SUNNUNTAI 01.03.15

SUNNUNTAI 01.03.15
1.       LÄMPÖMITTARI osoitti aamulla kymmenen lämpöastetta ennusteen luvatessa kahdeksaa nousten päivän mittaan neljääntoista, mikä kiitollisuudella huomioidaan etenkin todettaessa, että lämmitysöljy loppui viikonvaihteen aikana eikä ole mahdollisuuksia hankkia sitä lisää. Täytyy todeta, että odotamme talven kylmien viimojen loppumista ”hartaammin kuin vartija aamua”, kuten Sanassa todetaan. Viileän kauden ennustetaan kestävän ainakin keskiviikkoon, jolloin kevään lämpöisten tuulien uskotaan todella alkavan, eikä kysymys ole mistään katastrofista. Puoli kahdeksan maissa aamulla aurinko paistaa kirkkaasti lähes pilvettömältä taivaalta, joskin Tel Avivin suunnalla ilmassa on jotain häkkärää, mikä tekee läntisen näkymän utuiseksi. Näillä eväillä aloitetaan rohkeasti uutta viikkoa.
Säätilat tänään: Jerusalem 08 -15; Tiberias 12 -21; Suolameri 16 -26; Eilat 15 -26 +C-astetta. JP:n mukaan Kinneretin pinta nousee 2 sm vuorokaudessa, ja sateita luvataan lisää keskiviikkona ja ehkä sen jälkeenkin, mutta paikallisina.

2.       KAIRON oikeusistuin Egyptissä laajensi edellistä päätöstään julistaen, että Hamasin sekä poliittinen että sotilaallinen osa ovat kokonaisuudessaan terrorijärjestöä. Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi osoittaa tarkoittavansa täyttä totta eikä vain tyhjiä lupauksia luvatessaan aloittavansa tehostetun taistelun islamin terrori-järjestöjä vastaan. Ensimmäinen näyttävä toiminta Siinain taistelujen ohella oli ilmaiskut Libyassa toimivia ISIS-joukkoja vastaan, jotka teloittivat Tripolin rannikolla 21 Libyaan paennutta Egyptin koptikristittyä. Merkitseekö suhteitten katkaiseminen Hamasin kanssa myös Kairon omia tiiedusteluosastoja, joilla on ollut yhteyksiä Hamasin kanssa, on vielä arvailujen varassa.
Times of Israel artikkelin laatija Avi Issacharoff hehkuttaa, että al-Sisi on osoittautunut Lähi-Idän johtavaksi valtiomieheksi Churchillin tapaan, joihin mittoihin Israelin lähihistorian pääministerit eivät ole yltäneet. Artikkelin mukaan al-Sisi kuuluttaa islamin sisäistä vallankumousta ihmisystävällisemmän islamin muodostumiseksi maailmaa kuohuttavan hirmutekojen asemesta, joihin ISIS j[G1] [G2] [G3] [G4] a muuta ääriainekset Muslimiveljeskuntaa myöten ovat syyllistyneet. Al-Sisi varoittaa, että kuten Siinailla aloitettu kampanja sinne pureutuneitten terrorijärjestöjen kitkemiseksi pois osoittaa, että taistelu voi kestää vuosikausia. Hän toteaa samalla, että Egypti joutuu maksamaan tästä, mutta muuta keinoa ei ole.

TOI:n artikkelissa todetaan myös, että al-Sisin ja hänen kabinettinsa on vaikea ymmärtää Israelin jättäessä hyvin alkaneen operaation Protective Edge Hamasia vastaan kesken, mitä samaa päättämättömyyttä Israel on osoittanut suhteessa PA:n ja PLO:n kanssa, vaikka Issacharoff näkeekin Israelin käyttävän PA/PLO:ta iskupussina. Al-Sisin ja Egyptin oikeusistuimen päätökset ovat saattaneet Hamasin johtajat Gazassa lähes paniikkiin, mikä on ymmärrettävissä, kun huomioidaan, että yhteys Egyptiin ja sen kautta ulkomaailmaan on ollut Gazan tärkein henkireikä.
Hamas on järjestänyt mielenosoituksia Siinain rajan läheisyydessä ja sen johtajat kuten Mushir al-Masri julkistavat katkeria lausuntoja väittäen Egyptin siirtyneen vihollisen puolelle sen sijaan, että keskittäisi voimansa Israelin harjoittaman Gazan saarron poistamiseksi ja Juudean ja Samarian miehittämisen lopettamiseksi. Kuten TOI:n artikkelissa todetaan, Egyptin todellinen vihollinen istuu nyt Gazassa eikä Israelissa, jota Egyptin kansa on pitänyt pahimpana vihollisenaan rauhan-sopimuksesta huolimatta.
Viha Israelia kohtaa on juurtunut syvälle Egyptin kansaan, eikä sitä helposti sieltä juurruteta pois, eivätkä Egyptin hallitukset ole edes aloittaneet sen poistamista.
Egyptin ja Israelin hallitusten välinen yhteistoiminta on perustunut tosiasioiden huomioimiseen, mitä Egyptin muslimioppineet eivät ole hyväksyneet.

HAMAS on odottanut Rafahin terminaalin avaamista, jonka kautta tavara-toimitukset Siinailta Gazaan ja henkilöliikenne Egyptiin ja ulkomaille on pääosin tapahtunut, mutta kauttakulun helpottamisen asemesta Al-Sisi on koventanut asennettaan yhteyksien valvomiseksi tuhoten lähes kaikki salakuljetustunnelit. Hän syyttää Hamasin sekaantuneen Egyptin hallituksen vastaisiin toimiin ja toimivan yhteistyössä Siinailla operoivan terrori-järjestön IS:n solujen kanssa, joita aiemmin kutsuttiin nimellä Ansar Beit al.Maqdis. Hamasin johtajiin kuuluva Mahmoiud al-Zahar varoittaa, että Egypti voi aloittaa sotatoimet Hamasia vastaan Gazassa, mikä ei ole mahdoton ajatus.  http://www.timesofisrael.com/el-sissi-leading-a-churchillian-fight-against-hamas-terror/, http://www.timesofisrael.com/egyptian-court-rules-hamas-a-terror-group/, http://www.timesofisrael.com/muslim-brotherhood-leaders-sentenced-to-life-in-prison/,

3.       Debkafile kertoo artikkelissaan, että Egypti kokoaa joukkoaan Libyan vastaiselle rajalleen IS:n tukikohdan lähelle Darnahissa. Onko liike tarkoitettu varoitukseksi vai onko al-Sisin tarkoituksena todella iskeä maajoukoillaan Libyan alueelle, on vielä arvailujen varassa. ISIS muodostaa vakavan uhan myös Egyptille, jolla ei ole varaa myönnytyksiin eikä halua neuvotteluihin, joilla vahvistettaisiin ja tunnustettaisiin ääri-islamin vakituinen läsnäolo Siinailla ja muualla Egyptissä.

EGYPTIN määrätietoiset päätökset ja toimet poikkeavat USA:n johtaman koaliittion toimista Irakissa ja Syyriassa, joissa tehdyt sadat ilmaiskut eivät ole pystyneet muuttamaan IS:n etenemistä ja asemiensa vahvistamista miehittämillään alueilla. Vain kurdien taistelu asuinalueittensa säilyttämiseksi ja jo menettämiensä kylien ja kaupunkien vapauttamiseksi ovat osoittaneet IS:n joukkojen haavoittuvuuden, joiden tehokkain ase on ollut pelon aiheuttaminen suorittamiensa epäinhimillisten teloitusten ja kidutusten avulla kaappaamiaan siviilejä vastaan.

USA:n tarkoituksen oli aloittaa ns. ”kevätoperaatío” IS:n joukkoja vastaan Mosulin kaupungin vapauttamiseksi, mutta se näyttää nyt siirtyvän. Operaation komentaja eläkeläiskenraali John Allen vastaili kongressin kyselytilaisuudessa 25.02., ettei hänellä ole sovittua päivämäärää, koska se voisi alkaa. Operaation suorittaisivati irakilaiset joukot ilman länsimaisia maajoukkoja länsimaisen ilmatuen suojassa.
Jihadi-Johnin henkilöllisyys on myös selviämässä. Hän lienee Kuwaitissa syntynyt Mohammed Emwazi, joka esiintyi IS:n levittämissä videoissa länsimaista tulleiden kaapattujen teloittajaksi ja pään katkaisijaksi. Englannin tiedustelu oli tietoinen miehestä, mutta ei mitenkään puuttunut asiaan.

Toisissa videoissa esitetään IS:n joukkojen tuhoavan muinaisia kuvapatsaita ja kulttirakennuksia sekä tunnettujen profeettojen hautakammioita, mitä he ovat systemaattisesti harjoittaneet sekä Irakissa että Syyriassa aiheuttaen korvaamatonta vahinkoa arkeologialle ja historian tutkimukselle, koska useimmat niistä muinaisine kirjoituksineen olivat vielä tutkimatta. Tätä voitaneen kutsua kulttuuribarbarismiksi.
Libyassa ISIS-joukkojen läheisin liittolainen on järjestö nimeltä Ansar al-Sharia Militia, joka syyskuussa 2012 poltti USA:n Benghazin konsulaatin surmaten USA:n lähettilään ja kolme muuta USA:n kansalaista. USA:n presidenttiehdokas ja silloinen ulkoministeri Hillary Clinton on joutunut kriitikkojen ristituleen siksi, ettei hän antanut lupaa avustusjoukoille mennä väliin. Hillaryn tunnetuin vastaväite oli: ”Mitä sillä enää on väliä, ne neljä amerikkalaista ovat kuolleet”.

LIBYAN militaristit ovat jakaneet Darnahin 50 000 asukkaan kaupungin keskenään, kertoo DF. Egypti käy jatkuvaa sotaa Siinain militaristeja vastaan Israelin salliessa al-Sisin lisätä joukkojensa määrää yli sen, mitä rauhansopimus sallii kuten myös ilmavoimiensa käyttöä ilmaiskuihin militaristien asemia vastaan. DF kertoo, että Egyptin suunnitelman mukaan sen armeijan hyökkäys Darnahiin tapahtuu laskuvarjo-jääkärien hyökkäyksellä rannikolle Libyan armeijan hyökätessä kaupungin miehittäjiä vastaan etelästä entisen Gaddafin kenraalin Khalifa Hifterin johdolla, joka etsii yhteyksiä myös Israelin armeijan edustajiin tavaten heitä Ammanissa. Tämä on osa arabimaiden - Saudi Arabia, Egypti, Jordania ja joittenkin Persianlahden arabimaitten ja Israelin - yhteisestä rintamasta IS:n joukkojen etenemisen pysäyttämiseksi. Asiasta on kertonut Saudi Arabian Al-Quds Al-Arabi uutistoimisto, jolla on tavallisesti luotettavat ja ajankohtaiset tiedot Lähi-Idästä. http://www.debka.com/article/24431/Egypt-goes-to-war-on-ISIS-masses-troops-against-Islamist-Libyan-stronghold-at-Darnah, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/191952#.VPLQnurPQzE

4.       USA:n presidentti Baruck Obama vakuuttaa, että hän estää veto-oikeudellaan senaatin laatiman lakiesityksen, joka antaisi kongressille oikeuden tutkia ja päättää minkä tahansa Iranin kanssa tehdyn Iranin ydinteollisuutta koskevan sopimuksen hyväksymisestä. Kongressilla on mahdollisuus tarvittavan edustajamäärän avulla ohittaa Obaman yritykset estää lain voimaan tuleminen.
Valkoisen Talon kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Bernadette Meehan toteaa Obaman päättäneen, ettei nyt ole aika kongressin hyväksyä uusia lakeja P5+1 maiden ja Iranin välisten ydinneuvottelujen ollessa kriittisessä vaiheessa. Alustava sopimus tulee saada kasaan maaliskuun 31. päivään mennessä, mutta lopullinen sopimus allekirjoitetaan joskus loppukesällä, kuten on suunniteltu.

Senaatin lakiesitys nimeltä Iranin ydinsopimuksen tarkastuslaki vaatii minkä tahansa Iranin ydinsuunnitelmaa koskevan sopimuksen esittämistä kongressille viisi päivää ennen sen lopullista hyväksymistä, lisäksi se vaatii, ettei vaatii, ettei Obamalla ole oikeuttaa estää tai siirtää Iranille asetettuja sanktioita 60 vuorokauden aikana sopimuksen hyväksymisestä.
Meehan toteaa lausunnossaan, että USA:n kongressin tulisi antaa neuvottelijoille kaikki heidän tarvitsemansa tuki eikä estää heidän toimintaansa.
Republikaanien kongressin jäsen senaattori Bob Corker toteaa kuivakiskoisesti, presidentti Obama näyttää kuvittelevan olevansa ainoa oikea henkilö edustamaan USA:n kansaa. Hän on yksi lakiesityksen laatijoista. http://www.reuters.com/article/2015/03/01/us-iran-nuclear-usa-obama-idUSKBN0LX11320150301
5.       UUTISOTSIKOITA
·         BILL C LINTONIN hallituksen entinen työministeri Robert Reich sanoi kriittisessä puheessaan lauantaina, että pääministeri Netanyahun päätös hyväksyä kongressin puheenjohtaja John Boehnerin kutsu puhua kongressin molemmille kamareille maaliskuun kolmantena päivänä aiheuttaa vakavan särön Israelin ja galutissa USA:ssa asuvien juutalaisten välille. Erityisen pahana hän näkee sen, että USA:n presidentti vastustaa puhetta, mikä on aiheuttanut USA:n korkeimman johdon joukkopaon Washingtonista. Varapresidentti John Biden sairastui – ehkä diplomaattisesti, ehkä siksi, ettei kestänyt Bibin aiotun puheen aiheuttamaa painetta. Toisten tietojen mukaan Obamaa informoitiin puheesta, vaikka Obaman edustaja väittää toista.  http://www.timesofisrael.com/former-us-secretary-netanyahu-speech-poisoning-ties/
·         Pääministeri Netanyahu kävi ennen astumistaan Washingtoniin lentävään koneensa Temppelivuoren Itkumuurilla hakemassa Korkeimman ohjausta ja suojelua matkalleen, mikä ei ole ilman vaaroja. Hänen Sara-vaimonsa lentää hänen tukenaan. Sara kertoi perjantain JP makasiinissa, että psykologin koulutus antaa hänelle tarvittavat eväät toimia miehensä uskottuna ja tukijana näillä matkoilla, kuten muutenkin vaikeitten koko kansaa koskevien päätösten vuoksi. Hän vakuuttaa, ettei hän pyri hallitsemaan miestään, vaan tarjoten hänelle olkapään ja sylin kestääkseen hänelle kohdistetun valtavan paineen. Hänen miehensä tarvitsee uskotun, jolle voi huoletta kertoa ongelmistaan pelkäämättä, että ne ovat huomenna koko kansan luettavissa. Netanyahu sanoi journalisteille ennen lähtöään edustavansa koko juutalaista kanssa eikä vain Israelia, vaikka monet etenkin USA:n juutalaiset kieltävät sen todeten, ettei ainakaan häntä. Bibin puhe USA:n kongressille tapahtuu sopivasti juuri ennen purimia ja keskellä useita merkkejä taivaalla, joilla uskotaan Israelin Pyhän ilmoittavan erään aikakautensa päättymisestä. Bibi palaa Israeliin ennen purim-juhlia. http://www.jpost.com/Israel-News/Netanyahu-boards-plane-for-Washington-I-go-as-an-emissary-of-the-entire-Jewish-people-392539
·         Zionistisen Unionin siionin nimen kaapannut johtajapari Herzog-Livni haluavat osoittaa Israelin arabeille arabimyönteisyytensä. He matkustivat Wadi Araan arabien asumaan Araran kaupunkiin. Lauantaina kymmenet Israelin arabit osoittivat mieltään heidän vierailuaan vastaan todeten, että ”heillä on verta käsissään eivätkä siksi ole tervetulleita heidän alueilleen”. Tämäkin osoittaa Israelin valtion outouden, ettei maan pääministeriehdokas – ja tuskin pääministerikään tai presidentti – uskalla vierailla maansa missä kaupungissa ja kylässä tahansa. Herzog-Livni johtaman puolueen arabiehdokkaat ovat kritisoineet sionismin ottamista nimeen, koska he eivät halua edustaa síonismia missään muodossa. Poliisi pidätti kuusi Israelin arabia väkivaltaisen mielenosoituksen johdosta Wadi Arassa. Mielenosoittajilla oli PA:n liput käsissään kutsuen Herzog-Livni unionia radikaalileiriksi todeten, ettei heillä ole mitään eroa Netanyahun edustamaan oikeistolaisuuteen. Ulkoministeri Avigdor Liberman kutsui heitä - ei vain unionin - vaan koko Israelin sionistiliikkeen vihollisiksi, joilla ei saa olla mitään oikeutta nauttia maan hyvinvoinnista. Hän haluaa karkottaa PA:n alueille tai ulkomaille kaikki sellaiset arabit maasta. http://www.jpost.com/Israel-Elections/Israeli-Arabs-in-Wadi-Ara-protest-Herzog-Livni-You-have-blood-on-your-hands-392487, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/191935#.VPLrqurPQzE,
·         Erään analogin mukaan Livni on kuin termiittikuningatar, jota työläiset syöttävät ja juottavat, mutta jota huolellisesti pidetään poissa julkisuudelta ja suojellaan ja varjellaan hyökkäyksiltä, mutta jonka ainoa velvollisuus on maata piilossa munien jatkuvasti uusia kannattajia edustamalleen ideologialle. Herzog toiminee siinä kamaripalvelijana.
·         Star Trek tähtinäyttelijä mr. Spok alias Leonark Nimoy kertoo pitkän ikänsä salaisuuden johtuneen omaksumastaan juutalaisten siunauksesta, jota kutsutaan vulcan-tervehdykseksi. Hän suosittelee sitä muillekin. Hän kuoli perjantaina 83-vuoden ikäisenä.  http://mashable.com/2015/02/28/nimoy-origin-of-vulcan-greeting/?utm_campaign=Feed%3A+Mashable+%28Mashable%29&utm_cid=Mash-Prod-RSS-Feedburner-All-Partial&utm_medium=feed&utm_source=feedburner&utm_source=taboola&utm_medium=referral, http://mashable.com/2015/02/27/leonard-nimoy-quotes/







 [G1]
 [G2]
 [G3]
 [G4]

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021