TIISTAI 16.10.07
1. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert lupailee, että Jerusalem voidaan jakaa. Hän ei sano sitä suoraan, vaan asianajajan kiertelevin sanankääntein kyselee: ”Oliko tarpeellista lisätä Shuafatin pakolaisleiri, Sawakra, Walaje ja muut kylät osaksi Jerusalemia?” Olmert lisää, ettei hän ole ollenkaan vakuuttunut asiasta. Hän esitti mielipiteensä tästä JP:n haastattelussa jo kesäkuussa 2004, jossa hän esitti, että Jerusalemin etäiset lähiöt Isawiya lähellä Ranskalaista kukkulaa, Shuafatan pakolaisleiri, Anata lähellä Kafr Akabia sekä eteläiset lähiöt Sur Bahir ja Umm Tuba lähellä Rachelin kibbutsia, ovat alueita, joita hän silloin oli valmis luovuttamaan PA:lle.
OLMERTIN LUPAUKSET Knessetin kokouksessa maanantaina, joita edellä lainattiin, herättivät huomiota siksi, että Jerusalemin kohtalo on nyt Abbasin vaatimuslistalla.
RICE EI suoraan ole puuttunut Jerusalemin kysymykseen, mutta tavatessaan Abbasin eilen Ramallahissa hän totesi: ”Todellakin, on tullut aika perustaa Palestiinan valtio”. Hän toivoi voivansa levittää tätä tietoutta mahdollisimman laajalle, että ”USA katsoo tällaisen valtion perustamisen Israelin rinnalle ehdottoman välttämättömäksi tulevaisuuden kannalta, eikä vain palestiinalaisten ja israelilaisten vaan todella koko Lähi Idän ja USA:n intressien vuoksi”.
RICE VÄLTTI edelleen vastaamasta kysymykseen, onko Olmertin ja Abbasin yhteinen periaate-julistus välttämätön ennen rauhankokousta. Hänen mukanaan tullut virkailija vihjaili konferenssin ajankohdan siirtämistä. Rice lienee toteamassa erimielisyyksien olevan liian syvät Olmertin ja Abbasin näkökantojen ohjailemiseksi yhteiseen periaatejulistukseen lähi tulevaisuudessa. JP
2. ISRAEL JA HIZBULLAH saivat eilen yllättäen toteutettua vaihtokaupan salaisten sopimusten puitteissa: Israel toimitti Libanoniin kahden kaatuneen Hizbullahin jäsenen ruumiit sekä haavoittuneen taistelijan; Hizbullah luovutti Libanonin rannikolta löytyneen hukkuneen israelilaisen Gavriel Daweetin, 27, ruumiin, joka muutti Israeliin Etiopiasta. Hän hukkui Israelin rannikolla tammikuussa 2005. Hänen ruumiinsa ajautui Libanonin rannikolle, jossa kalastaja löysi sen ja luovutti Hizbullahille. Hizbullah luovutti vaihtokaupan yhteydessä asiakirjoja, joita pääministerin kanslia ei vielä halunnut yksilöidä. Libanonin media kuitenkin vihjaili, että ne koskivat IAF:n suunnistajan Ron Aradin kohtaloa, joka laskeutui laskuvarjolla koneestaan sen saatua moottorivian Libanonin yllä 1986 ja joutui Hizbullahin käsiin.
LIBANONILAINEN lehti al-Akhbar kertoi eilen, että dokumentit sisälsivät Ron Aradin omalla kädellään kirjoittamia kirjoituksia. Niiden perusteella Ron Aradin veli Chen ja tytär Yuval päättivät matkustaa Berliiniin pyytääkseen, ettei Saksa vapauttaisi iranilaista vakoilijaa Kazem Darabia eikä libanonilaista Abbas Rahilia ennen Ron Aradin tai hänen jäännöstensä palauttamista.
VAIHTOKAUPPA herätti Israelissa toiveita, että heinäkuussa 2006 Hizbullahin kaappaamat IDF:n sotilaat Ehud Goldwasser ja Eldad Regev saataisiin myös vaihdettua. Hizbullah vaatii Israelissa vangittujen libanonilaisten vapauttamista, joista vaikein tapaus lienee elinkautista tuomiota kärsivä terroristi Samir Kuntar. Kuntar murhasi 1979 terrori-iskun yhteydessä Nahariyassa poliisin sekä siviilimiehen ja hänen tyttärensä murskaamalla pienen tytön pääkallon kalliota vasten. Toinen tytär sai surmansa tapaturmaisesti tukehtumalla hänen äitinsä yrittäessä vaientaa häntä terroristin riehuessa talossa. (JP, Ynet)
VUONNA 2004 Israel vapautti 400 palestiinalaista vankia Hizbullahin luovuttaessa kolmen Libanonissa surmansa saaneen IDF:n sotilaan ruumiit ja vapauttaessa liikemies Elhanan Tannenbaumin. Israelin vapauttamien vankien joukossa oli 30 arabia sekä kaksi korkeaa Hizbullahin virkailijaa Mustafa Dirani ja sheikki Abdel Karim Obeid. Hizbullah lupasi antaa tietoja Ron Aradista Samir Kuntarin vapauttamista vastaan, mutta tämä osa sopimuksesta ei toteutunut.
3. ULKOMINISTERI Rice tapasi eilen strategisten asiain ministerin Avigdor Liebermanin (Israel Beiteinu), joka kertoi hänelle, että vuoden 2002 Defensive Shield tapainen operaatio on väistämätön Gazassa Hamasin ja muitten terrorijärjestöjen infrastruktuurin murskaamiseksi. Lieberman esitteli Ricelle esitystään maan ja asukkaitten vaihdosta PA:n kanssa. Hän varoitti Ricea, että painostamalla Olmertia myönnytyksiin, joihin hänen puolueensa ei voi suostua, hän vaarantaa Olmertin hallituksen säilymisen. Lieberman tähdensi, että nykyisen poliittisen ilmapiirin vallitessa hallitus ei voi tehdä kiistanalaisia päätöksiä herkissä kysymyksissä.
LIEBERMANIN mielestä rauhankokous tässä vaiheessa on virheellinen, koska se tulee olemaan vain yksi konferenssi konferenssien sarjassa ja yksi dokumentti muitten joukossa. Hän painotti palestiinalaisten taloudellisen aseman ja turvallisuuskysymysten parantamisen tärkeyttä ennen konferenssia. Jerusalemin jakamisen estäminen on yksi Israel Beiteinun vaatimuksista, joka on myös Shasin edellytys hallitusyhteistyön jatkumiseksi.
NU/NRP KANSANEDUSTAJA Benny Elon esitteli Olmertille laatimansa rauhansuunnitelman, jossa myös tähdennetään palestiinalaisten talouden parantamista. (JP)
4. ISRAELILLA ON kaksi mahdollisuutta: Joko antautua ja hyväksyä täysin palestiinalaisten vaatimukset, mikä merkitsisi Israelin loppua juutalaisena valtiona; tai toisena vaihtoehtona tehdä lopullinen analyysi tilanteesta ja todeta, että ainoa mahdollisuus sionistisen idean ja juutalaisen haaveen toteuttamisen varmistamiseksi on miehittää kaikki Palestiinan Auktoriteetille luovutetut alueet, lopettaa kaikki niiden poliittiset ja sotilaalliset instituutiot ja infrastruktuurit Oslon sopimuksista lähtien ja asettaa tehokas Israelin hallinto kaikkialle Jordanjoesta Välimereen.
NÄIN RAFLAAVASTI esittää mielipiteitään Martin Sherman Ynetin websivulla tänään.
SHERMAN MYÖNTÄÄ, että tämäntapaisten suunnitelmien toteuttaminen vaatisi valtavia diplomaattisia ja poliittisia ponnisteluja ja se olisi sellainen haaste maan kansalliselle johdolle, mihin nykyiset johtajiksi itseään kutsuvat poliittiset pyrkyrit eivät ole kykeneviä. Se vaatisi kokonaan uuden sukupolven esiin tulemista, jolla olisi selkärankaa, suurempaa älyllistä kykyä, suurempaa moraalista voimaa ja suurempaa poliittista näkemystä.
SHERMAN TOTEAA, ettei kysymys ei ole siitä, olisiko tämä olisi mahdollista, sillä jos juutalaiset haluavat säilyttää kansallisen luonteensa ja poliittisen itsenäisyytensä juutalaisena kansallisvaltiona, ei ole olemassa toista mahdollisuutta.
SHERMAN VÄHÄTTELEE ja pilkkaa Israelin hallituksen ja IDF:n tapaa asettaa hintalappu palestiinalaisten suorittamille terroriteoille; tapaa, mitä luonnehtii päättämättömyys, tilanteen säilyttäminen ennallaan, aloitteellisuuden puuttuminen, jatkuva pelko välttämättömän aktiivisuuden, aloitteellisuuden, pelottomuuden ja johtajuuden asemesta, kuten Guy Bechor luonnehtii Ynetin kirjoituksessaan, johon Sherman viittaa. Sherman toteaa, ettei Bechorin analyysi ole täysin hylättävä, mutta lisää, ettei tämä politiikka ole tuonut Israelia yhtään lähemmäs ratkaisun löytämiseksi palestiinalaisten aiheuttamaan ongelmaan eikä se ole vähentänyt palestiinalaisten väkivaltaa. (Guy Bechor: ”Making the enemy think twise”. Ynet)
SHERMAN KATSOO, että Israelin tulee luopua uhrausten välttämisen periaatteesta ja palautua ensimmäisten juutalaisten tapaan antautua poliittisen haaveensa toteuttamiseen uhreista välittämättä. Hän viittaa, miten Israelin itsenäisyystaistelussa 1948 Israelin kansan 600 000 puutteellisesti koulutettua ja aseistettua asukasta taisteli viiden maan vakinaista armeijaa vastaan menettäen 6000 kaatunutta, mutta se ei murtanut kansan tahtoa toteuttaa päämääränsä, kansallisen kodin perustamista juutalaiselle kansalle. (Ynet)
5. UUTISOTSIKOITA
- RABININ MURHASTA elinkautiseen tuomittu Yigal Amir ei saanut lupaa osallistua poikansa brit mila tilaisuuteen. IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi sanoo saaneensa shokin kuullessaan, että jotkut israelilaiset haluavat Amirin vapauttamista. Ei ole todisteita, että hän olisi joutunut shokkiin saadessaan kuulla suunnitelmista vapauttaa Marwan Barghouti, joka tuomittiin viiteen elinkautiseen viiden israelilaisen murhasta. (JP)
- POLIISI POISTI 60 nuorta, jotka olivat leiriytyneet Samariassa neljälle poliisin aiemmin tyhjentämälle kukkulalle. Totutun tavan mukaan poliisi käytti tässäkin rajuja otteita ja syyttää muutamia nuoria hyökkäyksestä poliisin kimppuun. Yksi nuori jopa puri poliisia käteen itsepuolustuksekseen. Yksi kukkula on vielä puhdistamatta juutalaisista nuorista. (INN)
- EGYPTIN POLIISI sanoo löytäneensä kaksi uutta salakuljetustunnelia, jotka johtivat Siinailta Gazaan. Niistä löydettiin asekätkö, ammuksia, viisi kiloa heroiinia ja vähän lääkkeitä. Poliisi kuulustelee useita pidätettyjä. (Ynet)
- PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak lensi eilen Yhdysvaltoihin, jossa hän tapaa Bushin neuvonantajan Henry Kissingerin, puolustusministeri Rogert Gatesin, varapresidentti Dick Cheneyn ja Bushin neuvonantajan Steven Hadleyn. USA:n johto odottaa, että Barak antaisi myönteisiä lausuntoja marraskuun rauhan-konferenssista, jolla mitataan Bushin Lähi Idän politiikan onnistumista. Bushin hallituksen piirissä pelätään, että Olmertin hallituksen politiikka voi vaarantaa kokouksen tekemällä paikallisia esim. maanlunastusta koskevia päätöksiä. Myös ministerit Eli Yishai (Shas) ja Bar-On (Kadima) matkustavat Yhdysvaltoihin.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019