TORSTAI 30.10.14


TORSTAI 30.10.14
1. TÄNÄÄN TORSTAINA lokakuun viimeistä edellisenä päivänä voidaan todeta, että jännitys Israelin lähituntumassa kiristyy, osittain myös Israelin sisällä, mistä Jerusalemin itäosassa Menachem Begin keskuksen edessä eilen illalla tehty murhayritys tunnettua rabbia vastaan on osoituksena. Toinen osoitus siitä on median paljastama Obaman lähipiirin keskuudessa käyty ilkeämielinen keskustelu, jossa pääministeri Netanyahusta esitettiin halventavia määritelmiä ja adjektiiveja. Siitä enemmän myöhemmin, mutta se jättää ilkeän maun suuhun presidentti Obaman todellisesta päämäärästä Israelin suhteen.
Puolustusministeri Moshe Yaalon sai osan tästä viimeisen Washingtonin vierailunsa aikana, jolloin hän ei saanut audienssia ulkoministeri John Kerryn eikä varapresidentti Joe Bidenin luona. Yaalon sai lämpimän vastaanoton ja syleilyn puolustusministeri Chuck Hagelin taholta, mutta se ei korvannut Valkoisen Talon hänelle osoittamaa hyljeksintää. Pieni lohtu oli se, että Pentagon lupaa toimittaa Israelille toiset 19 F-35 konetta sitten, kun ne lopulta valmistuvat. Niiden hinta on myös noussut kaiken aikaa, mutta Israel voi käyttää niiden maksuihin osan USA:n myöntämästä 3 miljardin vuosiavustuksesta.
Turvallisuusmiehet alkavat olla huolissaan Hizbullahin terrorijärjestön kaivamista hyökkäystunneleista Libanonista Israelin puolelle. IDF:n johtajat ovat rauhoitelleet, ettei heillä ole todisteita niiden kaivamisesta, mutta myös Gazasta Israelin puolelle kaivettujen tunnelien määrä ja pitkälle huoliteltu kunto ja varustelu yllättivät IDF:n johtajat. Hizbullah on kuitenkin tunnelien tekijänä paljon pitemmällä kuin Hamas, se käytti niitä tehokkaasti Libanonin toisen sodan aikana, ja on varmaan hionut kaivamismenetelmiä ja tunnelien käyttöä valmistautuessaan seuraavaan sotaan Israelia vastaan, mitä se pitää lähes väistämättömänä vain odotellessaan otollista tilaisuutta. Taistelut Syyriassa ja osin Libanonissa Al-Nusran ja ISIS joukkoja vastaan Bashar Assadin armeijan tukena ovat siirtäneet muita intressejä, mutta eivät poistaneet niitä.
2. Tunnettu Jerusalemilainen rabbi Yehudah Glick oli poistumassa keskiviikkoiltana Menachem Begin keskuksessa pidetystä Temppelivuoren asemaa käsittelevästä konferenssista, kun rakennuksen ulkopuolella moottoripyörällä ajanut kypäräpäinen mies lähestyi häntä sanoen arabimurteellisella heprealla: ”Sinä olet tehnyt minut vihaiseksi”. Mies ampui kolme laukausta suoraan kohti Glickiä paeten sitten paikalta moottoripyörällään. Poliisi aloitti välittömästi toimet miehen löytämiseksi. Tuntuu oudolta, ettei paikalla ollut poliisivartijoita, kun ottaa huomioon jännittyneen tilanteen Jerusalemin itäosissa. Glick on saanut tappouhkauksia aiemminkin, joten voi sanoa ke. Miri Regevin tapaan, että ”kirjoitus oli jo seinällä”. Rabbi Glickin tila on vakaa mutta hengenvaarallinen, kerrotaan Shaare Tzedek lääkintäkeskuksesta, jonne hänet kiidätettiin.  
Rabbi Glick on toiminut aktiivisesti Temppelivuoren Uskollisten järjestössä, jonka päämääränä on ”Temppelivuoren vapauttaminen islamin miehityksestä”. Kansanedustajat, joista Naftali Bennett on äänekkäin, ovat vaatineet Israelin itsenäisyyden palauttamista Temppelivuorelle, minkä se on menettänyt luovutettuaan Vuoren hallinnon islamin säätiölle wagfille, joka käyttäytyy omistajan tavoin polkien Israelin valtion ja Jerusalemin kaupungin lakeja ja järjestyssääntöjä. Kansanedustajat vaativat tekoja eikä vain julkilausuntoja pääkaupungin turvallisuuden kohentamiseksi.
Naftali Bennett pitää rabbin murhayritystä punaisena linjana, joka on nyt ylitetty. Juutalainen Koti puolueen toinen kansanedustaja ministeri Uri Ariel toteaa lausunnossaan, että rabbiin ammutut kuulat oli osoitettu jokaiselle Temppelivuorelle nousseelle juutalaiselle. Hän esitti vaatimuksen Ayelet Shakedin tavoin, että Temppelivuori on avattava juutalaisille palvojille kokonaisuudessaan. TV-kakkosen mukaan rabbi Glick oli esittänyt poliisille ainakin viisi kertaa, että hänen henkeään uhataan. Poliisi sanoo, ettei se ole saanut ensimmäistäkään valitusta, mikä voi olla osoituksena poliisin tarkoituksen mukaisuudesta olla sekaantumatta asioihin, joista ei ole selvää näyttöä. Neljäs Juutalainen Koti-puolueen kansanedustaja Eli Ben Dahan julkaisi myöhään keskiviikkoiltana FB-sivullaan otoksen kuvaruudusta, jossa esitetään risti Glickin kuvan yli varustettuna huonolla heprean kielisellä tekstillä ”kuolema sinulle pian”.
Konferenssissa mukana ollut Moshe Feiglin (Likud) sanoi murhayritystä kauheaksi, mutta että sitä voitiin odottaa. ”Yehuda Glickiä uhattiin toistamiseen. Oli poliisin epäonnistuminen, ettei se asettanut hänelle poliisivartiota”. Feiglin kertoi FB-sivullaan, että ministeri Yitzhak Aharonovichin tapa kostaa arabien väkivalta rajoittamalla juutalaisten oikeuksia etenkin Temppelivuorella rohkaisee arabeja entistä avoimempaan väkivaltaan aiheuttaen lopulta murhayrityksen. Poliisi ilmoitti sulkevansa Temppelivuoren toistaiseksi kaikilta, sekä juutalaisilta että muslimeilta, kunnes toisin määrätään. Feiglin ilmoitti välittömästi, että hän nousee Vuorelle omaksumansa käytännön mukaan tänä kuukauden päivänä kehottaen muitakin seuraamaan hänen esimerkkiään.  http://www.timesofisrael.com/right-wing-lawmakers-call-on-netanyahu-to-act-after-jerusalem-attack/
Jerusalemin poliisit yhdessä Shin Betin agenttien ja Swat-turvallisuusmiesten kanssa menivät aikaisin torstaiaamuna Abu Tor lähiöön Jerusalemin itäosassa pidättääkseen Islamic Jihadin jäsenen epäillen hänen osallistuneen murhayritykseen. Mies kuitenkin aloitti tulituksen turvallisuusmiehiä vastaan, jotka vastasivat tuleen surmaten hänet. Poliisi lupaa lisätietoja tutkimusten edistyessä, mutta pitää mahdollisena, että surmansa saanut mies oli murhayrityksen tekijä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186790#.VFHUOENsO-o, http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Report-Suspect-in-right-wing-activist-Yehuda-Glicks-shooting-killed-by-police-380238
3. IDF:n pohjoisen lohkon toisiin tehtäviin siirtyvä komentaja kenraalimajuri Yair Golan varoittaa, etteivät israelilaiset voi odottaa samankaltaista suojaa pohjoisen rajan takaa tulevaa rakettien ja ohjusten uhkaa vastaan, kuin mitä se sai Gazasta ammutuista raketeista. Hän selitti, että jo pelkästään Hizbullahin rakettien ja ohjusten määrä, jonka arvioidaan ylittävän 100 000, aiheuttaa Israelille paljon suuremman vaaran kuin Hamas ja Islamic Jihad konsanaan. Mitkään torjuntatoimet eivät pysty eliminoimaan koko määrää.
Kenraalimajuri Golan toteaa, että tuon uhkan poistamiseksi Israelin tulee tehdä paljon päättäväisempiä toimia ja käyttää paljon suurempaa voimaa kuin Gazan sodassa. Hän sanoo, ettei hänellä ole todisteita Hizbullahin kaivamista tunneleista rajan ali Israeliin, mutta huomioiden, miten se hyödynsi niitä toisen Libanonin sodan aikana, voimme lähteä työhypoteesista, että se on kaivanut niitä, ja että meidän tulee löytää ja tuhota ne. Hän sanoi kuitenkin, että tunnelien aiheuttamaa uhkaa liioitellaan. ”IDF:llä on uudet, järjelliset välineet hyökkäystunneleita vastaan”, hän vakuuttaa.
IDF:n upseerit käyvät eräänlaista juupas eipäs sanailua Hizbullahin kaivamien tunnelien tiimoilta toisten kieltäen niiden olemassaolon, toisten myöntäessä, että koska se on kaivanut kattavan tunneliverkoston Etelä Libanoniin ja toimii asiantuntijana Hamasin tunneleita rakennettaessa, on järjellistä kuvitella, että niitä on kaivettu Libanonista Israelin puolelle.   
4. USA:n presidentti Obaman lähipiirin keskusteluissa käytettiin pääministeri Benyamin Netanyahusta termejä, joita ei odottaisi lännen johtavan valtion hallituksen jäsenten ja virkailijoiden käyttävän edes pahimmista vihollisistaankaan, saati sitten luotettavimman maan pääministeristä, olkoonkin, että ne lausuttiin ilmeisesti vapaan keskustelun aikana. Obaman onnettomuudeksi ne vuosivat ”korkean viranomaisen” kautta Atlanticin journalisti Jeffrey Goldbergille, joka oli enemmän kuin innokas julkaisemaan niitä.
Goldberg mainitsi virkailijan käyttäneen Netanyahusta nimityksiä kuten uppiniskainen, likinäköinen, taantumuksellinen, tylsämielinen, kerskaileva, öykkäri ja karkea – huomioiden käännösvaikeudet – sekä juutalaisvaltiota tarkoittaen - kanankakka, jolle ei löydetä heprealaista vastinetta. Jerusalem Postin artikkelissa kiinnitetään huomio siihen, etteivät halventavat nimitykset kohdistuneet vain Netanyahun tai Israelin harjoittamaan politiikkaan, vaan niissä hyökättiin suoraan hänen henkilöään, persoonaansa, vastaan, kiroten hänet.
JP:n artikkelissa todetaan, etteivät USA:n presidentit ole aina nauttineet Israelin kansan luottamusta eivätkä sen presidentit ole aina toimineet Israelin etujen hyväksi, mutta yhteistoiminta on jatkunut ja julkinen kielenkäyttö on liikkunut tiukoissa diplomatian rajoissa. Tämä yllättävä poikkeus ylittää Goldbergin artikkelissa kaikki kohtuuden rajat ja panee epäilemään – kuten useissa artikkeleissa vihjataan – ohjeet keskustelun vuotamiseksi Goldbergille, jolla on luotettavat suhteet Obaman hallitukseen, annettiin korkeimmalta taholta. Kysymys herääkin, miksi juuri tällä hetkellä, kun Iranin kanssa solmittava ydin-suunnitelma sopimus on kriittisessä vaiheessa, ja USA:n välivaalit ovat muutaman päivän päästä? Miten tällä halutaan vaikuttaa sopimuksen syntyyn?
Artikkelissa mainittu määre Netanyahusta pelkurina, joka ei uskaltanut iskeä Iraniin uhkauksistaan huolimatta 2- 3 vuotta sitten, jolloin se oli mahdollista, mutta ei enää, voi olla tarkoitettu juuri P5+1 maiden ja Iranin välisen sopimuksen siivittämiseksi. Toisaalta USA:n demokraatit ovat ennusteiden mukaan vaikeuksissa välivaaleissa, joten luulisi juutalais-äänestäjien äänten olevan tärkeitä, mikä voi vaarantua tämän johdosta.
JP:n artikkelissa päädytään siihen ilmiselvään näkemykseen, ettei tyhmyys ole Israelin hallituksen yksinoikeus, muutkin syyllistyvät siihen. Obaman hallitus sanoo vaimeasti, ettei Goldbergin artikkelin esittämä kritiikki edusta sen mielipiteitä, mutta ei tuomitse sitä. Tämä vahvistaa epäilyksiä, ettei Israel voi enää luottaa USA:n käyttävän veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvoston kokouksissa Israelin hyväksi. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Chickenshit-gate-380234, http://www.wnd.com/2014/10/gop-leaders-fire-back-at-obamas-chickensh-t-aide/
5. UUTISOTSIKOITA
·        Ruotsin Israelin lähetystön virkailijat vakuuttivat aiemmin, ettei Ruotsin antama tuki Palestiinan valtion perustamiseksi tarkoita suoraa tunnustamista, vaan vasta onnistuneitten neuvottelujen tuloksena. Nyt Ruotsin keskusta-vasemmisto-hallituksen ulkoministeri Margot Wallstrom sanoo, että Ruotsin hallitus tulee torstaina virallisesti tunnustamaan Palestiinan valtion, ensimmäisenä EU-maana. Ulkoministeri ennustaa tunnustamisen tuovan paremman tulevaisuuden alueen maille todeten, että tunnustaminen olisi pitänyt tapahtua aiemmin. Päätös tullee aiheuttamaan diplomaattisen kriisin Israelin ja Ruotsin välille. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4586086,00.html
·        Poliisi on pyörtänyt aiemman päätöksensä ja antaa nyt muslimeille luvan nousta Temppelivuorelle, mutta ei juutalaisten eikä turistien. Uutiset eivät vielä kerro, pääseekö Moshe Feiglin kansanedustajan oikeuteensa vedoten Vuorelle, kuten hän sanoo haluavansa, kuten on tehnyt vuosikaudet tänä kuukaudenpäivänä.
·        Islamic Jihad sanoo syyllistyneensä rabbi Yehudah Glickin murhayritykseen kostoksi siitä, mitä tapahtuu Temppelivuorella. Väkivalta Jerusalemissa on noussut heinäkuun 200:sta viiteentuhanteen. Hamasin Mahmoud Zahar puhuu avoimesti kolmannen intafadan alkamisesta ja kehottaa Fatahia liittymään siihen virallisesti. Abbas on jo omasta puolestaan kehottanut PA:n arabeja hyökkäyksiin israelilaisia vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186794#.VFH5iENsO-o
·        Puolustusministeri Moshe Yaalon syyttää, että PA:n puheenjohtaja Abbas on kiihotuspuheillaan syyllinen rabbi Glickin murhayritykseen. ”Kun Abbas esittää valheita ja vihaa israelilaisten oikeutta vastaan harjoittaa uskontonsa vaatimia rituaaleja ja rukouksia missä vain omassa maassaan, hän kiihottaa PA:n arabeja väkivaltaan, mistä keskiviikkoillan murhayritys on viimeisin todiste”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186799#.VFH64UNsO-o
·        Arabit tanssivat Jerusalemin kaduilla jaellen ohikulkeville makeisia ja leivonnaisia siitä ilosta, että yksi arabi lähes onnistui murhaamaan yhden juutalaisen rabbin. He pyytävät Allahin siunausta murhaajalle tai hänen perheelleen, ja Abbas varmaan esittää ylitsevuotavan kiitospuheen ”rohkealle marttyyrille, joka uskalsi nousta Israelin miehityspolitiikkaa ja pyhien paikkojen saastuttajia vastaan”. Samalla Abbas ilmoittanee luovuttavansa suuren bonuksen lännen lahjavaroista terroristin omaisille syyllistäen täten länsimaat terrorismin tukemiseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186792#.VFH8TUNsO-o
·        Israel harkitsee soveltavansa työlakeja Juudeassa ja Samariassa koskien niitä työntekijöitä, jotka työskentelevät israelilaisten omistamissa laitoksissa. Yaalon ilmoittaa, ettei päätöstä arabien oikeudesta käyttää Israelin busseja ole tehty. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186793#.VFICe0NsO-o
Säätilat tänään. Jerusalem 11 -20;Tiberias 17 -26; Suolameri 20 -30; Eilat 18 -31 +C-astetta. Sateita luvataan täksi ja ainakin kahdeksi seuraavaksi päiväksi koko maassa.
Seuraava raportti ilmestyy sunnuntaina, ja erään toiveen mukaan sitä seuraavat raportit keskiviikkona ja perjantaina, ellei mitään mullistavaa tapahdu.




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019