KESKIVIIKKO 08.12.10

1. ISRAELIN valtiontarkastaja Micha Lindenstrauss lupaa, että hänen virastonsa laatima ja pian julkistettava raportti kohtelee erittäin raskaasti tapaa, millä hallitukset ovat väistäneet velvollisuuksiaan varustaa sammutus- ja pelastuspalvelu tarpeellisin välinein ja miehistöin.
Hän esitteli raporttiaan Knessetin talousvaliokunnassa tiistaina, jossa keskusteltiin kahden vuoden budjettia 2011 – 2012, mutta päähuomio kiinnittyi tarkastusviraston tulevaan raporttiin. Lindenstrauss totesi ennakoiden virastonsa tutkimuksen päätyneen havaintoon, että hyvin vakavia puutteita on tapahtunut, joita keskiviikkona julkistettavassa raportissa käsitellään. Hän myös vastusti syytteitä, ettei hänen virastollaan ole hampaita suositustensa toteuttamiseksi.

KANSANEDUSTAJA Amnon Cohen (Shah) totesi, ettei nyt oltaisi meitä kohdanneessa tragediassa, jos hallitukset olisivat toteuttaneet tarkastusviraston aiempia suosituksia. Valiokunnan puheenjohtaja Moshe Gafni (Shas) sanoi, ettei ole tarpeen asettaa tutkimus-komiteaa Karmelin onnettomuuden selvittämiseksi, vaan toteuttaa tarkastusviraston raportissa esitetyt suositukset, sekä antaa tarkastusvirastolle hampaat operaation valvomiseksi, etteivät viraston suositukset jää ministeriöitten hyllyille pölyttymään.
Toisten mielestä raportti tulisi olla lähtökohtana hallituksen asettamalle tutkimuskomitealle. Tarkastusviraston puheenjohtaja Yoel Hasson (Kadima) on tiettävästi jo valmistellut sellaisen komitean asettamista, jolla tulisi olemaan valta tehdä henkilökohtaisia havaintoja ja esittää suosituksia sekä uudistuksista sammutusorganisaatiossa.

PÄÄMINISTERI Netanyhau velvoitti talousministeriön maksamaan 2 500 NIS henkeä kohti kotinsa menettäneille ja nimitti Netanyan pormestarin Miriam Fierbergin valvomaan varojen jakamista Karmelin alueella 219 perheelle, joiden on todettu menettäneen kotinsa. Nimitys aiheutti vastalauseita mm. Knessetin puhemiehen Rivlinin taholta, joka sanoi, että hallituksessa on tarpeeksi ministereitä tehtävän hoitamiseksi. Hof Hacarmel piirineuvoston puheenjohtaja Carmel Sela esti Fierbergiä liittymään tarkastusryhmään palaneella alueella todeten, että Fierbergin tulisi keskittyä hoitamaan oman kaupunkinsa asioita. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=198475

2. ASUKKAAT alkavat palata palaneisiin kyliinsä ja yhteisöihinsä odotettuaan, että myrkylliset aineet kootaan ensin pois. Useimpien odotetaan saavan shokin nähdessään vahinkojen suuruuden, mutta toisaalta todetaan, että se voi olla alkuna henkiselle parantumisprosessille.
Yksi pahimmin kärsineistä yhteisöistä on 200 asukkaan Beit Oren (Mäntykoti), jota mahtavien näköalojensa ja kookkaiden mäntyjensä ansiosta kutsuttiin ”pieneksi Sveitsiksi”. Sen taloista 65 kärsi eriasteisia vahinkoja palossa. Se sijaitsee lähellä paikkaa, jossa vankeinhoidon apuhenkilökuntaa kuljettava bussi tuhoutui surmaten siinä olleet 40 ihmistä.

BEIT OREN evakuoitiin väkivalloin torstaina heti palon alettua. Asukkaat siirrettiin turvaan Nachsholim kibbutsiin. Luonnonpuiston lähellä sijaitsevan Beit Orenin rutikuivat männyt palvelivat kuitenkin soihtuina palon saavutettua ne levittäen joka taholle lentäviä tulisuihkuja lehvästön syttyessä tuleen. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=198458

3. JP:n pääartikkeli käsittelee tänään Karmelin palon jälkitunnelmia todeten, että tämä tragedia omalla tavallaan osoitti pääministerin nielleen oman ja kansallisen kunniansa ja pyytäneen apuvoimia eri puolilta maailmaa lähes välittömästi palon alettua. Artikkelissa todetaan, että tämän tulisi myös auttaa maailmaa hyväksymään Israelin valtio yhtenä kansana kansojen joukossa. Ihailua ja kiitollisuutta herätti myös nopeus, millä avustuskoneet ja –henkilökunta lennätettiin paikalle ohittaen diplomaattiset tai poliittiset hyötylaskelmat jopa oman arvostuksensa menettämisen uhalla, kuten tapahtui Jordanian, Egyptin ja PA:n avustusten suhteen. Toivottavasti maailma osoittaa samaa tahtoa tragedian estämiseksi nähtävillä olevien kehityskulkujen pysäyttämiseksi ja uudelleen suuntaamiseksi.

JP:n pääartikkeli esittää täydellisen listan avustavista maista ja järjestöistä. Sen mukaan listaa johtaa USA, joka lähetti 5 konetta, mukana Evergreen Supertanker, 11 palonsammutuksen asiantuntijaa sekä palonestoaineita ja välineistöä. Lisäksi 8 lentokonetta oli matkalla Israeliin, ja 60 palomiestä oli valmiina lennätettäviksi tänne, kun voitiin ilmoittaa, että palo oli jo sammutettu eikä heitä enää tarvitse vaivata. Maan kokoon ja asukaslukuun suhteutettuna monien maiden apu oli kuitenkin paljon suurempi kuin USA:n, kuten Kreikka, joka lähetti 7 konetta ja 71 palomiestä, tai Ranska, joka lähetti 5 konetta ja palonestoaineita ja välineitä, tai Espansa, joka lähetti 5 konetta. Mielenkiintoista oli, että Egypti tulenestonaineita ja välineitä, Jordania lähetti 3 rekka-kuormaa tulensammutusvälineistöä ja aineita, sekä Palestiinan Auktoriteetti, joka 21 palomiestä ja 3 paloautoa.
Täydellinen lista avustajista on alla olevassa osoitteessa. http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=198432

4. USA:N presidentti Obaman aloittama ja osin voimallisesti Israelia painostama suorien keskustelujen aloittamisoperaatio tunnustetaan nyt USA:n ulkoministeriön korkean virkailijan suulla epäonnistuneeksi, eli operaatio ”jäädytys II” ei päässyt etenemään alkua pitemmälle. Virkailija totesi, että neuvottelujen kolmen kuukauden aika, jolloin kuviteltiin tärkeimpien ongelmien saavan ratkaisunsa, on aivan liian lyhyt jo pelkästään siksi, että Israel ja PA ovat eri mieltä, mikä olisi ollut se keskeisin kysymys, josta olisi pitänyt sopia.

PA:n johto vaati, että ensin tulee sopia rajoista – mikä tarkkailijoiden mukaan olisi antanut PA:lle hyvän perustan julistaa Palestiinan valtio perustetuksi yksipuolisesti sovittujen rajojen sisällä jättäen kaikki sopimattomat kysymykset käsittelemättä - , mutta Netanyahu vaatii, että rajojen sopimista ei voida irrottaa turvallisuuskysymyksistä, joihin kuuluu Jordanjoen laakson valvonta, jota Israel ei voi jättää PA:n tai ulkopuolisten sotilasyksiköitten varaan.
Tämä ilmeinen ansa, jota PA tarjosi Israelille, tuli ilmeiseksi muutamien Etelä-Amerikan maitten ilmoittaessa jo tunnustavansa Palestiinan valtion ilman sopimuksia. Tämä vihjaa siihen, että asiasta oli sovittu PA:n ja Venezuelan johtaman vasemmistoliittoutuman kanssa, jolla puolestaan on avoin liittosuhde Iranin johtaman ”pahan akselin” kanssa. Oli onneksi Israelille, ettei Netanyahu langennut tähän ansaan. Mikä osuus USA:n hallituksella oli tähän jääköön myöhempien ”Wikileaks” paljastusten varaan, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, kun USA:n istuva presidentti on tehnyt salaisia sopimuksia Israelin vihollisten kanssa.

EDELLÄ mainittu USA:n ulkoministeriön virkailija sanoi, että ministeriö tarkastelee koko tilannetta uudelta näkökulmalta ja voi ehkä laatia uuden esityksen. Tarkoitus on kutsua Israelin ja PA:n neuvottelijat Yhdysvaltoihin ja siellä heidän kanssaan tutkia mahdollisuuksia uudelta pohjalta. Mitä se tulisi olemaan, on täysin arvailujen varassa, mutta ulkoministeri Hillary Clinton lupaa käsitellä kysymystä lausunnossaan. USA:n edellisessä suunnitelmassa ja tarjouksessa Israelille aseet ja varsinkin F-35 kone olivat tärkeällä paikalla, mitä Netanyahu pyrki hyödyntämään tarjotessaan pakettia hallituksensa ministereille. Israelin puolustus-ministeriön mukaan F-35 koneitten kytkeminen pakettiin oli aiheeton, sillä niistä on jo sovittu erikseen. Ehud Barak epäilee, että WikiLeaksin paljastukset ovat voineet vaikuttaa USA:n muuttuneeseen kantaan ja uuden suunnitelman laatimiseen. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=198434

5. SAUDI ARABIAN ulkoministeri Saud Al-Faisal ehdotti USA:n diplomaatille David Satterfiledille toukokuussa 2008, että Iranin tukemien militanttien vastapainoksi Libanonissa tarvitaan turvallisuusjärjestelyjä, paljastetaan WikiLeaksin julkistamassa sähkeessä. Saudi Arabia oli huomissaan, että Libanonin pääministeri Sinioran heikkous antoi Hizbullahille mahdollisuuden kaataa Sinioran hallitus ja kaapata valta, mikä saataisi Libanonin Iranin täyteen valvontaan.
SAUD AL-FAISAL ehdottaa sähkeen mukaan arabiarmeijan perustamista USA:n YK:n ja Naton tukemina. Perustana näille joukoille olisivat Libanonissa toimivat YK :n UNIFIL-joukot, joita vahvistettaisiin ja joille USA ja NATO antaisivat liikkumis- ja huoltoapua sekä tarjoaisivat meri- ja ilma suojan omien meri- ja ilmavoimiensa avulla. Artikkeli arvioi, että suunnitelma oli aiheuttanut melkoisen tunnereaktion Washingtonissa vuoden 1983 tapahtumista, jolloin aktivistit hyökkäsivät USA:n Libanonissa olevia sotilasasemia vastaan surmaten 300 ihmistä.
Saud selitti, että Iranin vastainen kampanja olisi helpointa voittaa Libanonissa. Vain Libanon, Jordania, Egypti ja arabiliitto olivat tietoisia suunnitelmasta, joka tehtäisiin YK:n lipun varjolla.
Satterfield epäili suunnitelman diplomaattisia seurauksia ja varsinkin YK :n osallistumista.

TOINEN paljastus, josta Guardian kertoo, koskee Hizbullahin sotilasjohtajan Imad Mughniyhehin murhaa 2008, joka ällistytti Syyrian johtajia ja josta Hizbullah epäili Syyriaa. Iranin ulkoministeri osallistui Mughniyehin hautajaisiin, mutta Syyrian edustaja puuttui. Syyriassa pelättiin, että Hizbullah voi iskeä kostoksi syyrialaisiin kohteisiin. Iranin ulkoministeri pyrki rauhoittelemaan Hizbullahin kostoaikeita. Myös Mossad oli syytettyjen penkillä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3995992,00.html

6. UUTISOTSIKOITA
- PA:n vaikutusvaltainen jäsen Yasser Abed Rabbo antoi Kreikan vierailunsa yhteydessä lausunnon, jossa hän kummastelee, miksi Amerikka kutsuu osapuolet keskusteluihin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka Israel on Rabbon mukaan romuttanut rauhankeskustelut. Selvästi tuohtunut Rabbo uhkaa, että PA menee nyt YK:n turvallisuusneuvostoon pyytäen sitä perustamaan Palestiinan valtion 1967 sotaa edeltävin aselepolinjoin mukaan lukien Jerusalemin itäosat. Hän sanoo, että USA:n resurssit on nyt täysin käytetty ja havaittu puutteellisiksi, minkä vuoksi tarvitaan isommat rahkeet. Rabbo totesi, että tilannetta tarkastellaan nyt arabimaitten kanssa ennen seuraavaa askelta. Abbas on tänään Kairossa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3996057,00.html
- IAF:n koneet iskivät Gazassa tunneleita ja asevarastoja vastaan saaden suorat osumat ilman tappioita vastauksena Gazasta ammuttuihin kranaatti- ja raketti-iskuihin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3995988,00.html
- Hamas tuomitsi eilen kolme palestiinalaista miestä yhteistyöstä Israelin kanssa, yhden heistä kuolemaan, kaksi vankeuteen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141041
- PA:n hallitus syytti Israelia, että se toimi aivan liian hitaasti evakuoidessaan palon uhkaamat vangit, joista kukaan ei kuollut tai haavoittunut, mutta 36 evakuointiin kutsuttua palomiestä kuli liekkeihin. Ulkomaiset avustajat ilmaisivat myös hämmästyksensä siitä, miten valmistautumaton Israel oli näin suureen paloon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141039
- Nuori israelilainen mies voi joutua oikeudessa puolustamaan oikeuttaan kutsua perustamaansa järjestöä nimellä Shalom Achshav, joka englanniksi tarkoittaa Peace Now (Rauha Nyt). Mies huomasi kanteesta, että järjestö aikoo syyttää häntä oikeudessa vaikka hän määräajassa luopuisi nimestä, ja etsi kannattajia puolustamaan häntä ja osallistumaan oikeuskuluihin. Land of Israel aktivisti ja parlamentaarinen avustaja, asianajaja Ben Gvir tutki asiaa, ja huomasi, ettei mikään järjestö voi käyttää yksinoikeudella sanaa Shalom, eikä Peace Now ole varannut heprealaista nimeä Shalom Achshav. Siten syytös on hänen mukaansa aiheeton. Peace Now on ollut ikävän huomion kohteena, koska sitä tukevat monet ulkovaltiot ja toiseksi sitä syytettiin 2008 vakoilusta, koska se jakaa videokameroita palestiinalaisille, jotta nämä voivat tallentaa tilanteita järjestön Israelin vastaisessa propagandassa. Järjestön puheenjohtaja Oppenheimer oli marxilaisen Meretz-puolueen kansanedustaja ehdokkaana viime vaaleissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/141035

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019