.com/nasrallah-threatens-to-bomb-chemical-plants-kill-thousands-of-israelis

4.     UUTISOTSIKOITA
·        Sionistisen Unionin kansanedustaja Itzik Shmuli kehotti kutsumaan kokoon tilaisuuden, jossa käsiteltäisiin ulkolaisten orjatyötä tekevien hoitajien asemaa. ToI osoitti artikkelissaan, miten ulkomaisia etenkin vanhusten hoitoon tarkoitettuja hoitajia tuodaan maahan välitysyhtiöitten kautta, jotka häikäilemättä käyttävät hyväkseen heidän hädänalaista tilannettaan tavalla, joka muistuttaa ihmiskauppaa.
ToI:n raportissa paljastettiin, että välitysyhtiöt vaativat asiakkailtaan 6 000 -20 000 USD oikeudesta päästä töihin Israeliin. Kuten muissa yhteyksissä on todettu, monet heistä myymät omaisuuttaan voidakseen hakeutua Israeliin. Rahat salakuljetetaan salaisten kanavien kautta työvoimayhtiöille, jotka toimivat usein lain ulkopuolella. Maahan tuodut työntekijät saavat työskennellä 1 -2 vuotta tyytyen hyvin alkeellisiin olosuhteisiin voidakseen maksaa lainansa. ToI:n artikkelin pohjalta noussut aktiivisuus osoittaa, että monella on huono omatunto tiedettyään ongelmasta tekemättä mitään. Barack Ben Ezer Neema järjestöstä kertoo, että järjestö avustaa vaikeuksissa olevia ulkolaisia työntekijöitä avustamalla heitä digitaalisessa varojen siirrossa ulkomaille velottaen 1 % summasta. http://www.timesofisrael.com/zionist-union-mk-calls-hearing-on-debt-slave-foreign-workers/
·        Venäjä ja Iran ovat valmiit syventämään sotilaallista yhteis-työtään, kertoi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu tavattuaan Iranin puolustusministeri Hossein Deghamin Moskovassa tiistaina. Shoigu totesi tapaamisen jälkeen olevansa vakuuttunut, että se tulee avustamaan armeijoitten välisten ystävällisten siteitten edelleen vahvistumista. Hän viittasi tammikuussa tehtyyn aiesopimukseen, jonka jatkoa tämä sopimus on. Hän totesi, että Venäjällä ja Iranilla on lukuisa määrä kohteita sekä alueellisesti että maailman-laajuisesti, jossa ne voivat toimia yhdessä.  Venäjä toimitti Iranille S-300 ilmatorjunta järjestelmän. Marraskuun 23.päivänä poistettu sanktio sallii Venäjän toimitukset Iranin ydin- ja ohjusteollisuuteen. http://www.timesofisrael.com/russia-iran-ready-to-reinforce-military-cooperation/
·        USA:n viimeistä vuottaan palveleva presidentti Barack Hussein Obama varoitti USA:n kansaa, että presidentin virka on hyvin vakavasti otettava toimi. Hän viittasi republikaanien ykkös-ehdokkaan Donald Trumpin esiintymiseen, ettei siinä ole kysymys reality shows:sta. Vihamielisyys Trumpiia kohtaan alkaa osoittaa demokraattien paniikki-mielialaa. ”Uskon edelleen, ettei Trumpista tule presidenttiä, hän ennusti sanoen uskovansa Amerikan kansaan, ettei se anna höynäyttää itseään. (kolmanteen kertaan, tekisi mieli lisätä). http://www.timesofisrael.com/obama-trump-wont-be-president-this-isnt-a-reality-show/
·        Uuden tien kaivausten yhteydessä löydettiin 7 000 vuotta eKr. rakennetun kaupungin rauniot. Arkeologien arvioiden mukaan asutusyhteisö ajoitetaan kalkoliittiseen aikaan, jolloin ihmiset alkoivat käyttää kupariesineitä kivisten ohella. Chalcos kreikaksi tarkoittaa kuparia, lihtos tarkoittaa kiveä, mistä johtuu nimi kalkoliitis.  Ihmiset käyttivät kuparin ohella myös kivisiä työkaluja.  Sen ajan asutuksia on löydetty Negevistä, Abu Goshiata, Motzan läheltä ja Holylamd rakennustyömaan yhteydessä, mutta löydöt ovat olleet hyvin hajanaisia. Nyt löydetty kaupunki Shuafatin pakolaisleirin lähellä on harvinaisuus. Kahden talon rauniot on kaivettu esiin ja sen mukana runsaasti liuskekivi- ja muita työkaluja sekä ruukunpalasia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208166#.VsQ42lNxc6s
·        Tuoreen mutta vielä keskeneräisten ja julkisuuteen vuotaneiden tutkimustulosten mukaan 93 % Israelissa myytävistä kananlihatuotteista on campylobakteerin saastuttamaa. Bakteeri aiheuttaa campylobakteriosis nimisen sairauden, ruuansulatuskanavien tulehtumisen, jota karakterisoi kiihottava, joskus verinen, ripuli, mukaan lukien kouristuksia, kuumetta ja kipua. Kärpäset levittävät bakteeria, mutta keittiötiloissa se leviää pesemättömien käsien tai valmistusastioitten ja pintojen kautta. Bakteeri kuolee kylmässä. Israeliin tuotavat kananruhot ovat tuoreita ilman jäädyttämistä. Useissa maissa sitä torjutaan kemikaaleilla, mutta se ei ole käytössä Israelissa. Sitä on salmonellan ohella löydetty etenkin lapsissa. Vuonna 2013 raportoitiin ainakin







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019