TORSTAI 21.08.14


TORSTAI 21.08.14
1. ISRAELIN ja Hamasin välisessä konfliktissa, jolle on vaikea keksiä oikeaa nimeä, koska IDF kutsuu sitä operaatioksi, toiset sodaksi, panokset kovenevat pikku hiljaa. Pääministeri Netanyahu ei kuitenkaan jostain syystä, jonka todellisia perusteita hän ei ole paljastanut, ole halunnut aloittaa todellista sotaa Gazan kaistalla lopettaakseen rakettien ampumisen lopullisesti. Ehkä hän tietää jotain, josta kansalle ei ole kerrottu mitään, kuten kolmannen osapuolen liittyminen sotaan? Tämän johdosta konflikti on ajautumassa asema- tai näännytyssodaksi, jossa iskuja vaihdetaan puolin ja toisin, eli kuten hallituksen edustaja toteaa: He ampuvat, me ammumme, joten Hamas määrää tahdin kuten häntä heiluttaa koiraa.
IAF:n tekemä ilmaisku Hamasin sotilassiiven johtajahahmoa Mohammd Deifiä vastaan oli yksi tilannetta kiihottava tekijä. IAF ampui viisi Bunker Buster pommia Deifin 3-kerroksiseen kotitaloon tuhoten sen täysin. Iskussa saivat surmansa Deifin vaimo ja 2-vuotias poika, toisen tiedon mukaan tytär, ja joku kolmas henkilö, mutta Hamasin johto väittää, että Deif itse pelastui. Hamas kuitenkin julkisti tulikivenkatkuisia uhkauksia kostaa tämä häpeällinen isku Israelille verisesti.
FOX-news julkisti korkealta palestiinalaisjohtajalta saamaansa vakuutukseen perustuen uutisen, jonka mukaan Deif sai surmansa ilmaiskussa, joka surmasi myös hänen vaimonsa ja poikansa. Hamasin tiedottaja Sami Abu Zuhri vakuuttaa, että Deif on elossa ja voi hyvin vältettyään teloitusyrityksen. ”Miehittäjä tulee maksamaan rikoksistaan Palestiinan kansaa vastaan”, hän uhkasi. ”Gazan äärilaidan asukkaat palavat koteihinsa vain komentaja Mohammed Deifin päätöksellä ja Israelin vakuutuksella lopettaa hyökkäys ja poistaa saarto”. Toinen Hamasin edustaja vakuutti samoin, että 49-vuotias Abu Khaled (Deif) vältti teloituksen jo neljännen kerran. Deif on osallistunut useisiin hyökkäyksiin israelilaisia vastaan ja useisiin sieppauksiin, mm. Nachshon Wachsmanin. Viime aikoina hän oli keskeinen henkilö tunnelisodankäynnin suunnittelemisessa ja toteuttamisessa.
Israel pitää kiinni alkuperäisestä väitteestään, että Deif sai surmansa ilmaiskussa. ”Ilmaiskua ei olisi suoritettu, ellei olisi ollut varmuutta, että hän oli kotonaan iskun tapahtuessa”.
Netanyahu sanoo, että Hamasin johtajat ovat armeijan laillisia iskukohteita. ”Operaatio Protective Edge ei ole loppunut - ei hetkeksikään, sillä tämä on jatkuva kampanja. Hamas on osa laajempaa terroriryhmittymää, jota vastaan Israel on taistellut useita vuosia, kuten Hizbullah, Al-Qaida ja Islamic Jihad. Äskettäin tuohon verkostoon liittyi Islamin Valtio”. Hän vakuutti, ettei Israel ole luopunut tavoitteestaan kaataa Hamasin hallinto ja sen johtajisto. ”Israelin kansalaiset nukkuvat rauhassa öisin vasta sitten, kun heidän ja heidän lastensa ei tarvitse juosta suojatilaan (päivällä ja yöllä)”.
HAMASIN johto julkaisi eilen illalla uhkauksen kansainvälisille lentoyhtiöille, ettei Ben Gurionin lentokenttä ole turvallinen matkustajaliikenteelle torstaiaamusta klo 6.00 lähtien. Toiseksi se yritti eilen osua raketeillaan Israelin kaasulauttaan Välimerellä, mutta yritys epäonnistui. Nämä ovat selviä sotilaallisia hyökkäyksiä Israelin taloutta vastaan, jotka onnistuessaan voivat pahoin järkyttää maan sisäpolitiikkaa, turismia sekä vienti-ja tuontiteollisuutta. Siksi on aiheellista kysyä taas kerran, miksi Israel vie sähköä ja öljyä Gazaan, vaikka maat ovat keskenään sotatilassa, eikä Hamas ole maksanut niistä mitään moneen vuoteen velan noustessa miljardeihin NIS? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/184248#.U_V3ZENsO-o, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4560609,00.html, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4561087,00.html
2. KESKIVIIKKOPÄIVÄ oli ennätysvilkas rakettitulituksen suhteen, sillä IDF:n laskujen mukaan Gazasta ammuttiin 168 rakettia Israelin siviilikohteita vastaan, mihin IAF vastasin iskemällä sataan kohteeseen Gazan kaistalla. Tuhansia Gazan arabeja osallistui Mohammed Deifin ja hänen lapsensa hautajaisiin Jabaliyan pakolaisleirissä huudelleen iskulauseitaan: ”Kassam, pommita Tel Avivia”. Surmatun naisen äiti toivoi, että hänellä olisi sata tytärtä tarjota Deifin vaimoksi. Maskeerattu Hamasin tiedottaja Abu Obeida ilmoitti puheessaan Hamasin Al-Aksa TV-lähetyksessä, että epäsuorat neuvottelut Israelin kanssa Kairossa ovat päättyneet, ja Hamasin delegaatio on komennettu palaamaan kotiin eikä palaa takaisin Kairoon. Hän totesi, etteivät keskustelut tältä pohjalta koskaan tuo tuloksia todeten, että vihollinen menetti kultaisen tilaisuuden rajoitettuun tulitaukoon, mistä se maksaa kalliisti. Obeida esitti Hamasin uhkauksen, ettei Ben Gurionin lentokenttä ole turvallinen 06.00 lähtien torstaina.
IRON DOME ohjustentorjuntajärjestelmä on ollut ahkerassa käytössä, sillä 140:stä keskiviikon aikana ammutusta raketista se torjui 22. Tässä yhteydessä on syytä mainita tosiasia uhrilukuja kertoessa, ettei niissä huomioida potentiaalista uhrilukua, ellei torjuntajärjestelmä toimisi. Erään laskelman mukaan, jos oletetaan, että onnistunut raketti-isku kaupungin keskustaan surmaisi 10 ihmistä ja haavoittaisi 50, nuo 22 rakettia olivat surmanneet 220 ja haavoittaneet 1 100 ihmistä. Iron Dome on eliminoinut yli 500 rakettia, jotka olivat matkalla kaupunkien keskustaan. Niiden aiheuttama uhriluku olisi 5000 surmansa saanutta ja 250 000 haavoittunutta. Laskelma on karkea ja hypoteettinen, mutta antanee viitteitä siitä, mikä tilanne voisi olla ilman Iron Dome järjestelmää, ja tasapainottaa maailmalle levitettyjä vääristeltyjä lukuja surmansa saaneista Gazan arabeista.  
ISRAELIN viranomaiset vakuuttavat, että huolimatta Hamasin uhkauksista toiminta Ben Gurionin lentokentällä toimii normaalisti. Israel Airport hallinto (IAA) julkisti lausunnon, jossa se vakuuttaa, että ”toiminta jatkuu normaalisti, kunnes toisin päätetään”. Ainoa muutos rutiiniin oli se, että lähdöt terminaalista 1 siirrettiin terminaaliin 3. Muutokset eivät koske maansisäistä lentoliikennettä. Torstain vastainen yö sujui suhteellisen rauhallisesti. IAF iski 20 kohteeseen yön aikana ja 120 kohteeseen edellisen 24 tunnin aikana. Arabilähteen mukaan 4 arabia kuoli ja useita haavoittui Rafahin lähelle tehdyssä ilmaiskussa nostaen keskiviikon uhrien määrän kuuteen. PA:n median mukaan tiistaista lähtien 27 Gazan arabia on saanut surmansa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Amid-unrest-its-business-as-usual-for-Israels-airport-371747
3. Tänään on operaation Protective Edge 45. päivä. Kairon neuvottelut pitkäaikaisesta tulitauosta päättyivät ilmeisesti Qatarin vaatimuksista tuloksettomina, eikä jatkosta ole varmuutta. YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon vaatii neuvottelijoita jatkamaan, mutta kuka häntä kuuntelee.
USA:n ulkoministeri John Kerry on uudelleen aktivoitumassa, hän keskustelee Qatarin ja Egyptin kanssa neuvottelujen jatkamisesta ehkä uudelta pohjalta. Hän suunnittelee matkaa Israeliin ensiviikon aikana. USA:n johtoa kauhistuttaa IS-joukkojen videoima tilanne, jossa USA:n journalistilta James Foleylta viilletään pää poikki tiistaina Syyriassa. Heillä on toinen amerikkalainen journalisti, jota uhkaa sama kohtalo, jos USA jatkaa IS-joukkojen asemien pommituksia, kuten he uhkaavat. Heidän pelastus-yrityksensä epäonnistui pelastusretkueen mentyä väärään paikkaan. 
SHIN BET vahvistaa IAF:n iskeneen Deifin lisäksi kahta muuta korkeaa Hamas-johtajaa vastaan. Heidän nimensä ovat Raed al-Attar, joka oli Gilad Shalitin sieppauksen taustahenkilöitä, sekä Mohammed Abu Shamaleh. Iskut tehtiin tarkkojen tiedustelujen ja havaintojen perusteella. Myös neljäs korkea Hamas-johtaja on saanut surmansa torstaiaamuna Rafahiin tehdyssä ilmaiskuissa, hän on Mohammed Barhoum. Hamasin poliisin mukaan kuusi muuta arabia sai surmansa Rafahin ilmaiskussa, mutta useita on vielä raunioiden alla. Tiedot kertovat, että Hamasin aktiiviset johtajat alkavat hälyttävästi harventua, eikä tiukassa komentojärjestelmässä toimivalla järjestöllä ole henkilöitä heidän tilalleen.
JORDANIAN kuninkaallinen lentoyhtiö peruutti torstaiaamun lentonsa Israeliin Hamasin antaman uhkauksen vuoksi. Yhtiön ilmoituksen mukaan se päätti jatkaa lentojaan tällä viikolla, mutta joutui heti peruuttamaan lennot Israeliin kuukauden ajaksi. Hamas ei ole ampunut raketteja Ben Gurionille, vaikka se on tähtäillyt Tel Avivia jo pitkään. Iron Dome on eliminoinut yritykset.
ENGLANTI sanoo seuraavansa tarkoin tilannetta Gazan kaistalla, mutta ei katsonut vielä aiheelliseksi peruuttaa asetoimituksiaan Israeliin. Jos taistelut kiihtyvät, Englanti voi keskeyttää toimitukset.
Kanadan suurimman oppositiopuolueen jäsen Sana Hassainia (ilmeisesti muslimi) päätti erota New Democratic puolueesta, koska hän ei voinut sietää puolueen puheenjohtajan Thomas Mulcairin Israelille myönteistä politiikkaa. Hän vääntää puheenjohtajan tuen muotoon: ”Israelilla on oikeus puolustaa itseään kansaa vastaan, joka on täysin voimaton”. Hän jää parlamenttiin itsenäisenä. http://www.timesofisrael.com/day-45-heavy-rocket-fire-on-south-as-israel-hits-gaza-pm-slams-rival-ministers/
4. UUTISOTSIKOITA
·        Yksi Assyrian karkottaman 10 heimon Bnei Menasse jäsenet ovat muuttamassa Israeliin muutamia kymmeniä tai satoja kerrallaan, vaikka rabbinaatti vaatii, että heidän tulee kääntyä, ennen kuin heidät voidaan halachan mukaan hyväksyä juutalaisiksi. Heidät karkotettiin maastaan yli 3000 vuotta sitten, ja vaellettuaan pitkän ja vaarallisen matkan tuntemattomissa olosuhteissa he lopulta päätyivät Intiaan. Paljon on pitkän ajan kuluessa ilman yhteyksiä muihin juutalaisiin karissut pois heidän Jumalan palveluselämästään ja muodoistaan, mutta joitakin selviä reliikkejä on edelleen havaittavissa. Vaikka monet Bnei Menashen jäsenet ovat haaveilleet muutosta Israeliin, byrokratia muiden vaikeuksien ohella ovat siirtäneet haaveen toteutumista. Eivät Israelin olosuhteet ole monellekaan merkinneet siirtymistä onnelaan jo pelkästään kielivaikeuksien, tapojen ja perinteiden erilaisuuden vuoksi, mutta vahva usko ja luottamus muuttopäätöksensä oikeutuksesta ovat kantaneet heitä vaikeuksien yli. Tänä vuonna heitä on saapunut 400, ja monta sataa odottaa vuoroaan. Järjestelyistä vastaa Shavei Israel ja sen johtaja Michael Freund. Israeliin saapuneiden kasvoilla nähdään syvä ilo ja odotuksen täyttyminen, ja lasten hilpeän iloiset huudot ja äänet kertovat uudesta sukupolvesta, joka on valmistumassa vastuuseen maan tulevaisuudesta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4561352,00.html
·        IDF:n komentaja Benny Gantz sanoi muutaman päivän operaatio Protecrive Edge alkamisen jälkeen, että Gazan kansa teki virheen aloittaessaan sodan Israelia vastaan, ja että armeija on valmistunut maahyökkäykseen Gazan kaistalle. Armeija oli valmis, mutta hallitus ei. Tilanne on edelleen lähes sama sillä erotuksella, että joukot kävivät tuhoamassa 32 tunnelia, mutta palautettiin sitten takaisin omalle puolelle turva-aitaa. Puhuessaan laskuvarjojääkärien koulutuskeskuksessa hän totesi, että Gazan arabit tekivät suuren virheen aloittaessaan sodan meitä vastaan, ja nyt – ainakin jotkut – alkavat tunnustaa tämän. Hän kehui armeijan tiedustelua, ilmavoimia sekä armeijan mahtia ja kykyä tehdä paljon enemmän, kuin mitä on tehty, heillä on useita kohteita, jotka tulisi hoitaa. Hän lupasi, että armeija tulee kiihdyttämään operaatioitaan, mikä tulee ajamaan Gazan kaistan tuhoon. Hän esitti vaihto-ehdot Hamasille: Joko suostuminen tilanteen rauhoittamiseen tai luisuminen kohti turvallisuus-katastrofia IDF:n voimistamien toimien vuoksi. Hän kiisti syytökset puutteellisesta tiedustelusta todeten: Ilmaiskut ovat erinomaisia ja tiedustelumme on hyvä. Puolustusjärjestelmämme on aktivoitu koko maassa ja toimii odotusten mukaan. Me käymme läpi integroituja hyökkäysponnisteluja, ja paljon on vielä hyökkäyskohteita jäljellä. http://www.jerusalemonline.com/news/politics-and-military/military/gantz-gaza-is-sinking-toward-disaster-we-are-waiting-for-a-government-decision-6409?utm_source=outbrain&utm_medium=cpc&utm_campaign=videocampaign2014
·        Hamas on ensimmäistä kertaa julkisesti tunnustanut kolmen juutalaisnuoren, Baftali Fraenkel, Gil-Ad Shaer ja Eyal Yiftah, sieppauksen ja murhan. Hamasin virkailija Salah al-Aruri ylistää izza din al-Qassam prikaatin jäsenten sankarillista toimintaa nuorten sieppaamiseksi kesäkuussa lähellä Hebronia. Hän puhui islamsaarnaajille tarkoitetussa tilaisuudessa Turkissa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/In-first-Hamas-official-takes-credit-for-kidnap-and-murder-of-Israeli-teens-371703
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 22 -33; Tiberias 28 -40; Suolameri 32 -42; Eilat 30 -43 +C-astetta. Aurinkoinen hellesää jatkunee lähipäivien aikana; Kinneretin pinta laski 2 sm päivässä.



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021