PERJANTAI 30.10.15

PERJANTAI 30.10.15
1.       NOUSEVA aurinko värjäsi itäisen taivaanrannan voimakkaan punaiseksi, joka kuitenkin pian peittyi harmaan pilviverhon suojaan. Vanha ystävämme mustarastas oli myös herännyt ja huuteli jotain huomioitaan, josta en kuitenkaan saanut selvää – ehkä ajatukseni olivat muualla. Onhan tänään sapatin aatto ja paljon valmisteltavia tehtäviä senkin takia, että saamme suomalaisia vieraita sapattiaterialle. Ihan miellyttävää saada kuulla omakohtaisia havaintoja synnyinmaani tilanteesta kutsumattomien vieraiden rynnistellessä talousvaikeuksissa olevaan maahan, jossa poliittiset puolueet yrittävät löytää yhteistä linjaa ongelmiensa ratkomiseksi.

ILMA on syksyisen raikas ja kostea viisi vuorokautta jatkuneitten sateitten jälkeen, jotka tosin Jerusalemin alueilla tulivat useimmiten yöllä, kuten on ollut tapana. Rannikkoseudulla ja vuoristoisen osan länteen viettävillä rinteillä sekä Gazassa sateet aiheuttivat tulvia veden virratessa valtoimenaan kaduilla paikoin lähes polveen asti, eivätkä vastuuliset viranomaiset ole keksineet tai halunneet suorittaa tarvittavia varoroimia puhdistamalla ja laajentamalla viemäreitä sekä veden kokoamista altaisiin myöhempää käyttöä varten. Heillä lienee ohjeenaan keskiverto-kansalaisen toteamus: Eihän sateella voi kattoa korjata, eikä katto vuoda muulloín kuin sateella, joten miksi moinen hätäily?

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem: 13 -19; Tiberias 19 -26; Suolameri 21 -28; Eilat 19 -29 +C-astetta. Taivas on edelleen tänään ja lähipäivien aikana puolipilvinen ja paikallisia sadekuuroja voi vielä rulla tänään, mutta keskeytynee huomisesta alkaen.
Lämpötila noussee hitaasti siten, että sunnuntaiksi ennustetaan 15 -23 asteen lämpötiloja. Ilma on kostea ja maa märkä viikon sateitten jälkeen toistaiseksi.

2.       RAUHANKUMPPANIMME – jos noin tunnepitoista termiä voidaan käyttää arabeista, joiden päämääränä on ”jokaisen juutalaisen karkottaminen islamin pyhältä maalta tai kaikki miespuoliset juutalaisten saatetaan päätään lyhyemmiksi naisten ja lasten joutuessa orjuutettuun asemaan” – jatkavat veristä polkuaan toteuttaakseen Allahinsa antamaa käskyä juutalaisten hävittämiseksi, jotta islamin mahdi voisi tulla sekasortoon joutuneeseen maailmaan selvittääkseen vääräuskoisten (infidel) aiheuttamat sotkut ja opastaakseen harhautuneet maailman kansat ainoan oikean uskonnon ja jumalan (Allahin) suojaan. Ohjeena heillä on profeetta Muhammedin omaksuma ohje, jota hän käytti vallatessaan Arabian niemimaan ja sieltä edelleen länteen muinaisen Bysantin keisarikunnan alueet ja edelleen Itävallan rajoille ja Espanjaan pysähtyen vasta Ranskan alueella: ”Käänny tai kuole”.

Yksi IDF:n sotilas haavoittui ja kaksi hyökkäävää terroristia sai surmansa heidän pyrkiessään noudattamaan saamaansa sisäistä käskyä surmata jokainen juutalainen, olkoon siviili tai sotilas, jotta toteutuisi islamin pyhässä kirjassa esitetty havainto: ”Jopa kivet ja kannot huutavat muslimeille, takanani piileskelee juutalainen, tule ja tapa hänet”.

Torstaiaamuna IDF:n tarkastuspisteessä ”checkpoint 160” lähellä Hebronia tiellä Kiryat Arbasta Patriarkkain mausoleumille PA:n arabi puukotti sotilasta päähän, joka kuitenkin pian selvisi ja ajoi hyökkääjää takaa, joka paetessaan yritti puukottaa rajapoliisia. Lähellä tilannetta seurannut toinen rajapoliisi ampui terroristin kuoliaaksi. Poliisi ja armeija ovat omaksuneet varsin suoraviivaisen käytännön käsitellessään potentiaalisia puukottajia, jotka ovat vaarallisia haavoittuneinakin.

Haavoittuneelle sotilaalle annettiin ensiapua paikalla, mutta varmuuden vuoksi hänet kiidätettiin Hadashan sairaalaan tutkittavaksi. Hamas kehotti arabeja myrkyttämään puukkonsa kärjen, mikä voi aiheuttaa tarkempaa tutkimusta pienenkin haavan johdosta, koska ei voida tietää, oliko puukko myrkytetty.

TORSTAINA iltapäivällä lähellä edellistä checkpoint 160 tarkastuspistettä sotilaat pysäyttivät epäilyttävän arabin Shahadah kadulla Hebronissa. Paikka on lähellä juutalaisten rakentamaa ja omistamaa kerrostaloa Beit Hadashah. Sotilaat ilmeisesti kehottivat miestä esittämään henkilökorttinsa, kun hän veti esiin puukkonsa. Sotilaat ampuivat hänet kuoliaaksi.
JP:n tilannetta kuvaavan artikkelin kirjoittajat Tovah Lazarioff ja Yaacov Lappin – joiden kirjoituksissa olen usein havainnut vasemmistoon ja arabi-myönteisyyteen liittyvää uutisointia – kertovat edelliseen liittyen, miten pian tilanteen jälkeen sotilaat juttelivat ja tupakoivat mustaan paitaan ja farkkuihin pukeutuneen juutalaisen nuorukaisen kanssa Beit Hadashan luona. Nuorukainen totesi: ”Hän (arabi) seivoi siellä ja he ampuivat hänet” osoittaen kädellään kohtaa kadulla, missä ammutun arabin verta oli vielä asfaltilla. Arabilapset kulkevat katua pitkin kouluunsa, jonka edessä on mustalla pohjalla PA:n kuvakkeella varustettu kilpi.
Pian juutalaislapset tulivat poistamaan loput veritahrat kadun pinnasta tuomillaan vesipulloilla.
Artikkelin kirjoittajat kertovat edelleen juutalaisryhmästä, joka istuskeli läheisen arabitalon edessä väittäen, että sen arabiasukkaat osallistuvat väkivaltaisuuksiin ja vaativat, että heitä estetään käyttämästä katuovea ja suoraa yhteyttä kadulle, vaan käyttäkööt takaovea turvallisuuden vuoksi.  

VÄHÄN matkan päässä 300 arabia oli kokoontunut arabien täydessä valvonnassa olevan alueensa rajalle pystytetyn tarkastuspisteen läheisyyteen kivittäen sotilaita ja poliiseja, jotka vastasivat siihen kyynelkaasulla ja tarkkuuskiväärin pienikaliberisilla ammuksilla. Sotilaat kertoivat, että kolme arabia oli saanut osuman, joka ei ole hengenvaarallinen.
Aiemmin torstaina arabilapset kivittivät IDF:n sotilaita koulunsa pihamaalla. Sotilaat menivät sisään kouluun ja pyysivät, että koulun johto estäisi oppilaita kivittämästä sotilaita, jotta vältyttäisiin tarpeettomilta yhteenotoilta. Sotilaita ja poliiseja on lisätty runsaasti eri puolille maata ja etenkin kaupunkeihin, joissa väkivaltaisuuksia tapahtuu usein, joista Hebron on yksi vaikeimmista. Hebronissa tapahtui viisi muuta välikohtausta, joissa PA:n arabit yrittivät puukottaa sotilaita ja rajapoliisia.

SAMARIASSA Binyamin alueella Ayosh risteyksessä lähellä Ramallahia 150 PA:n arabia, joiden joukossa liikkuu usein Euroopasta tulleita kiihottajia ja nihilistejä, alkoivat kivittää risteystä suojelevia sotilaita. Sotilaat vastasivat siihen kumiluodeilla ja pienikaliberisillä tarkkuuskivääreillä, joita IDF on ottanut käyttöönsä välttääkseen sotilaan normaaliin varustukseen kuuluvien tappavien tuliaseiden käyttämistä. Armeijan tiedottajan mukaan muutamat arabit saivat osumia.
OFRAN juutalaisyhteisön lähellä teillä no 60 arabi avasi tulen bussipysäkkiä kohti. Kukaan ei haavoittunut. Sotilaat aloittivat alueen haravoinnin ampujan löytämiseksi.

Artikkelin kirjoittajat - kuten monet muutkin juutalaiset journalistit – uskollisesti käyttävät juutalaiskylistä ja kaupungeista termiä ”setlementti” ja niiden asukkaista ”setlerit”sekä Juudeasta ja Samariasta termiä ”Länsiranta” kuin osoittaakseen, että ne kuuluvat miehitettyihin eikä juutalaisille tarkoitettuihin alueisiin. Näitä itseään vihaavia juutalaisia esiintyy toistuvasti kuin syyttävän omatuntonsa pakottamina.

3.       EU:n lempílapsi ja pyhä lehmä PA:n puheenjohtaja Mahmou Abbas, joka teki tohtorin väitöskirjansa Moskovan yliopistossa teesillä, että juutalaiset avustivat Saksan natseja juutalaisten murhaamisessa, ja että uhreja oli korkeintaan miljoonan verran, jatkaa häpeällistä Israelin ja juutalaisten mainetta tahraavaa toimintaansa pitäen puheita ja keskusteluja, joita kaiken järjen ja oikeudenmukaisuuden mukaan tulisi pitää rasistisina ja valheellisina, joiden perusteella häntä voitaisiin syyttää ihmisoikeuksien rikkomisesta ja lukuisista muista rikoksista Haagin kansainvälisessä rikosoikeudessa (ICC). ”Palestiinan valtiossa ei saa olla yhtään juutalaista”.
Koska hän on Jasser Arafatin tapaan ja hänen manttelin-perijänä saanut armon USA:n YK:n ja EU:n silmissä, hän on ”koskematon”. Abbas tosin mieluummin käyttää siviilimanttelia ja kauluspaitaa solmion kanssa kuin Arafatin vaalean ruskeaa sotilasmanttelia voidakseen paremmin soluttautua länsimaisiin piireihin.

Viikon aikana Israelin lehdissä on ollut toistuvia kirjoituksia ja arvioita Yitzhak Rabinista, joka teloitettiin Tel Avivissa 20 vuotta sitten. Erityisesti USA:n presidentti Bill Clinton kertoi avoimesti lämpimistä tunteistaan Rabinia kohtaan. Ehkä kysymys oli jonkin asteisesta hoivaus-mentaliteetista, jota Bill tunsi Yitzhakia kohtaan, jota hän kutsui kotoisesti heprealaisella nimellä ”haver”, kaveri, ystävä.

EU-maiden johtajat tuntenevat samanlaista hoivaus-mentaliteettia Abbasia kohtaan, jolta ei vaadita samaa moraalista ja eettistä käyttäytymistä kuin israelilaisilta, joiden edellytetään olevan esimerkkeinä muillekin.
Käytin aikoinaan Arafatista esimerkkiä ”kotiryssä”, jolla Suomessa NL:n lähetystössä toimivia agentteja kutsuttiin toteamuksella: ”Parempi paholainen, jonka tunnemme, kuin tuntematon”. Heitä siedettiin, vaikka jokainen tiesi, keitä he ovat ja kenen asialla.
Israelin hallitus suhtautuu Abbasin vähän samaan tapaan, antaen hänen riehua maailmalla olettamuksella, ”mitä peto luonnolleen mahtaa, joskus se tulee esiin”.
Monien mielestä Israelin olisi syytä eristää Abbas Mukatan hallintokeskukseen Ramallahissa kuten Arafat aikoinaan, sillä jotkut ottavat hänen valheensa todesta.

MAHMOUD Abbasin viimeisin näyte oli hänen puheensa UNHRC:n erityisistunnossa Genevessä keskiviikkona. Israelin UNHRC:n lähettiläs Eviatar Manor kutsui puhetta ”Israelin vastaisen terrorin ja väkivallan ylistykseksi, jolla hän lisäsi polttoainetta valtoimenaan roihuaviin liekkeihin”. Manor jatkoi todeten, että ”se mitä nähtiin ja kuultiin keskiviikkona Genevessä, oli juutalaisen veren vuodattamisen arkistaminen”.  
Ikään kuin juutalaisten murhaaminen olisi jokapäiväinen ja hyväksyttävä toimi.
Abbas sanoi kuulijoilleen, että viimeisten viikkojen aikana puhjenneet
väkivaltaisuudet ovat Israelin jatkaman miehityksen ja Israelin Temppelivuorella tekemien tasapainotilan muutosten seurausta mainitsematta mitään siitä, että pääministeri Netanyahu vakuutti useasti nykyisen tilanteen jatkuvan, eikä mitään muutoksia siihen sallita. Jordanian kuninkaan Abdullah II:n esittämistä turvallisuuskameroista hän myöskin jätti mainitsematta. Israel on hyväksynyt ne, PA ja Jordanian wagf eivät vielä ole. Arabit epäilevät Israelin yrittävän joitain jekkua.
ABBAS mainitsi, että viimeisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 50 arabia mainitsematta, että PA:n arabien tekemissä 30 hyökkäyksessä kuoli 11 israelilaista, ja useita haavoittui.
Abbas otti esiin Netanyahun äskeisen puheen, jossa ilmoitti historiallisiin lähteisiin viitaten, että Jerusalemin mufti Hajj Amin al-Husseinilla oli tärkeä rooli - asuessaan WW-II:n aikana Berliinissä Hitlerin suojeluksessa – Hitlerin lopullisen ratkaisun muotoutumiseksi natsien kuolemanleireillä, joita Hussein suunnitteli myös Palestiinaan, kun voittoisat Saksan joukot vapauttaisivat Israelin ja Jerusalemin.
Abbas sanoi Geneven puheessaan, että Israel yrittää syyllistää PA:n ja Gazan arabit juutalaisten holokaustiin.

EVIATAR Manor piti Abbasin puhetta erittäin törkeänä ja valheellisena YK:n jäsenmaan häpäisemisenä ja valitti sitä, että UNHRC alistui osallistumaan tällaiseen konferenssiin – vaikka se laillisesti lieneekin oikeutettu huomioiden Abbasin edustaman valtion kuvitteellisen aseman. Manor voi vaín toivoa, ettei tämän kaltaista tosiasioiden vääristelyä ja katteettomia Israelin vastaisia hyökkäyksiä ja sen työskentelyn politisoitumista pääse toistumaan UNHRC:n nimen alla.

”Haluan tehdä täysin selväksi: Juutalaisen veren vuodattaminen ilman, että he voivat puolustautua, ovat menneet kauan sitten. UNHRC on unohtanut, että inhimillinen elämä on yksi perusarvoista ja että se koskee jokaista, myös Israelin juutalaista. Me tulemme käyttämään tätä oikeuttamme puolustautua”, Manor vakuutti.
USA:n Washingtonin reaktio oli tyypillisen hampaaton ja yleistävä, kantaa ottamaton. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israel-Abbass-UNHRC-is-the-banalization-of-the-spilling-of-Jewish-blood-430327

4.       UUTISOTSIKOITA
·         13-vuotias PA:n arabiterroristia Ahmed Mansaria syytetään murhan aikomuksesta ja toisen haavoittamisesta. Hänen uhrinsa 13-vuotias israelilaispoika, pääsi äskettäin sairaalasta oltuaan lähellä kuolemaa hengenvaarallisten puukoniskujen vuoksi. Mansarin 15-vuotias veli saí surmansa poliisin laukauksista. Ahmed Mansartia hoidettiin Ein Keremin Hadashan sairaalassa hänet pysäyttäneen auton aiheuttamien ruhjeiden vuoksi. Hänet vapautettiin sairaalasta pari päivää sitten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/202688#.VjMwI1P4k6s
·         Knessetin komiteassa oli eilen erityislaatuinen tilaisuus, jossa tutkija esitti havaintonsa käytyään läpi 200 PA:n arabikouluissa käytettävää oppikirjaa. Tilaisuus kehittyi huudoksi ja syyttelyksi ja yksi arabikansanedustaja (Hanan Zoabi) jouduttiin poistamaan salista käsittelyn aikana. Aktivisti David Bedein kertoi Arutz Shevan toimittajalle, että PA:n opetusjärjestelmä palvelee PA:n kiihotuskampanjaa, ja että Israel sallii terrorikoulutuksen tapahtuvan pääkaupungissaan. Bedein ei sanonut häiriintyneensä ”arabien mennessä vähän järjiltään” esityksen aikana, sillä tärkeintä oli saada komitean jäsenet ymmärtämään, että arabilapsille opetetaan jihadia, itsemurhapommituksia ja Palestiinan vapauttamista. Bedein sanoi, että paljastuksista puhuivat ulkoministeriön ja opetusministeriön edustajat, ja että ulkoministeriö tekee kaikkensa informoidakseen PA:n opetustyön tukijoita, mihin niiden varoja käytetään. Opetusministeriö valvoo arabikoulujen opetusohjelmia ja oppikirjoja ja varmistaa, ettei niillä aivopestä lapsia, mutta UNRWA:n kouluissa käy 42 % arabilapsista, eikä ministeriö valvo niiden opetusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/202686#.VjMyKVP4k6s
·         Kansainvälinen olympiakomitea IOC poisti Kuwaitilta oikeuden järjestää Aasian ampumamestaruuskilpailujen karsintatilaisuuksia marraskuun 1 – 12 päivien välisenä aikana siksi, että se kieltäytyi päästämästä Israelin edustajaa Yair Davidovichiä tilaisuuteen. Vain pari päivää aiemmin IOC poisti Kuwaitin kansallisen olympiakomitean oikeuden esiintyä maansa edustajana, koska se ei täyttänyt IOC:n asettamaa päivämäärää irrottautua hallituksen valvonnasta. Myös Kuwaitin jalkapalloliitto syrjäytettiin samasta syystä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/202683#.VjM3FVP4k6s
·         IDF asetti uusia rajoituksia PA:n arabien liikkumisvapaudelle Juudean ja Samarian alueilla, vaikka poliisi poisti rajoituksia Temppelivuorella. Israelissa pelätään terrorismin lisääntyvän Juudeassa ja Samariassa, eikä PA:n johto ole tehnyt mitään sen estämiseksi. Mahmoud Abbas ei ole tuominnut ensimmäistäkään terrori-iskua, mikä osoittaa, että julkisen maltillisen kuvan sisällä hän tukee sitä. Hän on nimittänyt katuja, puutarhoja ja lasten ja nuorten tilaisuuksia terroristien mukaan, ja PA maksaa jokaiselle terroristille tai surmatun terroristin perheelle kuukausipalkkaa sen mukaan, kuinka monta juutalaista hän sai surmattua. Maksut ovat jopa kolme kertaa suuremmat kuin miehen normaalipalkka.



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021