Sunday, April 23, 2017

SUNNUNTAI 23.04.2017

SUNNUNTAI 23.04.2017
01.Eilinen 33 asteen helle oli yöllä laskeutunut 8 asteen tienoille, siis lähelle jääkaappilämpötilaa, mutta sen ennustetaan nousevan päivän kuluessa 17 asteeseen. Taivaankansi oli myös täysin pilvessä. Tämä kuitenkin alkaa huomisesta lähtien muuttua uudelleen pilvettömäksi lämpötilan noustessa tiistaihin mennessä 23 asteeseen. Pihametsikkö oli alhaisesta aamuviileydestä huolimatta täynnä viserrystä ja kujerrusta jos jonkinlaista siinä määrin, ettei mustarastas taaskaan löytänyt omaa teemansa.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 09 -18; Tiberias 14 -25; Suolameri 15 -27; Eilat 16 -30 +C-astetta. Näin ennustaa ToI:n sääprofeetta. Kuten mainitsin, lämpötila alkaa nousta huomisesta alkaen, mutta ennustetta on lyhennetty vain kolmelle päivälle, ehkä häveliäisyyssyystä johtuen.
Mistä lienee johtunut, mutta viime yö oli kitkuinen ja yöuni katkeileva, minkä johdosta aamutoimet olivat vähän sekavat. Voihan olla, että Lähi-Idän ja maailman tilanteita läheltä seuraavana mieli on herkistynyt tilanteiden mukaan.

02.RANSKALAISET menevät tänään vaaliuurnille valitsemaan maalle uutta presidentti' Francois Hollanden tilalle.
Turvatoimet on kiristetty äärimmilleen useiden aidoilta tuntuvien pommiuhkausten vuoksi. Vaalirauhaa valvoo kaikkiaan 50 000 poliisia ja 7 000 sotilasta. Ulkomailla ennenaikainen äänestys aloitettiin lauantaina. Äänestäjien suurimmat huolenaiheet ovat ehdokkaiden vaalipuheissa olleet terrorismi ja talouden alamäki. Ehdokkaita on kaikkiaan 11, joista suurimmat suosikit ovat ennusteiden mukaan äärioikeiston ehdokas Le Pen sekä keskustaa edustava "musta hevonen" Emmanuel Macron.
Kaksi suosituinta ehdokasta ratkaisevat Ranskan seuraavan presidentin vaalin toukokuun 7. päivänä.
Tarkkailijat varoittavat, että gallupeista huolimatta vaaleissa voi tulla yllätyksiä, sillä yksi kolmesta äänestäjästä ei ole ratkaissut, ketä äänestää tänään. 10 %:n työttömyys Ranskassa voi myös aiheuttaa viime hetken muutoksia päätöstä tehtäessä.
Pariisin Champs Elyseellä tapahtunut yhden partiopoliisin surmannut ja kahta muuta poliisia pahoin haavoittanut hyökkäys on voinut nostaa Le Pennin osakkeita.
Vanhoillisten ehdokas Francois Millon, jonka vaalityö kärsi pahan takaiskun paljastuneen korruptiosyytösten vuoksi, on pystynyt kuromaan kiinni suosikkien saamaa etumatkaa, kuten myös äärivasemmiston ehdokas Jean-Luc Melenchon.
Äänestyspaikkoja 70 000 eri puolilla maata, joten niiden valvontaan määrätyt 50 000 poliisia ja 7 000 sotilasta ovat enemmän kuin tarpeen estämään terroristien katalat aikeet.

VAPAUTEEN vihkiytyneet ranskalaiset vakuuttavat uhmakkaasti, etteivät he anna vapauden vastaisten pelottelujen vaikuttaa mieli-piteisiinsä. Toiset vakuuttavat, että he sanovat luopuvansa halustaan äänestää gallupeissa huonosti menestyneitä keskittääkseen äänensä ehdokkaalle, joka pystyy estämään äärioikeiston voiton. Heidän mielestään terrorismia ei poisteta näillä vaaleilla, sillä se on tullut maahan jäädäkseen, ja siksi siirtolaisuuden vähentämistä ja rajojen sulkemista vaativat ehdokkaat antavat katteettomia lupauksia. "Äskeisten kaltaiset terrori-iskut auttavat kansallista rintamaa saamaan hyvän vaali-tuloksen. Siksi aion siirtyä äänestämään joko Melencinia tai Macronia" sanoo 44-vuotias fysiikan opettaja Omar Ilys.
Nämä molemmat ehdokkaat kannattavat Ranskan eroa EU:sta ja sen yhteisestä valuutasta EURO:sta (Frexit).
Ranska on yksi EU:n perustajajäsenmaista, ja on sen jälkeen ollut EU:n innokkain kannattaja Saksan ohella.
Le Pen vähättelee muutamien varoituksia EU:n hajoamisesta ja kaaoksesta Euroopassa. EURO on käytössä 19 EU-maan valuuttana. La Pen sanoo, että EU on joka tapauksessa hajoamassa. Jos Frexit ehdokkaat pääsevät toiselle kierrokselle, sen katsotaan vahvistavan Trumpin asemaa. Macron ja Fillon kannattavat EU:n yhtenäisyyttä ja työlakien uudistamista.
Le Pen ja Melenchon syyttävät vapaakauppasopimuksia Ranskan työpaikkojen vähenemisestä ja haluavat niihin muutoksia. http://www.timesofisrael.com/security-tight-as-france-prepares-for-presidential-vote/http://www.timesofisrael.com/macron-39-year-old-maverick-of-french-politics-eyes-the-presidency/,
Koskahan Suomen Fexit toteutuu?
Venäjän päärabbi Berel Lazar varoitti Limmud FSU opiskelijoiden kokouksessa Moskovassa, että jos Le Pen voittaa vaalit, hän tulee muuttamaan Ranskaa radikaalisemmaksi, ja siksi Ranskan juutalaisten tulee ajoissa harkita muuttoa Ranskasta. "Tilanne Ranskassa on hyvin huolestuttava, eikä pelkästään siirtolaisten vuoksi, vaan myös siksi, että kansa on radikalisoitumassa, mistä paras esimerkki ovat äärioikeistolaiset puolueet". http://www.timesofisrael.com/russian-chief-rabbi-frances-jews-should-leave-if-le-pen-wins,

03.SAKSASSA Angelika Merkelin siirtolaisuutta lisäävää politiikkaa vastustavan puoleen AfD (Alternative for Germany) puolueen viikonvaihteessa Colognessa pidetyssä kongressissa mielipiteet tavoitteista kiehuivat yli kahden puoluetta johtavan puheen-johtajan tehdessä toisistaan poikkeavia esityksiä. Tilaisuuteen saapuneet kongressin edustajat 11 Saksan 16 valtion lainlaatijaa pyrkivät solmimaan sopimuksen, jolla AfG voi päästä maan parlamenttiin jo tänä vuonna ensimmäistä kertaa sen historiassa. Parlamenttivaalit ovat Saksassa 5 vuoden kuluttua, v, 2021.
AfG,n toinen puheenjohtaja, viiden lapsen äiti ja kuudetta odottava, entinen kemisti Frauke Petry esitti kongressin aluksi kiihkeän vetoomuksen puolueen vaatimusten muotoilemiseksi enemmän maltilliseksi, reaalipolitiikan mukaiseksi ohjelmaksi vaimentaakseen puolueen radikaalimmat äänenpainot.
Kongressin osanottajat eivät kelpuuttaneet Petryn esitystä edes keskustelun pohjaksi, vaan hylkäsivät sen suoralta kädeltä, mikä suurlevikkisen BILD-lehden mukaan merkitsi murskatappiota hänelle. Syntyneitä väkivaltaisia mielenosoituksia valvomaan rauhaa poliisi lähetti 4000 poliisiupseeria. 2 poliisia haavoittui nujakoidessaan mielenosoittajien kanssa. Toisia mielenosoituksia järjestettiin eri puolilla kaupunkia. Niissä vaadittiin erilaisuuden hyväksymistä ja suvaitsevaisuutta. Kongressihotellia vastapäisen baarin ikkunaan oli kiinnitetty valtava protestikyltti, jossa oli kirjoitettu: "No Koelsch for Nazis" viittauksena paikalliseen olutmerkkiin.
Puolueen toinen puheenjohtaja Joerg Meuthen sai suurimmat suosionosoitukset kritisoidessaan absurdia siirtolaisuus-politiikkaa, jota tukevat sekä Merkel että hänen haastajansa sosiaalisen puolueen johtaja Martin Schulz. Emme halua tulla vähemmistöksi omassa maassamme" hän julisti luvaten käyvänsä "kiihkeän kampanjan väsyneitä poliittisia vastustajiaan vastaan". Gallupien mukaan puolueen kannatus on 7 -11 % pudottuaan 15 %:sta viime vuoden lopulla. Merkel hakee viidettä kautta 12 vuotta kestäneen konservatiivisen Christillis-Demokraattisen puolueen hallitessa maata. Puolue johtaa gallupeissa syyskuun 24. vaaleissa. Saksan johtavat puolueet ovat edeltä käsin kieltäytyneet toimimasta AfG:n kanssa, jos se nousee parlamenttiin. http://www.timesofisrael.com/clashes-as-german-anti-immigration-party-power-struggle-spills-over/,

04.Mitä tapahtuu Pohjois-Koreassa?
Pohjois-Korean rajanaapurit, Etelä-Korea, Japani, Kiina ja Venäjä, ovat kaikki varpaillaan seuratessaan Kim Jong Un:in antamia lausuntoja voidakseen päätellä, mitä hän todella aikoo ja voiko hänen lausuntoihinsa luottaa. USA:n ulkoministeriön erityis-lähettiläs Joseph Yun matkusti Kauko-Itään säännölliseen neuvottelutilaisuuteen Japanin diplomaatin Kenji Kanasugin ja Etelä-Korean diplomaatin Kim Hong-kyanin kanssa tiistaina.
He pyrkivät löytämään yhteisen tavan vastata Pohjois-Korean kuudenteen ydinkokeeseen, jota Washington pitää uhkana globaalille turvallisuudelle. Torstaina UNSC äänesti tuomiten Pohjois-Korean laittoman ohjustestin päämääränään kehittää ballistisia ohjuksia, jotka voidaan varustaa ydinkärjin.
USA on ilmoittanut valmiutensa tarvittaessa iskeä Pohjois-Korean ydinlaitoksiin, mutta haluaa nyt toimia yhdessä Kiinan kanssa.  http://www.japantimes.co.jp/news/2017/04/22/national/politics-diplomacy/u-s-envoy-heads-japan-north-korea-crisis-talks/#.WPxdsX20mUm,
POHJOIS-Korea (DRNK) esitti valvomaansa valtion median kautta harvinaisen varoituksen Kiinalle: Ellei se luovu asettumasta USA:n rinnalle DRNK:n vastaisiin sanktioihin, se tulee kärsimään ankarat seuraukset.
Siinä myös syytettiin, ettei Kiina ollut kritisoinut Donald Trumpin hallituksen asettamia painostustoimia Pyongyangin hallitusta vastaan todeten, että Kiinan suhteet DRNK:n kanssa kokevat katastrofin, jos Kiina jatkaa taloudellisia sanktioita yhdessä Trumpin hallituksen kanssa. Kiina on DRNK:n ainoa virallinen ja tärkein kauppakumppani ja yhteys länsimaihin.
Uutisartikkeleiden mukaan sekä Kiina että Venäjä ovat siirtäneet sotilaitaan DRNK:n vastaisille rajoilleen syytä ilmoittamatta. Pelkäävätkö ne rauhattomuuksia rajan takana, jotka voisivat levitä omaan maahan, vai pelkäävätkö ne potentiaalisten ilmaiskujen voivan lähettää DRNK:n asukkaita maanpakoon? Kiina harkitsee kahteen kertaan, ennen kuin se voisi puuttua DRKN:n tilanteeseen asevoimillaan, sillä rajanaapurina se on avoin ohjusiskuille. http://www.express.co.uk/news/world/795028/North-Korea-China-sanctions-United-States-Kim-Jong-un-Donald-Trump-Xi-Jinping?utm_source=applenews, http://www.express.co.uk/news/world/794944/World-War-3-Japan-destroyer-US-warships-armada-North-Korea-threat, http://www.express.co.uk/news/world/795306/North-Korea-US-Kim-Jong-un-sink-US-warship-Trump,

05.UUTISIA LYHYESTI
·        Israelin väitetään iskeneen Syyrian hallitusta tukevan National Defense Forces (NDF) tukikohtaan lähellä Syyrian puoleisia Golanin kukkuloita surmaten 3 taistelijaa. NDF:n upseeri, joka kertoi asiasta, ei osannut kertoa, tehtiinkö iskut ilmaiskuilla vai tykistöllä. IDF:n edustaja kertoi, että sillä ole tietoja tapahtumasta. Perjantaina IDF ilmoitti 3 Quneitran alueelta ammutun kranaatin räjähtäneen Israelin puolella aiheuttamatta vahinkoja. Kranaatit ovat voineet olla taistelujen aikana ammuttuja, mutta Israelin puolelle harhautuneita ammuksia.  http://www.timesofisrael.com/israel-said-to-strike-pro-assad-forces-in-syria-killing-3/,
·        Syyrian kerrotaan siirtäneen jäljellä olevat taistelukoneensa Venäjän valvomaan Latakian lentotukikohtaan. Venäjä siirsi sinne S-300 ja S-400 torjuntaohjuksiaan, mikä tekee IAF:n vastaiskut Syyrian alueella entistä vaarallisemmiksi. Sittemmin ilmoitettiin, että 2 ammuttiin ammusta Syyriasta Israelin puolelle, nekään eivät aiheuttaneet vahinkoa.
·        Debkafile kertoo toisessa artikkelissaan, että jos Israelin turvallisuudesta Syyrian vastaisen rajan takana huolehtineet olivat odottaneet jotain positiivista ja raflaavaa USA:n puolustusministeri James Mattisin kahden päivän vierailulta, he joutuivat pettyneinä toteamaan odotustensa valuneen hiekkaan. Mattis kävi ensin Saudi Arabia, sen jälkeen Egyptissä, jossa hän suositteli USA:n tomahawk-ohjuksia IS:n tukiasemia vastaan Siinaille. Perjantaina Mattis lensi Israeliin tavaten sekä virkaveljensä Avigdor Libermanin että pääministeri Benyamin Netanyahun. Mistä herrat puhuivat suljettujen ovien takana, on arvoitus, mutta jotain DF on saanut selville. Israel olisi halunnut tietää, mitä tapahtuu Raqqan operaation jälkeen? Mitkä ovat USA:n ja Venäjän suhteet Syyriassa? Syyrian ilmavoimien liityttyä nyt Venäjän ilmavoimiin Latakiassa, mikä on Israelin asema?
Oliko väitetty kemiallinen ilmaisku Khan Sheikhoutiin aito vaiko ennalta suunniteltu ansa Trumpille? Mitä USA tekee, jos kemialliset iskut toistuvat? Miten USA suhtautuu Iranin joukkojen läsnäoloon Syyriassa? Onko turvallisuus-alueitten muodostaminen edelleen ohjelmassa? Mikä on Jordanian joukkojen asema Syyriassa? Tukeeko USA niitä?

Israel olisi todella halunnut vastauksia näihin kysymyksiin, mutta raporttien mukaan Mattis vältti antamasta selviä vastauksia. Mikä on Trumpin hallituksen suhde Israeliin? http://www.debka.com/article/26022/Mattis-leaves-Israel-with-unanswered-questions
·        Ranskan konsulaatti New Yorkissa jouduttiin tilapäisesti tyhjentämään asiakkaista pommiuhan vuoksi.
Tuhannet ulkomailla asuvat Ranskan kansalaiset olivat rekisteröityneet siellä äänestystä varten. Poliisi epäili jotain outoa olevan tekeillä havaittuaan epäilyttävän auton konsulaatin lähettyvillä 5. puistokadulla vastapäätä keskuspuistoa. Kymmeniä ihmisiä oli sisällä konsulaatissa viiden aikaan iltapäivällä, ja he joutuivat tulemaan kadulle siksi aikaa, kuin poliisi tarkisti auton. Tilanne normalisoitui vajaan tunnin sisällä. New Yorkissa, New Jerseyssä ja Connecticutissa asuvat 28 500 Ranskan kansalaista rekisteröityivät äänestystä varten. http://www.timesofisrael.com/french-consulate-in-new-york-evacuated-after-bomb-threat/
·        PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin Washingtonin vierailua valmisteleva tiimi matkusti Yhdysvaltoihin. Abbas tapaa presidentti Trumpin 03.toukokuuta 2017 Valkoisessa Talossa. Trump uskoo voiansa sovittaa nelikulmaisen tapin pyöreään reikään, vaikka monet ovat epäonnistuneet siinä. Abbas levittää propagandaa selittäen, että hän on valmis tapaamaan Bibin Yhdysvalloissa koska vain. Saeb Erekat sanoi, ettei Palestiinan valtio toteudu ilman Gazaa. http://www.timesofisrael.com/palestinian-officials-head-to-us-to-prepare-for-abbas-visit/
·        Viittä elinkautistaan kärsivä Marwan Barghoutin inspiroima syömälakko rakoilee. Alussa lakkolaisia oli lähes 1200, nyt heistä on jo eronnut 186, ja nälkä kasvaa. Edellisen syömälakon aikana Barghouti söi salaa hänelle toimitettuja ruokia, saa nähdä, miten nyt käy. http://www.timesofisrael.com/number-of-palestinian-prisoners-quitting-hunger-strike-rises-to-186/
·        UNRWA:n Gazan johtaja sanoo, että Hamasin jäseneksi paljastunut työntekijä on eronnut sen palveluksesta. Israel paljasti, että järjestön ylläpitämän koulun johtaja Suhail al-Hindi oli valittu Hamasin johtajistoon helmikuun vaaleissa. http://www.timesofisrael.com/un-agency-no-longer-employing-gaza-staffer-accused-of-hamas-ties/
·        FoxNews suorittamassa haastattelussa Netanyahu sanoi, että PA/HAMAS:in arabien tulee tehdä todellisia muutoksia
rauhaa varten: Heidän tulee lopettaa kiihotus lasten-tarhoista yliopistoihin saakka, myös mediassa, sekä lopettaa palkanmaksu terroristien perheille. Hän syytti Abbasia valehtelusta luvaten kaikkea hyvää englannin kielellä, mutta kieltäen kaiken puhuessaan kansalleen arabiaksi. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-palestinians-must-make-real-change-for-peace/
·        6 israelilaista, 2 heistä sotilaita, syytetään hyökkäyksistä arabeja vastaan. Shin Betin raportin mukaan epäillyt pahoinpitelivät arabeja toistamiseen estääkseen juutalaisia tyttöjä joutumasta arabien viettelysten alle. Järjestö Yad LeAchim pelastaa tyttöjä, jotka ovat joutuneet arabimiesten viettelysten alaisuuteen, arabikylistä, jonne heidät on viety ja joutuneet siellä jatkuvan pahoinpitelyn kohteiksi. Yhteiset lapset arabin kanssa monimutkaistavat tilannetta. Arabimiehet seuraavat pelastettua juutalaisnaista uhaten surmata hänet, Siksi pelastetut naiset saavat uuden henkilöllisyyden ja heidän olinpaikkansa salataan. http://www.timesofisrael.com/6-israelis-including-2-soldiers-charged-with-attacking-arabs/,
·        Kesä alkaa tulla Israeliin, luvataan alla olevassa linkissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/228443.





Post a Comment