KESKIVIIKKO 11.11.15

KESKIVIIKKO 11.11.15
01.   PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun ja USA:n presidentti Barack Obaman tapaaminen Washingtonissa sujui ihan ohjekirjan mukaan ilman pahempia tökkäyksiä kummankaan taholta. Tosin emme tiedä, mitä kahdenkeskisissä keskusteluissa sanottiin. Molemmat johtajat olivat valmistautuneet osaansa hyvin, mitä maailmalle esitettiin TV-kanavien kautta todisteeksi siitä, että asiat ovat päällisin puolin kunnossa: Unohdetaan nyt menneet ja palataan normaalirutiiniin.
Kerroin tapaamisesta ja sen jälkimainingeista erityisraportissa ”Uutistaustoja XIX”, Israel Update, joten ei siitä sen enempää.  

02.   Ilma oli aamulla kostea ja viileä, mutta taivas oli alkanut repeillä merkiksi siitä, että aurinkokin alkaa pilkistellä pilvien limasta ja kuivatella kosteita paikkoja. Puolipilvisyys jatkunee tänään, mutta taivaankansi kirkastuu ylihuomenna jatkuen toistaiseksi myös lämpötilan noustessa siten, että sapatiksi saavutetaan 22 asteen huippukorkeus. Tuuli on silloin voimakas, mikä on syytä huomioida retkillä.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 11 -18; Tiberias 16 -27; Suolameri 21 -30; Eilat 18 -28 +C-astetta.
Suolamerellä sataa yleensä kerran vuodessa, mutta tämä vuosi on siitäkin erikoinen, että ennusteiden mukaan sielläkin on satanut lähes viikon jokaisena päivänä.  Eikä siinä ole ihmettelemistä, onhan nyt shmita-vuoden jälkeinen vuosi, josta alkaen toteutuvat ihmisten vuoden aikana suorittamien tekojen rangaistuset tai siunaukset. Sateet merkitsevät yleensä siunauksia, joten tuomio lienee ollut positiivinen.

03.   SATEINEN sää ja yksittäiset terrori-iskut eivät ole pystyneet pelottelemaan turisteja, jotka entistä suuremmin joukoin tulivat tutustumaan Pyhän Maan nähtävyyksiin tai uudistamaan aiempia vaikutelmiaan maailman kokiessa pelottaviakin muutoksia sekä Euroopassa että monin paikoin muualla maailmassa.
Tilastollisen keskustoimiston mukaan turismi kasvoi Israelissa lokakuussa peräti 29 % verrattuna syyskuun lukuihin.

Syyskuussa maassa vieraili 224 000 turistia, lokakuun aikana vierailijoita oli 290 000. Lokakuun luvut osoittavat myös 5 %:n kasvua vuoden 2014 lokakuuhun verrattuina. Tammikuusta lokakuuhun tänä vuonna Israelissa vieraili 2.4 miljoonaa turistia, mikä osoittaa 4 %:n laskua viimevuodesta samaan aikaan.
Lokakuun aikana Israelissa vierailleista turisteista 257 000 saapui maahan lentokoneella; 33 000 maanteitse, heistä 25 000 Egyptin ja 8 000 Jordanian kautta.

On syytä huomauttaa, että median näyttävästi esittämät väkivaltaiset hyökkäykset ovat hyvin yksittäisiä tapauksia ja keskittyvät määrätyille paikoille maassa. Mitään keskeisesti johdettuja terrorihyökkäyksiä, joissa surmataan ja vammautetaan kymmenittäin viattomia kansalaisia ja turisteja, ei ole esiintynyt. Johtuneeko tämä sitten terrorijärjestöjen strategiasta vai turvavallisuusjärjestöjen tehokkuudesta, on asia sinänsä. PA ei ole tehnyt mitään väkivaltaan kiihottavien koulukirjojen uusimiseksi tai opetusmenetelmien siistimiseksi sivistyneelle kansalle sopivaan muotoon. Samoin islamin saarnaajien kiihottavat ja juutalaisia halventavat puheet jatkuvat moskeijoissa ja julkisissa tilaisuuksissa sekä PA:n valvomassa mediassa.
Tämä vihan-ja ylenkatseen vaikutus näkyy yhä nuorempien poikien – 12 -16-ikäisten lasten - osallistuessa puukotuksiin, kuten äskettäiset esimerkit osoittavat. Yllättävää on myös naisten kasvava osuus puukotuksissa, mikä osoittanee taktiikan muutosta. http://www.israelhayom.com/site/newsletter_article.php?id=29573

04.   VAPAAN SYYRIAN ARMEIJAN (Free Syrian Arny) edustajat esittivät maanantaina väitteen, että IAF tuhosi varastorakennuksen, jossa piiloteltiin Venäjän toimittamaa S-300 IT-patteristoa Homsin itäpuolella Syyrian länsiosassa.
Saman lähteen mukaan FB-sivulla julkaistussa artikkelissa väitetään, että IAF:n uusi hyökkäys tuhosi varastorakennuksen ja siellä säilytetyt S-300 IT-ohjuspatteriston laukaisualustat ja ohjukset. Rakennus sijaitsi Al-Qassia leirissä lähellä Al-Hafa kaupunkia Homsista itään. Mikään toinen lähde ei ole vahvistanut uutista.

Artikkelin mukaan rakennus kuului Syyrian armeijalle, ja että IAF:n iskun tarkoituksena oli estää patteriston joutuminen FSA:n joukkojen haltuun.
Toisessa, Syyrian Al-Haqiqa Web-sivun artikkelissa kerrotaan, että viime viikolla armeijan asevarikolla sattunut räjähdys ei ollut Al-Qaidan suorittama, kuten Syyrian uutistoimisto väitti, vaan IAF:n uusi hyökkäys. Raportin mukaan ilmaiskussa tuhoutui Venäjän toimittamia Yakhont merialuksia vastaan tarkoitettuja risteilyohjuksia. Web-sivun artikkelin mukaan tiedot antanut virkailija ei pystynyt tai halunnut vahvistaa tietoa oikeaksi tai vääräksi.

SYYRIAN presidentti Bashar Assad on raporttien mukaan erottanut useita Baath-puolueen johtavia virkailijoita saadakseen tilaa uusille johtajille.  
Baath-puolueen keskuskomitean pitkässä kokouksessa erotettiin 16 virkailijaa, heidän mukanaan varapresidentti Farouk Ashara, kuten raportissa todetaan. Johtavien henkilöiden vaihdokset voivat ennakoida Assadin valmistautumista muutoksiin maan johtavissa elimissä. Assad pitää edelleen pääsihteerin viran.
Assad kertoi valtion valvomalle Syyrian arabia-kieliselle uutistoimistoille, että puolueen tulee seurata muutoksia maassa, tukea keskustelun kulttuuria ja kansan vapaaehtoista toimintaa. Hän lisäsi, että puolueen tulee uudistaa kriteerejä, joilla sen edustajia valitaan, jotta he voisivat paremmin toteuttaa kansan toiveita. http://www.israelhayom.com/site/newsletter_article.php?id=10573

05.   EU:n johtajistolla ei näytä olevan mitään kiireellisimpiä tehtäviä – muslimien massiivinen invaasio EU-maihin on mitätön asia verrattuna juutalaisten yhteisöjen valmistamien tuotteiden merkitsemiseen Israelin ulkopuolella tehdyiksi – joten aikaa jää runsaasti kehitellä Israelin vastaisia päätöslauselmia ja boikottitoimia, jotka markkinoidaan kansalle muka edistyksellisinä ja alueen kehitystä tukevina ja – kuten EU:n virkailija sanaili - vastakkaisina boikotille eli syrjinnälle.

EU:n virkailija sanoi juuri ennen kuin uudet ohjeet tulevat virallisiksi, ettei ole tarkoitus asettaa sanktioita EU-maille, jotka eivät toteuta yhteisesti hyväksyttyjä uusia ohjeita, jotka pian muuttunevat velvoittaviksi määräyksiksi.
EU:n ymmärryksen mukaan – jätettäköön sivuun Ran Baratzin vertaukset älykkyys-osamääristä ikään verrattuina - tuotteiden merkitseminen valmistuspaikan mukaan tulee nostamaan Israelissa valmistettujen tuotteiden menekkiä Euroopassa.
Kauniit korulauseet ja hymistelyt eivät poista sitä tosiasiaa, että koko merkitsemis-hankkeen taustalla on antisemitistinen juutalaisviha, joka nousee esiin tarvittaessa. Toiset kutsuvat sitä uskonnollis-rasistiseksi syrjinnäksi, jonka taustalla häärii islamin-maiden ja maassa-asuvien muslimien reaktion aiheuttama pelko. Kaikki kiertyy lopulta öljyn ympärille, jonka esteetön saatavuus on EU-maiden taloudellisen ja teollisen kehityksen ja hengissä säilymisen elinehto.

EU-komissio aloittaa keskiviikkona opasteiden julkistamisen, joiden mukaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistetut tuotteet tulee merkitä. Pääministeri Netanyahu – joka näyttää selvästi huojentuneelta Obama-tapaamisen onnelliselta lopputulokselta – on keskittynyt muiden tärkeiden asioiden rinnalla todistelemaan EU:n tekohurskaille johtajille, miten epäoikeudenmukainen ja vääristelevä koko tämä merkitsemisoperaatio on. Hänen sanomansa upposi otolliseen maaperään USA:n senaatin jäsenten parissa, joista 36 senaattoria kummastakin puolueesta laativat yhteisen kirjelmän, jonka he lähettivät EU:n ulkomaan asioitten johtajalle Federica Mogherinille protestoiden EU:n harjoittamaa ilmiselvää syrjintää päättäessään vaatia Juudean ja Samarian alueilla valmistetuille tuotteille selkeää merkintää valmistuspaikasta.

EU:n veruke on se, että tuotteiden ostajat saavat siten tilaisuuden itse ratkaista, valitsevatko he ”saastaiseksi merkittyjä tiuotteita”, lainatakseni Abbasin käyttämää termiä IDF:n sotilaitten saappaista, jotka saastuttavat muslimien ja kristittyjen pyhiä paikkoja. EU:n virkailijoiden paksuun kalloon ei mahdu tosiasia, että juutalais-yhteisöissä valmistettujen tuotteiden lopettaminen koskee pahiten tehtaissa ja tuotantolaitoksissa työskenteleviin arabeihin, jotka menettävät ainoan ansiotulonsa. Täten EU:n syrjintä kohdistuu juuri niihin, joita se sanoo suojelevansa.
USA:n edustajainhuone lähetti viime torstaina saman sisältöisen kirjelmän EU:n ulkoministeriölle selittäen, että EU:n asettamat ”pogromit” tarkoittavat itse asiassa rajoittavia ja laittomia kauppamääräyksiä Israelille.

ISRAELIN ulkoministeriö vertaa EU:n päätöstä natsien vaatimiin keltaisiin tähtiin, joita juutalaiset pakotettiin käyttämään liikkuessaan julkisuudessa. Ministeriö sanoi Websivullaan tiistaina, että on sietämätöntä, että maailmassa on 200 kiistanalaista kohdetta, ja EU valitsi niistä Israelin erityiseksi huomionsa kohteeksi.
Tekopyhien ja hurskastelevien lausuntojen taustalla on EU:n terävimmän johdon harjoittama raaka poliittinen Israel-vastaisuus, jolla Israel pyritään pakottamaan poliittiseen ratkaisuun, joka merkitsee sille kuolemanvaaraa.

EU:n Israelin lähettiläs Lars Faaborg Andersen kävi oikein kaupoissa tutkimassa Juudeassa ja Samariassa valmistettuja tuotteita esitellen yksittäisiä poimintojaan, jotka hänen mielestään tulisi olla merkitty 1949 aselepolinjan itäpuolella eli Israelin ulkopuolella valmistetuiksi.
On vaikea ymmärtää, miksi pääministeri ei voi järjestää kansainvälistä konferenssia, jossa lopullisesti ja yksityiskohtaisesti todettaisiin, mikä on Juudean ja Samarian ja muiden 1967 puolustussodassa vapauttamine alueiden laillinen asema kansain-välisen oikeuden ja lakien mukaan. Bibin teettämä Levin raportti Juudean ja Samarian oikeuksista makaa hänen pöytälaatikossaan. Mikä estää sen ottamista hallituksen ohjeeksi, jonka mukaan noiden alueiden kysymyksiä käsitellään? http://www.timesofisrael.com/labeling-products-is-the-opposite-of-a-boycott-european-official-says/

Joku voi nähdä islamin invaasion Eurooppaan merkitsevän vakavaa varoitusta olla nousematta juutalaista valtiota vastaan, jota kutsutaan Jumalan silmäteräksi. EU-maat pelaavat vaarallista peliä, vaarallisempaa kuin ne uskovatkaan, asettuessaan niiden rinnalle, jotka systemaattisesti valmistelevat Israelin laillisuuden kieltämistä ja sen kansan ja saavutusten tuhoamista. On outoa, etteivät ääri-islamistien raakuudet ja epäinhimilliset toimet kaikissa haltuunsa saamissaan maissa ole herättäneet heissä minkäänlaista näkemystä siitä, että ne kasvattavat kotipihassaan hirviötä, joka on tarpeeksi vartuttuaan valmis syömään heidät. Nyt tämä kotihirmu ojentelee käpäliään heidän kotipuutarhoissaan tuhoten EU-maiden kulttuurin ja uskonnollisen perinnön valmistellessaan maailmanlaajuisen kalifaatin perustamista. (Ilm.17:12 -13)

06.   PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahiu näyttää saaneen virustartunnan viivyttyään hetken presidentti Obaman isännöimässä Valkoisessa Talossa, tai sitten on kysymys piilevästä sairaudesta, joka otollisessa ilmapiirissä puhkeaa esiin.
Israelin tarkoin vartioidussa ja monelta taholta tarkkailun alaisessa ilmapiirissä se ei pystynyt kehittymään patologiseksi hetkellisiä oireita lukuun ottamatta.

Puhuessaan vasemmistoon lukeutuvassa älyhoitomossa USA:ssa pääministeri väläytti vaikeaa mahdollisuutta vetäytymisestä Juudeasta ja Samariasta ilman kahdenvälisiä sopimuksia, mutta vähän myöhemmin hän päästi valloilleen aiemmin tarkoin varjellun salaisuuden, että ”mikäli määrätyt turvallisuuskriteerit tulevat täytetyiksi, hän voisi suostua vetämään IDF:n joukot pois osasta Juudeaa ja Samariaa” kertomatta tarkemmin, mitä ne olisivat.

Myöhemmin antamassaan haastattelussa hän suhtautui pessimistisesti PA:n johdon haluun aloittaa suorat neuvottelut Israelin kanssa, mutta valtavat muutokset, joita alueella tapahtuu, voisivat kääntää parkkiintuneitten Israelin vihollisten ja sen tuhoa ajavien mielen kääntymisen, hän analysoi.
Mistähän johtunee tuokin, ettei Israelin johto suostu ymmärtämään PA/PLO:n johdon selkeitä lausuntoja, joissa he sanovat suoraan tähtäävänsä Israelin laillisuuden kieltämiseen kansainvälisten kuten YK kautta ja sen kautta juutalaisvaltion tuhoamiseen. Se sisältyy heidän järjestöjensä peruskirjoihin. http://www.timesofisrael.com/pm-unilateral-w-bank-pullout-possible-i-suppose-if-security-conditions-met/








Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021