KESKIVIIKKO 08.04.15

KESKIVIIKKO 08.04.15
1.       TAIVAS on heikon pilviverhon peittämä, mutta lämpöä oli heti aamutuimaan 21 astetta, joka iltapäivään mennessä noussee 30 asteeseen. Puolipilvisyys jatkunee lähipäivien aikana, mutta lämpötilassa tapahtunee roima pudotus. Sateita ei luvata ennusteissa, mutta Kinneretin pinta nousi puolisen senttiä.
Säätilat tänään: Jerusalem 18 -30; Tiberias 23 -34; Suolameri 27 -36; Eilat 25 -37 +C-astetta. JP:n ennuste lupailee kuitenkin sateen mahdollisuutta perjantaiksi, jolloin lämpötila on Jerusalemin alueilla 08 -15 +C-astetta.

2.       USA:n presidentti Barack Hussein Obama käyttäytyy kuin puolikasvuinen kollikissa, joka on saanut kermamaitoa ylistellessään Lausannessa Sveitsissä P5 +1 maiden ja Iranin välille runnottua ydinsopimusta, jolla kansainvälisen yhteisön tulisi voida valvoa ja estää Irania rakentamasta ydinpommeja. Obaman mielestä kehyssopimus on ainoa mahdollisuus Iranin ylivaltatoiveiden kahlitsemiseksi ja halveksii niitä, jotka eivät näe asiaa hänen tavallaan.
Obaman mielihyvä kehyssopimuksesta, jota hän pitää presidenttikautensa suurimpana saavutuksena ja henkilöhistoriansa kirkkaimpana tähtenä, on sekoittanut hänen ajatusmaailmansa siten, että hän sekoilee sanoissaan ja puhuu ristiin esitellessään sen vaikutuksia. Pääministeri Netanyhaun varoitukset Iranin luotettavuudesta hän on huitaissut sivuun kuin lihakärpäsen, jotka kulkevat hänen mukanaan kuin tavaramerkkinä.

OBAMA tunnusti New York Timesin kolumnistin Thomas Friedmanin one-in-one haastattelussa, että ilman sopimusta Iranin saavuttaa ydinaseen kynnyksen 13 vuodessa. Asiantuntijat sen sijaan toteavat, että Iran saavutti sen aseman jo kaksi vuotta sitten, joten kysymys on vain siitä, haluaako Iran rakentaa pommeja vai ei, ja miten IAEA pystyy valvomaan, ettei Iran riko lupaustaan olla rakentamatta niitä 10 vuoden aikana. USA:n ulkoministeriö oikaisi presidenttiään, ettei hänen tarkoituksensa ollut sanoa, että Iran pystyy 13 -15 vuoden kiellon jälkeen rakentamaan ydinaseita tahtonsa mukaisesti.
NPR:n haastattelussa tiistaina Obama taisi todeta, että Iran on jo ylittänyt ydinkynnyksen, ja että kiellon loputtua se voi rakentaa pommin välittömästi. Hän pyrki rauhoittamaan kriitikkoja todeten, että Iranilla on oikeus rikastaa ja varastoida uraania 10 vuoden aikana vain 300 kiloa, mikä ei riitä ydinaseiden rakentamiseen. ”Ajankohtaisempi pelko on, että vuonna 13, 14 tai 15 kiellon päätyttyä, heillä on kehittyneitä sentrifugeja, joilla se voi rikastaa uraania melko nopeasti, mikä pudottaa odotusajan lähes nollaan”. Ulkoministeriön tiedottaja Marie Harf selvensi, että Obama tarkoitti tilannetta ilman sopimusta. http://www.timesofisrael.com/washington-walks-back-obamas-zero-breakout-time-comment/

3.       IRANIN puolivirallinen uutistoimisto FARS raportoi perustuen Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarifin lausuntoihin, että Iranin Islamilainen Tasavalta aloittaa uraanin rikastamisen kaikkein nopeimmilla IR-8 sentrifugeilla välittömästi sopimuksen tultua voimaan, jolla Iranin käsityksen mukaan poistetaan kaikki sitä vastaan asetetut kansainväliset sanktiot.
JOS FARS uutistoimiston julkaisema uutinen on totta, se tekee vielä tarkemman muotoilun alaisena olevan kehyssopimuksen pilailuksi, jonka tarkoituksena ei edes ollutkaan estää Irania kehittämästä ydinteollisuuttaan haluamallaan tavalla.
Iranin julkaiseman tiedon mukaan IR-8 sentrifugi toimii 20 kertaa nopeammin kuin tähän asti yleisimmin käytössä olleet IR-1 moottorit.

FARSIN mukaan Iranin pääneuvottelija Zarif ja ydinteollisuuden AEOI päällikkö Ali Salehi kertoivat Iranin parlamentin salaisessa kokouksessa, että UF6 kaasu johdetaan IR-8 sentrifugeihin heti, kun lopullinen sopimus Iranin ja kuuden maan välillä on allekirjoitettu 30. kesäkuuta 2015. Fars totesi saaneensa tiedot parlamentin salaisesta informaatiosta parlamentin kansallisen ulko- ja turvallisuusvaliokunnan jäseneltä Javad Karimi Qoddousilta.
Qoddousi kertoi myös, että Iran julkaisee lähipäivien aikana oman versionsa Lausannessa neuvotellusta kehyssopimuksesta, joka näyttää monin paikoin poikkeavan USA;n julkisuuteen vuotaneesta versiosta. Osa sopimuksesta on tarkoitus pitää salaisena, jota ei päästetä julkisuuteen.
USA:n versiossa todetaan, ettei Iran käytä IR 2-8 sentrifugeja seuraavan 10 vuoden aikana; uraania rikastetaan vain Natanzin laitoksissa sinne asennetuilla 5060 IR-1 sentrifugeila 10 vuoden aikana poistaen käytöstä nopeammat moottorit.
Ranskan version mukaan Iran liittää IR-2 ja muita moottoreita asteittain 12 vuoden koeajan jälkeen, mutta ei ennen sitä.
Iranin versiossa Iran ottaa nopeammat moottorit käyttöön välittömästi alkaen asteittain sopimuksen allekirjoittamisesta. http://www.timesofisrael.com/iran-news-report-tehran-will-start-using-fastest-centrifuges-on-day-deal-takes-effect/

4.       IRANIN vapautuminen pakotteista merkitsee satojen miljardien USD kauppa-sopimuksia, joita maailman johtavat maat kärkkyvät. Ranska on ollut kautta aikain yksi aktiivisimmista kumppaneista, eikä ole turhan tarkasti lukenut rajoitteiden määräyksiä lähinaapureista Persianlahdella puhumattakaan.
RAPORTIT kertovat, että Turkki on vakavasti pyrkimässä leikkaamaan oman osansa kakusta ja myös syömään sen poliittisen kilpailijansa Iranin kanssa.
Turkin presidentti Recep Taiyyip Erdogan ei aina pysty hillitsemään purevaa kritiikkiään aiheuttaen ikäviä tilanteita. Presidentti Erdogan sopi Iranin matkasta Iranin presidentti Hassan Rouhanin kanssa, mutta Erdoganin tiukka syytös Iranin valtahaaveista Houtien avustuksella Lähi-Idässä sai Iranin 60 kansanedustajaa vaatimaan vierailun peruuttamista, mikä ei olisi Iranin intressien mukaista.

VIERAILU toteutui sopimuksen mukaisesti tiistaina. Iran tukee sekä rahallisesti että neuvonantajien muodossa Houri-kapinallisia, kun Turkki on asettunut Saudia Arabian johtaman koaliittion taakse, joka pommittaa Houtien joukkoja ja asemia.
Erdogan ehdotti Roiuhanille, että Turkki ja Iran voisivat toimia välittäjinä sekä Irakin että Syyrian ongelmien ratkaisuissa.
Presidentti Rouhani totesi tapaamista seuraavassa lehdistötilaisuudessa, että Iranin ja Turkin välinen kauppa voisi kasvaa nykyisestä 14 miljardista USD 30 miljardiin. Hän totesi sanktioitten poistuvan 30. kesäkuuta 2015, mikä antaa mahdollisuuden nostaa maitten välisiä taloudellisia suhteita entisestään.  Turkin tuonti Iranista oli 10 miljardia v, 2014 ja Turkin vienti 4 miljardia USD.
Turkki tuo kaasua Iranista, toiseksi eniten Venäjän jälkeen.
Turkki kuitenkin valittaa, että Iranin kaasu on ylihinnoitettu, ja vaati hinnan pudottamista neljänneksellä. Kauppaa maat ovat käyneet omilla valuutoillaan voidakseen välttää dollarin ja Euron hintojen jatkuvaa muuttumista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193790#.VSTSslPPQzE

5.       ISRAEL toimii isäntänä YK:n ydintestien kieltämistä koskevassa konferenssissa. Kansainväliseen konferenssiin on tulossa satakunta delegaatiota, niiden joukossa arabi- ja muslimimaita, joilla ei ole diplomaattisuhteita Israelin kanssa.
Jordania ja Egypti osallistuvat myös konferenssiin. Konferenssiin osallistuneiden delegaatioiden turvallisuuden takaamiseksi Israelin ulkoministeriö julkaisi turvallisuus- ja matkustustakuita.
Konferenssin organisoija on Comprehensive Test Ban Treaty Organization (CTBTO), jonka päämaja sijaitsee Viinissä.

Konferenssin tarkoituksena on tarkastella ja oppia äskettäin marraskuussa Jordanian maastossa järjestettyjä harjoituksia, joissa oli mukana korkeita israelilaisia virkailijoita testaten CTBTO:n käyttämiä laitteita maastossa.
Maailmassa on satoja seuranta-asemia, jotka viestittävät havaintonsa ydintesteistä keskusjärjestöön. Israelissa on kaksi sellaista monitoriasemaa ja yksi laboratorio Sorekin pienessä ydintutkimuslaitoksessa 20 km Tel Avivista etelään. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Delegates-from-Middle-East-Muslim-world-to-convene-in-Israel-for-nuclear-conference-396466

6.       UUTISOTSIKOITA
·         PA:n arabi puukotti aamulla kahta Israelin kansalaista Samariassa Shiiloan juutalaisyhteisön lähellä Ramallahista koilliseen. Arabi puukotti toista niskaan hengenvaarallisesti, toisen tiulasta ei ole tietoa. Pelastushelokopteri ja lääkintähenkilöstö kiidätettiin paikalle. Raportti on vielä puutteellinen. http://www.jpost.com/Israel-News/Terror-in-West-Bank-Israeli-in-serious-condition-after-being-stabbed-by-Palestinian-396514
·         Kolmannes USA:n republikaaneista kannattaa Iranin kanssa neuvoteltua kehyssopimusta. 40 % epäröi ottaa kantaa. http://www.jpost.com/Israel-News/Terror-in-West-Bank-Israeli-in-serious-condition-after-being-stabbed-by-Palestinian-396514
·         USA:n entiset ulkoministerit George Schulz ja Henry Kissinger kritisoivat Wall Street Journal lehdelle artikkelissa Obaman kannattamaa sopimusta todeten, että se sulkee pois kaikki sotilaalliset ratkaisumallit. Toiseksi he viittaavat Iranin maineen solmittujen sopimusten rikkojana heti allekirjoittamisen jälkeen. He toteavat, että Iranin neuvottelujen alussa asentamat sata sentrifugia ovat kasvaneet nykyiseen lähes 20 000:en. Sotilaallinen ratkaisu pidättää länsi-maita enemmän kuin Irania, ha sanovat. http://www.jpost.com/Middle-East/Ex-secretaries-of-state-Kissinger-Shultz-pan-Obamas-Iran-nuclear-deal-396511
·         Knessetin rakennukset ovat maailman vihrein parlamentti, toteaa Times of Israel. Knesset varustettiin aurinkokennoilla 29.maaliskuuta. Sen kattopinnoille, yhteensä 4560 neliömetriä, asennettiin 1500 panelia. Ne pystyvät korvaamaan 10 % Knessetin käyttämästä sähkövoimasta eli 450 KW. säästäen 300 000 NIS vuosittain. http://www.timesofisrael.com/project-turns-knesset-into-greenest-parliament-on-earth/
·         PA:n arabi, joka puukotti kahta israelilaista Samariassa tänään, sai surmansa sotilaitten avattua tulen hyökkääjää kohti. Molemmat haavoittuneet olivat sotilaita, toinen haavoittui hengenvaarallisesti, toinen lievästi. http://www.timesofisrael.com/idf-soldier-stabbed-in-west-bank-attacker-shot/
·         Israelin arabikansanedustajat valittavat, että IS:n joukkojen hyökkäys Syyrian Yarmoukin pakolaisleiriin ja 90 % siitä ottaminen haltuunsa hyödyttää Israelin miehitystä. IS:n terroristit aloittivat leirissä palestiinalais-pakolaisten massamurhaamisen katkomalla heidän kaulansa tavaramerkkinsä mukaan. Syyria tarjoaa armeijansa apua pakolaisille. Armeijan joukot piirittivät leiriä pari-kolme vuotta pakottaen valtaosan pakenemaan. IS:n hyökkäyksen pelossa evakuoitiin 2000 pakolaista. http://www.timesofisrael.com/arab-mks-is-assault-on-yarmouk-serves-israeli-occupation/
·         Hakkerit, joita epäillään venäläisiksi, pääsivät tunkeutumaan Valkoisen Talon internetiin saaden palkkiokseen listoja Obaman aikatauluista.
Eiliseksi uhattu cyber-hyökkäys israelilaisiin kohteisiin jäi vaisuksi. Hakkerit olivat keskittyneet kansanedustajien tileihin. Meretz-puolue valitti, että sen internet-yhteyksiin oli päästy tunkeutumaan. http://www.timesofisrael.com/white-house-vague-on-reported-hacking/





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019