SUNNUNTAI 21.11.10

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun yritykset saada ministerinsä ja kansanedustajat tukemaan hänen esitystään kolmen kuukauden rakennuskieltoa Juudeassa ja Samariassa PA:n houkuttelemiseksi neuvottelupöydän ääreen saa yhä oudompia piirteitä.
Pääministeri on vakuutellut julkisuudessa, että keskusteluissa Hillary Clintonin kanssa sovittiin useista ”myötäjäisistä”, joita USA:n hallitus antaa Israelille katkeran kalkin höystämiseksi.

TUTKIVA JOURNALISTI David Bedein sanoo käyneensä Washingtonissa ja kyselleensä hallituksen korkeilta virkailijoilta USA:n tarjouksesta. Hän kertoo niiden ihmetelleen, mistä tarjouksista Bedein puhuu, koska heille ei ole ilmoitettu niistä, joskin ovat kuulleet jotain median kautta. Hänen kyselyynsä pääministerin kansliasta ei ole tullut vastausta.

USA:n entinen Israelin lähettiläs Daniel Kurzer puolestaan kutsuu Obaman hallituksen väitettyjä tarjouksia Netanyahulle ”lahjuksiksi”, joilla USA:n ei tulisi palkita ”Israelin huonoa käytöstä”, kuten hän sanoo ja lisää, että ”tällainen ”lahjus muuttaa USA:n ja Israelin suhteet poliittisiksi" ja kehottaa Israelia kieltäytymään allekirjoittamasta sellaista sopimusta. Hän kutsuu sopimusluonnosta – jos sellaista onkaan – pahaksi ideaksi ja sanoo ”Netanyahun saattaneen USA:n ja Israelin väliset suhteet vaaralliselle tasolle, sillä tähän saakka Israelin teknisen ja laadullisen tason säilyttäminen arabimaitten yläpuolella on ollut selviö ilman sopimuksia. Sopimus alistaisi ne poliittiselle ja diplomaattiselle harkinnalle”. Hän vakuuttaa, että USA tulee melko varmasti katumaan lahjustaan ja Israel samoin, jos suostuu niihin.

KURZER sanoo, että aiemmin Israelin huono käytös rangaistiin vähentämällä lainatakuita, ei palkitsemalla, kuten nyt näyttää käyvän. Hän kysyy samalla, aikooko USA:n hallitus samalla tavoin palkita PA:n huonoa käytöstä, sitä, ettei se Oslon sopimuksista alkaen ole toteuttanut annettuja velvoitteita, joista Israelin vastaisen propagandan poistaminen opetuslaitoksista ja instituutioista sekä virallisesta mediasta on silmiinpistävin. Hän ihmettelee, onko USA:n hallituksen tarkoitus lisätä taloudellista apuaan PA:lle palkkiona huonosta käytöksestä?
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140745

2. PÄÄMINISTERI Netanyahun läheisin neuvonantaja Uzi Arad kertoo edellisessä JP:n artikkelissa ihmettelevänsä, onko Israelilla lopultakaan rauhankumppania tiellä rauhaan. Hän kertoi epäilyksistään TV-kakkosen ohjelmassa.
”Vuoden ajan olemme seuranneet ilmiötä, jossa Abu Mazen kieltäytyy suorista neuvotteluista. Olemme nähneet hänen tarttuvan erilaisiin tekosyihin, joiden perusteella hän ei sitä voi tehdä, vaikka mitään ennakkoehtoja ei ole hänelle asetettu, eikä hän ole halukas tulemaan neuvotteluihin samoilla ehdoilla, joilla hän neuvotteli pääministeri Olmertin kanssa. Tämä herättää määrättyjä kysymysmerkkejä,” Arad selvittää.

VASTAUKSENA suoraan kysymykseen, uskooko Arad, että Israelilla on rauhankumppani, Arad vastaa tähän tapaan: ”Se ei ole selvää, ja vain tulevaisuus näyttää, onko meillä kumppani tilapäiseen vai lopulliseen ratkaisuun.” Hän lisäsi tähän varovaisesti epäilevänsä, että ”vaikka sopimus tehtäisiinkin lopullisena, se tulisi käytännössä olemaan vähemmän kuin lopullinen.” Hän yrittänee sanoa, että sellainen sopimus ennen pitkää rikkoontuisi.

ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman on jo kauan aikaa vakuuttanut Netanyahun harmiksi, ettei tilanne ole sopiva lopullista ratkaisua varten eikä PA ole siihen kypsä. ”Siksi olisi keskityttävä saavuttamaan pitkän ajan tilapäinen sopimus PA:n kanssa”, hän sanoo.
PA:n kannan epätietoisuus on herättänyt uusia ideoita, joista yhden mukaan Palestiinan valtio voitaisiin perustaa väliaikaisin rajoin ja jättää kiperimmät kysymykset kuten Jerusalem tässä vaiheessa syrjään odottamaan sopivampaa tilaisuutta.

UZI ARAD selitti, että USA:n tarjoama ”lahjuspakettia” (Kurzerin sanoin) tulee tarkastella Israelin turvallisuuden kannalta, täyttääkö se Israelin turvallisuusvaateet. Hän sanoi USA:n esittäneen, että sopimukseen lisätään lupaus, ettei USA vaadi 3 kuukauden rakennuskielon jatkamista. Hän piti luonnollisena, että Netanyahun ja Clintonin Washingtonin keskusteluissa sopiman tekstin hiominen ja kääntäminen diplomaattikielelle vie aikaa.
Arad kertoi sopimusluonnoksen olevan kolmitasoisen: Ensimmäinen taso koskee F-35 hävittäjien toimittamista – joita ei anneta lahjaksi ja joiden toimittaminen riippuu sopimuksen solmimisesta Israelin ja PA:n välillä; toinen taso koskee 3 kk:n rakennuskieltoa, jota USA ei vaadi jatkettavaksi; kolmas taso koskee USA:n antamaa apua kansainvälisissä yhteisöissä Israelia tuomitsevien päätöslauselmien estämiseksi. Tähän sisältyy PA:n johdon toistuvat uhkaukset alistaa Palestiinan valtion perustaminen YK :n päätettäväksi.

ARAD sanoi ymmärtäneensä, että keskusteluista laaditaan kirjallinen sopimus, ja että oli myös selvää, ettei lopullista rauhansopimusta allekirjoiteta ilman, että PA tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona. USA:n ulkoministeriön edustaja P J Crowley totesi, että USA on valmis tekemään kaikkensa rauhankeskustelujen alkamiseksi ja että kirjallinen esitys Netanyahun ja Clintonin välisistä keskusteluista on ymmärrettävä ja USA on valmis siihen.
USA:n virkailijoiden lausunnoista voi päätellä, että rakennuskielto tulee ulottaa myös Jerusalemin itäosiin, mutta ettei sitä tarvitse välttämättä liittää USA:n ja Israelin väliseen sopimukseen, koska se helpottaisi asian käsittelyä Israelin hallituksessa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140745

3. PA:n puheenjohtaja Abu Mazen (Mahmoud Abbas) sanoi, ettei heillä ole vielä käytössään dokumenttia, josta selviäisi Netanyhaun ja Clintonin välisten keskustelujen sisältö, vaikka USA:n lähettiläs David Hale kävi Ramallahissa viime viikolla selittämässä tilannetta. Abbas ei halua, että F-35 koneitten toimitukset Israelille kytketään rauhankeskusteluihin ja valitti, ettei USA ole vieläkään esittänyt mitään uusia ratkaisumalleja. Hän kutsui julkisuudessa liikkuvia tietoja asiasta ”Israelin antamiksi vuodoiksi” ja vakuutti, ettei hän hyväksy mitään sopimusmallia, joihin ei sisälly Jerusalem.

ABBAS matkusti Kairoon, jossa hän keskustelee presidentti Mubarakin kanssa tilanteen nykyvaiheesta. Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa lupaa viedä asian liiton kokoukseen sitten, kun PA:n on tutustunut USA:n sopimusluonnokseen. Saeb Erekat toisti usein esittämänsä väittämän, että juutalaisten rakentamat yhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat kansainvälisen lain vastaisia ja siten laittomia lisäten: ”Kansainvälisen lain rikkomisesta ei tulisi antaa tunnustusta eikä palkkioita”. Hän haluaa vedenpitävää rakennuskieltoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140745

4. PÄÄMINISTERI Netanyahu aikoo sisällyttää USA:n vakoilusta Israelin hyväksi tuomitun Jonathan Pollardin vapauttamisen osaksi USA:n ja Israelin välistä sopimusta keskustelujen aloittamiseksi PA:n kanssa.
Tänään sunnuntaina 25 vuotta sitten hänet vangittiin syytettynä vakoilusta ja tuomittiin ehdottomaan elinkautiseen vankeuteen ilman oikeutta anoa muutosta tuomioon.
Hänen tapaustaan tarkastellaan laajemmin teoksessa achlak.net ”Ruma Israelilainen II”.

POLLARDIN vapauttaminen on ollut esillä vuodesta toiseen, mutta joko USA:n jähmeästä vastustuksesta tai Israelin pääministerien pelkuruudesta johtuen asiassa ei ole edetty.
On epäselvää, kuka hänen tapauksensa otti esille keskusteluissa Clintonin kanssa, mutta amerikkalaiset eivät tyrmänneet ajatusta suoralta kädeltä.
Pollardin saama ehdoton elinkautinen eristysvankeudessa on ennen kuulumaton, mikä herättää epäilyjä hänen tuomionsa perusteista. Vastaavissa vakoilutapauksissa tuomio on ollut alle 10 vuotta tai vähän sen yli, ja heitä on vaihdettu eri tilanteissa USA:n kiinni joutuneisiin vakoilijoihin. Pollardilla ei ole ollut tätä mahdollisuutta.

JONATHAN Pollardin kytkeminen Israelin ja PA:n välisiin rauhankeskusteluihin on kuitenkin täysin luonnoton ja väärä ratkaisu. Hänet tulisi kiireesti vapauttaa humanitäärisistä syistä, ja jos tarvetta on, uusia hänen oikeudenkäyntinsä vääryyden korjaamiseksi. Hänen vapauttamisekseen ovat kansanedustajat sekä Israelissa että kongressin jäsenet USA:ssa tehneet esityksiä USA:n hallitukselle. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=196093
http://newstopics.jpost.com/topic/Caspar_Weinberger

5. UUTISOTSIKOITA
- Givati prikaatin kaksi sotilasta tuomittiin oikeudessa tarkkailuun 3 kk:n koeajalla, eikä heitä tuomittu vankeuteen, kuten syyttävä esitti. He olivat vaatineet palestiinalais-pojan avaamaan kantamansa paketin cast lead operaation aikana. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=196128
- Juutalaisasukkaat Juudeassa ja Samariassa aloittavat lakkokampanjan rakennuskieltoa vastaan. Heillä on mielenosoitus Jerusalemissa tänään, kunnalliset virastot, oppilaitokset ja koulut ovat suljettuina Kedumimissa, Karnei Shomronissa, Efratissa, Kiryat Arbassa ja Bei Elissä tänään. Kymmenet bussit kuljettavat mielenosoittajia pääministerin toimiston eteen tässä ”varoitusmielenosoituksessa”. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=196114
- Kansanedustaja Avi Dichter (Kadima) väittää, ettei Kadima olisi julistanut 10:n kk:n rakennuskieltoa Juudeaan ja Samariaan, mitä hän pitää Netanyahun virheenä, jolla ei saavutettu mitään. Toisen virheen hän teki Dichterin mukaan siinä, ettei hän suostunut jatkamaan kieltoa 2 kuukautta, kuten USA esitti. Kolmanneksi hän syyttää Netanyahua siitä, että tämä teki rakennuskiellosta keskustelujen keskeisen kysymyksen, mitä on nyt jatkettava loputtomiin. Hän kehottaa Netanyahua hyväksymän Amerikan esityksen tehden selvä eron suurien ja eristettyjen juutalais-yhteisöjen välillä, koska muuten erimielisyys jatkuu loputtomiin. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=196119
- Hizbullah vakuuttaa, että vaikka Israel luopuu Ghajarin kylästä Libanonin rajalla, se tulee säilyttämään aseensa Israelin aggression vuoksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=196065
- Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen vaatii, että Natolla tulee olla näkyvämpi osa Lähi Idän rauhankeskusteluissa. Hän ei halua esittää vaatimuksia vaan painottaa asiaa. Hän vieraillee Israelissa helmikuussa 2011. http://www.haaretz.com/print-edition/news/nato-planning-integral-role-in-enforcing-mideast-peace-deal-1.325778
- Mies ja hänen 3-vuotias tyttärensä haavoittuivat pommin räjähtäessä aikaisin sunnuntaiaamuna paikoitetussa autossa Rehovotissa. http://www.haaretz.com/news/national/man-3-year-old-daughter-hurt-in-suspected-car-bombing-1.325846
- IAF iski ohjuksillaan kolmeen kohteeseen Gazassa vastauksena sieltä ammuttuihin raketteihin. Ulkoministeriö jättää YK:lle vastalauseen fosforiräjähteen käyttämisestä Gazasta ammutuissa raketeissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140743
- Jerusalemin viranomaiset poistivat palestiinalaisten asettaman Fatahin terroristia ylistävän taulun Jerusalemin itäosassa Shiloahin lähiössä. Valituksen plakaatista kaupungille teki Leagal Forum, koska se on lain vastainen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/140738
- USA:n turvallisuusvakuutukset Israelille menettävät merkityksensä, jos Turkki saa valvontaansa sen alueelle sijoitetut NATON ohjustentorjuntajärjestelmät. http://www.debka.com/article/9159/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021