III MAAILMANSODAN VALMISTELUA

III MAAILMANSODAN VALMISTELUJA
1.     LÄNSIMEDIA on uskollisesti seurannut USA:n johdolla käytyjä tulitaukoneuvotteluja Mynchnissä, joihin on kutsuttu USA:n lisäksi Venäjän johtaman koaliittion edustajat Iran, Syyrian hallitus, Irakin edustajia sekä Hizbullah, sekä Bashar Assadin hallitusta vastaan taistelevia ryhmittymiä. Syyrian taisteluihin osallistuvat tärkeimmät ryhmittymät Al-Nusra ja Al-Qaida sekä Islamin Valtio jätettiin niiden ulkopuolelle.
Neuvottelujen edistymistä epäiltiin jo ennakolta, ja nyt John Kerryn lupaaman viikon määräajan umpeuduttua voidaan todeta neuvottelujen epäonnistuneen.  Al-Nusran ja Islamin Valtion jättäminen potentiaalisen sopimuksen ulkopuolelle antoi Venäjälle avoimen valtakirjan jatkaa iskuja niitä vastaan ilman rajoituksia, mikä on raporttien mukaan hallinnut sen ilmaiskujen toimintaa. Raportit kertovat koulujen, sairaaloiden ja muiden julkisten laitosten pommittamisesta, mikä on aiheuttanut runsaita siviiliuhreja, joiden joukossa on paljon naisia ja lapsia.
Uutisraportit eivät vielä kerro, onko neuvotteluja joka tapauksessa tarkoitus jatkaa, mitä länsimaat suuresti toivoivat runsaan verenvuodatuksen lopettamiseksi.
Venäjä on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen pommittaen IS:n ja Al-Nusran ohella myös USA:n tukemien ryhmittymien asemia.
Myös Turkki on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen pommittamalla kurdien asemia sekä Syyrian pohjoisosassa että Turkin kaakkois-osassa, jossa kurdit vaativat rajoitettua itsehallintoa. Kurdit ovat pyrkineet vapauttamaan Raqqan kaupungin sekä ilmavoimien lentoaseman Aleppossa liepeillä lähellä Trukin rajaa, mitä Turkki vastustaa, eikä antaa sen joutua kurdien käsiin.
Hizbullah on samaan aikaan uhkaillut Israelin Haifan ammoniakki-varastojen pommittamisella ohjuksin aiheuttaakseen tuhansia kuolonuhreja. Nasrallah kutsuu sitä omaksi ydinpommikseen.

Aamun raporttien mukaan NATO:n osuuden lisäämistä taisteluissa iS:n joukkoja vastaan Syyriassa ja Irakissa on suositeltu sen anti-islamin koalition kokouksessa Brysselissä, johon USA:n puolustusministeri Ash Carter osallistui. Ranska ja Saksa epäilevät sen mielekkyyttä, koska se voisi lähettää väärän viestin Venäjälle, joka tällä hetkellä on hallitseva tekijä Syyriassa. Niiden pelkona on, että NATO joutuisi taisteluihin Venäjän kanssa, jota ei haluta.

2.     MAAILMAN media vaikenee lähes tyystin toisesta kehitys-suunnasta Syyriassa, joka on mittasuhteiltaan ylivoimainen Syyrian sisällä käytyihin taisteluihin verrattuna.
Saudi Arabian nuori puolustusministeri ja potentiaalinen kruunun-prinssi Mohammed ibn Talal on kehittämässä sunni-muslimien laajaa koaliittiota, liittoutumaa, jonka yhteiset 18 vuorokautta kestävät sotaharjoitukset on tarkoitus aloittaa pian.
Saudi Arabia ilmoittaa, että 35 sunni-islammaata ovat ilmoittaneet halunsa osallistua harjoituksiin joko lähettämällä sotilaita varusteineen tai tarjoamalla varusteita ja tiedustelujoukkoja.

SAUDI ARABIA on koonnut Syyrian vastaisen rajan pohjoisosan tuntumaan 350 000 sotilasta varusteineen, 20 000 panssari-vaunua, 460 taisteluhelikopteria ja muita sotatarvikkeita kuten tykkejä ja ohjuspattereita. Harjoituksiin osallistuvat ainakin seuraavat sunni-islammaat: Saudi Arabia, UAE, Egypti, Jordania, Turkki, Bahrain, Sudan, Kuwait, Marokko, Pakistan, Tunisia, Oman, Qatar, Malesia sekä muita sunni-muslimimaita. Lisäksi Saudi Arabia toimitti Turkkiin 2450 lentokonetta huolto – ja kenttä-henkilökuntineen, jotka osallistuvat harjoituksiin.
Harjoitukset kulkevat nimellä Northen Thunder (Pohjoinen Ukkonen) ja sen kestoksi on suunniteltu 18 päivää.
Saudi Arabian pohjoisosa on julistettu lentokieltoon muilta kuin koaliittion koneilta harjoitusten ajaksi.
Harjoitukset ovat suurimmat koskaan Lähi-Idässä sotilasharjoitus. Ne suuntautuvat Irakin eteläosiin ja Syyrian pohjoisosiin. On epätietoista, liittääkö Turkki omia maa- ja panssarivoimiaan harjoituksiin, kuten tuntuisi luonnolliselta, sillä Turkilla on etuja valvottavanaan Syyrian pohjoisosissa etenkin kurdien asumilla alueilla. Kurdit ovat pyrkineet ajamaan IS:n joukot alueiltaan.

Asiaa seuraamassani artikkelissa todetaan, että joukkojen määrä ja koostumus sekä aseistus osoittavat epäsuorasti, että harjoitukset-nimike on vain peitto. Päämääränä on Bashar Assadin hallituksen kaataminen, jota nimenomaan saudit haluavat. Harjoitusten oletetaan alkavan parin viikon sisällä. Tuskin edes sen suunnittelijat ja johtajat tietävät, jäävätkö harjoitukset alkuperäiseen tehtäväänsä, vai kehittyvätkö ne todellisiksi taisteluiksi Assadin armeijaa vastaan. Venäjä uhkaa pommittaa niitä, jos ne vaarantavat Assadin armeijan toimia.

Turkki olisi halunnut USA:n osallistuvan harjoituksiin ja johtavan niitä, mutta presidentti Obama arkailee tehdä päätöstä asiassa. Natomaana Turkki voi odottaa NATO:n tukevan sitä Syyriassa.
Jos kehitys johtaa sotaan, se tulee olemaan shia- ja sunni-haarojen välinen uskonsota. Ne ovat aina olleet luonteeltaan hyvin verisiä, koska kumpikin osapuoli uskoo sotivansa Allahin hyväksi.

IS:n asema Syyriassa on outo, sillä sen uskotaan saaneen syntynsä CIA:n vaikutuksesta ja tuella. Sekä USA että Saudi Arabia ovat tukeneet sitä sadoilla miljoonilla USD – useimmiten salaisesti.
Siksi tarkkailijat arvioivat, ettei sen anneta koskaan tuhoutua.
Turkki on puolestaan välittänyt IS:n raakaöljyä lännen markkinoille käärien liiveihinsä runsaat välityspalkkiot. Kiivaimmat taistelut käydään nyt Aleppon kaupungin omistuksesta. Jos se joutuu Assadin joukkojen käsiin, se voi merkitä sodan käännekohtaa.

VENÄJÄN taholta on annettu kärkeviä varoituksia Turkin ja Saudi Arabian koaliittion joukkojen astumisesta Syyrian maaperälle. IS:n tehtävänä oli Bashar Assadin hallituksen kaataminen, mutta sitten Venäjä Iranin ja Hizbullahin tukemina sotkivat hyvät suunnitelmat, mikä on kiihottanut Saudi Arabian tarttumaan kehityksen ruoriin.
Vaikka viime aikoina on esiintynyt artikkeleita, joissa kerrotaan Israelin ja Saudi Arabian lähentymisestä, se on puhtaasti järjellinen ja poliittinen ratkaisu, mitään rakkaussuhdetta siihen ei liity.
Saudit haluavat vallata Jerusalemin aivan yhtä kiihkeästi kuin shia-muslimitkin, vaikka saudeille Mekka ja Medina ovat tärkeimmät.

SYYRIAN ulkoministeri Walid Moallem antoi seuraavan lausunnon: ”Älköön kukaan elätelkö harhaluuloja Syyrian itsenäisyyden loukkaamisesta. Vakuutan sen vahingoittajan palaavan kotimaahansa ruumisarkussa”. Venäjän valtion Duman varapuheenjohtaja Pavel Krasheninnikov varoitti ulkomaita sotilaallisesta operaatiosta Syyriassa todeten, että se tarkoittaisi sodanjulistusta. Saudi Arabian ja sen liittolaisten tulee edetä hyvin varovaisesti, ettei niiden voida katsoa aloittaneen kolmannen maailmansodan, jota kukaan ei halua, mutta josta mediassa runsaasti puhutaan.

Saudi Arabian viranomaiset vakuuttavat, että päätös harjoituksista ja joukkojen lähettämisestä on peruuttamaton. Raportit kertovat turkkilaisten joukkojen ylittäneen Syyrian rajalinjan, joskin arviolta sadan sotilaan voimin, mutta Turkin tykistö on tulittanut sekä kurdien että Syyrian armeijan joukkojen asemia. Liipaisinsormi on siellä kovin hermona, vaikka kurdit ja Assadin joukot eivät vastannet siihen. USA on varoitellut Turkkia välttämään tilanteen kärjistämistä, mutta tulitus on silti jatkunut parin päivän aikana.

TILANTEEN vakavuutta lisää Venäjän presidentti Vladimir Putinin lausunnot jo vuosien takaa, että Venäjä tulee käyttämään taktisia ydinaseita myös pienehköissä rajakahakoissa.
350 000 miehen armeijan pysäyttämiseen eivät riitä ilmaiskut tavanomaisin asein. Venäjä tulisi ehkä käyttämään ydinasetta. Tulee kuitenkin muistaa, että myös Pakistanilla on ydinaseita ja myös ohjuksia niiden lähettämiseksi kohteisiinsa.
Maailma näyttää heiluvan miekan terällä, aivan ydinsodan partaalla, mikä voisi tuhota Damaskoksen kaupungin.
Israel on tässä sivustakatsoja, mutta näkymät tulevaisuudesta ovat hämärtyneet entisestään, ja jos mahdollista, entistäkin vaarallisemmiksi.

Islamin eskatologiassa kerrotaan: kun näet mustien lippujen lähtevän Korashanista Iranista, silloin mahdi on lähtenyt liikkeelle.
Hänen uskotaan saavan seuralaisekseen ja sotapäällikökseen Isan, Jeesuksen, Damaskoksen suuressa moskeijassa. Nyt kuitenkin voi käydä – kuten Raamatussa ilmoitetaan – Damaskos tuhotaan perusteellisesti ehkä ydinpommilla, joten se ei olisi mahdollista. Sekä shiat että sunnit haluavat vallata Jerusalemin, joten antikristus, joka tulee johtamaan sen valloitusta, tulee johtamaan jompaakumpaa islaminhaaraa Jerusalemiin Euroopan maiden tukemana, joita tulee liittymään hänen valtakuntaansa. http://israelupdate.achlak.net/kirjoja/islamin-messias/





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019