gavriblockKESKIVIIKKO 12.04.06
1. IRAN RIKASTANUT URAANIA
Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad ilmoitti eilen innoissaan, että Iran on onnistunut rikastamaan ensimmäisen erän uraania, mutta että se tarvitsee sitä vielä useita samanlaisia eriä. Valtakunnallisesti televisioidussa puheessaan Ahmadinejad kehotti länttä pidättymään estämästä Irania rikastamasta uraania, ”jos se haluaa välttyä Iranin kansan ikuiselta vihalta”. Hän kiitteli kaikkivaltiaan Allahin siunausta ja nuorten tiedemiesten ponnistuksia tästä historiallisesta hetkestä, että laboratorio-oloissa keitetty ydinenergiasykli on suoritettu loppuun, ja nuoret tiedemiehet ovat sunnuntaina kehittäneet ydinvoimalaitokseen sopivaa rikastettua uraania.
Aiemmin Ahmadinejad kertoi armeijan johdolle ja uskonnollisille oppineille, että Iran on liittynyt ydinvaltioitten klubiin.
ISRAELIN VIRANOMAISET kommentoivat asiaa sanoen, että ilmoitus – jos se on totta – tarkoittaa, että Teheran on pystynyt ratkaisemaan ”alkeellisen tutkimus- ja kehittelykyvyn” ydinaseen rakentamiseksi, mutta ettei se välttämättä tarkoita, että Iran hallitsee ydinpolttoaineen syklin. He kuitenkin varoittivat, että ellei Iranin pyrkimystä kehittää ydinasetta lopeteta, se tulee hallitsemaan ydinpolttoainesyklin vuoden loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että Iran on silloin saavuttanut tason, jolta ei ole paluuta.
IAEA:n pääsihteeri ElBaradei tapaa Iranin johtoa keskiviikkona pyrkimyksissään aukaista syntynyt tapalukko Iranin ja kansainvälisen yhteisön välillä. Iranin ilmoitus uraanin rikastamisesta on ehkä tarkoitettu painostamaan IAEA:n pääsihteeriä tunnustamaan, ettei ole mielekästä vaatia Irania luopumaan kaikesta uraanin rikastamisprosessista, koska tilanne on kokonaan muuttunut.
ISRAELIN SOTILASTIEDUSTELU (MI) sanoo, ettei Iranin ilmoitus rikastamisesta hämmästyttänyt sitä, koska Iran oli äskettäin saanut tarpeeksi UF6 kaasua rikastamista varten. Iranilla ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi rikastettua uraania ydinpommin rakentamiseksi. MI on enemmän huolissaan mahdollisuudesta, että Iranin armeijalla on toinen, salainen tutkimusprojekti, joka voi olla pitemmällä kuin siviilitutkimus.
2. REAKTIOITA MAAILMALLA
USA:n valkoinen talo kritisoi tiistaina Iranin hallitusta Ahmadinejadin ilmoituksen jälkeen sanoen, että tällaiset lausunnot eristävät Irania entisestään muusta maailmasta. ”Tämän hallituksen tulisi rakentaa luottamusta kansainvälisen yhteisön kanssa, mutta se näyttää liikkuvan päinvastaiseen suuntaan”, sanoi Valkoisen talon lehdistösihteeri Scott McClellan medialle presidentin koneessa Air Force One.
PRESIDENTTI BUSHIN PÄÄNEUVONANTAJA William S Graham näki asian vähän toiselta kannalta.
Iran on saavuttanut kolme suurta kehitysvaiheen läpimurtoa alkuvuodesta:
Tammikuussa Iran kokeili onnistuneesti kiinteää polttoainetta käyttävää ohjusta.
Äskettäin Iran ilmoitti kehittäneensä Shihab-3 ballistisen rakettinsa siten, että se voidaan varustaa ydinkärjellä, ja ilmoitti myös kahdesta muusta pitkälle kehitetyn ohjuksen onnistuneesta kokeilusta.
Nyt tiistaina se ilmoitti rikastaneensa uraania laboratorio-olosuhteissa.
Grahamin mielestä Iranin tarkoituksena on kehittää Shihab-3 ohjukseen sopiva ydinpommi, jonka se aikoo laukaista USA:n yläpuolella aiheuttaakseen elektromagneettisen pulssin. Se pystyy lamauttamaan kaiken USA:n tietoliikenteen ja elektronisen infrastruktuurin pommin vaikutusalueella.
ISRAELIN KOKEMATON ULKOMINISTERI Tzipi Livni on ollut kovin hiljaa Iranin ilmoituksesta uraanin rikastamisesta. Israelin taktiikkana näyttää olevan odottaa USA:n aloitetta, jonka suojeluun se turvautuu.
Pääministeri Ehud Olmert ilmoitti jokin aika sitten, etteivät Iranin ydinpommihaaveet ole pääasiassa Israelin vaan koko vapaan maailman huoli, eikä Israelin tule toimia asiassa yksin.
Samaan aikaan, kun Ahmadinejad ilmoitti uraanin rikastamisesta, seitsemän Hamasin kansanedustajaa matkusti Iraniin. Päähuolena lienee rahan saaminen Iranilta.
3. GAZAN ASUKKAAT VAATIVAT KASSAM-TULITUKSEN LOPETTAMISTA
Gazan alueen pohjoisosassa asuvat palestiinalaiset ovat esittäneet PA:n uudelle hallitukselle vaatimuksen Kassam-rakettitulen välitöntä lopettamista heidän asuinalueiltaan Israelin vastaiskujen vuoksi.
Vaatimus lähetettiin PA:n hallituksen pääministeri Ismail Haniyehille, ja siinä ovat mukana asukkaat Beit Lahiyasta, Beit Hanounista ja muista alueista, joiden ympäristöä IDF:n tykistö on moukaroinut.
Eräs PA:n virkailija kertoi, että kirjeessä vaaditaan PA:n hallitusta kehottamaan, että turvallisuusjoukot estävät raketti-iskut heidän alueiltaan. Mutta virkailija ihmettelee, miten hallitus voi käskeä turvallisuusjoukkoja, jotka eivät ole sen komennossa, koska Mahmoud Abbas siirsi lähes kaikki turvallisuusjoukot omaan komentoonsa. Käytännössä näitä joukkoja ei ohjaa kukaan eikä niille ole annettu ohjeita, miten toimia eri tilanteissa. Pääministeri Haniyeh pitää hallituksensa istunnon keskiviikkona selvittääkseen tilannetta, mitä vastatoimia se voisi käyttää mitätöidäkseen Abbasin käskyt.
Haniyeh on vaatinut Fatahia ja Islamic Jihadia lopettamaan Kassam-iskunsa Israeliin, koska ne aiheuttavat IDF:n vastaiskuja ja vaarantavat siten asukkaitten turvallisuuden.
4. TZIPI LIVNI SAA TUKKAPÖLLYÄ
Ulkoministeri Tzipi Livni on saanut nuhteita määritellessään uudelleen terroristin.
Hän sanoi ABC:n Nightline ohjelmassa kolme viikkoa sitten, ettei hänen mielestään sellainen, joka taistelee IDF:n sotilaita vastaan, ole terroristi vaan vihollinen. Livniltä kysyttiin ohjelmassa, oliko hänen mielestään hänen isänsä Eitan Livni, joka toimi Irgin Zvai Leumi-järjestön operaatiojohtaja ennen Israelin valtion perustamista ja taisteli englantilaisia sotilaita vastaan, vapaustaistelija vai terroristi. Tzipi Livni vastasi, että hänen isänsä taisteli sotilaita vastaan, ei siviilejä. Siten Hamasin itsemurhahyökkääjää, joka iskee vain sotilaita vastaan, ei voida kutsua terroristiksi. Ulkoministerin edustaja yritti pehmentää Livnin lausuntoa selittäen, että kansainvälisen yhteisön tulisi tehdä ero terrorismin ja sotilaita vastustavan taistelun välillä.
AIEMPI PUOLUSTUSMINISTERI Moshe Arens piti Livnin erittelyä joutavana, ja sanoi, että tytöllä on vielä paljon opittavaa. Hänen mielestään Livnillä on paljon tietämättömyyttä, mikä ei ole sopivaa ulkoministerille. Arens tähdentää, ettei terrorijärjestön jäsenelle ole eroa iskeä bussipysäkillä odotteleviin siviileihin tai sotilasyksikköön, eikä sille merkitse mitään, onko uhri lapsi, aikuinen tai sotilas.
Israelin aiempi pääkonsuli Alon Pinkas, jota myös haastateltiin Nightline-ohjelmassa, tarkentaa, että Hamas ja Islamic Jihad tulisi luokitella sen mukaan, mitkä niiden kohteet ovat. Järjestöt, jotka hyökkäävät pääasiassa sotilaita vastaan, ovat gerilla-järjestöjä. Täten Hizbullah voisi olla gerilla-järjestö, mutta Hamas ja Jihad ovat terrorijärjestöjä. Livni kuitenkin pyrki selvittämään, ettei Hamasin ja Jihadin terroristeja tulisi luokitella vapaustaistelijoiksi, koska heille ei merkitse mitään, onko kohde sotilas tai siviili.
5. MITEN TOIMIA PA:N KANSSA
Kadima-hallitus, joka tiistaina lopulta julisti Sharonin kykenemättömäksi jatkaa pääministerinä, antoi oman ohjeellisen mittatikkunsa, jolla yhteyksiä PA:n kanssa hoidetaan:
- PA on terroriyhteisö ja Israelin vihollinen
- Israelin valtio ja sen virkailijat eivät pidä yhteyttä PA:n ja sen järjestöjen kanssa
- PA on yhtenäinen yhteisö, ja kaikkia sen jäseniä kohdellaan samalla tavoin
- Ulkomaiset vierailijat, jotka tapaavat PA:n virkailijoita, eivät voi samalla matkalla tavata Israelin virallisia edustajia
- Israel koordinoi apunsa palestiinalaisille kansainvälisten järjestöjen, ei PA:n kautta
- Turvallisuussyistä johtuen Gazan raja-asemat ovat auki vain humanitäärisille kuljetuksille
USA:n lähettiläs Richard Jones tukee Israelin päätöstä pidättää palestiinalaisilta työntekijöiltä kootut vero- ym. saatavat. Tässä hän poikkeaa EU:n omaksumasta kannasta, jonka mukaan rahat kuuluvat palestiinalaisille ja ne tulisi tilittää heille. Näin sanoi EU:n ulkomaan päällikkö Javier Solana viime viikolla.
LATINALAINEN PATRIARKKA Michael Sabah kehottaa Israelia keskustelemaan Hamasin hallituksen kanssa ja solmimaan ”diplomaattiset suhteet” sen kanssa viipymättä. Hän pitää useitten muitten Pyhän maan teologien tapaan hylättävänä, että PA:n hallitusta boikotoidaan ja keskeytetään taloudellinen tuki sille.
Sabbah väittää, etteivät muslimit vainoa kristittyjä. Hänen mielestään äskettäin julkisuuteen tulleet tapaukset Betlehemissä, Beit Jalassa ja Taibessa johtuvat siitä, ettei maassa ole hallintoa ja ihmiset ottavat lain omiin käsiinsä. Hän syyttää Israelia, ettei se suojele ihmisiä. Tämä voinee koskea Taiben tapausta, koska Taibe kuuluu Israelin turvallisuusalueeseen, ns. C-vyöhykkeeseen, mutta ei esim. Betlehemin tai Beit Jalan tapauksia, eikä Itä Jerusalemissakaan tapahtuvaa kristittyjen painostamista.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021