TIISTAI 25.09.07
1. IRANIN PIKKU TYRANNI MENI AMERIKKAAN, julistavat mediavälineet kaikkialla maailmalla. Kysymyksessä on tietenkin hänen ylhäisyytensä presidentti Mahmoud Ahmadinejad, joka halusi myös tänä vuonna puhua YK:n täysistunnossa. Mutta voidakseen paremmin valistaa USA:n, tuon Ison Saatanan, kansaa, hän vaati tilaisuutta saada puhua Kolumbian yliopistossa, minkä yliopiston presidentti hänelle soikin. Ahmadinejad halusi käydä laskemassa seppeleen terroristien tuhoamien WTC:n tuplatornien paikalle, mutta New Yorkin pormestari Blomberg ja poliisi kielsivät sen turvallisuussyihin vedoten. Ulkoministeri Rice kutsui vaatimusta ”irvikuvaksi”.
KOLUMBIAN YLIOPISTON presidentti Lee Bollinger ei kyllä juuri säästellyt adjektiivejaan toivottaessaan presidentti Ahmadinejadin tervetulleeksi: ”Herra presidentti, teissä ilmenevät kaikki merkit julmasta pikku tyrannista ja diktaattorista.” Ei tämä varmaan hivellyt ”pikku tyrannin” korvia, mutta sujuvasti hän vältti antautumasta nimillä kutsumiseen pahoitellen kuitenkin saamaansa epäystävällistä esittelyä.
KUTEN VOI ARVATAKIN, Israel, tuo ”Pikku Saatana” oli näkyvästi esillä sekä yliopiston puhetta edeltävässä lehdistötilaisuudessa että Kolumbian puhetilaisuudessa. Ahmadinejad oli huolellisesti opetellut retoriikkansa. Hän muisti aina viitata ”sionistiseen hallitukseen” puhuessaan Israelista, ja itseään hän piti ”akateemikkona”, joitten tulee olla aina avoimia tutkimaan asioita eri kulmilta. Tällä hän tarkoitti epäilyään holokaustin todellisuudesta. Bollinger kutsui Ahmadinejadin kantaa asiassa naurettavaksi, joka taas piti Bollingerin kantaa holokaustista häväistyksenä audienssin saamaa informaatiota ja tietoa kohtaan. Hän myös kyseli, mitä tekemistä sillä on palestiinalaisten kanssa, ovatko tiedot holokaustista totta tai ei, ”eikä sen perusteella pidä sortaa palestiinalaisia”.
KYSYMYKSEEN Ahmadinejadin toistuvista vaatimuksista Israelin tuhoamiseksi hän vastasi vältelleen, että palestiinalaisten tulee itsensä päättää, miten he asiansa järjestävät.
AHMADINEJAD sanoi, ettei Iran halua atomipommia, vaan sen ydinsuunnitelma on puhtaasti rauhanomainen. Hän tukeutui usein puheessaan irrallisiin lauseisiin Koraanista ja pilkkasi lännen tapaa nähdä luomisen tarkoitus sekä tieteen ja tutkimuksen väärinkäyttöä.
IRANIN presidentti ei katsonut, että Iran ja USA tai Israel joutuvat sotaan keskenään.
2. MYÖS ISRAELIN ULKOMINISTERI Tzipi Livni meni Amerikkaan, joskin liikkui eri piireissä kuin Pikku Tyranni ainakin tähän päivään saakka, onhan tänään se suuri päivä YK:ssa, jolloin delegaatiot kuuntelevat toistensa puheita, joista yksi on presidentti Ahmadinejadin. Mutta media ei välttämättä katsonut suopeasti kaikkia niitä tilaisuuksia, joihin Livni eilen osallistui.
KESKUSTELUT VIRKAVELJIEN ja Tony Blairin kanssa ovat protokollan mukaisia, mutta osallistuminen mielenosoitukseen YK:n ulkopuolella tuskin on sitä. Paheksuntaa kuuluu monelta taholta, sillä Livni alensi Israelin virallisen edustajan arvovallan julkisen protestoijan tasolle. Livni ei tyytynyt vain olemaan läsnä vaan puhui sekä mikrofooniin että megafooniin. Tätä paheksuttiin.
TZIPI LIVNI kertoi kollegoilleen ja Tony Blair:lle, joka on kvartetin lähetti Lähi Idässä, että ”Israelin kiinnostuksena on itsenäinen Palestiinan valtio”. Hänen avustajansa myös kertoivat Livnin olevan ”onnellinen”, jos myös Syyria osallistuisi marraskuun rauhankonferenssiin Washingtonissa. Livni kuitenkin täsmensi, että Israelin ensisijainen intressi on turvallisuus, jota se vaatii Palestiinan valtiolta Israelia kohtaan.
LIVNIN AJATUKSET Palestiinan valtiosta eivät välttämättä edusta tämän hetkistä yleistä kantaa Israelissa, vaikka hän puhuu ja esittää asiansa ikään kuin asia olisi jo päätetty.
3. PÄÄMINISTERI Ehud Olmert esitteli eilen Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnalle suunnitelmiaan, joista hän keskustelee Abbasin kanssa. Olmert kertoi, että hän on valmis karkottamaan juutalaiset suurelta osalta Juudeaa ja Samariaa ja luovuttamaan nämä alueet PA:lle todellista rauhaa vastaan lopullisissa sopimuksissa Mahmoud Abbasin kanssa.
Hän kuitenkin asetti sille määrättyjä ehtoja:
PALESTIINALAISTEN tulee toteuttaa kaikki tiekartan määräykset ohittamatta yhtään vaihetta. Hän myönsi, että tämä vaatii aikaa, mutta kielsi median esittämät hänen sanoikseen todetut 20-30 vuotta. Hän myös tähdensi, ettei juutalaisia karkoteta kaikista osista, vaan määrätyistä territorioitten osista, jotka luovutetaan PA: valvontaan. Hän lupasi, että karkotukset suoritetaan huomioiden Israelin turvallisuus, mutta ei halunnut kiistellä aikamääristä.
PERIAATTEENA on kuitenkin tiekartan määräysten toteuttaminen, hän selitti.
OLMERT ei halunnut kutsua Bushin esittämää marraskuun konferenssia rauhankonferenssiksi, vaan ”kansainväliseksi tapaamiseksi”, jolla vauhditetaan prosessia, jonka hän ja Abbas ovat aloittaneet. Tämä rajaus tuskin miellyttää saudeja. ”Tarkoituksena on vahvistaa Abbasia Palestiinan kaduilla ja syventää Israelin siteitä maltillisten palestiinalaisten kanssa”, Olmert sanoi.
OPPOSITION EDUSTAJAT muistuttivat Olmertia, ettei tällä ole kansan antamaa mandaattia luvata maata palestiinalaisille ja Jerusalemin jakamista, ja että Olmert on jo mennyt liian pitkälle lupaamalla vielä vapauttaa 87 terroristia. Silvan Shalom vaati joko referendumia tai uusia vaaleja. Netanyahun kysymykseen, lupaako Olmert palestiinalaispakolaisten paluun Israeliin, Olmert letkautti, että tämä on julkinen tilaisuus, eikä hän siksi voi vastata kysymykseen.
4. OIKEUSKANSLERI Menahem Mazuzin viraston puolesta valtionsyyttäjä Eran Shendar määräsi eilen poliisin aloittamaan tutkimukset pääministeri Olmertin epäillyistä lahjontasyytteistä toimiessaan Jerusalemin pormestarina. Juttu alkoi lokakuun 12. 2004, mutta se tuli ilmi vasta 28.02.2006 reportteri Yoav Yitzhakin websivulla News First Class, jossa hän valitti asiasta sekä Mazusille että valtiontarkastaja Lindenstraussille. Tämä on jo toinen Olmertia vastaan nostettu syytös, kaksi muuta on vielä Mazuzin tutkittavina. Poliisi valittaa, että Mazuz haudutti saamiaan tietoja turhan pitkään, 1.5 vuotta ensimmäisestä, ennen niiden antamista poliisin tutkittaviksi.
Viimeinen Olmertin oletettu lahjonta koskee asuntoa Jerusalemin Saksalaisessa lähiössä Cremieux-kadulla, jonka Ehud ja Aliza Olmert ostivat rakennusliikkeeltä 1.2 miljoonalla USD,
480 000 USD alle markkinahinnan. Pormestarin ominaisuudessa Olmert pystyi vaikuttamaan siihen, että rakennusliike sai omistamalleen tontille kaksinkertaisen rakennusoikeuden ja luvan siirtää yhden säilytettävän rakennuksen. Tontti kuuluu säilytettävään alueeseen, jossa on tiukat rakentamis-rajoitukset. Olmertin toimisto pitää poliisin tutkimuksia tarpeettomina ja väittää, ettei mitään laittomuutta ja oman edun tavoittelua ole tapahtunut.
5. JERUSALEM POST kyselee pääartikkelissaan, miten on mahdollista, että Israelin yleinen mielipide on turrutettu hyväksymään tosiasiat, missä poliittiset johtajat jatkavat paikoissaan ja korkeissa viroissaan kaikista korruptiosyytöksistä ja tuomiosta huolimatta. Tämä tuli räikeimmin ilmi Ariel Sharonin pääministerikaudella. Häntä vastaan oli poliisilla – sikäli kuin tiedetään – pitävät todisteet lahjonnasta ja lainvastaisista teoista, mutta Sharonin kansansuosio oli kaiken aikaa huippuluokkaa, ”eikä kukaan uskalla syyttää sellaista pääministeriä”, kuten todettiin.
Sharonia vastaan ei nostettu rikossyytteitä, vaan jutun asiasalkku suljettiin. Arielin poika Omri Sharon sai lyhyen vankeustuomion ottaessaan syyn niskoilleen.
JPOST esittää ajankohtaisen ja tärkeän kysymyksen: Koska tämä poliittinen kriisi on tullut maalle kriittisenä aikana, jolloin maan johto neuvottelee maan turvallisuutta ja tulevaisuutta koskevista kysymyksistä PA:n näennäisjohtajan (quasileader) Abbasin kanssa, mitä takeita meillä on siitä, ettei Olmert turvaudu keskusteluissaan ja sopimuksissaan turvaamaan ennen muuta oman turvallisuutensa ja etunsa? Artikkeli muistuttaa, että Israelilla on ollut epäilyttäviä johtajia ennenkin, mutta koskaan aikaisemmin ei epäluottamus kansan ja johdon välillä ole ollut niin suuri kuin yleisen mielipiteen ja Olmertin välillä. Lehti suosittaa, että samoin kuin IDF:n johdon ja puolustusministerin ero oli välttämätön tilanteen korjaamiseksi, maan poliittisen johdon tulee seurata esimerkkiä ja poistua antaakseen tilaa uusille johtajille. Pahaksi onneksi vain poliittinen oppositio näyttää menettäneen hampaansa ja on taipunut kompromissien tielle.
VIIMEISEN gallupin mukaan Netanyahun suosio on 32 %, Barakin 24 % ja Olmertin 8 %.
MAZUZ päätti nostaa syytteen petoksesta entistä talousministeri Avraham Hirchsonia vastaan.
6. LABOUR-PUOLUEEN sisällä on aloitettu itsetutkistelu, miten puolue voi olla läheisessä hallitusyhteistyössä sellaisen hallituksen ja puolueen kanssa, jonka johtajaa syytetään rikoksista ja lahjonnasta. Myös Kadima-puolueessa kysellään, voiko Olmertin johtoa enää hyväksyä tässä tilanteessa. Labour-puolueessa suurinta oppositiota edustaa hallituksesta eronnut Ophir Pines-Paz sekä ke. Shelly Yacimovich. Tilannetta ei heidän mielestään paranna ollenkaan se, että Labourin puheenjohtajaehdokas Ami Ayalon lupautui Olmertin hallitukseen salkuttomana, joittenkin mielestä myös selkärangattomana, ministerinä, koska hän vannoi vain muutama viikko sitten, ettei hän koskaan suostu salkuttomaksi eikä ainakaan Olmertin hallitukseen.
7. UUTISOTSIKOITA
- JERUSALEM aikoo rakentaa 1700 asuntoa kaupungin arabeille.
- KORKEIN OIKEUS teki päätöksen, jonka mukaan ILA, Israel Land Authorisation, joutuu myymään juutalaisen kansallisrahaston (JNF) omistamaa maata myös palestiinalaisille, mitä monet kansalliset valittavat.
- SISÄISEN TURVALLISUUDEN ministeri Avi Dichter vakuuttaa, ettei Israel tule vapauttamaan israelilaisia (juutalaisia) turvallisuusvankeja. Ministeri Binyamin Ben-Eliezer sanoo, että Marwan Barghoutin vapauttaminen on täysin laillinen, vaikka hänet tuomittiin viiteen elinkautiseen ja muutamaan vuoteen yli sen lukuisten juutalaisten murhaiskujen suunnittelusta. Hänet halutaan PA:n johtajaksi.
- SÄÄTILA on Israelissa viileähkö, päivällä 24 astetta, yöllä 16 Jerusalemissa. Rannikolla ja Eilatissa korkeampi. Sunnuntaina viilenee. Lämmintä mukaan!

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021