TORSTAI 07.11.13


TORSTAI 07.11.13

1.      ISRAEL on saanut tänään Genevessä alkavista P5+1 maiden ja Iranin välisissä neuvotteluissa käsiteltävästä Iranin ydinsuunnitelmaa koskevasta päätösesityksestä ennakkokopion, ja esittää vastalauseensa sen johdosta. "Israel sai viimeisinä tunteina ennen neuvottelujen alkua P5+1 maille Genevessä tehdystä esityksestä kopion, jonka mukaan Iran keskeyttää kaikki uraanin rikastus-toimensa 20 %.n tasoon ja hidastaa Arakin raskasvesilaitoksen rakentamista, minkä vastalahjaksi Iranin vastaisia sanktioita helpotetaan", israelilainen virkailija kertoi anonyymisti, koska hänellä ei ole virallista lupaa puhua asiasta. "Israel katsoo, että tämä on huono sopimus ja vastustaa sitä ehdottomasti", hän sanoi.

USA:n korkea viranomainen, joka myöskin esiintyi anonyyminä, kertoi keskiviikkona molempien osapuolten tulevan Geneven neuvotteluihin ymmärryksellä, että tämä on ensimmäinen  askel voidakseen tietää toistensa vaatimukset ja mitä ne voivat antaa omasta puolestaan.
Hän sanoi, että P5+1 maat, USA, Venäjä, Kiina, Englanti, Ranska ja Saksa, ovat valmiit tarjoamaan rajoitettuja, kohdistettuja ja peruutettavia helpotuksia sanktioihin vastapainoksi sille, että Iran lupaa aloittaa toimiensa rajoittamisen, joita voidaan käyttää pommin rakentamiseen.
Hän vakuutti – ehkä rauhoitellakseen epäluuloista kongressia – että sopimus on mahdollista peruuttaa, jos havaitaan, ettei Iran toimi sen mukaisesti, ja että sopimuksen mukaan kuusi valtiota odottavat kuusi kuukautta nähdäkseen tuloksia ennen sanktioitten helpottamista.

TOINEN neuvotteluihin osallistuva nimettömänä pysyttelevä virkailija totesi, ettei keskeisiä Iranin vastaisia sanktioita – Iranin öljynvientiä ja taloushelpotteita – poisteta ellei Iran suostua merkittäviin myönnytyksiin, joihin sen ei uskota suostuvan tässä vaiheessa.
ISRAELIN viranomainen totesi AFP:lle, että P5+1 maat toimivat voimansa tunnossa, sillä Iranin vastaiset sanktiot ovat alkaneet purra ja Iran tuntee niiden kuristusotteen. Siksi niillä on mahdollisuus painostaa Irania keskeyttämään uraanin rikastamisen ja Arakin raskasvesilaitoksen rakentamisen.

RAUHOITELLAKSEEN Iranin vallankumouskaartin levottomia johtajia ylin kaitsija Ali Khamenei sanoi, että hänen presidentti Hassan Rouhanille antamansa valtuutus neuvotella sanktioitten poistamisesta on määräaikainen.
TEHERANISSA kovaa linjaa edustavat kansalaiset osoittivat mieltään maanantaina USA:n lähetystön valtauksen vuosipäivänä esitellen USA:n vastaisia plakaatteja, huudellen USA:n vastaisia isku-lauseita "Kuolema USA:lle" ja polttaen Yhdysvaltain lippuja. http://www.timesofisrael.com/israel-preemptively-rejects-new-iranian-proposal/

2.      USA:N puolustusministeri Chuck Hagel totesi puheessaan tiistaina vaikutusvaltaisen Strategisten ja Kansainvälisten Asiain Tutkimuskeskuksen tilaisuudessa, että USA tulee säilyttämään voimakkaat sotilasosastonsa Persianlahdella tarkkaillakseen Iranin toimia kuitenkin vakuuttaen, että diplomaattisilla neuvotteluilla on ensi sija, ja vasta viimeisenä keinona turvaudutaan sotilaallisiin keinoihin estääkseen Irania rakentamasta ydinpommia.
"USA tarkastelee avoimin silmin haasteita ja epävarmuustekijöitä, joita tämä tie tuo eteen, ja Iranin tulee osoittaa uskottavuutensa toimiensa kautta", Hagel selitti. "Me tulemme pitämään vahvoja joukko-osastoja Persianlahdella ja laajemmin Lähi idässä vastapainoksi Iranin häirintä-yrityksille, ja voidaksemme työskennellä liittolaistemme kanssa sekä turvata heidän ja USA:n intressit alueella".
ISRAEL, USA:n kongressi ja Israelille myönteiset ryhmät ovat vaatineet, ettei Iranin vastaisia sanktioita tule heikentää eikä vähentää painostusta ennen kuin Iran on osoittanut vilpittömyytensä toimillaan salaamisepäilysten hälventämiseksi.

HAGEL totesi, että sekä Iranissa ja Syyriassa sotilaallisten toimien tulee olla viimeinen keino, ja ettei armeijan tule määritellä USA:n ulkopolitiikkaa, vaan toimia sen tukena.
USA:n ulkoministeri John Kerry on Lähi Idässä vakuuttaen epäluuloisia arabimaita ja Israelia siitä, mikä USA:n politiikka on koskien Iranin ydinsuunnitelmia todeten, että USA perustaa päätöksensä vain konkreettisiin askeleihin, joita Iran ottaa lopettaakseen epäilyttävät toimensa ydinaseen rakentamiseksi, vaikka Iran vakuuttaa ydinohjelmansa rauhanomaisuutta.
"Vain määrätyt toimet saavat meidät vakuuttuneiksi Iranin vilpittömyydestä", hän totesi Riadissa tavattuaan maanantaina Saudi Arabian ulkoministerin Saud al-Faisalin. "Lopputuloksen täytyy olla sellainen, että aamulla herätessämme voimme olla varmoja siitä, että se mikä Iranissa tapahtuu kuuluu rauhanomaiseen ohjelmaan eikä sellaiseen, joka salaisesti tähtää ydinaseen rakentamiseen, jolla se voisi uhata alueen tasapainoa". Hän totesi neuvottelujen Iranin kanssa voivan kestää kuukausien ajan.

ISRAEL ja Saudi Arabia ovat esittäneet suuria varauksia P5+1 maiden käymille pitkittyneille neuvotteluille Iranin kanssa, jonka aikana Iran jatkaa uraanin rikastamista keskeytyksettä.
Ne olisivat halunneet suoria sotilaallisia toimia, ja etenkin USA:n epäröinti ja perääntyminen sotilaallisen voimansa käytöstä Syyriassa lisäsi niiden pelkoja Obaman todellisesta päämäärästä. http://www.timesofisrael.com/hagel-us-to-maintain-robust-presence-in-the-gulf/

3.      BBC:n NEWSNIGHT kertoi 06.11. ohjelmassaan, että Saudi Arabian pelko YK:n ja USA:n kuten myös P5+1 maiden kyvyttömyys estää Irania rakentamasta ydinasetta on saanut saudit etsimään muita keinoja turvallisuutensa varmistamiseksi. Artikkelin mukaan saudien kieltäytyminen YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyydestä ja puhumasta YK:n yleiskokouksessa osoittaa heidän syvän pettymyksensä Yk:n tehottomuudesta, mutta myös epäluottamusviestinä USA:lle.

Saudi Arabia katsoo, ettei se enää voi luottaa USA:n vakuutuksiin puolustaa kuningaskunnan kansallisia intressejä eikä öljynkuljetusten turvallisuutta, ja on siksi aloittanut uusien mahdollisuuksien tutkimisen ja toimet niiden toteuttamiseksi. Aikaa on kuitenkin vähän käytettävissä, koska Iranin ydinase voi olla valmis koska tahansa ja sen estäminen epävarmaa.
Saudit ilmoittivat aiemmin tutkivansa kolmea mahdollisuutta: Rakentaa oma ydinpommi, ostaa sellainen toiselta maalta tai saada Lähi Idästä muodostettua massatuhoaseista vapaa alue.
Koska kolmannen vaihtoehdon toteutuminen kaatuu Israelin ja muiden maiden vastustukseen ja ensimmäisen toteuttaminen veisi liian kauan, saudit katsovat kakkosvaihtoehdon ainoaksi toteutuskelpoiseksi.
1990-luvulla jo maailmalla kierteli huhuja, että Saudi Arabia tukee runsaskätisesti Pakistanin ydinaseohjelmaa sekä sen ohjusteollisuutta. Vastalahjaksi silloin kerrottiin, että Pakistan on luvannut pitää ydinaseita valmiina toimitettaviksi saudeille niin halutessaan. Koska niiden toimittaminen Saudi Arabiaan olisi aiheuttanut maailmalla kansainvälisiä ongelmia, niitä pidetään Pakistanissa. Jo vuonna 2009 kuningas Abdullah ilmoitti Yhdysvaltain Lähi Idän erityislähettiläälle Dennis Rossille, että jos Iran ylittää varoituslinjan, saudit tulevat hankkimaan oman ydinaseensa tavalla tai toisella.
Gary Samore, Obaman neuvonantaja maaliskuuhun 2013 saakka, kertoo asian taustoja todeten, että saudit ostivat Kiinalta CSS-2 ohjuksia, joiden katsotaan olevan epätarkkoja tavanomaisia kärkiä varten, mutta sopivat ydinkärkien kuljettamiseen. JANE ilmoitti saudien uudistanee CSS-2 tukikohtia osoittaen ohjusten suunnan Irania ja Israelia kohti. Tämä vahvistaa olettamuksia, että saudit ovat sopineet Pakistanin kanssa ydinaseista.
BBC:n pitkän ja huolellisesti laaditun artikkelin keskeisin sanoma Israelille on se, etteivät länsimaat näytä ymmärtävän saudien todellista huolta turvallisuudestaan ja todellista pelkoa Iranin ydinaseesta, minkä johdosta se saanee oman pomminsa niin halutessaan. Tämä aiheuttaa Israelille, kuten Amos Yadlin toteaa, todellisen ja välittömän uhkatekijän aivan oven kynnyksellä.
Saudi Arabian ulkoministeri asettelee sanansa näin: Länsimaiden kyvyttömyys toimia on saattanut Lähi Idän aikapommin uhan alle, jota ei ole helppoa purkaa sen ulkopuolelta. http://www.bbc.co.uk/news/world-middle-east-24823846

4.      UUTISOTSIKOITA
-        Iranin ulkoministeri Javad Zarif sanoo, ettei Iran uhkaa Israelia eikä ketään muutakaan maata, ja siksi länsimaiden tulee lopettaa sodalla uhkaaminen Irania. Zarif kertoi näkemyksistään Pariisissa osallistuessaan UNESCO:n 37. kokoukseen keskiviikkona ennen matkustamistaan Geneveen osallistuakseen P5+1 maiden ja Iranin välisiin neuvotteluihin. Hän vakuutti neuvottelujen olevan ainoa keino selvittää kiistakysymyksiä maitten välillä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173710#.UntIFkC2Elk
-        Vastavierailuna israelilaisen delegaation vierailuun Europarlamentissa syyskuussa ryhmä Europarlamentin jäseniä matkusti Israeliin. Matkojen järjestelyistä vastaa ulkoministeriö yhdessä Samarian Alueneuvoston kanssa. Monet merkittävät europarlamentaarikot ovat muuttaneet käsityksiään vieraillessaan Juudeassa ja Samariassa ja saatuaan asiallista informaatiota juutalaisyhteisöistä territorioissa sekä Israelin historialliaista ja uskonnollisista siteistä Juudean ja Samarian alueisiin ja Jerusalemiin. Europarlamentaarikot tapasivat israelilaisia vaikuttajia henkilökohtaisesti, ja keskusteluissa israelilaiset valittivat, miten EU ja euroopan maat tukevat rahallisesti Israelissa toimivia NGO-järjestöjä, jotka useimmiten ovat Israelin vastaisia ja antavat siitä kielteisiä ja useimmiten vääristeltyjä tai yksipuolisia raportteja, joita levitetään ulkomaiseen mediaan, kansainvälisille järjestöille ja päättäjille. Europarlamentaarikot totesivat, ettei niin saa jatkua, ja eräs heistä totesi, että EU oli äskettäin keskeyttänyt tuen antamisen PA:lle epäillen varoilla tuettavan terrorismia. Samarian Alueneuvosto työskentelee yhdessä Europarlamentin kanssa, se on toiminut isäntänä 70:lle europarlamentaarikolle ja sadalle journalistille 18 kuukauden aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173713#.UntJ60C2Elk
-        IDF:n sotilaat havaitsivat epäilyttävän auton lähtevän Naalin arabikylästä kohti Modiin juutalaiskaupunkia Samariassa. Sotilaitten pyrkiessä pysäyttämään auton sen ikkunasta avattiin tulitus kohti sotilaita, jotka ajoivat autoa takaa saaden sen pysähtymään, mutta IDF-ryhmän komentajan lähestyessä autoa sen kuljettaja yritti ajaa hänen ylitseen ajaen sitten pois, eikä sitä saatu pysähtymään. Auto löydettiin pian lähettyviltä, mutta siellä olleet olivat paenneet, heidän etsimistään jatketaan. – Sotilaat pidättivät yön aikana 7 PA:n arabia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173713#.UntJ60C2Elk
-        Islamilaisen Liikkeen pohjoisen haaran johtaja Sheikki Raed Salaah oli taas kerran Jerusalemin maistraatin oikeudessa vastaamassa häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Tällä kertaa häntä syytettiin kiihotuksesta ja rasismista sekä muista rikoksista. Vuonna 2007 puhuessaan Wadi Joz lähiössä kansalle hän viittasi keskiaikaisiin syytöksiin juutalaisista, jotka leipovat pääsiäsileipänsä matzan surmaamiensa pikkulasten vereen sanoen, että juutalaiset tekevät niin, mutta muslimit eivät ramadanin juhlissaan. Tuomari Hannah Miriam pudotti syytöksen rasistimista – vaikka näyttöä olikin – mutta tuomitsi hänet kiihotuksesta kuitenkin todeten, ettei ollut selvää näyttöä hänen 2007 puheensa jälkeen puhjenneiden mielenosoitusten syntyneen sen seurauksena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/173720#.UntQ30C2Elk
-        Abbasin neuvonantaja Nimer Hammad sanoo, että Abbas esittää uutta ratkaisua Jerusalemin ongelmaan. Hammad sanoo, että Israel voi vetäytyä pois Jerusalemin itäosista, jonne PA perustaa oman pääkaupunkinsa valtuustoineen ja virkailijoineen. Israel samoin pitää olemassa olevat instituutionsa ja virkailijansa Jerusalemin länsiosassa, joka toimii Israelin pääkaupunkina. Näiden kaupunkien yläpuoelle perustetaan korkea neuvosto, joka vastaa molempien kaupunkien yhteisistä asioista. Hammad sanoo, että näin Jerusalem säilytettäisiin yhtenäisenä, ja että molempiin pääkaupunkeihin olisi vapaa pääsy. Hammad selittää, että Israelin kieltäytyminen antaa Jerusalemin itäosaa tulevan Palestiinan valtion pääkaupungiksi romuttaa kaikki toiveet rauhansopimuksesta. Jerusalem on jo juutalaisten profeettojen mukaan ratkaisematon ongelma, jota nostaessaan haavoittaa itseään.
"Katso Minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä Minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille; kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä."(Sak.12:2-3) http://www.timesofisrael.com/abbas-proposed-jerusalem-united-under-supreme-council-adviser-says/





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019