TORSTAI 02.07.09
1. OBAMAN hallitus lisää painostustaan Netanyahun hallitusta vastaan. Viimeinen vaihe tässä kädenväännössä on kongressin edustaja Robert Wexler, jota JP:n kolumnisti Herb Keinon kuvaa presidentti Obaman läheiseksi poliittiseksi liittolaiseksi ja luotettavaksi Israelin tukijaksi. Wexler kertoi JP:n edustajille, että USA työskentelee tosissaan 22:n arabimaan tekemään positiivisia aloitteita suhteittensa parantamiseksi Israelin kanssa. Tämän vuoksi hän kehottaa Netanyahua aloittamaan omien vastavuoroisten ”hyvän tahdon eleitten” toteuttamisen, joista setlementtien rakentamisen jäädyttäminen on yksinkertaisin ja helpoin tapa, hän lupailee. ”Vaatimus setlementtitoiminnan siirtämiseksi tai jäädyttämiseksi, joka voidaan yhdessä USA:n ja Israelin kesken sopia seuraavien viikkojen aikana, on pienen pieni ele ja käteismaksu voidakseen potentiaalisesti katsoa, mitä toisella puolella on tarjota”, Wexler selitti. Hän jatkoi todeten, että USA painostaa vastapuolen 22 arabivaltiota ottamaan merkittäviä askeleita suhteitten normalisoimiseksi Israelin kanssa nyt. Hän sanoi haluavansa nähdä, pyrkivätkö arabimaat hämäämään; ja jos Israel omasta puolestaan tekee positiivisia aloitteita, ovatko ne puolestaan halukkaita vastaamaan niihin.
TOIMITTAJAN kysymykseen, mitä tapahtuu, jos Israel ei suostu, Wexler huitaisi tämän mahdollisuuden sivuun todeten, että määrätyin edellytyksin Israel tulee suostumaan: ”Se on sataprosenttisesti Israelin etujen mukaista”, hän vakuuttaa. Edellytyksillä hän sanoi tarkoittavansa kompromisseja, jollaisia ystävien ja liittolaisten kesken joudutaan tekemään, ja joista Israelin pääministeri on pystyy päättämään. Wexler sanoi myös, että maailman media on asiaa käsitellessään keskittynyt kuvailemaan, mitä vaatimuksia Israelille esitetään, mutta jättänyt mainitsematta arabimaille esitetyt vaatimukset, joita hän pitää samanarvoisina ellei suurempina kuin mitä Israelille asetettiin. Hän mainitsi arabivaltioita, kuten Saudi Arabia, Pohjois-Afrikan sekä Persianlahden arabimaat, jotka ovat potentiaalisia kohdemaita. Hän luetteli alueita, joilla yhteistoiminta voisi alkaa: suorat taloussuhteet, kulttuuri- ja opetusalojen vaihto sekä Israelin matkustajakoneitten ylilennot arabimaissa.
Toimittajan kysymystä, miksei voitaisi odottaa arabimaitten tekevän aloitteita, hän piti lapsellisena eikä suostunut edes harkitsemaan asiaa.
Wexler uskoi, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas oppi kantapään kautta, ettei tule odottaa USA:n hallituksen tekevän kaikkea valmiiksi, mikä kuva Israelissa on ollut.
Hän ei myöskään uskonut, että Obaman tarkoituksena painostaessaan Netanyahua on hänen hallituksensa kaataminen. (JP)
2. Israelissa esitettyyn vaatimukseen USA:n itsenäisyyspäivän boikotointiin 04.07.09 Netanyahu puuttui puheessaan keskiviikkona, painottaen, että Israelin ja USA:n väliset suhteet ovat rikkoutumattomat. Hän puhui USA:n lähetystön itsenäisyyspäivän johdosta järjestetyllä vastaanotolla USA:n lähettilään James Cunninghamin virka-asunnossa Herzliassa. Tilanne on outo, että USA:n presidentit oikeuteensa vedoten vuodesta toiseen jatkuvasti siirtävät kongressin päätöksen USA:n lähetystön siirtämiseksi Israelin pääkaupunkiin.
Netanyahu ylisti Yhdysvaltoja demokratian mallivaltiona, sekä vapauden että arvojen suhteen. Hän vakuutti, että historian todistusten mukaan vapaus lopulta voittaa tyrannihallitukset, mutta esitti varoituksen, että jos tällainen sortohallitus saa käsiinsä joukkotuhoaseita, se tulee murskaamaan maailman järjestyksen. Jos näin käy, demokraattisten valtioitten lisääntyminen pysähtyy maailmassa. Hän ei maininnut Irania nimeltä, mutta paikalla olijoille tuskin jäi epäselväksi hänen puheensa osoite. Hän mainitsi, että Jerusalemin katuja on nimetty USA:n presidenttien mukaan, mikä osaltaan osoittaa suhteitten jatkuvuuden. (JP)
3. PA:N PUHEENJOHTAJAN Mahmoud Abbasin neuvonantaja Nimer Hamad kertoi WND:n toimittajalle, että Obaman hallitus tukee sataprosenttisesti palestiinalaisten vaatimuksia. Hän piti Israelin suunnitelmia 50:n asunnon rakentamista Adamin juutalaisyhteisöön Jerusalemin kuntarajojen pohjoispuolella vain lihapalana, jonka Obama heitti setlereitten vaatimusten rauhoittamiseksi.
”Yhtään asuntoa ei tulla rakentamaan länsirannalle”, hän uhosi unohtaen mainita, että hän tarkoittaa tällä vain juutalaisten rakentamista. Nuo 50 asuntoa on tarkoitettu tuhottavaksi määrätyn Migronin juutalaisyhteisön siirtämiseksi Adamiin.
Obama on toistuvasti eri viranomaisten toimesta selvittänyt, että kaikki toiminta juutalaisyhteisöissä Juudean ja Samarian alueilla on keskeytettävä, joko tilapäisesti tai mieluummin lopullisesti. Obaman hallituksen määritelmän mukaan tämä kielto koskee myös kaikkia Jerusalemin uusia 1967 sodan jälkeen rakennettuja lähiöitä sekä suuria kaupunkimaisesti rakennettuja ja asutettuja juutalaisyhteisöjä.
PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas antoi haastattelun Russia Today lehdelle, jossa hän totesi PA:n toteuttaneen jo 90 % tiekartan palestiinalaisille asettamista velvoitteista, ja odottavansa, että Israel aloittaa omiensa toteuttamisen. Hän vakuutti olevansa täysin antautunut tiekartan toteuttamiseen, ja jos voidaan osoittaa, missä hän ei ole sitä tehnyt, hän on valmis korjaamaan asian välittömästi. Joku voi jopa uskoa tätä. (JP, INN)
4. The Center for American Progress, CAP (Amerikan kehityskeskus), yksi vaikutus-valtaisimmista älyämpäreistä (think tank) Washingtonissa, esittää suunnitelman, jonka mukaan Jerusalemin hallinto tulee antaa sisäiselle, puolueettomalle hallitukselle. Tämä CAP- yhteisö oli ilmeisen keskeisessä osassa määrittelemässä Obaman vaalityöskentelyn ohjelmaa, jota Obama käytti puheissaan jo vaalikautenaan, kuten Bloomberg.com raportoi.
CAP järjesti neljä viikkoa sitten keskustelufoorumin, jonka aiheena oli Jerusalem, joka CAP:in ajattelumallin mukaan muodostaa yhden vaikeimmista ongelmista Israelin ja arabimaitten välisten kiistojen ratkaisemiseksi rauhanomaisesti.
MICHAEL BELL, Kanadan entinen suurlähettiläs Jordaniassa, Egyptissä ja Israelissa, esitti istunnossa suunnitelman, jonka mukaan Jerusalem tulee asettaa kansainvälisen johdon alaiseksi, vaikka hän ei käytä tätä määritelmää. Suunnitelman mukaan Israelin ja PA:n tulee valita ulkopuolinen hallintoviranomainen, joka vastaa kaupungin hallinnosta ja järjestyksestä. Hän perustaa suunnitelmansa siihen, ettei Israelin eikä PA:n tarvitsisi luopua nykyisestä asemastaan Jerusalemin vanjassa kaupungissa; ne säilyttäisivät oikeutensa siirtymäkauden ajan hallintoviranomaisen johdossa, kunnes on solmittu lopullinen sopimus vanhankaupungin omistuksesta. Tällä Bell uskoi voitavan varmistaa sen asukkaitten arvokkuus, ihmisoikeudet ja tasapuolisuus, koskien myös kaikkia pyhiinvaeltajia ja turisteja. Bell ei mitenkään kyseenlaistanut, etteikö näitä arvoja toteutettaisi jo nyt Israelin hallinnon alla. Hän sanoi Länsimuurin olevan juutalaisten kaikkein pyhin paikka, minkä juutalaiset rabbit kiistävät, sillä koko Temppelivuori on pyhä, kuten lakiasiain professori Marshall Breger totesi. Sekä Bell että Breger toteavat islamin historialliset oikeudet Temppelivuorella, mutta Breger hylkäsi suoralta kädeltä muslimien väitteet, ettei juutalaisilla ole mitään uskonnollisia siteitä itse vuorella. Islamin säätiö wakf on itse tunnustanut tämän ennen Israelin itsenäistymistä. Molemmat vaativat, että Temppelivuoren kysymystä olisi tarkasteltava ilman politiikkaa.
Entinen USA:n Israelin lähettiläs Daniel Kurzer esitti mielipiteenään, että olisi helpompi keskustella rauhasta, jos setlementtein rakentaminen lopetettaisiin. Hän myös kehotti Israelia harkitsemaan uudelleen E-1 alueen ja Silwan lähiön rakentamisen aloittamista, ennen kuin Jerusalemin asema on sovittu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/132159
Kurzer, jota pidetään Israelin vastaisena, on ehdolla USA:n lähettilääksi Syyriaan.
5. UUTISOTSIKOITA
- Romanian juutalaiset rabbit ovat kauhistuneet tiedoista, että lääkäreiksi opiskelevat käyttävät massahautoihin haudattujen juutalaisten luurankoja Iiasin kaupungissa anatomisissa tutkimuksissaan. Haudankaivajat kaivavat 40 USD:n maksusta luurangot ylös ja puhdistavat ne. Kysymykseen laittomuudesta hän vastaa: Nehän ovat vain juutalaisten massahautoihin haudattujen luurankoja. Euroopan rabbiininen keskus kokoontui käsittelemään asiaa Bukarestiin. (JP, Dov Lieber)
- Hamasin turvallisuusjoukot vaativat Gazan kaistalla, että heidän pidättämänsä Fatahin jäsenet tuovat omat ruokansa ja juomansa selleihin. Näin väittävät Fatahin edustajat Länsirannalla. Hamas on tiettävästi pidättänyt ainakin 500 Fatahin jäsentä Gazan kaistalla. PA:n puheenjohtaja Abbas tuomitsee pidätykset lisäten, että PA:n poliisit kuulustelevat pidätettyjä nopeasti ja päästävät heidät menemään, ellei mitään hälyttävää ole todettu. Hän sanoi seuraavansa tietoja, että Hamas on aloittanut teloituskampanjan Fatahin johtajia vastaan. (JP)
- Israelissa toimiva NGO-monitor tutkimusjärjestö syyttää Ruotsin hallitusta, että se rahoittaa ihmisoikeus- ja hyväntekeväisyysjärjestöiksi naamioituneita radikaaleja NGO järjestöjä. NGO-monitor tutkimusjärjestön raportissa kerrotaan, että Ruotsin hallituksen tukemat NGO-järjestöt ovat usein lisänneet hyökkäävyyttään ja muotoilevat toimensa EU:n päämäärien mukaisiksi Lähi Idässä. Tämä asettaa Ruotsin puolueettomuuden kyseenalaiseksi sen ottaessa vastaan EU:n presidenttiyden. Yli 13 miljoonaa USD annettiin vuonna 2008 Ruotsin suurimmalle NGO-järjestölle nimeltä Diakonia, joka jakaa varoja edelleen kaikkein radikaaleimmille NGO-järjestöille, mukana eräs, joka samaistaa Israelin sotilas- ja poliittiset henkilöt natseihin. Sen mukaan Shimon Peres on ihmisoikeuksien ja rauhan vihollinen ja Peresin Rauhankeskuksen kanssa toimiminen on moraalisesti ällöttävää. Toisena esimerkkinä mainitaan erään Israelin boikottia vaativan kirkon johtaja, joka puheissaan usein esittää antisemiittistä teologiaa, ja kuvaa ”Israelin hallituksen ristiinnaulitsemis-järjestelmäksi, joka naulaa Kristuksen uudelleen ristille tuhansien ristiinnaulittujen palestiinalaisten keskelle”. Raportissa todetaan, että Ruotsin hallituksen antamia varoja käytetään poliittisten hyökkäysten kiihottamiseksi Israelia vastaan NGO-kaavun suojassa. Ruotsin lähetystö sanoi tietävänsä raportista, mutta kieltäytyi kommentoimasta asiaa. (JP)
- Israelin pohjoisosassa eilen kovassa helteessä riehuneet tulipalot ovat poliisin arvion mukaan tuhopolttoja. Paloja sammutettiin Kfar Aran, Safedin ja Kfar Giladi kibbutsin alueilla sekä myös asutusten ulkopuolella. Palonsammuttajat sanoivat, että ainakin 25 paloa oli sytytetty 24 tunnin kuluessa. Satoja hehtaareita luonnonkasvustoa tuhoutui paloissa, jotka oli selvästi sytytetty useitten henkilöitten toimesta. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021