Posts

Showing posts from June 26, 2016

PERJANTAI 01.07.2016

PERJANTAI 01.07.2016 01. TÄYTYYPI olla kaksin verroin huolellinen jo päivä-määriä kirjoittaessa, että muistaa kuukauden vaihtuneen kesästä kohti syksyä, eli kesäkuusta heinäkuuhun. Varovaisuutta ja mielen malttia tarvitaan muistakin syistä, sillä aamun uutisotsikot nostattavat verenpainetta ja suuttumusta "amalekilaisten" mielettömyyttä kohtaan, kuten olen tottunut mielessäni kutsumaan PA:n arabien harjoittamaa väkivaltaa. Se lienee ikivanhaa perua muinaisessa Israelissakin harjoitettusta Baalin ja Molokin palvonnasta, jotka vaativat ihmisuhreja, ja joita vastaan juutalaisten profeetat joutuivat toistuvasti taistelemaan. Tästä profeetta Elian taistelu satoja baalin pappeja vastaan Karmel vuorella on järkyttävä esimerkki. Uusi kuukausi alkoi miellyttävissä sääolosuhteissa parinkymmenen asteen – ennusteen mukaan 18 – lämpötiloilla heti aamutuimaan, mutta joka päivän mittaan noussee 28 asteen kieppeille ja siitä seuraavina päivinä yli 30 asteen lukemiin pudotakseen uudellee

KESKIVIIKKO 29.06.2016

KESKIVIIKKO 29.06.2016 01. AAMUN raportit kertovat verisistä terrori-iskuista monin paikoin maailmalla, mutta pääasiassa Lähi-Idän alueilla. Maailma näyttää kehittyvän vaaralliseksi paikaksi asua, mutta eipä meillä taida olla valinnanvaraa. Tarkastellaan kuitenkin aluksi säätilaa. SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 20 -30; Tiberias 26 -38; Suolameri 31 -39; Eilat 27 -41 +C-astetta. Säätila näyttää pysyttelevän melko tasaisesti tämän päivän lukemissa, vain perjantaina tapahtunee parin asteen putoama lämpötiloissa palautuen sapattina lähelle tämän hetken lukemia. Taivaankansi on pilvetön koko ennusteajan ajan, sillä varauksella, ettei sää tottele ennustajia. 02. TURKIN Istanbulin Atatyrk lentokentällä tapahtunut itsemurhaisku on pääministeri Binali Yildirimin mukaan vaatinut ainakin 36 ihmisen hengen, mutta kuolonuhrien lukumäärä voi kasvaa tietojen tulessa julkisuuteen eri sairaaloista. Yildirim kertoi journalisteille, että alustavat tutkimukset osoittavat iskun itsemurhahyökkäykseksi,

SUNNUNTAI 26.06.2016

SUNNUNTAI 26 .06.2016 01. Tänään on toinen juhannuspäivä Koto-Suomessa, mutta olkoon vain, Israelissa tämä päivä on viikon ensimmäinen työpäivä, eikä juhannuksesta ole tietoakaan Joten naputtelen ohessa jotain päivän kuumimmista tapahtumista - kuten niitä Israelissa tarkastellaan, mikä voi poiketa siitä, miten niistä raportoidaan muualla maailmassa. Mutta tarkastellaan ensiksi päivän säätilaa. Tätä pientä maarääpälettä on ahdistanut useita päiviä kestänyt helleaalto, joka rapauttaa alkukesän vihreyden ja muuttaa yleisnäkymän ruskean voittoiseksi. Helteiden mukana tulivat monet tulipalot, useimmat luultavasti syttyneet ilman ihmiskäsiä, mutta osa huolimattomasta nuotioiden ja minigrillien sammuttamisesta. Suurpaloilta sentään selvittiin, ja Israelin hankkimaa lentokalustoa lennätettiin Kyprokselle sammuttamaan siellä puhjenneita varallisia metsäpaloja, joiden hallinta riistäytyi käsistä kovan tuulen vuoksi. Hätään joutuneen naapurin auttaminen on Israelin yksi huomattavimmista om