TIISTAI 31.12.13


TIISTAI 31.12.13
,1. VUODEN 2013 viimeisenä päivänä Israelin taivas on harmaa ja sateinen ennusteen mukaan koko maassa, mutta sateiden ennustetaan vähenevän ja lämpötilan nousevan parin asteen verran huomisesta alkaen. Tänään lämpötila on Jerusalemissa 6 -11 +C-astetta, Tiberiassa 11 -18, Suolamerellä 12 -22 ja Eilatissa 12 -22 +C-astetta, ja kuten edellä mainittiin, sateiden mahdollisuus on koko maassa, myös Suolamerellä ja Eilatissa. Israelissa juhlitaan uutta vuotta yleensä paukkupanosten ja rakettien voimalla, mutta koska tämä vuodenvaihde ei ole juutalaisen ajanlaskun mukainen, voisi odottaa hillitympää juhlintaa. Tilanne maassa on suhteellisen rauhallinen, jos ei huomioida rannikkoseudun mafiasukujen keskinäisiä kahakoita, joissa käytetään pieniä autopommeja ja tuliaseita, tai haredi-kansan ja muun kansanosan välistä välien selvittelyä, yleensä mielenosoituksin ja lausunnoin. PA:n arabien terrorismi osoittaa heräämisen merkkejä, mutta IDF ja Shin Bet ovat ajan tasalla.
B´TZ ELEM kertoo JP:n julkaiseman vuoden 2013 raportin mukaan, että "IDF:n väkivalta palestiinalaisia vastaan laski 89 % Gazassa, mutta nousi Länsirannalla lähes 238 %", kuten Tovah Lazaroff kertoo artikkelissaan. Luvut lienevät oikean suuntaisia, mutta raportista saa oudon kuvan, että IDF harjoitti määrätietoista ja provosoimatonta väkivaltaa palestiinalaisia vastaan vuoden 2013 aikana. Raportin mukaan 27 PA:n arabia kuoli 21 tilanteessa turvallisuusmiesten luodeista, IDF surmasi heistä 8. Raportissa väitetään, ettei IDF:n sotilaita oltu vedetty vastuuseen toimista, jotka sotivat uusia tiukkoja ohjeita vastaan. PA:n arabit surmasivat kolme Israelilaista siviiliä vuoden 2013 aikana, 2 Juudean ja Samarian ja yhden Gazan alueilla; edellisvuonna 4 rakettitulella; sekä 3 turvallisuusjoukkojen jäsentä. Useimmat PA:n arabit saivat surmansa väkivaltaisten mielenosoitusten ja kivien heittelyn yhteydessä turvallisuusjoukkojen ja IDF:n pyrkiessä hajottamaan mellakoivat arabijoukot. http://www.jpost.com/National-News/BTselem-IDF-violence-against-Palestinians-down-in-Gaza-but-up-in-West-Bank-336622
2. NETANYAHUN lupaamat 26 terroristia vapautettiin viime yön aikana Kerryn kanssa tehdyn sopimuksen mukaan, kolmas 104 terroristin määrästä, millä keskustelut Livnin ja Erekatin välillä saatiin jatkumaan yli 4 vuoden tauon jälkeen. 18 murhamiestä vapautettiin Ramallahiin, viisi Itä-Jerusalemiin ja 3 Gazaan. PA vaatii, että viimeisen 26 terroristin lisäksi Netanyahun täytyy vapauttaa kuusi tuomioitaan kärsivää Israelin arabia, minkä pääministeri torjuu suoralta kädeltä. Abbas oli järjestänyt Ramallahissa näyttävät bileet vapautettujen terroristien ja murhamiesten kunniaksi. TV-kuvien mukaan kaupungin asukkaat valmistautuivat tilaisuutta varten keittäen soppaa ja muuta purtavaa odotellessaan yön kylmyydessä arabien idoleikseen nostamia terroristeja, lasten ja naisten murhaajia.
Korkeimman oikeuden kolmesta tuomarista kaksi, oikeuden presidentti Asher D Grumis ja Zwi Zilberthal, äänestivät vapauttamista vastaan tehtyjä protesteja vastaan, mutta Elyakim Rubinstein äänesti Jerusalemiin vapautettavia terroristeja vastaan todeten, ettei asiaa käsitellyt ministerivaliokunta ollut huomioinut kaikkia asiaan liittyviä seurauksia, mitä heidän vapauttamisensa Jerusalemin itäosaan aiheuttaisi. Netanyahu puolusteli omaa päätöstään todeten, että kansanjohtaja joutuu tekemään joskus vaikeita päätöksiä, mihin hänet valittiin. Hän sanoi, että alueen kuohuessa edelleen valtavien muutosten kourissa johtajien tulee pystyä luovimaan eteen nousevien yllättävienkin karikoiden ohi.
Israelin TV-2 kertoi eilen uutisissaan, että Netanyahu sopi Kerryn kanssa 82 terroristin vapauttamisesta, mutta keskusteltuaan Abbasin kanssa Kerry esitti Netanyahulle, että vapautettavien lukua täytyy nostaa Abbasin vaatimaan määrään päätyen lukuun 104, mihin tämä suostui Kerryn vihjaistua, että Pollardin vapauttaminen USA:n kytkettäisiin siihen. Valkoinen talo on sittemmin kieltänyt tällaisen kytkennän mahdollisuuden. http://www.timesofisrael.com/kerry-deceived-israel-over-prisoner-releases-tv-report-claims/, http://www.jpost.com/National-News/Israel-prepares-to-release-third-group-of-Palestinian-prisoners-336601
3. PA/PLO:n pääneuvottelija Saeb Erekat sanoi eilen, että Israel on jo sotkenut rauhan-keskustelut, eikä ole muuta tietä kuin viedä valtion perustaminen YK:n päätettäväksi. Erekatia jurppii erityisesti ministerineuvoston tekemää symbolinen päätös liittää Jordanin laakso Israeliin. Erekat on esittänyt samansuuntaisia lausuntoja useasti aiemminkin, joten tuntuu oudolta, että hän kuitenkin joutuu Abbasin pakottamana jatkamaan keskusteluja.
PLO:n toinen korkea virkailija Jamal Muheissen totesi omasta puolestaan, että PA:n tulee hylätä Kerryn torstaina esittämä kehyssuunnitelma – jota Netanyahu kutsuu vain periaatteiden valikoimaksi, jonka mukaan keskusteluja jatketaan, mutta joka ei vaadi allekirjoituksia, eikä käsittelyä hallituksessa. Muheissen sanoi, että PA/PLO:n johto on suunnattoman USA:n ja arabimaitten painostuksen alla hyväksyä Kerryn uudet suuntaviivat. PA suunnittelee pitävänsä seuraavan hallituksensa kokouksen Jordanin laaksossa Ein Al-Badaan kylässä osoittaakseen laakson symbolisen merkityksen PA:n arabeille. "Jordanin laakso on itäinen portti Palestiinan valtion perustamiseksi", totesi eräs virkailija. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Erekat-Peace-talks-have-failed-PA-should-seek-statehood-recognition-336586
4. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas totesi tervehtiessään jokaista 18 Ramallahiin vapautettua terroristia kädestä, että tämä on ilon päivä eikä viimeinen laatuaan, sillä rauhaa ei tule ennen kuin viimeinenkin Israelissa vankeuteen tuomittu palestiinalainen on vapautettu. Abbas kutsui vapautettuja murhamiehiä kansan sankareiksi.
Abbas puuttui myös Israelin ministerineuvoston päätökseen liittää Jordanin laakso Israeliin todeten, että laakso on palestiinalaisten maata ja tulee aina olemaan. Hän sanoi, että tämä on yksi heidän kynnysvaatimuksistaan, red line, josta he eivät peräänny.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/175741#.UsJ1c0C2FDQ, http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Can-Israel-annex-the-Jordan-Valley-under-international-law-336619
5. PALESTIINALAISET kertoivat Al-Watan saudi-uutistoimistolle, että Israelin ja PA/PLO:n neuvottelijoiden tulee pian tehdä vaikeita päätöksiä. Lähteen mukaan Kerryn kehys-suunnitelmiin kuuluu kaupanhieronta osanpuolten välillä siten, että Israel hyväksyisi 1949 aselepolinjat tulevan palestiinalaisvaltion rajoiksi vähäisin aluevaihdoksin sitä vastaan, että PA/PLO tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona. Abbas ja arabimaiden ulkoministerit ovat lähettäneet viestejä presidentti Obamalle esittäen niissä PA/PLO:n hylkäämät esitykset voidakseen tällä välttää Kerryn esittävän arabien vastustamia kohteita. Eniten kiistaa näyttää tässä vaiheessa aiheuttavan Jordanin laakson kohtalo.
USA tarjoaa laaksoon omia joukkojaan, mutta Israelin kokemuksen mukaan ulkomaisten joukkojen kyky ja halukkuus eivät riitä suojelemaan Israelin turvallisuusvaatimuksia. PA/PLO puolestaan hylkää ehdottoman rasistisesti IDF:n sotilaitten läsnäolon maaperällään. Toiseksi Israel haluaa jättää Jordanin laaksossa olevat juutalaisyhteisöt koskemattomiksi, koska ne toimivat samalla IDF:n joukkojen suojana. Hamasin apulaisjohtaja Moussa Abu Marzouk varoittaa Fatahia allekirjoittamasta Kerryn esitystä, koska kenellä PA/PLO:n virkailijoista on laillinen oikeus siihen, hän kyseli. http://www.timesofisrael.com/us-deal-will-trade-off-jewish-israel-for-1967-lines-report/
Pyydän esittää kaikille lukijoilleni ja Israelin ystäville parhaimmat kiitokseni sydämeni pohjasta siitä, että olette jaksaneet olla tukenani toistuvista ongelmista huolimatta. Varjelkoon Israelin Pyhä teitä jokaista ja kotimaatamme kuten myös tätä Jumalan valitsemaa kansaa ja valtiota tulevan vuoden syövereissä. Gavriel







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019