SUNNUNTAI 18.07.10

1. OBAMAN nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell veti tämänkertaisen Israelin vierailunsa aikana vesiperän, mitään uutta tai läpimurtoa ”rauhakeskustelujen” edistämiseksi ei tapahtunut, ei ainakaan uutisaiheeseen asti.
PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat osoitti mieltään Mitchelliä vastaan kieltäytymällä vastaamasta journalistien kysymyksiin, miten keskustelut onnistuivat.
Abbas suuntaa tämän jälkeen matkansa Egyptiin, jossa hän tapaa presidentti Hosni Mubarakin, jonka ”diplomaattinen sairaus” näyttää parantuneen niin paljon, että hänellä on voimia keskustella myös Netanyahun kanssa, jonka edellisen tapaamisen hän peruutti, minkä syyksi esitettiin Jerusalemin kaupungin rakennuslautakunnan päätöstä hyväksyä Gan HaMelek (Kuninkaan Puisto) kehitys ja rakennussuunnitelma, jonka tieltä 22 huonokuntoista ja ilman vesi-, viemäri- ja sähköjohtoja olevaa taloa joudutaan purkamaan; toiset 66 myös ilman lupia rakennetut talot voidaan hyväksyä jälkikäteen. Purettaviksi määrättyjen talojen omistajat saavat tontit puistoalueen toiselta laidalta, jonne he voivat rakentaa uudet talonsa.

PÄÄMINISTERI Netanyahu tapaa Mubarakin tänään keskusteluissa, jotka keskittynevät ongelmaan, miten rauhankeskustelut saataisiin jatkumaan ja siirtymään suoriksi nykyisten epäsuorien asemesta, jotka junnaavat paikoillaan ilman näkyvää edistystä. Toisena aiheena heillä lienee Gazan porttien avaaminen entistä laajemmin, myös henkilöliikenteen osalta. Kysymys on tärkeä myös Egyptille, sillä myös sen valvoma Rafahin terminaali on vain osittaisessa käytössä, ja Egyptin huolena on myös salakuljettajien kaivattamien tuhannen tunnelin käyttäjien kohtalo, jotka menettävät toimeentulonsa porttien avaamisen ja tavaroiden lähes vapaan viennin johdosta Israelista ja Egyptistä Gazaan. (JP)

2. ABBAS SAI evästykset sekä Fatahin että PLO:n johdon taholta, jotka molemmat kehottavat Abbasia kieltäytymään Mitchellin ja Mubarakin vaatimiin suoriin keskusteluihin. Abbas ei uskalla myöntää eikä kieltää, suostuuko hän suoriin vai ei, vaan hän aikoo viedä asian arabiliiton kokoukseen, jonka myöntämä mandaatti antoi luvan vain epäsuorille ja nekin vain syyskuuhun saakka.
Israelin hallituslähteet uhkuvat edelleen toivorikkaina, että heidän ymmärryksenä mukaan suunta on selvästi viemässä suoriin, jotka PA katkaisi joulukuussa 2008 Olmertin hallituksen kaatuessa, eikä Abbas ole osoittanut mitään halua jatkaa niitä Netanyahun kanssa. Hallitus-lähteet syyttävät palestiinalaisia keskustelujen jumiutumisesta yli 1.5 vuodeksi.

MITCHELL painosti Abbasia Ramallahissa suostumaan hänen toiveeseensa aloittaa suorat keskustelut, mutta Abbasin kerrotaan vaatineen, että Israel tunnustaa 1949 aselepolinjan Palestiinan valtion länsirajaksi pienin maavaihdoin ja ulkomaisia joukkoja valvomaan turvallisuutta Jordanjoen laaksossa, mitä Netanyahun ei missään tapauksessa tulisi hyväksyä. Tilanne Libanonissa osoittaa jokaiselle, jolla on toimivat silmät ja korvat päässään, että ulkomaisilla joukoilla ei ole mitään intressiä vaarantaa sotilaitaan asettumalla vastustamaan aseistettuja ja päättäväisiä salakuljettajia.

SAEB EREKATIN ohella Abbasin neuvonantaja Yasser Abed Rabbo syytti, ettei Mitchell tuonut mitään uutta Ramallahin keskusteluihin Abbasin kanssa: ”Hän ei tuonut mitään uutta pyyntöihimme, joita esitimme Israelille Washingtonin kautta rajoista ja turvallisuus-kysymyksistä. Olemme edelleen ilman selvitystä monista kysymyksistä.”
Tuntuu oudolta, että PA:lla on suora kontakti Israelin kanssa meneillään olevien epäsuorien keskustelujen kautta, mutta se mieluummin turvautuu Obaman apuun.
Rabbo luetteli näitä epäselviä kysymyksiä: setlementit, Israelin toimet Jerusalemissa mukaan lukien talojen purkamiset sekä ”uuden setlementtiprojektin” rakentaminen pääkaupunkiin.
Arafatin aikojen mahtimies Mohammed Dahlan vahvisti Rabbon epämukavuudet lisäten, että arabiliitto tukee heidän asemaansa näissä kysymyksissä, ja koska Israel ei ole antanut selviä vastauksia, Fatah vastustaa suoria keskusteluja ja kehottaa Abbasia kieltäytymään niistä.

ABBAS selitteli kantaansa, miksi hän ei voi hyväksyä Israelin ja USA:n vaatimusta siirtyä johtajatason keskusteluihin, haastattelussa jordanialaiselle Alghad-lehdelle, ettei Israel ole suostunut heidän keskeisiin vaatimuksiinsa, joista rajat ja turvallisuus ovat tärkeimpiä, sekä ulkomaisten joukkojen sijoittaminen Länsirannalle PA:n turvallisuuden takaamiseksi. Abbas katselee asioita PA:n kannalta, ei häntä kiinnosta Israelin turvallisuus.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=181738

3. EU:N ulkopoliittisen toimiston johtaja englantilaissyntyinen Catherine Ashton saapui Israeliin lauantaina. Tänään sunnuntaina hänellä on täysi työpäivä useitten tapaamisten vuoksi, sillä hän tavannee Ehud Barakin, Avigdor Liebermanin ja Benyamin Netanyahun. Ashtonin Israelin vierailu kestää kolme päivää.

EILEN Ashton kävi Ramallahissa, jossa hän keskusteli PA:n pääministerin Salaam Fayadin kanssa. Yhteisessä lehdistötilaisuudessa Fayadin kanssa hän esitti vaatimuksen, että ”Israelin tulee avata kaikki portit Gazaan, jotta sen runneltu talous pääsisi elpymään”.
Tässä näyttää olevan jonkinasteinen tietokatkos, koska korkea EU-virkailija Ashton ei sanallakaan mainitse syytä, miksi Gaza ylipäätään asetettiin kauppa- ja henkilöliikennesaartoon: ei sanaakaan rakettien ampumisesta Israelin siviilikohteisiin, ei terrorivaarasta tai muista vaikeuksista.

TAI SITTEN kysymyksessä on tietoinen Israelin mustaaminen, sillä on vaikea uskoa korkean viranomaisen tietämättömyydestä vihjailevan papukaijan tavoin kuluneita kliseitä Gazan kansan kärsimyksistä, joita Israel tietoisesti ja tarkoituksellisesti sille aiheuttaa.
ASHTON vieraillee maanantaina tai sunnuntaina - tiedot vaihtelevat - Gazassa, jossa hän tutustuu kesäleiriin ja YK:n avustus- ja työjärjestön ylläpitämään kouluun ja UNRWA:n rakennuskohteisiin, mutta ei tavanne Ismail Haniyhen hallituksen edustajia. Israel ei normaalisti päästä ulkomaisia VIP-vieraita Gazaan, koska Hamas luetaan täällä ja USA:ssa terrorijärjestöksi, eikä IDF voi siellä vastata heidän turvallisuudestaan.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/ashton-gaza-borders-must-open-to-revive-local-economy-1.302389

4. USA:N ulkoministeriön korkea virkailija Andrew Shapiro antoi perjantaina harvinaisen erityislausunnon, jossa hän keskittyi Israelin ja USA:n välisiin suhteisiin sekä siihen, miten USA:n tuki Israelin turvallisuudelle on järkkymätön.
Hän selitti, että USA tukee Iron Dome (Teräskupu) ohjustentorjuntajärjestelmää. Hän sanoi puheessaan tähän tapaan: ”Sotateknologian jatkuva edistyminen tekee entistä vaikeammaksi puolustaa Israelia. Rakettiteknologian kehitys vaatii USA:n ja Israelin yhteistyön nostamista uudelle tasolle.” apulaisulkoministeri Shapiro selitti.

SHAPIRO totesi lausunnossaan USA:n tuen jatkumisen Israelilaisen yhtiön kehittämän Arrow-torjuntajärjestelmän rahoittamiseksi tänä vuonna, ilmeisesti viitaten onnistuneisiin kokeisiin, mikä kertoo järjestelmän toimivuudesta. Hän selitti, että Israelin turvallisuus vahvistaa myös USA:n turvallisuutta. ”Auttaen Israelin kansaa tuntemaan itsensä entistä turvallisemmaksi lyhyenmatkan raketti- ja ohjusuhalta ei ole vain oikea asia vaan se on eräänlainen strateginen askel, mikä parantaa Israelin turvallisuutta ja auttaa USA:n intressejä alueella.”
Hän vakuutti, että side USA:n ja Israelin välillä on murtumaton, USA:n tuki Israelin tekniselle etumatkalle alueella ei koskaan ole ollut suurempi.
SHAPIRON lausunto on tervetullut poikkeama viime aikoina julkisuudessa levinneistä uskomuksista, että Israel on Yhdysvalloille enemmän rasite kuin tuki. Tätä vääristymää ovat USA:n johtajat itse tukeneet presidentti Obamaa myöten.

SHAPIRON lausunnon jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa eräs reportteri kuvasi Shapiron lausuntoa poliittiseksi hännystelyksi: ”Obaman hallitus rakastaa Israelia, siispä äänestäkää Demokraatteja marraskuussa.” Demokraatit ovat todella huolissaan kansansuosionsa alamäestä. Shapiro kuitenkin oli ilmeisen vilpitön kuvatessaan Israelia uhkaavia vaaroja varsinkin Iranin ja sen terrorijärjestöjen Hizbullahin ja Hamasin taholta. ”Tämän johdosta Israelin sotatekninen etumatka on tärkeä pitää yllä”, hän vakuutti. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=181752

5. UUTISOTSIKOITA
- Ulkoministeri Liebermanin ja pääministeri Netanyahun välit ovat kehittyneet lähelle kriisiä, mistä on osoituksena se, että Israel Beiteinu uhkaa upottaa kahden vuoden budjetti-esityksen Knessetissä. Hallitus hyväksyi sen perjantaina, vaikka se leikkaa pahoin myös puolustusministeriön varoja ja siirtää niitä opetusaloille. Israel Beiteinun sisäisen turvallisuudenministeri Yitzhak Aharonovitch totesi, että puolue on vanhempi osakas hallituksessa ja odottaa, että sitä kohdellaan sen mukaisesti. Tilannetta ei parantanut se, että Lieberman nimitti YK:n tilapäiseksi lähettilääksi Colombiassa toimivan lähettilään Meron Reuvenin keskustelematta siitä pääministerin kanssa. Herrat tapaavat toisensa huomenna. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181769
- Budjettiesitys leikkaa puolustusmenoja 2.7 miljardia NIS, ja vastaavasti opetus- ja sosiaaliministeriöitten budjettia kasvatetaan. Budjetin alijäämä on 3 % ensi vuonna ja 2 % vuonna 2012; menot kasvavat 2.7 % ja 1.7 % vastaavina vuosina. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181748
- USA:n entiset presidentit Bill Clinton ja Jimmy Carter voinevat antautua välittämään Israelin ja Hamasin välisissä kysymyksissä, joista Gilad Shalitin vapauttaminen yli 4 vuoden panttivankeudesta on päällimmäisenä. Toiset järjestelyjä vaativat kysymykset koskevat suunnitelmia avata Gazan rajaterminaaleja molemmin-suuntaiselle liikenteelle siten, että valvonnasta vastaavat PA:n poliisit. Tämä ei voine toteutua ilman Hamasin suostumusta. Gilad Shalitin vanhemmat sanovat, ettei heillä ole mitään tietoa asian uudesta käänteestä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181722 , http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181701
- Human Rights Watch kertoo raportissaan, ettei Syyrian presidentti Bashar Assad ”kruunajaispuheessaan” lupaamista uudistuksista huolimatta ole tehnyt juuri mitään tilanteen parantamiseksi maassaan. Assad totesi äskettäin, että Israelin ja Turkin välien sekasotkusta huolimatta Turkki on paras välittäjä Israelin ja Syyrian välisissä rauhankeskusteluissa, jotka ovat täysin katkenneet. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=181697
- Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin puoliso Emine kertoo itkeneensä kuunnellessaan presidentti Shimon Peresin puheenvuoroa tammikuussa 2009 Davosissa, jossa hän puolusti IDF:n operaatiota cast lead Gazassa. Hän kertoo kyselleensä itseltään, miksi Peres valehtelee tuolla tavalla eikä kukaan keskeytä. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/peres-is-a-liar-he-made-me-cry-says-turkey-pm-s-wife-1.302485
- Turkkilaiset hakkerit varastivat 30 000 web-sivun omistajalta osoitteet ja salasanat ja toimittivat ne Turkkiin. Heidän uskotaan päässeen ihmisten pankkitileille, käyttäneen luottokortteja ja avanneen uusia tilejä varastamiinsa osoitteisiin. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/turkish-hackers-steal-personal-details-of-tens-of-thousands-of-israelis-1.302494
- Turkin hallituksen omistama järjestö TIKA, joka vastaa sen alueellisesta kehitys- ja rakennusohjelmasta, on nostanut Turkin lippuja Jerusalemissa ilman lupia. Tämä on herättänyt kysymyksen olisiko Israelin syytä aloittaa yhteistyö Turkin hallitusta vastustavan kurdipuolueen PKK:n kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138636
- Tunnettu naisten asioitten puolustaja tri Phyllis Chesler lähetti puheensa Aspen instituutin kesäkonferenssiin 15.07.2010, jonka luki Elaine Sandler hänen itsensä oltua estetty. Puheessaan Chesler ihmettelee naisasiajärjestöjen hiljaisuutta islamin naisiin kohdistuvaa brutaalia kohtelua kohtaan, kuten myös siihen, ettei hän saa niiltä tukea. Hän keskittyi puheessaan islamin sukupuoli- ja uskontoapartheidiin, nousevaan Israelin ja lännen demonisoimiseen, vallitsevaan monikulttuurisen relativismin ilmiöön länsimaisissa feminismi- ja edistysjärjestöissä. Hän vakuuttaa, että ajamastaan asiasta huolimatta hän ei kuulu noita ilmiöitä kannattaviin, jotka eivät suostu asettumaan vastarintaan sellaista brutaalia naisvihaajien käytäntöä kuten naisten sukuelinten silpomista, naisten kivittämistä ja häpäisyä, hakkaamista, pakkoavioliittoja, lapsiavioliittoja ja moniavioisuutta vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138637

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019