PERJANTAI 05.12.08
1. ISRAELIN puolustusministeri Ehud Barak osoitti eilen, mihin hän todella pystyy. Hänellä oli salaisia neuvotteluja Gazan, Juudean ja Samarian juutalaisasutusten neuvoston kanssa, joissa oli tarkoitus sopia Hebronin ”Rauhantalon” rauhallisesta tyhjentämisestä, kunnes Jerusalemin alueoikeus on ratkaissut talon omistusoikeuden. Mutta Suuri Sotaurho, Israelin eniten kunniamerkein koristeltu entinen kenraali halusi uuden sulan jo haalistuneelle sulalle, jonka hän sai vuonna 2000 käskiessään silloin pääministerin ominaisuudessa IDF:n joukot vetäytymään häpeällisesti yön pimeydessä Libanonin eteläosista jättäen IDF:n aseveljinä toimineet Etelä Libanonin armeijan (LSA) oman onnensa nojaan aseineen ja tärkeine dokumentteineen, jotka joutuivat Hizbullahin käsiin. (JP)
2. Hebronin ”Rauhantalossa”, josta vasemmistolainen media on alkanut käyttää nimitystä ”Meriban talo” (riidan talo, 2.Ms.17:7), asukkaat olivat valmistamassa itselleen lounasta ranskalaisten perunoitten houkuttelevan tuoksun levitessä talon sisällä, kun Barakin lähettämät 600 turvallisuusmiestä, varustettuina kypärin, patukoin, ja täydellisin mellakkavarustein tunkeutuivat ilman varoitusta taloon. Asukkaat olivat varustautuneet vastarintaan, mutta ilman pätevää johtoa tiedustelu oli unohtunut, minkä johdosta hyökkäys taloon tuli täydellisenä yllätyksenä. Turvallisuusmiesten taustaa turvasivat IDF:n sotilaat automaattikivääreineen, mutta he eivät TV-kuvista saatujen vaikutelmien mukaan osallistuneet asukkaitten karkottamiseen talosta. Osa sotilaista Haruv-pataljoonasta kieltäytyi INN:n mukaan osallistumasta operaatioon, mikä heille sallittiin. IDF:n taholta kuitenkin kiellettiin, että tällaista olisi tapahtunut.
TV-UUTISET näyttivät sitten pitkin iltapäivää nauhoja ”Rauhantalon riitaisuuksista” jo tutuiksi tulleine kuvineen, joissa poliisit raakalaismaisesti reuhtoivat ja pyörittelivät nuoria tyttöjä ja poikia pitkin pölyistä pihaa kohti poliisiautoja. INN kertoo, että n. 50 talon asukasta sai eriasteisia vammoja, onneksi mitkään niistä eivät olleet vaarallisia, ja lisäksi muutama poliisi sai lieviä vammoja. Aamulla kerrottiin, että toistakymmentä vammautunutta oli sairaalassa vielä aamulla. On vaikea ymmärtää, miten tämä nostaa Labourin vaalimenetystä, sillä ilmeisesti Barak kuvitteli tällä operaatiolla nostavansa puolueensa jyrkkää alamäkeä gallupeissa. Kaipa Barak laski näin, olihan Labour-kansa valitsemassa vaaliehdokkaitaan.
TUTTUA ON myös se, että sekä poliisi että karkotetut tullevat esittämään oikeudelle valituksia hyökkäyksestä heitä vastaan; poliisit siitä, että 14-16-vuotiaat tytöt olivat hyökänneet heidän kimppuunsa ja asukkaat poliisin tarpeettoman rajusta väkivallasta. (JP)
3. TURHAUTUNEET ja vihaiset Kiryat Arban asukkaat päättivät purkaa välittömästi osan patoutuneista tunteistaan arabeille. Joukko nuoria ja ehkä vanhempiakin juutalaisasukkaita tunkeutui Hebronin arabiosiin kivittäen taloja ja autoja ja arabeja, joita sattuivat tapaamaan. Ainakin kolme autoa sytytettiin tuleen (voivat olla jopa Israelista varastettuja). Palestiinalaiset kertovat, että parikymmentä arabia sai eriasteisia vammoja ja aineelliset vahingotkin ovat melkoisia. Palestiinalaislähteissä kerrotaan, että juutalaisasukkaat olivat tunkeutuneet yhteen arabitaloon sisälle ja pyrkineet polttamaan viisi muuta taloa.
Yksi haavoittuneista, Nadia Matar ”Women in Green” järjestöstä, kertoi sairaalassa, että he ovat uudelleen ”Rauhantalossa” 24 tunnin sisällä, jo ennen sapattia, ja pyysi koko Israelia mukaan. Tämä tuskin tapahtuu, mutta sekin osoittaa, miten kömpelösti riitaa ratkottiin.
PALESTIINALAISET havaitsivat, että nyt on sopiva aika lisätä omaa painostustaan Israelin hallitusta vastaan ja vaatii, että kaikki juutalaiset tulee karkottaa Hebronista. Turvallisuus-johtajat pelkäävät, että rauhattomuudet voivat levitä Juudeaan ja Samariaan laajemmallekin. Väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo monta kuukautta Niilin alueella lähellä Nablusia, jossa palestiinalaisten mielenosoittajien joukkoon on mennyt juutalaisia anarkisteja ja Jesh Gwul äärijärjestön edustajia sekä Israelista että ulkomailta. He vastustavat Israelin rakentamaa turva-aitaa, jonka he väittävät rajaavan palestiinalaisten maita väärälle puolelle.
4. HEBRONIN ”Rauhantalon” väkivaltainen tyhjentäminen on jakanut poliittista kenttää. Barak kiistää kiivaasti, että talon tyhjentäminen ajoitettiin tarkoituksellisesti puolueen vaaliehdokkaitten valinnan aikaan. Hän ylisti poliisin ja IDF:n tehokkuutta sekä myös Shin Betin ja rajapoliisin onnistunutta myötävaikutusta.
HALLITUKSEN edustaja pääministeri Olmert kiitteli Barakia ja turvallisuusjoukkoja.
Kadima-johtaja Tzipi Livni surkutteli TV-näkymiä, joita hän piti ”epämiellyttävinä niille, jotka rakastavat Israelin valtiota lakia noudattavana juutalaisena ja demokraattisena valtiona”. Hänen lausunnostaan ilmenee, että hän varovaisesta sanavalinnasta huolimatta kannatti karkotuksia, vaikka hänen esteettinen silmänsä kärsikin TV-kuvista.
SHASIN puheenjohtaja Eli Yishai pahoitteli, että Barak katkaisi neuvottelut ja määräsi talon tyhjentämisen lain vastaisesti.
LIKUDIN puheenjohtaja Binyamin Netanyahu ei tuominnut väkivaltaisuuksia, vaan toisti aiemmin esittämänsä kannan, että ”lakia ja sen vaatimuksia tulee noudattaa”. Hän kehotti osapuolia unohtamaan menneet ja ratkaisemaan taloa koskevan ongelman rauhallisesti. Reuven Rivlin (Likud) oletti, että Barak halusi väkivallan kasvua Hebronissa ja totesi, että jos hän olisi toiminut viisaasti, hän olisi odottanut omistusoikeuden ratkaisua oikeudessa.
ISRAEL BEITEINU puheenjohtaja Avigdor Lieberman muistutti Barakia, että Mercaz Harav yeshivan murhaajan Ala Abu Dhaimin talo on edelleen pystyssä Itä Jerusalemissa.
MERETZIN edustaja Avshalom Vilan oli enemmän kuin tyytyväinen. Puolueen puheenjohtaja Haim Oron kehotti Barakia lisäämään turvallisuusjoukkoja Juudeassa ja Samariassa, jossa hän odottaa uusia väkivaltaisuuksia. Hänen huolensa kohdistui ”palestiinalaisiin, jotka voivat saada vammoja niiden kautta”.
Presidentti Shimon Peres myöskin ylisteli turvallisuusjoukkojen tehokkuutta. (JP)
5. VIHAISET nuoret miehet ja naiset sulkivat Tel Avivin ja Jerusalemin välisen pääväylän vastalauseeksi Hebronin ”rauhantalon” väkivaltaisesta tyhjentämisestä. Matka Jerusalemiin kestää normaalisti autolla 20 minuuttia, eilen illalla se kesti runsaat 45 minuuttia. Poliisin ryhtyessä poistamaan maantiellä istuvia nuoria toiset kivittivät poliisia, mikä aiheutti sekavia takaa-ajoja. Poliisi pidätti 30 nuorta, joita kannustamaan oli paikalle kerääntynyt satakunta ulkopuolista. Suuri osa mielenosoittajista oli alaikäisiä, joita aina kerääntyy sinne, missä tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Poliisin pidättäessä heitäkin ihmiset huutelivat herjoja poliisille ja kehottivat heitä tappelemaan ikäistensä ja kokoistensa kanssa.
Poliisikomentaja Bruno Stein tunnusti, että mielenosoitus ylitti normaalitason, ja että mielenosoittajat tekivät ankaraa vastarintaa. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Egyptin ulkoministeri Ahmed Asbu Gheit esitti vihaista kritiikkiä Hamasin viivytystaktiikasta yhtenäisyysneuvotteluissa Fatahin kanssa Kairon välityksellä. ”Egypti ei tule sallimaan islamilaista emiraattia itärajamme taakse”, puuskutti Egyptin parlamentin ulkomaan asioitten komitean puheenjohtaja Mustafa el-Fiqi. Hän syytti Hamasia, että sen vallankaappaus Gazassa palvelee Israelin etuja. Egyptin ulkoministeriö rauhoitteli, ettei el-Fiqi edusta maan hallitusta. El-Fiqi väitti, että Hamas kannattaa Israelin suunnitelmia siirtää osa Gazan palestiinalaisista Siinaille. Egyptin epämukavuuteen näyttää selvästi vaikuttavan Hamasin hallinnon kasvava uskonnollinen jopa ääri-islamilainen suuntaus. Egypti on huolestunut myös libyalaisen laivan telakoitumisesta El-Arishin satamaan. Libya syyttää Israelia merirosvoudesta, koska se ei salli laivan pääsevän Gazan satamaan. (JP)
- Syyrian ja Egyptin välisten suhteitten huononemisesta on esimerkkinä Syyrian lähettilään Yousuf Ahmadin kutsuminen kotiin. Hänen nähtiin vaimonsa ja viiden laajan matkalaukun kanssa nousevan Damaskokseen menevään koneeseen keskiviikkona. Matkan aiheena voi tietenkin olla muslimien Id al-Adha juhlallisuuksien alkaminen, mutta sitä pidetään silmänlumeena. Syyrian ulkoministeri Walid Muallem esitti kärkevää kritiikkiä Egyptin tavasta hoitaa palestiinalaisten välisiä keskusteluja, joita hän piti puolueellisina. Egyptin hallituksen äänitorvena pidetty Al-Gumhouriyya esitti artikkelissaan kovaa kritiikkiä Syyriasta, joka sen mukaan sanoo kannattavansa palestiinalaisia, mutta yhdessä Iranin kanssa tukee Hamasia. (JP)
- Talonrakennusministeriö aikoo julistaa urakkakilpailun 2 500 asunnon rakentamiseksi Jerusalemiin. Ministeriö tähdentää, että talot rakennetaan mahdollisimman edullisesti, jotta niiden hinnat olisivat houkuttelevia varsinkin nuorille asukkaille. Ministeri Zeev Boim vakuutti, ettei nykyinen lamakauden pelko saisi estää hankkeen etenemisen, kuten se on hidastanut monien muitten kohteitten rakentamisen pääkaupungissa. Tilastollinen keskustoimisto kertoo, että uusien rakennusten aloitus pieneni 14 % Jerusalemissa ja 29 % Tel Avivissa. Jerusalemin uusiin asuntoihin mahtuu 10 000 asukasta. 380 asuntoyksikköä markkinoidaan Kiryat Yovelissa Costa Rica kadun varressa. Ministeriö arvioi, että uudet asunnot ovat 20 – 30 % halvempia kuin markkinoilla nyt olevat, ja sopivat siten varsinkin nuorille pareille. Asunnosta 290 yksikköä rakennetaan Kiryat Yovelin Moradot alueelle, 42 Ramotissa, jossa markkinoidaan 745 asuntoyksikköä, sekä Ramat Rachelissa, jossa markkinoidaan 412 asuntoyksikköä. (JP)
- Olmert esittää, että Juudean ja Samaria asukkaat siirretään Negeviin. (INN)
- Tiistaina poliisi pidätti Tel Avivissa kaksi palestiinalaista, jotka olivat matkalla terrori-iskuun. Molemmat oli armahdettu Olmertin listan mukaan. (INN)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019