MAANANTAI 21.06.10

1. ISRAELIN turvallisuuskabinetti, johon kuuluvat hallituksen tärkeimmät ministerit, päätti sunnuntaina helpottaa tarvikkeiden ja materiaalien vientiä Gazaan, joilla helpotetaan siviilien elämää, mutta joita ei voida käyttää rakettien ja sotilaallisten kohteitten rakentamiseen. Aiemman sallittujen tavaroitten luettelon sijaan julkistettaneen lista kielletyistä tavaroista ja materiaaleista, joka on selvästi lyhyempi ja yksityiskohtaisempi.

NETANYAHU on käynyt perusteellisia keskusteluja kvartetin Lähi Idän erityislähettilään Tony Blairin kanssa. Jpostin artikkelin mukaan Blairin osuus oli elintärkeä uutta Gazan politiikkaa suunniteltaessa. Kabinetin päätöksellä on kahdenlainen merkitys: Ensiksi se tyydyttää kvartetin ja useimpien muitten maitten vaatimuksia käyttötarvikkeitten viennin helpottamiseksi, ja toiseksi se vetää maton niiden alta, jotka ovat tukeneet avustuslaivojen lähettämistä Gazan saarron purkamiseksi. Jos sellaisia saattueita vielä lähetetään, ne nähdään entistä selvemmin aseitten ja rakettien valmistamiseen sopivien materiaalien sekä terroristien viemiseksi saarron läpi Gazan kaistalle.

TONY BLAIR selvitteli tilannetta tähän tapaan: Aiemman sallitun listan sijasta julkistetaan nyt kiellettyjen lista, jonka mukaan kaikki muut on vapaasti vietävissä Gazaan, eli siviilikäyttöön tarkoitetuilla vientiartikkeleilla ei ole mitään rajoituksia. Samaan aikaan säilytetään – kansainvälisen laillisuusperiaatteen mukaan – kiellettyjen artikkeleitten turvallisuussaarto. Tämän periaatteen seurauksena Gazan saarron murtamisyrityksillä ei ole samaa oikeutusta kuin aiemmin. Uusi periaate sovittiin kolme viikkoa Välimeren välikohtauksen jälkeen.
”Me sanomme nyt kyllä korianderille mutta ei Kassamille”, kuten pääministerin kanslian virkailija totesi lisäten, että Olmertin julistaman Gazan saarron tarkoituksena oli heikentää Hamasia ja auttaa Gilad Shalitin vapauttamiskeskusteluja. Koska kummallakaan taholla ei ole saavutettu merkittävää edistystä, on paikallaan omaksua uusi suunnitelma. (JP)

2. PÄÄMINISTERI Netanyahu sanoo, että Gazan siviilisaarto on lopetettu, mutta kaistan
turvallisuussaarto on entistä tiukempi. Kabinetin päätös merkitsee seuraavia toimia.
- Hallitus julkistaa listan kielletyistä, kahden käytön tavaroista.
- Määrättyihin kohteisiin tarkoitettuja kiellettyjä materiaaleja voidaan vielä.
- Terminaalien käyttöä kehitetään joustavammaksi ja niitä lisätään tarvittaessa.
- Ihmisten liikkumista terminaalien kautta helpotetaan ja kehitetään joustavammaksi inhimilliset ja lääkinnälliset seikat huomioiden. Tilanteen paranemisen myötä kehitetään uusia tapoja yhteyksien lisäämiseksi.
- Israel jatkaa politiikkaansa meriteitse Gazaan menevien tarvikkeitten tarkastamiseksi Ashdodissa.
HALLITUKSEN päätöksessä selitetään, että tarkoitus on estää terroristien liikkuminen Gazasta ulos ja sisään sekä aseitten, sotilaallisten tarvikkeiden ja kaksikäyttöisten materiaalien vienti kaistalle, joilla vahvistetaan Hamasin ja muitten terrorijärjestöjen sotilaallista kapasiteettia. Päätöksessä todetaan, että Gilad Shalit on ollut lähes 4 vuotta Hamasin panttivankina, jonka vuoksi se vaatii kansainvälistä yhteisöä voimallisesti tuomitsemaan ne, jotka pitävät häntä vankeudessa, ja vapauttamaan hänet välittömästi.

DIPLOMAATTILÄHTEET ilmoittavat, että turvallisuuskabinetti suostuu EU:n rajanvalvonta avustajien (EUBAM) toiminnan ulottamisen kaikkiin rajaterminaaleihin Rafahin lisäksi. EU:n valvojat suorittivat tehtäviään Rafahin terminaalissa Gazan ja Egyptin rajalla 18 kuukauden ajan vuosien 2005-2007 aikana. USA on esittänyt rajaterminaalien lisäämistä Rafahin, Erezin,
Kerem Shalomin, Karnin ja Kissufimin ohella.

NETANYAHU selvitellee uutta Gazan - kuten myös koko palestiinalaiskysymykseen liittyvää -politiikkaansa USA:n presidentti Barack Obamalle, jonka kanssa hänellä on sovittu tapaaminen Valkoisessa Talossa kuudes heinäkuuta. Gazan kaistan kohtalo on kuitenkin vain yksi sivujuoni Israelin ja palestiinalaisten välisissä keskusteluissa. Obaman vaatimuksena on saada nopeaa edistymistä rauhankeskusteluissa. Obama odottaa myös, että siviililiikenne Gazan ja Länsirannan palestiinalaisten yhteisöjen välillä helpottuisi. Miten tämä käytännössä selvitettäisiin, on ongelma, johon ei ole helppoja ratkaisuja. PA vaatii maayhteyttä, jolla sillä olisi vapaus liikkua ilman IDF:n valvontaa, eli Israelin alue jaettaisiin kahteen osaan. Tällainen järjestelmä toisi mukanaan epämukavuuden ohella ratkaisemattomia turvallisuusriskejä.

VALKOINEN TALO julkisti eilen lausunnon, jossa se kiittelee Israelin hallituksen päätöstä todeten, että näillä toimenpiteillä uskotaan voitavan oleellisesti parantaa Gazan asukkaitten tilannetta. Se lupasi työskennellä yhdessä Israelin, PA:n, kvartetin ja muitten kansainvälisten järjestöjen kanssa päätöksen nopeaksi toteuttamiseksi ja tutkia mahdollisuuksia uusista toimenpiteistä, kuten yhteydestä Gazan ja Länsirannan välillä. Siinä USA vahvistaa Israelin oikeuden itsepuolustukseen ja lupauksensa toimia yhdessä kansainvälisten liittolaisten kanssa laittomien aseitten viennin estämiseksi Gazan kaistalle. Lausunnossa kehotetaan kaikkia niitä, jotka haluavat viedä tavaroitaan Gazaan, tehdä se maayhteyksien kautta ilman tarvetta tilanteen kärjistämiseen.

VENÄJÄN ulkoministeri Sergei Lavrov vierailee Israelissa heinäkuun lopulla. Israel saanee häneltä viimeisen tiedon Venäjän asemasta Iranin tilanteeseen ja sitä vastaan asetettuihin sanktioihin. Venäjä on tiettävästi perunut v. 2005 solmitun sopimuksensa myydä S-300 ilmapuolustusjärjestelmän Iranille.

IDF:N taholta kerrotaan, että akuutin tilanteen kärjistymisen helpottumisesta huolimatta merivoimat ovat jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Välitön uhka tulee Libanonissa valmistellun kahden aluksen lähettämisestä Gazan saarron murtamiseksi, mutta toinen uhka seilaa jossain Punaisenmeren tienoilla Iranin varustamana kohti Gazaa. Egyptin ilmoitti, ettei se aio estää tämän Iran-flotillan pääsyä Suezin kanavan kautta Välimerelle.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=178968

3. NAIS-FLOTILLA Gazasta uhoaa edelleen murtavansa Gazan saarron ja pääsevänsä
kohdesatamaansa. Libanonin viranomaiset ilmeisesti pelästyivät Israelin mahdollisia vastatoimia, jotka voisivat kohdistua Beirutin ja muihin satamalaitteita vastaan, ja ovat keksineet byrokraattisia esteitä matkan toteuttamiselle. Operaation puuhanainen on juristi Samar Alhaj, jonka mies istui 4 vuotta vankilassa Rafik Haririn murhaan osallisuudesta. Nais-flotillan alus nimettiin Jeesuksen äidin mukaan Mariamiksi (Maria), sen matkustajina on pelkästään naisia, shia- ja sunnimuslimeja sekä kristittyjä useasta maasta, 50 yhteensä naista Libanonista, USA:sta, Ranskasta, Englannista, Japanista, Kuwaitista ja Egyptistä. Mahtaa siellä on kova porina, jonka keskeisinä aiheena on arvattavasti sammumaton juutalaisviha.

JÄRJESTÄJÄT sanovat matkustajien edustavan feminismiä, mutta Guardian-lehden mukaan tunnettua naislaulajaa ja Libanonin kauneuskilpailun kakkosta, Haifa Wehbe, ei kelpuutettu mukaan, koska ”hän esiintyy vaillinaisesti puettuna, hänen alastomuutensa ja muslimien siveyssääntöjä polkeva julkisuutensa häpäisee puhtaan islamin mutta myös eurooppalaisten naisten julkisivua”. Tämä selitys on Hizbullahin edustajan kynäilemä. Artikkelissa kysytään viattomasti, miten vaikea kunniamurhiin ja kokovartaloverhoon tottumattomien ulkopuolisten on ymmärtää, miten Wehben mukanaolo voisi häväistä toisten mukanaolevien imagoa?
Wehbe tunnetaan miljoona-levikkeisten albumien tekijänä. Hän oli kuuluisa varsinkin Rafik Haririn murhan jälkeen 2005 julkistamansa levyn ”Baddi Eesh” (haluan elää) ansiosta. Kansanliikkeen painostama, ns ”cedar-vallankumous”, ansiosta Syyria joutui vetämään joukkonsa Libanonista ja vähentämään osallistumistaan sen politiikkaan. Kuten tunnettua, tämä suuntaus on nyt kääntynyt päinvastaiseksi. Libanon on nykyisen pääministerinsä Saad Haririn johdolla antautunut Syyria ja sen kautta Iranin vasallivaltioksi. http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Article.aspx?id=178990

4. NAIS-FLOTILLAN ja muittenkin Gazan saarron murtamiseen tarkoitettujen todellisten suunnitelmien ja päämäärien paljastuessa ja joutuessa kansainvälisen tuomion kohteeksi suu messingillä odottaneet arabit ovat nostaneet kovan huudon: Mikä sionistien juoni tämänkin sai aikaan? Hamasin edustaja Mahmoud Zahar uhkaa aloittaa Kassamien ampumisen Gazasta uudelleen ja kehottaa palestiinalaisia Juudeassa ja Samariassa tekemään samoin niillä aseilla, joita heillä on. Zahar vakuuttaa, että julistakoon Blair mitä tahtoo Hamasin halusta ja kelvollisuudesta osallistua rauhankeskusteluihin, Hamasin kanta ei ole muuttunut miksikään.

DEBKAFILE, joka asiaa tarkastelee artikkelissaan, varoittaa omiin lähteisiinsä viitaten, ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, eli Hamas, Hizbullah, Turkki ja Iran suunnittelevat uutta toimenpideohjelmaa jatkaa aloittamaansa saarron murtamispolitiikkaa. Jos Beirutin satama on tukossa, potentiaalisia satamia alusten varustamiseksi ei ole useita tarjolla. Turkin ja Kypressin satamat voivat tulla kysymykseen. Toiseksi Syyrian satamat voisivat myös olla tarjolla, mutta Debkafile arvioi, että presidentti Bashar Assadin ulkomaanmatkan vuoksi hän ei halua nostattaa ongelmia Israelin kanssa juuri nyt, vaikka maat ovat muodollisessa sotatilassa. http://www.debka.com/article/8865/Viimeisen uutisen mukaan Libanon antoi nais-flotillalle luvan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=179047

4. UUTISOTSIKOITA
- David Skolni tutkii artikkelissaan Argentiinan jalkapallotähden Lionel Messin kabbalistisia aiheita sekä hänen henkilöönsä että nimeensä liittyen. http://www.debka.com/article/8865/
- Israel ilmoittaa, että Gazan kaista on edelleen pääsykiellossa ulkomaisille vip-vieraille. Tämän sai kokea Saksan taloudellisen ja yhteistyön ministeri Dirk Niedel, jolta evättiin pääsy sinne. (JP)
- Hallitus hyväksyi suunnitelmat kahden meriveden puhdistuslaitoksen rakentamiseksi Sorek-alueelle. Ne tuottavat 150 miljoona kuutiometriä puhdistettua vettä vuodessa. Haderan laitos puhdistaa vettä 127 miljoonaa kuutiometriä. Suurimmat puhdistuslaitokset ovat Saudi Arabiassa, mutta ne toimivat ei periaatteella, Israelissa käytetään osmosis-menetelmää. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=179016
- Syyria, Turkki, Jordania ja Libanon ovat päättäneet perustaa vapaa-kauppa-alueen, mikä sallii vapaan matkustamisen maitten välillä. (JP)
- Israelin liikemaailma on kasvavassa määrin siirtymässä Hongkongin ja Manner-Kiinan tarjoamiin mahdollisuuksiin länsimaisen taloudellisen epävarmuuden ja kasvavan Israelin vastaisuuden vuoksi.
http://www.jpost.com/Business/BusinessNews/Article.aspx?id=178989
- Jerusalemin kaupunki jatkaa Silwanin kaupunginosaan suunnitellun kehitys-
ohjelman toteuttamista. Asiaa käsitellään paikallisessa suunnittelu- ja
rakennustoimikunnassa tänään. Suunnitelmaan kuuluu useitten arabien
laittomasti rakentaman talon purkaminen, joista 22 on pahiten tiellä, toiset
kymmeniä rakennuksia käsittävät kohteet voivat hakea rakennusluvan
jälkikäteen. Israel katsoo, että rakentamista maassa täytyy jatkaa oli Obama
tai ei, ja varsinkin Jerusalemissa. Rakennuskieltoa Länsirannalla ei jatkettane
syyskuun jälkeen, vihjaavat uutiset.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=179031

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021