SUNNUNTAI 15.08.10

1. PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas näyttää lopulta taipuvan, kuten he sanovat,
”ennen näkemättömän painostuksen alla”, suoriin keskusteluihin Israelin kanssa. Hän ei kuitenkaan mene niihin ilman lisukkeita, vaan hänellä on vaatimuksia, joita USA:n hallitus näyttää tukevan, vaikka Mitchell sanookin ennen päätöksiä keskustelevansa niistä EU:n edustajien kanssa. Kvartetin edustajat tavannevat tällä viikolla päättämään asioista ja antaakseen lausunnon, joka tulisi olemaan pohjana keskusteluille. PA vaatii edelleenkin, että kaikki rakennustoiminta, myös luonnollisen kasvun osalta, tulee keskeyttää Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, ja että pohjana tulee olla kvartetin maaliskuun 19. päivänä 2010 antama julkilausuma.

EU:n ulkoministeriön edustaja Maja Kocijancic sanoi perjantaina, että Israelin ja PA:n keskustelujen tulee johtaa kahden itsenäisen valtion syntymiseen. Tämä tulisi toteuttaa 24 kuukauden sisällä, hän tähdentää toistaen niitä haaveellisen epätodellisia määritelmiä, jotka presidentti George Bush aikoinaan lausui: ”Kaksi valtiota, jotka elävät rinta rinnan rauhassa ja turvallisina”.
OBAMAN nimittämän Lähi Idän erikoislähettilään George Mitchellin varamies David Hale välittää USA:n hallituksen kannan PA:n viimeiseen esitykseen, jonka Abbas antoi Mitchellille tämän viimeisen Israelin matkan aikana luvaten USA:n vastauksen siihen lähi aikoina. Abbas vaatii esityksessään, että pohjana on maaliskuun 19. päivän 2010 lausunto, jossa vaaditaan rakennustoiminnan täydellistä lopettamista Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä sekä esitetään ”elinkelpoisen ja demokraattisen Palestiinan valtion” perustamista. PA:n edustaja Azzam Al-Ahmed sanoi, että PA tekee lopullisen päätöksen asiassa saatuaan USA:n hallituksen kannan. Hän uskoi sen selviävän maanantaina.

ABBAS haluaa kuitenkin turvata selkänsä ennen lopullista päätöstään. Hän pyysi Mitchelliltä muutaman päivän viivettä voidakseen keskustella asiasta arabijohtajien kanssa. Hän on ollut yhteydessä ainakin Egyptin presidentti Hosni Mubarakin, Jordanian kuningas Abdullah II:n sekä Qatarin emiirin Hamad bin Khalifa al-Thanin kanssa.
SEKÄ USA:n ulkoministeri Hillary Clinton että EU:n ulkomaanasioitten johtaja Catherine Ashton ovat olleet aktiivisia soitellen EU-maitten johtajille ja muille asiasta kiinnostuneille saadakseen yksimielisen päätöksen kvartetin seuraavassa kokouksessa.

PÄÄMINISTERI Netanyahun kansliasta todetaan, että pääministeri on 18 kuukauden ajan etsinyt mahdollisuutta aloittaa kahdenkeskiset keskustelut PA:n kanssa, joten siellä ei pitäisi olla mitään viivytyksiä. Netanyahu kuitenkin olettaa, ettei niihin tuoda ennakkovaatimuksia. Pääministerin kanslia kiistää lontoolaisessa Al-Hayat lehdessä olleen tiedon, että Netanyahu olisi tarjoutunut tyhjentämään lähiaikoina juutalaisyhteisöjä, joissa asuu 50 000 juutalaista asukasta Juudean ja Samarian juutalaisten yli 300 000:n kokonaismäärästä. (JP)
http://www.haaretz.com/print-edition/news/u-s-pa-to-announce-renewal-of-direct-talks-within-days-1.308060

2. JERUSALEMIN kaupungin viranomaiset olivat hyvässä uskossa antaneet arabeille luvan kunnostaa ja puhdistaa Jerusalemin keskustassa sijaitsevan muslimien historiallisen hautausmaan hautapaikkoja puistoalueen vierellä, jonne on tarkoitus rakentaa ”Museum of Tolerance” (tolerance: suvaitsevaisuus, vapaamielisyys, avarakatseisuus). INN:n tarkka-silmäisen journalistin havaittua, että sallittujen kunnostustoimien lisäksi Mamillan hautaus-maalle ja sen liepeille alkoi nousta lukuisia uusia ”hautapaikkoja”, kaupungin viranomaiset aloittivat tutkimukset, jotka paljastivat, että arabit olivat rakentaneet sinne yli 300 tekaistua (fake) ”hautaa” voidakseen niiden perusteella esittää vaatimuksia omistussuhteista.

KAUPUNGIN lausunnossa sanotaan mm: ”Viimeisen kuukauden aikana islamin viranomaiset ovat käyttäytyneet rikollisesti ja pystyttäneet uusia, tekaistuja hautakiviä muinaisen historiallisen muslimien hautausmaalle Mamillassa. Nämä viranomaiset käyttivät hyväkseen lupia, joita he olivat saaneet kaupungin puhtaanapito-osastolta olevien hautojen puhdistamista ja uudistamista varten. Sen sijaan he olivat – näitä lupia hyväkseen käyttäen – pystyttäneet petollisesti tekaistuja hautakiviä hautausmaalle, jonka omistaa Israelin maahallitus”. Lausunnossa selitetään, että vaikka alue on vanha muslimien hautausmaa, sinne ei ole haudattu vuoden 1927 jälkeen. Kaupunki valitti asiasta poliisille ja keskeytti arabien työt välittömästi. Piirioikeus mitätöi esityksen estää kaupunkia keskeyttämästä työt ja poistaa tekaistut hautapaikat ja oikeutti kaupungin poistamaan ne.
Kaupungin viranomainen sanoi, että tähän saakka yli 300 tekaistua hautapaikkaa on löydetty ja poistettu, mutta että tutkimukset asiassa jatkuvat. Arabityöntekijät olivat pystyttäneet 70 tai 120 sm:n kokoisia uusia ”hautakiviä” tai käyttäneet hautausmaalta löytämiään vanhoja kiviä. Niitä poistettaessa niiden alta paljastui muovipulloja ja tupakantumppeja, mikä osoittaa niiden valheellisuuden ja että työt oli tehty kovalla kiireellä.
”Tämä on yksi suurimmista petosyrityksistä viime vuosina yhdellä erityisellä päämäärällä: Valtion omistaman maan laiton riistäminen”, kaupungin lausunnossa todetaan. ”Jerusalemin kaupunki ei tule sallimaan ääriainesten laittomasti muuttaa tasapainotilaa, ja tulee jatkamaan lain toteuttamista estääkseen yleisen maan laittoman haltuun oton”. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=184762

3. RAUHANKESKUSTELUJEN jatkumistoiveitten noustessa palestiinalaisten harjoittama väkivalta israelilaisia vastaan nousee samassa suhteessa.
Kaksi IDF:n sotilasta ja naisautoilija haavoittuivat viimeisen viikon aikana palestiinalaisten kivittäessä ohiajavia autoilijoita Juudeassa ja Samariassa.

TOISESSA tapauksessa israelilaisautoilija selvisi henkilövammoitta, vaikka palestiinalaiset heittivät petrolipommeja hänen autoaan vastaan. Useat petrolipommit runtelivat pahoin hänen autoaan hänen itsensä pelastuessa vammoitta.
PA:n puheenjohtaja Abbas on ollut jatkuvassa kierteessä sekä arabimaitten että länsivaltojen painostaessa häntä luopumaan jääräpäisestä vastustuksestaan ja suostumaan aloittamaan keskeytyksissä olleet neuvottelut Israelin kanssa. Epäselvä tilanne antaa mahdollisuuden kaikenlaisille huhuille ja perättömille tiedoille, jotka mutkistavat tilannetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139105

4. USA toimittaa Persianlahden maille sotilastarvikkeita ja aseita 60 miljardin USD arvosta. Suurin ostaja on Saudi Arabia, joka on tilannut 82 F-15 hävittäjäpommittajaa, joista poistetaan Israelin toivomuksesta lisäosat, jotka mahdollistavat pitkän matkan lennot. Tilauksen arvo on 30 miljoonaa USD. Lisäksi saudit haluavat 60 Apache helikopteria.
Muita Persianlahden maita, joille USA:n aseita toimitetaan, ovat Kuwait, Oman, UAE ja Qatar. Toinen toimitussopimus, josta vielä neuvotellaan, koskee 900 miljoonan USD arvoisen Patriot ohjustorjuntajärjestelmän asentaminen Kuwaitiin. Tämä sopimus tulisi käsittämään 209 Patriot järjestelmän uudenaikaisinta PAC-3 ohjusta. Pentagon suositteli ohjusten toimituksia Kuwaitille viitaten Iranin uhan kasvuun. Kuwait toivoo myös aiempien ohjusten uuden-aikaistamista.

PAC-3 järjestelmä perustuu torjuntaohjuksen osumiseen lähestyvään ohjukseen. Edellinen PAC-2 perustuu torjuntaohjuksen räjähdykseen. PAC-3 ohjus on pienempi ja sen järjestelmässä on 16 ohjusta aiemman version neljän asemesta. Sen uskotaan pystyvän estämään useimpien lähestyvien ohjusten osumisen maaliinsa.
PENTAGON informoi kongressia mahdollisesta 18 F-16 hävittäjän toimituksesta Omanille, arvoltaan 3.5 miljardia USD. Omanilla on hyvät suhteet sekä USA:n että Iranin kanssa.
Kuwaitin toivelistalla on saada F-15 Silent Eable hiljainen hävittäjäversio, sekä 10 tankkauskonetta ilmatankkausta varten.
Kuten aiemmin on kerrottu, Israel ostanee 20 JSF stealth konetta, jotka lienevät toimituskunnossa aikaisintaan 2015. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=184759

5. UUTISOTSIKOITA
- 1990-luvulla rabbi Meir Kahanen murhannut terroristi tunnusti FBI:n dokumenttien mukaan kuuluneensa 3-henkiseen al-Qaida soluun, jonka varsinainen kohde oli pääministeri Ariel Sharon. Freelance journalisti Peter Lance kirjoitti asiasta Playboy lehdessä. FBI:n raportin mukaan Kahanen murhaaja El-Sayyid Nosair kertoi 2005 FBI:n tutkijalle, että kaksi muuta miestä, jordanialainen ja palestiinalainen, tulivat hänen kanssaan Marriot hotelliin Manhattanilla, joista toisella oli murha-ase. Sharonin oli määrä olla samassa hotellissa, mutta he kuitenkin luopuivat hänen murhaamisestaan ja valitsivat Kahanen, joka puhui hotellissa. Nosairin kavereita ei koskaan syytetty. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=184761
- Obama toivotti siunausta muslimeille heidän ramadan-kuukautensa aikana todeten, että Amerikka on aina ollut muslimimaa. Amerikan kansalaisena hän sanoi tukevansa moskeijan rakentamista uskonnonvapauden nimissä WTC:n tuplatornien raunioitten lähelle, mutta pyrki lieventämään lausuntoaan myöhemmin: ”Tarkoitin oikeutta, en viisautta rakentaa sinne.” http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=184785
- 6 pakolaista sai surmansa beduiinisalakuljettajien ja Egyptin turvallisuusjoukkojen välisissä tulitaisteluissa Siinailla. Beduiineilla oli 300 laitonta pakolaista, joista 100 pääsi pakenemaan tulituksen aikana. He vaativat pakolaiselta 1000 USD päätä kohti matkasta Israelin rajan yli. Tusinoittain saa surmansa Egyptin rajavartijoitten laukauksista pyrkiessään estämään heidän pääsynsä rajan yli Israeliin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=184725
- Sisäministeri Eli Yishai vaatii edelleen, että 400 vierastyöläisen lasta tulee karkottaa maasta. Pääministerin vaimo Sarah vetosi häneen päätöksen perumiseksi. Yhä suurempi määrä kansalaisia vaatii, että maassa syntyneet tulee pitää maassa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=184793
- Kirjailija Margaret Atwood heitti ylleen profeetan kaavun ja kirjoitti näkynsä paperille todeten, että profeettana hän näkee 7 potentiaalista mahdollisuutta, joista kuusi ensimmäistä on hänen käsittääkseen mahdottomia ja suosittelee seitsemättä. Se on kuin suoraan PA:n rauhanprosessista kopioitu, jonka seurauksena ”nämä kaksi maata elävät turvassa ja puolustusliitossa keskenään kaupan ja elintason kukoistaessa”. Lopuksi hän vertaa tilannetta Berliiniin, joka oli Itä Saksan puristuksessa, jota huollettiin sinne kulkevan käytävän kautta. Täten Gazasta tulee käytäviä Palestiinaan ja sieltä islaminmereen. Atwood jättää mainitsematta vertauksensa lopun, eli sen, miten Itä Saksa lopulta hajosi ja liitettiin länteen. Vertauksen mukaan Israel vastaa Itä Saksaa, Gaza Berliiniä, sekä Palestiina ja islaminmeri länttä. Atwood halunnee vihjata, että samoin Israel lopulta hajoaa ja liitetään Palestiinaan eli suureen islaminmereen. http://www.haaretz.com/opinion/mideast-peace-needs-prophets-not-yes-men-1.307995
- Venäjän aktivoitua Iranin Bushehrin ydinvoimalan 21.08.2010 potentiaalinen aika iskeä Iranin ydinlaitoksiin supistuu muutamaan päivään. Kukaan ei voine iskeä ydinvoimalaan, jonka uraanisauvat on asennettu ja voimala käytössä säteilyvaaran vuoksi. http://www.debka.com/article/8970/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019