PERJANTAI 22.01.2016

PERJANTAI 22.01.2016
1.       SEITSEMÄN lämpöasteen lämpö tuntui suorastaan kalsealta aamutuimaan kuuden aikaan, ja sikäli kuin säätieteilijöihin on uskomista, tämä on vasta alkua. Vain pari päivää sitten uhkailtiin pahoilla hiekkamyrskyillä ja sen jälkeen rankasateilla. Onneksi kummatkaan eivät toteutuneet ennustetussa laajuudessa, joskin taivas oli hiekkapölystä samea ja utuinen, mutta rankkasateita ei tullut, vain hiljaisia kevät-sateita. Mutta nyt Sharon Udasin kertoo JP:n artikkelissaan, että maa valmistautuu usean päivän myrskyihin, eivätkä lumisateetkaan ole suljettu pois.   

Udain kirjoittaa, että uhkaavat myrskytuulet alkavat lauantaina, joihin kuuluu tulvia, kovia tuulia, suhteettoman kylmä sää sekä mahdolliset lumisateet, jotka alkavat sapattina ja jatkuvat useiden päivien aikana. ”Järjestelmään kuuluu useita aaltoja”, kertoi Israelin Metereologisen Palvelun (IMS) sääosaston johtaja tri Amos Porat, ”joten se tulee olemaan kauan jatkuva ilmiö”.  Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, ovatko olosuhteet sopivia lumisateille, mutta Porat vakuuttaa, että koko maa tulee kokemaan merkittävän lumentulon tulevien päivien aikana.
”Tuleva tuulinen järjestelmä on seurausta ylemmän ilmakerroksen liikkeistä maata lähellä oleva matalapaineen johdosta Välimeren itäosissa”, tri Porat selitti jatkaen:  ”Metereologiseen aallonpohjaan kuuluu matala ilmanpaine, kun sen huippuihin kuuluu korkea ilmanpaine.”
IMS:n ennusteen mukaan sateitten mahdollisuus on jo perjantaina, mutta ne alkavat paikallisina sateina pohjoisesta jatkuen Negevin pohjoisosiin lauantaina mahdollisine ukkosineen. Lunta sataa Hermonilla lauantaina, ja paikallisten tulvien mahdollisuus on Juudean erämaassa, tuulen voimistuessa ja lämpötilan alentuessa. Lauantain jatkuvia sateita seuraavat sunnuntain ajoittaiset sadekuurot ukkosen myötä Pohjoisesta Negeviin. On syytä huomioida paikallisten tulvien sekä lumisateitten mahdollisuus vuoristoisilla alueilla, jotka voivat olla vaarallisia. Kylmä sää tulee jatkumaan myös maan eteläosissa ainakin toistaiseksi.
Israelin Sähkölaitos IEC lupaa valmistautua sähköntoimitusten häiriöihin lisäämällä työporukoita mahdollisten linjojen vaurioiden vuoksi, joita voivat aiheuttaa myrskyisten tuulten mukana lentelevät esineet sekä puitten kaatuminen linjojen päälle. Tulvat voivat vaikeuttaa liikennettä ja palvelujen saamista tulville altteilla alueilla. IEC kehottaa kansalaisia välttämään alas painuneiden sähköjohtojen koskettamista oman turvallisuutensa vuoksi.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 7 -14; Tiberias 11 -18; Suolameri 15 -21; Eilat 10 -20 +C-astetta. Tänään on puolipilvistä, mutta lauantaista alkaen paikalliset sadekuurot ovat yleisiä mahdollisine lumisateineen lämpötilan romahtaessa yöllä lähelle nollaa pääkaupungin alueilla. Tuuli voi olla ajoittain myrskyistä, kuten edellä kerrotaan. http://www.timesofisrael.com/at-israels-northern-tip-pre-state-history-meets-winter-fun/,

2.       MAAHANMUUTTOTILANNE on Sakassa kaaosmaisessa vaiheessa. Hallitus myöntää, että yli miljoonasta maahan tunkeutuneesta pakolaisvirrasta ainakin 600 000 ei ole rekisteröity eikä heidän olinpaikkaansa tiedetä. Osa heistä voi olla maassa, osa sen ulkopuolella avoimista rajoista johtuen, mikä lisää tilanteen sekavuutta.

Maahan tunkeutuneita (MATU) ulkomaalaisia, joitten valtaosa on nuoria, armeijan palveluksen kuntoisia miehiä, on alettu kutsua nimellä ”Rapefugees”, raiskaus-pakolaisiksi. Heidän aiheuttamansa massaraiskaukset Kölnissä uudenvuoden yönä saivat aikaan saksalaisen yhteiskunnan rajun heräämisen karuun todellisuuteen. Saksan liittokansleri Angela Merkel on joutunut pahaan riepotteluun julistaessaan tiedotusvälineissä Saksan syleilevän kaikkia maahan tulevia, sillä maa tarvitsee runsaasti uusia työntekijöitä. Se oli silloin, kun Euroopassa ja etenkin Saksassa meni vielä hyvin ja vienti veti osoittaen jatkuvaa noususuuntaa.

Kiinan talousongelmien paljastuminen tuli sittenkin yllätyksenä, ja vain muutama harva pystyi ennakoimaan sen vaikutusta öljyn hinnan romahtamiseen edelleen 28 USD tienoille, mikä sekoitti öljyä tuottavien maiden budjetit. Työntekijöitä jouduttiin irtisanomaan, ja se koskee aina pahiten alhaisen palkkatason työntekijöitä, joista suurin osa on nuoria miehiä, eivätkä länsimaat olleet poikkeuksia, sillä maailman-talouden alamäki koskee myös niitä.
Lähi-Idän sekasortoinen poliittinen tilanne oli otollinen nopeaa muutosta lupaaville uskonnollisille ääriaineksille, mikä synnytti useita aseellisia järjestöjä, jotka usein taistelevat myös keskenään oman reviirinsä puolustamiseksi. Suuri määrä ihmisiä joutui pakenemaan sotivien jaloista, mikä synnytti pakolaiskeskuksia lähinnä ympäröiviin maihin kansainvälisten järjestöjen tukemina. Niiden kapasiteetti ei kuitenkaan riittänyt kasvavien pakolaismäärien vastaanottamiseksi.

On pyritty selvittelemään, mikä lopulta innosti nuoret työikäisen miehet jättämään perheensä ja omaisensa ja liittymään Eurooppaan ja Amerikkaan pyrkivien todellisten pakolaisten joukkoon. Nämä nuoret irtonaiset miehet, jotka aiheuttavat väkivaltaisia hyökkäyksiä ja raiskauksia. He kokevat tulleensa ”ihmemaahan, jossa naiset kulkevat puolialastomina ja houkuttelevia parfyymejä käyttäen”, kuten Kölnin imaami selitti. Heille oli myös selitetty, että eurooppalaisten miesten kunto on heikentynyt siinä määrin, että piristävä ruiske on tarpeen veltostuneen yhteiskunnan elvyttämiseksi. Lisäksi islamin uskon mukaan vääräuskoisten naisten raiskaus on täysin luvallista, ja jopa asuositeltavaa, koska se alistaa heitä islamin voiman alle.
Näin kulissit olivat valmiina ennen näkemättömän näytöksen alkamiseksi.

Monet tarkkailijat kuitenkin varoittavat, että ”pullon henki on nyt päästetty irti”, mikä tulee pahentamaan tilannetta vuoden 2016 aikana. Sana on päässyt kiertämään uusista mahdollisuuksista länsimaissa, eikä Lähi-Idän ja Afrikan elinolojen parantumisesta ole tietoakaan. He ennustavat, että tänä vuonna pakolaisten määrä voi ylittää 1.5 miljoonaa, eikä sen loppumisesta ole merkkejä. Tilannetta sekoittavat edelleen analyytikot ja tilastoihinsa luottavat, jotka ennustavat esimerkkeihin viitaten, että talousvaikeudet päättyvät aina sotaan.
Tämä tulisi aiheuttamaan todellisen katastrofin, sillä sitä käytäisiin ydinasein. Fukushiman ydinreaktorien sulamisen aiheuttama säteily, joka on tappanut lähes sukupuuttoon Tyynenmeren eläimistön ja myrkyttänyt suuren osan Japanin kansasta, on vasta alkusoittoa esityksen todellisille mahtaville teemoille.
Kölnin raiskausten esirekin mukaan tai ilman niitä samantapaisia massaraiskauksia on ilmentynyt muuallakin maailmassa, New Yorkissa, ja jopa Helsingissä. Jostain kumman syystä johtuen viranomaiset ovet peitelleet niitä kieltäytyen ilmoittamasta niiden tekijöitä, kuten Kölnissä, jossa poliisi kertoi todellisesta tilanteesta vasta useita päiviä myöhemmin. Todellista raiskausten määrää ei tiedetä., mutta erään tiedon mukaan poliisi oli saanut yli 500 ilmoitusta, osa massaraiskauksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/206869#.VqHLQfZ706s

3.       LÄNSIMAIDEN lellipoika, se käenpojaksi myös kutsuttu, PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka kansan antama mandaatti päättyi vuosikymmen sitten. kertoi journalisteille suu väärällään kuten aina, että hän yritti saada audienssia pääministeri Benyamin Netanyahulta, mutta että sitä ei annettu hänelle.

USA:n ulkoministeriö on tavallisesti myötäillyt automaattisesti Abbasin lausuntoja, mutta lieneekö Obamalla ollut huono päivä vai olisiko arabimyönteinen ulkoministeriö polttanut päreensä Abbasin ilmiselvälle valheelle. Joka tapauksessa se antoi lausunnon, jossa se varovaisin diplomaattisin sanankääntein toteaa, ettei ulkoministeriö ole tietoinen Abbasin yrityksistä päästä puhumaan Bibin kanssa. Ilman diplomaattista sumuverhoa tämä tarkoittaa, ett Abbas valehteli suoraan päin maailman kasvoja. USA:n ulkoministeriön kannan esitti tiedottaja Mark Toner, joka tavallisesti pysyy tiukasti ulkoministeri John Kerryn liekanarussa. Toner lisäsi, että USA on avoin Abbasin pyrkimyksille saada puheyhteys Netanyahun kanssa.

Netanyahun kanslia antoi lausunnon, jossa se totesi Abbasin esittäneen saman väitteen aikaisemminkin, mikä ei ole totta. ”Tämä on Abbasin (epätoivoinen) yritys välttää syytöksiä haluttomuudesta neuvotteluihin. Pääministeri esitti juuri äsken Davosissa uuden vetoomuksen PA/PLO:lle neuvottelujen alkamisesta”.
Abbas selitti myös puheessaan, että Israel syyttää häntä kiihotuksesta ja vaati Israelin hallituksen ministereitä osoittamaan, missä hän oli tehnyt niin.
Kuitenkin kuukausi sitten hän sanoi vastauksena israelilaisten siviilien murhaamiseen, että ”ne olivat osoituksena rauhanomaisesta vastarinnasta”.
Syyskuunalussa hän syytti ”IDF:n sotilaitten häpäisevän muslimien ja kristittyjen pyhiä paikkoja tunkeutumalla niihin saastaisine kenkineen”. Abbas muistaa aina muistuttaa, että hän – vaikka edustaa kristittyjen pahinta vainoojaa PA:n valvomilla alueilla – toimii myös kristittyjen kirkkojen ja muitten tilojen suojelijana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/206870#.VqHg2vZ706s

4.       UUTISOTSIKOITA
·         PÄÄMINSITERI Netanyahu tapasi Davosin vierailunsa aikana myös EU:n johtoa ja sen ulkomaanasioitten vetäjää Federica Mogherinia, jolle hän valitti EU:n harjoittamasta kaksoismoraalista käsitellessään Israelin ja PA:n arabien välisiä suhteita. Hän kehotti EU:ta omaksumaan edes maltillisten arabimaiden suhtautumistavan Israelia kohtaan, kuten Ha´aretz raportoi. Hän vetosi siihen, että parantuneet suhteet maltillisten arabimaitten kanssa johtavat myös parantuneisiin suhteisiin PA:n arabien kanssa. Bibi valitti myös EU:n osallistumisesta Israelin vastaiseen boikottiin, mikä vahingoittaa juuri niitä, joita he sanovat suojelevansa, eli PA:n arabeihin, jotka menettävät työpaikkansa tilaisten vähentyessä. EU:n määritelmä, että
boikotti koskee kaikkia 1949 aseleposopimuksen linjan itäpuolella olevia yhtiöitä ja liikelaitoksia, on moraliton ja laiton. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/206860#.VqHnk_Z706s
·         Puolustusministeri Moshe Yaalon arvioi, että Israelin ja PA:n arabien välinen konflikti voi jatkua loputtomiin, tai ainakin niin kauan, kuin PA/PLO:n Israelin vastainen kiihottaminen jatkuu. Hän puhui World WIZO konferenssissa Tel Avivissa. Hän taputteli selkäänsä todeten, miten IDF yhdessä Shin Betin kanssa on pystynyt estämään puukko-intifadan muuttumisen massaliikkeeksi ja pakottanut PA/PLO:n muuttamaan taktiikkaansa. Hän ei maininnut, että uuden taktiikan mukaan puukot vaihdetaan tuliaseisiin ja pommeihin, mitä etenkin Hamas suosittaa ja pyrkii toteuttamaan. Yaalon puuttui myös PA:n kouluissa ja seminaareissa yleiseen Israelin vastaisen vihan ja koston opettamiseen lapsille ja nuorille. Kesäleirien ohjelmaan kuuluu sissitaktiikan ja aseenkäsittelyn opettaminen jo viiden vuoden iästä lähtien alkaen lastentarhoissa ja jatkuen korkeimpiin asteisiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/206862#.VqHqJfZ706s
·         Raporttien mukaan Sudan on ilmoittanut haluavansa parantaa suhteitaan Israeliin, ehkä siksi, että suhteet Iranin kanssa ovat häiriintyneet. Varmaan myös Israelin tekninen ja tieteellinen ylivoima ja etevyys ovat olleet kiihottamassa suhteisiin entisen vihollisensa kanssa. Virallisesti Sudan kehottaa panemaan jäitä hattuun, eikä kiirehtimään diplomatian edelle, mutta media välittää vain uutiskelpoista materiaalia. Israelin ja monen muslimimaan väliset suhteet ovat toimineet julkisuudelta piilossa jo vuosien ajan, mutta ne ovat olleet lähinnä kaupallisia tai teknisiä. Virallisesti Israelin vastaista boikottia jatketaan kansainvälisesti, mitä tuskin kannatta suositella, vaikka pääministeri Netanyahu niin tekikin Davosissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/206862#.VqHqJfZ706s
·         Juutalaiset valtasivat Hebronissa kaksi taloa, jotka he sanoivat ostaneensa laillisesti arabeilta. IDF:n johto ja Juudean ja Samarian siviilihallitus olivat eri mieltä ja kutsuivat poliisit paikalle, jotka kävivät tänään poistamassa asukkaat pellolle juuri ennen sapatin alkamista. Omistusoikeudet ja niiden todistaminen ovat Israelissa aina olleet kimuraisia, koska maassa on useita oikeuskäytäntöjä ja lakeja, joita sovelletaan tilanteen mukaan. Vasemmisto noudattaa useimmiten Jordanian aikaista lakia, koska se suosii arabeja, mutta joissakin tapauksissa Ottomaanihallituksen lait ovat sopivia. Israel ei ole vielä ulottanut omia lakejaan Juudeaan ja Samariaan, mistä asukkaat kärsivät, sekä juutalaiset että arabit. Israelin johtajilta puuttuu uskoa ja rohkeutta asiansa oikeuteen, mikä antaa sekavan kuvan ulkopuolisille. http://www.jewishpress.com/news/speed-is-of-the-essence-jews-take-over-2-hebron-buildings-under-yaalons-nose-video/2016/01/22/
·         John Kerry myöntää, että osa Wienin sopimuksen toteutumisen myötä poistettujen sanktioiden vapauttamista varoista voi valua terroristeille. Tämä on kuitenkin myöhäistä katumista vasta sitten, kun hätä on jo housuissa. Bibi esitti Davosissa EU:n ja muiden johtajille videoita osoittaakseen sekä PA/PLO:n harjoittamaa kiihotusta että terroristeille tarkoitettujen aseitten valikoimaa. http://www.jewishpress.com/news/kerry-says-sanctions-relief-will-help-iran-fund-terrorists/2016/01/21/
·         Jerusalemin Geula-lähiössä morsian sai erittäin arvokkaan timantti-sormuksen, mutta huolimattomuuttaan tuli heittäneeksi sen roskikseen, jonka roska-auto keräsi omaan autoonsa. Koko lasti täytyi kaataa kadulle ja sitä on haravoitu nyt monen miehen toimesta. Löytäjälle luvattiin 1000 USD palkkio. Täytyisi sulhasen harkita uudelleen, onko mielekästä naida noin holtitonta naista. Ensimmäinen riidanaihe on jo olemassa, mutta antaahan se väriä elämän harmauteen, vai miten arvioitte tilannetta? http://www.jewishpress.com/news/panic-jerusalemites-frantically-searching-for-lost-diamond-ring-in-trash/2016/01/21/


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021