SUNNUNTAI 14.02.2016

SUNNUNTAI 14.02.2016
1.        KYLLÄ tästä vielä kesä tulee, vaikka yöllä onkin viileää, sillä mustarastas selvitteli aamulla kurkkuaan aamun viileydessä, eikä se oikein onnistunut, vain yhtä säettä toisteli, mutta yritys oli hyvä. Israeliin lomalle matkustavat, huomioikaa tuo viileä sää yön aikaan, joka alkaa kolmen maissa iltapäivällä. Eilen saimme kaksi mieluista vierasta USA:sta. Toisella heistä oli resuiset, reikäiset farkut yllään ja jaloissaan sandaalit ilman sukkia – uskoen, että Israelissa on jo kesä.
         Pelkään pahoin, että Pyhän Maan kostea ja viileä yöilma  
         voi aiheuttaa hänelle pahan yskän ellei flunssankin, jota       
         maassa liikkuu sika- ja lintuflunssasta alkaen.
         Parempi katsoa ja varoa kuin kokeilla onneaan ja katua,  
         mutta kukin taaplaa tyylillään.

2.    SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 12 -21; Tiberias 11 -24; Suolameri 16 -24; Eilat 14 -28 +C-astetta. Kuten ennusteista huomaa, osassa maata on jo lämmintä, mutta ylänköseuduilla on viileää öisin. Taivas pysyttelee pilvettömänä ainakin keskiviikkoon asti ja ilman lämpötila nousee siten, että keskiviikon lukemat ovat 15 -24 asetta pääkaupungin alueilla. Eipä olisi ensimmäinen kerta, jos ennusteet epäonnistuisivat, joten varautukaa siihenkin.

Arutz Shevan henkilöstön laatimassa ennusteessa luvataan helleaaltoa Israeliin tällä viikolla, mutta aamuisin voi olla sumua rannikolla ja Galileassakin. Ihan mukava lämmitellä välillä, sillä asuntomme sisälämpötila on pysytetty suhteellisen alhaisena -16 -17 asteessa – säästösyistä. Kiitos teille, jotka varustitte meidät villasukilla ja -paidoilla sekä -sormikkailla, ja ennen kaikkea lämpöisillä ajatuksilla ja hartailla rukouksilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207975#.VsAZSFNxc6s,

3.    EU on YK:n antamalla tuella ja Obaman hiljaisella hyväksymisellä uhkaillut Israelia jos jonkin laisilla seurauksilla, elleivät neuvottelut PA:n kanssa ala niin pian kuin mahdollista. Ennakkovaroituksena EU antoi määräyksen Juudean ja Samarian sekä Golanin juutalaisyhteisöissä valmistettujen tuotteiden merkitsemiseksi valmistuspaikaksi muu kuin Israel, joka voitaisiin helposti muuttaa selväksi boikotiksi. EU:n selityksen mukaan kysymys ei ole boikotista, vaan siitä, että ostajien tulee tietä, etteivät vain vahingossa osta Juudeassa ja Samariassa valmistettuja tuotteita. Tämä on EU:n taholta varsin läpinäkyvä farisealainen tapa peitellä todellista tarkoitustaan.

Israelin johdon ilmoitettua tyytymättömyytensä EU:n päätökseen se vihjaili lopettavansa EU:n kanssa aiemmin sovitun yhteistoiminnan sekä sulkevansa EU:n ulos rauhankeskusteluista. EU alkaa vähitellen havaita omien ongelmiensa kanssa painiskellessaan, että se sittenkin menettää enemmän Israelin syrjimisestä kuin liittoutumisesta PA:n ja Gazan arabien kanssa, joiden suut ovat nälkäisten käenpoikien tavoin aina auki vaatien aina vaan lisää antamatta mitään takaisin, paitsi takapäästä.
EU:n johdon typerän lyhytnäköinen ja hyökkäävä päätöksenteko on aiheuttanut toisia ja paljon vakavampia ongelmia itse Euroopan sydämessä, jotka suoraan uhkaavat sen turvallisuutta ja jopa yhtenäisyyttä.

EU lähetti kiireesti Israeliin ulkomaanasioista vastaavan
italialaissyntyisen Federica Mogherinen tyynnyttelemään aiheuttamiaan ristilaineita. Hän keskusteli sekä pääministeri Netanyahun että PA/PLO:n ilman mandaattia toimivan puheenjohtajan Abbasin kanssa. Hän antoi tapaamisten jälkeen lausunnon: ”Me päätimme välittömästi aloittaa työskentelyn (kvartetin) raportin pohjalta, joka sisältää suosituksia keskustelujen uudelleen aloittamiseksi kahden valtion periaatteen pohjalta”, kuten hänen kerrotaan kirjoittaneen viikonvaihteen blokissaan. ”Tulemme toteuttamaan sen yhteistyössä YK:n turvallisuusneuvoston ja alueen johtajien valtioitten Jordanian, Egyptin ja Saudi Arabian kanssa – Saudi Arabian rauhanaloitteen pohjalta”. Hän väitti molempien osapuolten – Israelin ja PA:n – vakuuttaneen toimivansa tässä uudessa projektissa.

PÄMINISTERIN kansliasta annettiin tyrmäävä lausunto, jossa todetaan, ettei pääministeri ollut luvannut työskennellä kvartetin raportin pohjalla. ”Mogherini ei puhunut pääministeri kanssa eilen kvartetin antamasta raportista eikä Netanyahu ole hyväksynyt sitä”.
Läntiset diplomaatit, jotka osallistuivat puoli tuntia kestäneeseen kvartetin tilausuuteen, eivät olleet innostuneita Mogherinin ponnisteluista huolimatta. He sanoivat, että kvartetin keskeinen huoli oli pitää Lähi-Idän rauhanaloitteet tiukasti kvartetin käsissä tuomiten kaikki hajottavat kuten Ranskan tekemät aloitteet kansain-välisen rauhankonferenssin kutsumiseksi kokoon.
Nimettömänä pysytellyt läntinen diplomaatti totesi, ettei raporttiin sisältynyt uutta rauhanaloitetta. Sen ainoana tarkoituksena oli osoittaa, että kvartetti sentään tekee jotain asian hyväksi ja estää ei-toivotut aloitteet.
Israelin ja PA/PLO:n väliset keskustelut romahtivat 2014
Abbasin murskattua niiden perusteet ja aloitettua kuhertelun Hamasin kanssa yhteisen linjan löytämiseksi, sekä yhteishallituksen perustamiseksi vaalien valmistelemista varten. Abbasin yritys epäonnistui
Kvartetti on yrittänyt löytää uutta perustetta keskustelujen aloittamiseksi, mutta perui suunnitellun matkansa Israeliin Netanyahu pyynnöstä, koska tilanne Israelissa ja Lähi-Idässä ei ole suotuisa keskusteluille.

HAARETZILLE puhuneen diplomaatin mukaan kvartetin raportti tulee olemaan lyhyt, ja se on yhteenveto kvartetin agenttien aiemmista raporteista, joissa käsitellään tilannetta tällä hetkellä pyrkien osoittamaan kehityssuunnat, jotka vaikeuttavat kahden valtion periaatteen toteuttamista. Raportti jaetaan ulkoministereille toimenpiteitä varten. Raportin päämääränä on tasapainottaa tilannetta odotellessa uutta toteuttamiskelpoista rauhanaloitetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207969#.VsAqq1Nxc6s

4.    HAMASIN perustajajäseniin kuuluva Mahmoud al-Zahar vakuutti lauantaina puhuessaan seremoniassa, jolla kunnioitettiin romahtaneen tunnelin alla jääneen muistoa. Zahar vakuutti Hamasin uutislehden ”Palestine” julkistaman artikkelin mukaan, ettei ”Palestiinan” vapauttaminen pysähdy rajoihin tai piikkilanka-aitoihin. Hän ylisti niitä nuoria, jotka seisovat panssarien edessä puukko ja kivi kädessään. ”Me karkotamme juutalaiset maastamme. Tämä on jumalallinen vala, jonka me tulemme toteuttamaan”.

Samassa tilaisuudessa Hamasin sotilaallisen siiven izza-din Al.Qassam Brigades edustaja totesi, että (aseellinen) taistelu on ainoa ja sopivin tapa taistella miehitystä vastaan maan vapauttamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207972#.VsBDo1Nxc6s

5.    Tämän viikon Torah-aihe käsittelee juutalaisen Temppelin (Beit HaMikdash) rakentamista Jerusalemiin, jota se kutsuu suurimmaksi hyvän teoksi (mitzwah) korkeimmalla hengellisellä tasolla.
”He tekevät Minulle pyhätön, jotta Minä voisin asua heidän keskellään”, (2.Ms.25:8)
Temppelin (Beit HaMikdash) rakentamisen mitzwah on analysoitu juurta jaksain etevän rabbi Shimshon Dovid Pincusin toimesta. ”On positiivinen käsky rakentaa Temppeli ja valmistaa uhritoimitukset siellä, ja meidän tulee viettää juhlia siellä kolme kertaa vuodessa, kuten sanotaan 2 Mooseksen kirjassa (25:8) ”ja he rakentavat Mínulle pyhätön”.
Molemmat nämä toimet, Temppelin rakentaminen ja juhlien viettäminen Pyhätössä kolmesti vuodessa sallivat Jumalan kirkkauden (shechinah) laskeutumisen keskellemme. Rambam painotti erityisesti kahta syytä positiiviselle mitzwalle. Yksi on Temppelin rakentaminen ja toinen on kolmen juhlavapaan viettäminen Jerusalemissa, Succot. Pessah ja Shavuot. Rabbi Dovid Pincus sanoo puolestaan, että ne kaksi syytä ovat itse asiassa yksi ja sama syy.
Molemmat teot sallivat Jumalan shechinan (kirkkauden) laskeutuvan keskellemme. Siinain vuorella juutalainen kansa seisoi yhtenäisenä ympäröiden vuoren. ”Ympäröi vuosi ja pyhitä se”.(2.Ms.19.23) Tämä kansan yhtenäisyys
korostuu (2.Ms.24:3) edelleen: ”Mooses tuli ja kertoi kaikki Jumalan (HaShem) antamat sanat ja kaikki Lait ja koko kansa vastasi yhdellä äänellä: Kaikki mitä HaShem on sanonut, me täytämme”. Rashi sanoo postullassaan, että juutalainen kansa oli kuin yksi mies ja yksi sydän Siinailla perustuen sanoihin: ”Ja Israel leiriytyi siihen”. (2.Ms.19:2) Siinain kokemus oli korkein hengellinen tapaus juutalaisen kansan olemassaolon aikana, hän sanoo.
Se oli juutalaisen yhtenäisyyden korkein saavutus, sillä Siinain kokemus oli mahdollinen vain juutalaisen kansan ollessa yhdistynyt. Tämän yhtenäisyyden vuoksi shechina pystyi laskeutumaan alas maan päälle. Siinain kokemus Jumalan täydellisenä yhteytenä juutalaisen kansan kanssa täytyy toistaa. Kaikkivaltiaan Jumalan käsky Temppelin rakentamiseksi on yritys saada aikaan ja toistaa tämä uskomaton tapahtuma ja päämäärä. Siinai toistetaan monin tavoin, osoituksena hääseremonian chuppah, Toran lukeminen yhdessä (minyan) tai HakHel seremonia 7 vuoden välein.
Meidän sielumme (neshamah) periytyy shechinasta, Jumala kaikkivaltias haluaa yhdistää jokaisen sielun shechinaan, kuten tapahtui Siinailla. Juutalaisen kansan yhtenäisyys on elintärkeä. Kun juutalainen kansa yhdistyy, se on kuin yksi ruumis ja yksi sielu, kuten tapahtui Siinailla, Jumala rakastaa juutalaisten yhtenäisyyttä ja etsii sitä kaikissa tilanteissa.
Artikkelin sisällön anti tiivistyy toteamukseen, miten tärkeä Temppeli on juutalaisen kansan yhtenäisyydelle, jossa toteutuu havainto: me kaikki juutalaiset olemme yhtä, ystäviä (chaverim), mikä on edellytyksenä shechinan laskeutumiseksi ihmisten keskuuteen, ja toisin päin. miten tärkeä shechina (Jumalan kirkkauden) kokeminen on ihmisen sielun (neshamah) yhteydelle Jumalan kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207870#.VsBG21Nxc6s

6.    UUTISOTSIKOITA
·       Turkki on käyttäytynyt IS:n joukkoja vastaan sovitun yhteisen strategian aikana pahankurisen poikanulikan tavoin. Ensin se käytti tilaisuutta hyväkseen pommittaa kurdien asuntoalueita sekä Syyriassa että omassa maassaan sen kaakkoisosassa. Nyt raportit kertovat sen pommittavan Syyrian armeijan joukkoja, minkä johdosta USA varoitti Turkkia lopettamaan pommitukset. Turkin ilmaiskut Syyrian armeijaa vastaan johtunevat siitä, että se haluaa tällä osoittaa vastustavansa Venäjän toimia Syyriassa, mutta ei uskalla hyökätä sen joukkoja vastaan pudotettuaan venäläisen hävittäjä-pommittajan, minkä johdosta Venäjä asetti pakotteita tukkilaisia tuotteita vastaan. Turkki valmistelee maajoukkojen lähettämistä Syyriaan.    http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207966#.VsBiQlNxc6s, http://www.debka.com/newsupdatepopup/15021/Turkish-artillery-pounds-Kurds-in-northern-Syria-Will-Russia-react-,
·       DF:n artikkelin mukaan Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan otti harkitun riskin salliessaan Turkin tykistön kahden tunnin mittaisen pommituksen kurdijoukkojen asemia vastaan Syyrian pohjois- osassa. Kurdit olivat Venäjän ilmavoimien tukemina miehittäneet viime viikolla 11.02. Minagh lentotuki-kohdan ja Syyrian armeija piiritti 13.02. Azuzin kaupungin maan pohjoisosassa muutaman km:n päässä Turkin rajalta. Näiden johdosta Aleppon kaupunkia miehittävät kapinalliset menettivät huoltoyhteytensä Turkkiin. Turkki toimi täten tietäen Venäjän intressejä vastaan. DF arvioi, että nämä Turkin toimet voivat laajentaa Syyrian sisällissodan alueelliseksi konfliktiksi ja jopa kolmanneksi maailmansodaksi, kuten Putin arvioi. USA kehotti Turkkia panemaan jäitä hattuun. Obamalla ei ole varaa maasotaan Syyriassa, johon se voidaan pakottaa NATOn jäsenenä. http://www.debka.com/article/25231/Russian-Turkish-clash-building-up-over-Syria
·       Syyrian armeija on Hizbullahin avustuksella ja Venäjän ilmavoimien tuella pystynyt miehittämään muutamia kyliä Latakian ympäristössä sekä toisaalta Aleppon pohjoispuolella tiukentaakseen kapinallisten piiritystä kaupungissa. Artikkelin mukaan Venäjän ilmavoimat pommittavat surutta kaikkea, mikä liikkuu huomioimatta, onko kohde koulu tai sairaala. Päämääränä on vastustajan eliminoiminen. Länsimaat ovat samaan aikaan keskusteluissa tulitauosta tekemättä mitään. Luonnoksen mukaan tulitauko ei koske Al-Nusran eikä IS:n joukkoja, joita vastaan sota jatkuu esteettä. Syyrian päämääränä on vapauttaa alaviittien asuma alue Al-Nusran joukoilta ja sen jälkeen puhdistaa Damaskoksen ympärillä ja sen eteläpuolella olevat alueet lähellä Israelin rajaa. Venäjän pommituksen ja Syyrian armeijan toimet ovat ajaneet kymmeniä tuhansia pakolaisia pois taistelujen alta, kohti Turkin rajaa ja edelleen Eurooppaan. Saudi Arabian ulkoministeri Adel al-Jubeir lensi Turkkiin valmistellessaan yhteistä sotaretkeä Syyriaan IS:n joukkoja vastaan. Saudit ovat Turkin ulkoministeri
Mevlut Cavosoglun mukaan päättäneet osallistua taisteluihin, ja tutkivat hävittäjien lähettämistä Turkin lentokentille, mutta myös maavoimien ja tykistö- sekä ohjusyksiköitten lähettämistä Turkkiin, josta hyökkäykset Syyriaan aloitettaisiin. Kolmas maailmansota on joko meneillään tai alkamassa.
·       Terrorihyökkäyksiä Israelissa.
Arabi puukotti tänään iltapäivällä naista suositulla Emek Refaimkadulla German Colobuýn alueella paeten paikalta. Tilanne on vielä epäselvä. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/1-wounded-in-jerusalem-terror-attack/2016/02/14/
Kaksi nuorta arabia kivittivät autoilijoita Shomronin kadulla Jeninissä. He tulittivat apuun tulleita sotilaita, jotka vastasivat tuleen surmaten molemmat 15-vuotiaat arabiterroristit. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/2-stone-throwers-shot-at-soldiers-killed-in-return-fire-near-jenin/2016/02/14/
Rajapoliisi esti puukotuksen tarkastusasemalla Tekoan ja Har Hioman välillä. Tarkastaessaan autoja poliisi havaitsi juoksevan arabin ja ilmoitti rajapoliisille, joka avasi tulen puukkoa heiluttavaa arabia kohti haavoittaen häntä. Arabi on 17.vuotias mies arabikylästä lähellä Betlehemiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207986#.VsB1hlNxc6s
Kaksi arabia tunkeutui turva-aidan läpi Israelin puolelle ja he nousivat heitä odottavaan autoon alkaen ajaa Jerusalemia kohti.
Heidät havaittiin näköasemalta ja poliisin motoroidut yksilöt hälytettun ajamaan heitä takaa. He juuttuivat tiesulkuun, mutta yrittivät kuitenkin päästä karkuun joutuen lopulta ajamaan poikittain olevan poliisiauton kylkeen. Neljä poliisia haavoittui lievästi. Terrorit pidätettiin siinä vaiheessa. He olivat ehkä salakuljettajia, mutta tiedot ovat alustavia. Kaikki kolme autossa ollutta arabia haavoittuivat. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207961#.VsB2DlNxc6s
Nuori israelilaisnainen raportoi, että palestiinalainen autio yritti ajaa hänen ylitseen Kfar Etzionon sisään-käynnin lähellä olevalla bussipysäkillä perjantaina aamupäivällä. Kukaan ei loukkaantunut siinä. Epäilty pidätettiin ja vietiin kuulusteluihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207942#.VsB9jFNxc6s







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021