KESKIVIIKKO 03.04.13


KESKIVIIKKO 03.04.13

1. PALESTIINALAISET mellakoivat monin paikoin Juudean ja Samarian alueilla sekä Jerusalemissa mutta myös vankiloissa vastalauseena sille, että terrori-iskun suunnittelusta, kuulumisesta terrorijärjestöön ja luvattomasta aseen hallussapidosta elinkautiseen vankeuteen tuomittu 64-vuotias Abu Hamdiyeh kuoli oesophageal syöpään Sorokan sairaalassa Bershebassa, jonne hänet lähetettiin Eshelin vankilasta hänen terveydentilansa heikentymisen vuoksi. Myös Gazassa järjestettiin myötätuntomielenosoituksia.

ISRAELIN vankilapalvelu (IPS) sanoi antamassaan lausunnossa, että se oli aloittanut helmikuussa toimet hänen vapauttamisekseen. ”Tänä aamuna Sorokan sairaalasta ilmoitettiin, että syöpää sairastava turvallisuusvanki nimeltä Abu Hamdiyeh kuoli” vakuuttaen samalla, että hänet oli pidetty vankilassa 2002 lähtien murhayrityksestä tuomittuna. ”Vangin diagnosissa hänen todettiin helmikuussa sairastavan oesophageal syöpää, ja hän oli lääkintä-asiantuntijoiden valvonnan alaisena sairaalassa. Viikko sitten IPS, havaittuaan syövän hengenvaaralliseksi, teki vankien vapauttamiskomitealle esityksen hänen ennen aikaisesta vapauttamisestaan, mutta aloitettua prosessia ei oltu ehditty toteuttaa.

PA:n vankeinasiain ministeri Issa Qarage kutsui vangin kuolemaa ”katalaksi ja vaaralliseksi rikokseksi, joka johtui tarkoituksellisesta lääkinnällisestä piittaamattomuudesta”.
Hamas antoi kehotuksen Gazan asukkaille järjestää mielenosoituksia vangin kuoleman johdosta. Israelin arabikansanedustaja Ahmed Tibi (United Taal list), joka oli tietoinen vangin vapauttamisprosessista, syytti hallitus ”laillisesti ja moraalisesti vastuulliseksi Hamdiyehin kuolemasta” todeten: ”Viranomaiset kieltäytyivät vapauttamasta Abu Hamdiyehiä senkään jälkeen, kun hänelle aloitettiin chemotherapia-hoito. Juutalaisvangeille on tavallista antaa vapaus heidän saatuaan yskän, mutta tässä tapauksessa joku päätti sinetöidä hänen kohtalonsa”, Tibi lateli tavanomaisen Israelin vastaisen litaniansa median kuuliaisesti julkaistessa jokaisen sanan.
Puolitoista kuukautta sitten Megiddon vankilassa kuoli Yasser Jaradat cardiac-hyökkäykseen,
mutta palestiinalaiset väittävät hänen kuolleen kidutuksen seurauksena ja ovat vaatineet kansainvälistä tutkimusta asian johdosta, kuten myös Abu Hamdiyehin tapauksessa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4362931,00.html

Jerusalemin vanhankaupungin Damaskosportin edessä arabit järjestivät tiistaina mielenosoituksen polttaen autonrenkaita ja kivittäen poliiseja kivin ja kaikilla käsiinsä saamillaan esineillä. Poliisi ja turvallisuusmiehet pyrkivät lopettamaan tämän luvattoman mielenosoituksen käyttäen hankkimiaan massojen hajottamiseen tarkoitettuja välineitä. Muutamat arabit haavoittuivat yhteenotoissa ja heitä hoidettiin paikalla vapaaehtoisvoimin. Vankiloissa tuomioitaan kärsivät arabivangit ryskyttivät selliensä ovia ja sytyttivät pienpaloja, minkä johdosta jotkut vartijat kärsivät savuhaitoista. Jotkut vangit aloittivat syömälakon.
PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas syytti Israelia, että jo kauan sitten he olivat varoittaneet tämän vangin heikosta terveydentilasta. ”Katsomme vangin kuoleman liittyvän pitkään listaan Israelin vankiloissa kuolleitten palestiinalaisvankien luetteloon”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166711#.UVvIE2JHT-k

PA:n viranomaiset tulevat seuraamaan Maysara Abu Hamdiyehin ruumiinavausta Abu Bakir oikeuslääketieteellisessä instituutissa, minkä jälkeen hänen ruumiinsa luovutetaan PA:lle jotka siirtävät ruumiin Abu Disin oikeustieteelliseen instituuttiin omien tutkimustensa suorittamiseksi, kertoo PA:n vankiasiain ministeri Issa Qarage.
Israelin radion mukaan Israelin turvallisuusjoukot on asetettu hälytystilaan ja niitä on vahvistettu Hamdiyehin kotikaupungissa Hebronissa ja sen ympäristössä mutta myös teitten risteyksissä odotettavissa olevien mielenosoitusten vuoksi.

2. GAZAN terroristit ampuivat ainakin kaksi Kassam-rakettia kohti Sderotia keskiviikon vastaisen yön aikana. Ne aiheuttivat hälytyssireenien ulvonnan Sderotissa ja sen ympäristössä. Rakettien ei havaittu aiheuttaneen vammoja tai vahinkoja, mutta asukkaat joutuivat juoksemaan sirpalesuojiin keskellä yötä.
IAF:n koneet tekivät pommituslentoja Gazan alueelle vastauksena aiemmin tiistaina Israelin puolelle ammuttuihin raketteihin. Obaman Israelin vierailun aikana Sderotiin ammutuista
raketeista toinen oli osunut alkeiskouluun, mutta ei räjähtänyt. Raketin osuminen kouluun todettiin vasta koulun ovien avauduttua pessah-loman jälkeen. IAF:n ilmaiskut Gazassa olivat ensimmäiset ”Pilvenpatsas” operaation lopettaneen aselepo-sopimuksen jälkeen.

Israelin uusi puolustusministeri Moshe Yaalon varoitti, ettei IDF tule sallimaan rakettien ampumista IDF:n sotilaita tai Israelin siviilejä vastaan ja sanoi, että Hamas on vastuussa jokaisesta Gazasta Israeliin ammutusta raketista. Viime kuussa puolustusministerin tehtävät ottanut kenraaliluutnantti Yaalon totesi samalla, ettei Israel tule sallimaan Syyriasta Israelin puolelle Golaniin ammuttuja kranaatteja tai ohjuksia ilman vastatoimia. http://www.timesofisrael.com/rockets-fired-from-gaza-explode-near-sderot/

3. PUOLUSTUSMINISTERI Moshe Yaalon teki ensimmäisen tarkastusmatkansa uudessa virassaan Golanin kukkuloille muodostaakseen selkeämmän kun siitä, mikä tilanne on alueella. Tilanne Syyrian rajalla on kokonaisuutena tarkastellen rauhallinen, mutta Syyrian puolelta on harvakseltaan ammuttu Israelin puolelle, joskin ilman vahinkoja.
Tiistaina Syyriasta ammuttiin IDF:n partiota kohti sekä pienaseilla että laukaistiin yksi kranaatti, joka putosi Golanin Israelin puoleisten kukkuloitten eteläosaan. Kukaan ei haavoittunut eikä niiden todettu aiheuttaneen aineellista vahinkoa.

IDF on kuitenkin omaksunut kannan, että jokaiseen Syyriasta ammuttuun ammukseen vastataan varoitukseksi, ettei IDF suvaitse sitä. Sotilaspartion joutuessa tulituksen kohteeksi IDF.n tankit ampuivat muutamia laukauksia Tel Hazekan tukikohtaan, joka on lähellä paikkaa, josta IDF:n partiota tulitettiin. Niiden aiheuttamista vahingoista ei ole tietoja. Tiistaina iltapäivänä Syyriasta ammuttu ammus putosi Tel Faresin lähelle. IDF:n kertoman mukaan ei ole selvää, olivatko ammukset Syyrian armeijan vai kapinallisten laukaisemia.
IDF on käyttänyt vastauksena Syyriasta laukaistuihin ammuksiin panssarien tykkejä tai Tammuz-ohjuksia. Laukauksia Syyrian puolelta on ammuttu harvakseltaan, mutta IDF vastaa jokaiseen riippumatta siitä, kuka ne ampui.

YAALONIN suurin huoli koskee kuitenkin Syyrian kemiallisia aseita, joita on vaarassa joutua kapinallisten käsiin. USA, Israel ja Jordania ovat yhdessä sopineet toimista, joihin turvaudutaan, jos tällainen vaara näyttää ilmeiseltä.
Maanantaina uutislähteissä kerrottiin kapinallisjoukkojen saaneen haltuunsa osan Aleppon pohjoispuolella olevasta Al Safiran kaupungista, jossa sijaitsee yksi kemiallisten aseitten varastoista. http://www.timesofisrael.com/syrian-shell-hits-golan-hours-after-defense-chief-vows-response/, http://www.debka.com/article/22869/Israel’s-Def-Min-inspects-Golan-line-Al-Qaeda-nears-two-Syrian-chemical-depots-

4. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja Jordanian kuningas Abdullah II solmivat sunnuntaina 31. maaliskuuta Ammanissa sopimuksen, jolla PA luovuttaa Jerusalemin pyhien paikkojen valvonnan Jordanialle. Koko sopimustekstiä ei ole käytettävissä, mutta Debkafile julkaisee siitä osia. Tekstissä todetaan, että ”kuningas Abdullah II valvoo ja hoitaa wagfin (muslimisäätiön) toimintaa Jerusalemissa, ja tulee edustamaan pyhien paikkojen intressejä kansainvälisissä instansseissa parhaaksi katsomiensa oikeustoimien kautta”.

Tämä sopimuskohta näyttää sisältävän sen PA:n tekemän havainnon, ettei sillä ole sellaista mahdollisuutta viedä haluamiaan Jerusalemia koskevia asioita YK:n yleisistuntoon ja sen elimiin, koska se ei ole valtio, kuten Jordania, minkä vuoksi se olettaa tämän alun pitäen palestiinalaisvaltioksi tarkoitetun erämaavaltion toimivan PA:n toiveitten toteuttajana. Ymmärrykseni mukaan tämä tulee aiheuttamaan ongelmia Israelille. DF:n artikkelin mukaan Jordanian ja PA:n sopimusteksteissä on eriävä määritelmä ”Palestiinan itsenäisyydestä”.

Teksti osoittaa Jordanian oikeuden valvoa ja hoitaa muslimien ja kristittyjen pyhiä paikkoja Jerusalemissa – mainitsematta juutalaisten pyhiä paikkoja tai pyhintä, Temppelivuorta, mikä käytännössä tarkoittaa Jerusalemin kansainvälistämistä. Miten tämä liittyy julkisuudessa esitettyihin tietoihin Jerusalem Old City Iniative-suunnitelmasta, joka mukaan Vatikaani haluaa Jerusalemin vanhakaupungista muodostettavaksi Vatikaanin tapainen kaupunkivaltio, jota Vatikaani tulisi hallitsemaan, ei selviä artikkelista.
Sopimus näyttää pyrkivän muodostamaan Temppelivuoren alueesta samanlaisen muslimi-pyhätön Jordanialle kuin Mekka on Saudi Arabialle. Jordanian julkistamassa versiossa todetaan: ”Huomioiden al-Masjif al-Aksa moskeijan ja sen 144 dunamin alueen- johon kuuluvat Qibil Al-Aksa moskeija, Kalliomoskeija ja kaikki muut moskeijat, rakennukset, muurit, etupihat, lähiympäristö maan pinnalla ja alapuolella, ainutlaatuisen uskonnollisen merkityksen muslimeille, Jordania ja Palestiina vakuuttavat ponnistelevansa suojellakseen Jerusalemin ja sen pyhien paikkojen voimistuvaa juutalaistamista vastaan”. Tämä teksti puhuu suoraan Israelin suorittamia arkeologisia kaivauksia vastaan Temppelivuoren lähialueilla.

PA:n waqf- ja uskonnollisten asiain ministeri Mahmoud Habash totesi sopimuksesta: ”Sopimus vahvistaa Jordanian historialliset oikeudet uskonnollisten pyhättöjen valvomiseksi. Se myös vahvistaa Palestiinan itsenäisyyden kaikkialla Palestiinassa, mukaan lukien Jerusalemin itäosat pääkaupunkinaan”. Jordanian julkaiseman version teksti eroaa tästä artikkelin 3.3.1 mukaan: ”Palestiinan valtion hallitus, palestiinalaisen kansan itsemääräämis-oikeuden ilmentymänä, tulee voida harjoittaa itsenäisyyttään territorioittensa kaikissa osissa, mukaan lukien Jerusalem”. Sopimustekstien erilaisuus voi aiheuttaa paljon keskusteluja.

ONKO tämä esiaskeleena Jordanian ja Palestiinan alueitten federaatioon, selvinnee lähi-kuukausien aikana. DF arvioi, että Netanyahun ja kuningas Abdullahin viimeinen tapaaminen salaisesti Ammanissa on voinut olla toinen keskustelujen aihe Syyrian massatuhoaseiden ohella. Onko ja miten laajasti Israelin hallitus tietoinen asiasta, ja miten Tzipi Livni on kytketty tähän kehitykseen John Kerryn ohella, on toistaiseksi salaisten verhojen suojassa.

5. UUTISOTSIKOITA
-          WND julkaisi aamun web-sivullaan Joe Kovacsin laatiman artikkelin nimellä ”Final Sign Preventing 2nd Coming of Jesus Crist” (viimeinen merkki, joka estää Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen). Kovacs esittää kirjoituksessaan Temppelin pienoismalliin ja useisiin videoesityksiin vedoten, ettei Temppelivuori ole juutalaisten ensimmäisen eikä toisen Temppelin rakennuspaikka. Hän viittaa Jeesuksen ilmoitukseen, ettei Temppelistä tule jäämään kiveä kiven päälle maahan kaatamatta, todeten, että Temppelivuoren aluetta rajaavassa kuningas Herodeksen rakentamassa muurissa on ainakin 10 000 kiveä, joita ei ole kaadettu. Hän esittää videoiden ja pienoismallin avulla, että Temppelien todellinen paikka on vuoren eteläpuolella, jossain lähellä Davidin kaupungin kaivauksia. Tämä antaisi mahdollisuuden rakentaa kolmas Temppeli kajoamatta Al-Aksaan tai Kalliomoskeijaan. Kovacs selittää, että Rooman tuhottua Jerusalemin ja toisen Temppelin v. 70 ne tuhottiin perusteellisesti ja tuhoa täydennettiin v. 135 kapinassa, jolloin kiellettiin juutalaisten pääsy Jerusalemiin kuoleman rangaistuksen uhalla. Tämän johdosta muistoista hävisi juutalaisten Temppelin todellinen sijainti, minkä johdosta on tultu vääriin johtopäätöksiin. http://www.wnd.com/2013/04/final-sign-preventing-2nd-coming-of-jesus/
-          WND:n Jerusalemin alueen johtaja Aaron Klein kirjoittaa artikkelissaan, että presidentti Obaman hallitus kieltäytyy syyttämästä USA:n kansalaisia, jotka liittyvät al-Qaidan riveihin siksi, että USA aseistaa Syyrian kapinallisryhmiä, joista al-Qaida on yksi. USA:n armeijan sotaveteraani Eric Harroun ylvästelee sekä Facebookin että Youtuben sivuillaan sekä liittymistään al-Qaidan alaisen järjestön Jabhat Al-Nusra  jäseneksi että myös kertoen seikkailuistaan al-Qaidan taistelijana sen jihad-taisteluissa (jihad tarkoittaa pyhä sota). USA:n hallitus asetti Al-Nusran joulukuussa terrorijärjestöjen listalle, sillä se on hyökkäillyt myös USA:n joukkoja vastaan. Al-Nusran sanotaan kaksinkertaistaneen vahvuutensa ja se hyökkää menestyksellisesti sekä Aleppon tienoilla että Israelin ja Syyrian välisen puskurivyöhykkeen alueilla, jonka läheisyydestä se näyttää karkottaneen hallituksen joukot. Al-Nusra on vain 1.5 km:n päässä Al-Safiran kaupungista, jossa on yksi Assadin joukkojen suurimmista kemiallisten aseitten varastoista, jotka ovat vaarassa joutua sen valvontaan. Jos tämä osoittautuu todellisuudeksi, Israel tullee puuttumaan tilanteeseen joko yksin tai USA:n ja Jordanian avustamana. Eric Harroun liittyi USA:n armeijaan 2000 ja poistettiin sen vahvuudesta jouduttuaan onnettomuuteen aiheuttaen täyskyvyttömyyden – osallistumatta yhteenkään taisteluun, kuten hänen isänsä toteaa. Harrou sanoo olevansa sunni-muslimi ja vihaavansa Israelia ja sionisteja: ”Ainoa hyvä sionisti on kuollut sionisti”, on hänen mielilauseensa. http://www.wnd.com/2013/04/obama-ok-with-american-joining-al-qaida/










Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019