SUNNUNTAI 17.06.12


SUNNUNTAI 17.06.12

1. EGYPTIN presidentinvaalien ensimmäinen päivä sujui rauhallisesti, jopa Tahrir-aukiokin oli lähes tyhjillään ihmisistä. Merkitseekö tämä sitä, että vallankumoushuuma on alkanut hälvetä vai vetääkö sen vain henkeään ennen seuraavaa koetusta, nähtäneen piakkoin. Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Mursi oli toiveikas voitostaan sanoen saaneensa 69 % äänistä ensimmäisenä päivänä. Ääniä on tuskin ehditty laskea, joten hänen arvionsa perustunee enemmän silmämääräisiin havaintoihin tai vain hurskaisiin toiveisiin.

KORKEAN perustuslakioikeuden päätöksen mukaisesti korkeaa sotilasneuvostoa johtava amiraali Hussein Tantawi määräsi parlamentin alahuoneen hajotettavaksi  ja määräsi, ettei yhtään sen jäsentä saa päästää sisälle parlamenttirakennukseen.
Hänen päätöksensä sai aikaan välittömiä vastalauseita, joissa hänen sanottiin murskanneen vallankumouksen saavutukset. Se asettaa myös valitun presidentin outoon asemaan, sillä hänen valtaoikeuksiaan ei ole määritelty eikä voida määritellä ennen kuin uudet vaalit on pidetty ja uusi parlamentti valittu ja omaksunut sille kuuluvat valtaoikeudet. Tämä prosessi voi kestää kuukausikaupalla, ellei sitä voida jotenkin nopeuttaa.

MUSLIMIVELJESKUNNAN edustaja sanoi kuultuaan Tantawin päätöksestä hajottaa  parlamentin alahuone, että Egyptiä odottavat nyt vaaralliset päivät, ja että helmikuun 11. päivän 2011 vallankumouksen poliittiset saavutukset voivat huuhtoutua katuojaan. Muslimiveljeskunnalla oli enemmistö parlamentissa ja se olisi yhdessä Salafistien Noar-puolueen kanssa pystynyt hallitsemaan Egyptin lainsäädäntöä ja hallitusta tahtonsa mukaan, mitä veljeskunnan edustama presidentti olisi vahvistanut yksinvaltaiseen tapaan. Tämä tuskin oli sitä, mitä mielenosoittajat kaduilla halusivat, mutta osoittaa ”demokratian” ongelmat.
Sotilashallinto vakuutti luovuttavansa valtansa uudelle presidentille ja hallitukselle heinäkuun alusta, mutta on epätietoista, miten se tässä tilanteessa toimii.
Egyptissä lienee nyt 82 miljoonaa asukasta, joista n. 50 miljoonalla on äänioikeus. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=274072

2. USA:n presidentti Bushin kansallinen apulaisneuvonantaja Abrams Elliott sanoi puhuessaan USA:n ja Israelin välisten asiain konferenssissa Begin-Sadat strategisten asiain opintokeskuksessa Ramat Ganissa, että Obaman hallituksen tulee joko avoimesti tai salaa lisätä Syyrian kapinallisten aseistamista. Hän sanoi, että ”presidentti Bashar Assadin hallitus täytyy kaataa humanitäärisistä syistä, koska hän murhaa kansalaisiaan ilman erotusta”. Toiseksi hän sanoi ”Assadin hallituksen kaatamisen olevan strategisesti tärkeä ja oleellinen”.
Hän sanoi, että sekä Venäjä, että Iran ja Hizbullah tulisivat kärsimään tappion sen johdosta. Hän katsoi, että niiden itsevarma toiminta Syyrian suhteen tarvitsee tällaisen kopautuksen.

ABRAMS toimi demokratian levittämisen puolesta Bushin hallituksessa, ja haluaa toimia nyt tehdäkseen jotain sen hyväksi Syyriassa. Hän selittää, että Assadin pysyminen vallassa antaisi alueen yksinvaltiaille väärän viestin, että jos Egyptin yksinvaltias Mubarak olisi toiminut Assadin tapaan tarvittavan tarmokkaasti mielenosoitusten hillitsemiseksi, hän olisi säilyttänyt asemansa, eikä olisi nyt häkissä oikeuden tuomittavana.

ABRAMS torjui yleisen epäluulon, että Assadin hallituksen jälkeen Syyrian johtoon nousisi ääri-islamilainen shia-hallitus. Hän perustaa näkemyksensä siihen, että Syyriassa shiat ovat vähemmistönä ja enemmistö on sunni-muslimeja, jotka tulisivat irrottautumaan Iranin johdosta ja liittymään Saudi Arabian johtamaan sunni-valtaiseen blokkiin.
Toiseksi hän totesi, että länsimaissa yleisesti uskottiin kuvitelma, että Turkki nousisi Lähi idän johtavaksi vallaksi ja muodostaisi johtavan valtioliittoutuman. Tämä kuvitelma on osoittautunut vääräksi, hän toteaa sanoen, ettei Turkilla ole sellaista johtajayksilöä, joka olisi saanut tarvittavan kannatuksen tällaisen liittoutuman muodostamiseksi – eli ottomaanhallinnon uudelleen elpymisen uudessa muodossa. Turkki ei ole arabimaa, mikä on suurin este.
Kolmanneksi Abrams torjui ajatukset, että Hizbullah tai al-Qaida voisi Egyptin Muslimi-veljeskunnan tavoin voittaa enemmistön Syyriassa, koska niiden hyväksi toimivat eivät ole syyrialaisia. Muslimiveljeskunnan suosio Syyriassa ei ole Egyptin luokkaa.

ABRAMS sanoi puheessaan, että Obama aristelee tehdä tarvittavia päätöksiä USA:n presidentin vaalien vuoksi, mutta että lopulta hallituksen on joka tapauksessa toimittava.
Hän pitää vääränä menetelmänä saada joka päivä CNN:n viesti tekemättä mitään. Väkivalta nousee Syyriassa päivittäin vauhtia, mikä pakottaa toimimaan Libyan operaation tapaan. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=274095

3. DEBKAFILE kehuu julkaisevansa uutisia tänään, joita muut uutistoimistot julkaisevat vasta huomenna tai sen jälkeen, eikä tämä artikkeli ole poikkeus säännöstä.
DF kertoo 16.06.2012 päivätyssä artikkelissaan, ettei kysymys USA:n avoimesta puuttumisesta Syyrian sisäisiin taisteluihin ole ”jos” vaan ”koska”. Artikkelin mukaan FSA:n (Vapaa Syyrian Armeija) edustajat ovat nyt Washingtonissa tapaamassa USA:n korkeita viranomaisia keskusteluissa, joihin ottavat osaa USA:n Syyrian lähettiläs Robert Ford ja ulkoministeriön neuvonantaja Syyrian asioissa Fred Hof. FSA:n edustajat ojensivat amerikkalaisille kaksi listaa, joissa he yksilöivät, millaisia raskaita aseita he tarvitsevat taisteluissaan Assadin armeijaa vastaan. Artikkelin mukaan USA pystyy toimittamaan aseet nopeasti asevarikoiltaan Syyriassa ja Qatarissa sekä Emiirikunnissa. USA:n hallitus on lähellä ratkaisua, minkä tyyppisiä aseita se on valmis toimittamaan kapinallisille.

USA:n hallitus on lähinnä Ranskan ja Englannin tukemina valmis julistamaan Syyriaan lentokieltoalueet Libyan tapaan, mikä antaisi sen koneille vapaat kädet toimia Syyrian ilmatilassa. USA on myös suunnitellut nopean toiminnan joukkojen lähettämiseksi Syyriaan turvaamaan sen ei-tavanomaisten aseitten varastot, joiden pelätään voivan joutua Hizbullahin ja al-Qaidan elimien haltuun. Libyassa toimittiin YK:n lipun suojassa, eikä ole varmaa, voidaanko samaa ”Velvollisuus suojella” iskulausetta käyttää Syyrian tapauksessa, sillä sekä Venäjä että Kiina ovat alusta lähtien vastustaneet YK:n toimia tässä kohteessa.

DF:n artikkelissa todetaan, että Venäjä on tarkkaan seurannut tilanteen kehitystä Syyriassa, jossa sillä on suuria investointeja ja asetoimituksia, joita Syyria ei ole maksanut. Voidakseen toimia nopeasti tilanteen kehittymisen mukaan Venäjä lähetti kommandojoukkojaan Tartusin satamaan, jota se on uusinut ja laajentanut Välimeren laivastonsa tukisatamaksi. Venäjä on myös toimittanut Syyriaan uusinta ohjustentorjuntakalustoaan, ainakin satamien suojaksi, ja niitä hoitavat venäläiset sotilaat, sekä muita aseita. Tämä voi aiheuttaa välikohtauksia USA:n johtaman liittoutuman ja Venäjän johtaman Iranin ja Hizbullah-liittoutuman välillä. http://www.debka.com/article/22088/US-military-intervention-in-Syria-–-“Not-if-but-when

4. IDF:N edustajana toimiva prikaatinkenraali Yoav Mordechai totesi eilen, että sekä Iranin että Hizbullahin toiminta osoittaa merkkejä niiden alkavan ymmärtää, että Bashar Assadin hallitus tulee kaatumaan lähi aikoina. Hän arvioi, että ne luultavasti ovat jo laatimassa suunnitelmia Assadin kaatumisen jälkeistä päivää varten.
Mordechai vakuutti, että IDF on varustautunut joka kehityssuuntaa varten. Hän lainasi IDF:n apulaiskomentajan kenraalimajuri Yair Navehin lausuntoa, jossa hän sanoi tähän tapaan: ”Assadin armeijan toiminta omaa kansaansa vastaan osoittaa, mitä se tulisi tekemään israelilaisia kohtaan, jos se saisi siihen tilaisuuden”. Hän halusi varoittaa tällä Syyrian ei-tavanomaisten aseitten arsenaalista, jota pidetään suurimpana maailmassa.

Syyria on rakentanut määrätietoisesti ohjuskalustoaan 1970-luvulta lähtien kärsittyään murskaavan tappion vuoden 1973 sodassa, jossa sen ilmavoimat tuhottiin lähes tyystin. Sen tiedetään kehittäneen ohjustensa räjähdekärkiä siten, että määräetäisyydellä maasta ne hajoavat useiksi osiksi, joista kukin on varustettu räjähtein tai joko kemiallisin tai biologisin kärjin. Syyrialla on runsaasti sarin- ja sinappikaasukärkiä ohjuksiinsa. Syyrian yritykset rakentaa pientä ydinlaitosta Pohjois-Korean opastuksella saivat pahan takaiskun 2007 IAF:n pommitettua sen puolivalmiin laitoksen, eikä tiedetä, onko se jatkanut toimintaa muualla.
Irani presidentti Mahmoud Ahmadinejad vihjaili eroavansa politiikasta ensi vuonna. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/156934

5. NELJÄ arabia kuoli lauantaina liikenneonnettomuudessa Hebronissa. Heidän hautajaisistaan lauantai-iltana muodostui mielenosoitus, jonka aikana Hebronin arabit kivittivät kaikkia Israelin rekisterilaatoin varustettuja autoja sekä IDF:n sotilaita. Tatzpit Agencyn edustaja kertoi erään israelilaisen autoilijan ajaneen väijytykseen, jossa hänen autoaan runneltiin mutta hän pääsi haavoittuneena pois alueelta hoidattamaan haavojaan.
Hebronin juutalaisasukkaitten edustaja Tzipi Shlissel kommentoi asiaa lauantai-iltana:
”Tämä on seurauksena siitä, että hallitus antaa terroristien rakentaa Patriarkkain mausoleumin lähelle juutalaisyhteisön ympärille ja sinne johtavan pyhiinvaeltajien tien varteen”. Hän vaati hallitusta lopettamaan arabien rakentamisen juutalaisyhteisöjen ympärille ja sallimaan juutalaisten asumisen ja rakentamisen Hebronissa, jossa kuningas David piti hoviaan ennen siirtymistään Jerusalemiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/156931#.T92NrzJHTFw

6. UUTISOTSIKOITA
-          Ehud Barakin tuhoamisryhmä kävi harjoittelemassa Migronissa - ennen tositoimia Ulpanan juutalaisyhteisön 30 perheen kotien hajottamista – tuhoten rakennuksen, jossa asui 10 juutalaista nuorta. Taztpit organisaatio, joka perustettiin seuraamaan poliisin laittomia toimia Juudeassa ja Samariassa, raportoi, että rajapoliisi murtautui Ramat Migronin etäyhteisön peltirakenteiseen taloon särkien ulko-oven keskellä yötä esittämättä lupaa toimiinsa ja ajoi rakennukseen majoittuneet kahden viikon ikäisen pariskunnan ja 6 muuta juutalaista ulos. Sotilaat olivat sulkeneet läheisen tien no 60 estäen apujoukkojen saapumisen etäyhteisöön. Poliisi on hajottanut samaan paikkaan rakennetut rakennukset ainakin 10 kertaa ennen tätä, vain todetakseen, että uusi rakennus pystytetään välittömästi. NU:n kansanedustaja Michael Ben-Ari esitti myrkyllisen vastalauseen sisäisen turvallisuuden ministeri Aharonovoichille sekä pääministeri Netanyahulle todeten, että ”Juudean ja Samarian juutalaisasukkaista on tullut heille kuin mikäkin heittopussi, joita voidaan kohdella miten vain”. Ramat Migronin tuhoamista kuvataan erittäin väkivaltaiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/156935#.T92Q1TJHTFw
-          Hallituksen edustaja sanoo, että se haluaa toimia kaikessa hiljaisuudessa Ulpanan etäyhteisön 5 asuinrakennuksen tuhoamisesta käytävien keskustelujen ajan, mutta toinen valistaa, ettei mitään keskusteluja käydä asian johdosta. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan rakennukset on tuhottava ennen kesäkuun loppua Peace Now NGO-järjestön tekemän kanteen johdosta, jossa rakennusten väitetään olevan arabin omistamalla maalla, vaikka päteviä todisteita siitä ei ole. Asia olisi pitänyt ensin käsitellä alueoikeudessa, koska korkein oikeus ei tutki omistussuhteita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/156937#.T92UWjJHTFw
-          Viikonvaihteen aikana Israelin eteläosaan oli ammuttu kaksi Grad-tyyppistä Katjusha-rakettia. Seudun asukkaat kuulivat rakettien räjähdykset ja niiden jäännökset löydettiin maastosta. Ne eivät aiheuttaneet vahinkoa. Ne oli ehkä ammuttu Jordaniasta, mutta Siinai on myös ehdolla. Yksi löydettiin Eilatin pohjoisosasta, toinen Mitzpe Ramonin läheltä. Poliisi arvioi, että ne ammuttiin Egyptin vaalien vuoksi, vaikka onkin epäselvää, miten ne vaaleihin liittyisivät. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/156929#.T92VvDJHTFw
-          Turkissa tutkitaan, onko Mavi Marmaran alussaattueen järjestänyt IHH-järjestö tukenut varoillaan al-Qaidaa. IHH kiistää syytökset, mutta joka tapauksessa jo epäilysten nouseminen päivänvaloon antaa kuvan IHH-järjestön ideologiasta. Kaksi Turkin erityissyyttäjää tutkii asiaa. IHH-järjestön presidentti Bulent Yildirim oli poliisin kuulusteltavana selvittääkseen järjestönsä salaisia yhteyksiä al-Qaidan kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/156924#.T92XHzJHTFw
-          USA:n presidentti ehdokas Mitt Romney kosiskelee kristittyjä äänestäjiä. Lauantaina puhuessaan Pennsylvaniassa hän korosti lämpimiä suhteitaan Israelin kanssa. Hän vakuutti toimivansa presidenttinä Israel suhteissaan päinvastoin kuin Obama, jota yhä laajemmin pidetään Israelin vastaisimpana presidenttinä, jopa pahempana kuin Jimmy Carteria, joka luovutti Israelin salaisia tietoja Egyptille ja Saudi Arabialle ja toimitti niille kehittyneitä asejärjestelmiä Israelin vastalauseista välittämättä, samaan aikaan, kuin hän painosti Beginiä luopumaan Siinaista saamatta mitään Egyptiltä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/156936#.T92YtjJHTFw
-          Kuuluisa kansanmusiikkilaulaja Johnny Cash, ”Mies Mustissa”, oli professori Shalom Goldmanin tutkimusten mukaan kristillisen sionismin perustaja- ja tukihenkilöitä. Hän toimi laulajana kuuden vuosikymmenen ajan. Hän sepitti useita lauluja Israelista ja vieraili viisi kertaa maassa vaimonsa June Carter Cashin ja lastensa kanssa. Hän tunsi todellista sydämen yhteyttä Israelin kanssa sepittäen lauluja ja tehden filmejä maasta. Hän kuoli 71-vuotiaana 2003. Cashin elämään kuului pimeä puoli ja aika vankilassa, mikä kuvastuu hänen lauluissaankin, mutta hymnit Israelista olivat tärkeimmät. ”Crossing Jordan”, ”Coming to Promised Land”, ”The Man Comes aroud” Ilmestys-kirjasta sekä hymnit hänen äitinsä laulukirjasta edustavat sionistista puolta, kuin suuret menestysteokset ”Ring of Fire”, ”I Walk on the Line”, ”Big River” ja ”Boy named Sue” edustavat rock-tyyppistä musiikkia. Hän teki filmin nimeltä ”The Gospel Road” Israelissa 1971, jossa hän toteutti vaimonsa näkyä Johnnysta saarnaamassa suurelle kansanjoukolle Kinneretin järven rannalla, sekä vierailulla Länsimuurilla. Hän kävi myös kasteella Jordanjoessa lukuisten muiden kristittyjen tapaan. Israelin hallitus Ben Gurionin johdolla ymmärsi evankelisten kristittyjen tuen Israelille kutsuen Cashin valtion kustantamalle vierailulle Israeliin 1971, mikä unohtui tulevien vuosikymmenien aikana. Johnny Cash lauloi surullisen mollivoittoisalla, miehekkäällä äänellään puhuen lauluillaan suoraan kuulijansa sydämeen. Niistä kuvastuu voimakas mies, joka muistaa surulla pahoja tekojaan, mutta myös mies, joka oli saanut syntinsä anteeksi löytäen elämälleen perustuksen, jota mikään mahti ei voi murtaa. http://www.jpost.com/ArtsAndCulture/Music/Article.aspx?id=274073







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021