Tuesday, September 09, 2014

TISTAI 09.09.14


TIISTAI 09.09.14
1. PA:n johto kieltää, että Egyptin presidentti Abdel Fattah el-Sisi olisi tarjonnut 1600 neliökilometriä Siinain aluetta palestiinalaisvaltiolle, jonne palestiinalaispakolaiset voisivat muuttaa. Asiasta on kuitenkin keskusteltu virallisesti PA:n elimissä, mutta hylätty PA:n tavoitteiden vastaisena.
Abbasin kansliapäällikkö Tayeb Abdel Rahim WAFA:n uutistoimiston virkailijalle, että Israelin radion raportti maanantaina, jonka mukaan presidentti El-Sisi olisi tarjonnut 1600 neliökilometriä maata Siinailta, jonne palestiinalaispakolaiset voisivat muuttaa asumaan, on tekaistu ja perätön. Rahim kertoi, että suunnitelman esitti Giora Eiland presidentti Mursin ollessa Egyptin presidenttinä, joka suhtautui siihen myönteisesti. Hän sanoi, että esityksen tarkoituksena oli tuhota palestiinalaisten tavoite, ja että PA:n johto hylkäsi esityksen. Hän lisäsi, että ”yksi syy loistokkaan kesäkuun 30. päivän vallankaappaukseen ja Muslimiveljeskunnan vallan murskaamiseen oli sen antama tuki Siinain esitykselle”. Egypti kielsi myös maanantaina Israelin radion raportin tiedot.
ABBAS kertoi elokuun 31. päivänä Fatahin keskuskomitean kokouksessa, että ”v. 1956 tehty esitys palestiinalaispakolaisten sijoittamiseksi Siinaille tuli uudelleen esille, ja se esitettiin minulle henkilö-kohtaisesti” jatkaen: ”On epäloogista ajatella, että ongelma ratkaistaisiin Egyptin kustannuksella. Me emme suostu siihen”. Abbas sanoi Egyptin Balad-TV:n haastattelussa 23. elokuuta, että ”epäonneksi Israelin suunnitelma hyväksyttiin joittenkin egyptiläisten taholta. Älkää kyselkö enempää asiasta. Me hylkäsimme sen, koska se ei sovi meille”. Abbasin tiedottaja esitti sen jälkeen Wafan virkailijalle PA:n tavoitteena olevan itsenäisen valtion 1949 linjoilla pääkaupunkinaan Jerusalem todeten, että Abbas oli esittänyt presidentti Sisille yksityiskohtaisesti taktiikkansa etenemisen sen saavuttamiseksi.
Abbasin kansliapäällikkö Abdel Rahem kehotti Palestiinan mediaa torjumaan Israelin varallisen raportin, jonka tavoitteena on tahria palestiinalaisten ja rakastetun Egyptin maine. http://www.timesofisrael.com/abbas-aide-denies-egypt-offered-sinai-tract-to-settle-palestinians/
2. ”KAIKENLAINEN toiminta normalisoinnista urheilussa Israelin kanssa on rikos inhimillisyyttä vastaan”, julistaa Fatahin keskuskomitean jäsen ja Palestiinan urheilun ja nuorten asiain johtaja Jibril Rajoub. Hän lisäsi todeten, että ”Peresin rauhankeskuksen järjestämät ottelut Israelin ja PA:n arabi-nuorten välillä ovat verukkeina peittää Israelin rikokset palestiinalaisia urheilijoita vastaan”.
RAJOUB sai tukea toisilta Fatahin jäseniltä, jotka vastustavat suhteitten normalisointia Israelin kanssa pian 50 päivää kestäneen Gazan sodan jälkeen. ”Tämän ottelun palestiinalaiset järjestäjät pettivät Gazan lasten ja marttyyrien veren, joka ei vielä ole ehtinyt kuivua Israelin barbaarisen hyökkäyksen jälkeen”, sanoi Palestiinan olympiakomitean jäsen Abd al-Salam Haniyeh artikkelissaan, jonka julkaisi palestiinalainen uutistoimisto Sama viime torstaina Palestiinan Mediatarkkailun PMW mukaan. Hän kehotti Rajoubia rankaisemaan matsin järjestäjiä Yattan kaupungissa, kuulustelemaan heitä ja syyttämään heitä vakavasta petoksesta marttyyrien verta vastaan ja rikoksesta palestiinalaisten urheilujohtajien antamia ohjeita vastaan. Rajoub sanoi aiemmin poistavansa Palestiinan Jalkapallo-liiton tehtävistään jokaisen, joka haluaa palestiinalaisten osallistuvan urheilutapahtumiin Israelin kanssa. Rajoub syyttää, että Israel estää palestiinalaisia urheilijoita osallistumasta kansainvälisiin kilpailuihin ulkomailla.
PERESIN rauhankeskuksen järjestämä jalkapallo-ottelu israelilaisten ja palestiinalaisten nuorten välillä käytiin syyskuun 1. päivänä. Kaikkiaan 600 nuorta Israelista ja Länsirannalta osallistuu keskuksen järjestämiin ”ystävyys-rauhanmatseihin ja tilaisuuksiin” vuoden aikana. Peresin rauhanohjelmaan kuuluu twin-kaupunkien (ystävyyskaupunkien) perustaminen, mistä ensimmäiset esimerkit ovat Sderot ja Shaar Hanegev kaupungit Israelissa ja Yattan kaupunki PA:n alueella Juudeassa Hebronista etelään. Matseihin osallistuneet nuoret ovat innostuneita, heille politiikka ei vielä merkitse kaikkea. http://www.timesofisrael.com/pa-official-calls-soccer-match-with-israel-crime-against-humanity/
SHIMON PERES lupasi ennen jätettyään presidentin viran hoidon muutamia viikkoja sitten, että hän tulee jatkamaan aktiivisuuttaan myös politiikan alueella, mikä oli häneltä kielletty presidenttinä.
Hänen ensimmäinen näkyvä toimensa ”vapaana miehenä” oli jokin aika sitten järjestetty tapaaminen Rooman paavin Francis I:n kanssa, josta hän näyttää löytäneen henkisen kumppanin. Medialle näytetyt seremonialliset riitit ystävyyden osoituksineen ja lujine rutistuksineen peittivät heidän keskustelujensa todellisen sisällön ja luonteen, joista maailmalle esitettiin vain kuorrutukset. Peres esitti paaville suunnitelmansa perustaa uskonnollisten valtioitten muodostama YK, joka toimisi moraalisena ja eettisenä vartijana maailmallisten kansojen keskuudessa. Paavi kuunteli esitystä mielenkiinnolla, mutta ei esittänyt omaa kantaansa siihen. Vatikaanin suunnitelmissa on muodostaa Rooman kirkosta maailmankirkko, johon muut kirkot ja uskontokunnat – myös islam - voivat liittyä. USA:ssa levinnyt Chrislam lienee esioire tästä. Berliiniin valmistuu sen ensimmäinen kulttirakennus.
3. ISRAELIN puolustusministeri Moshe Yaalon esitti voimakasta kritiikkiä Turkin hallitusta vastaan puhuessaan Herzliassa terrorismin vastaisen instituutin tilaisuudessa maanantaina. Hän veti esiin kaksi muslimimaata, Turkki ja Qatar, jotka avoimesti kannattavat terrorismia todeten, että on järkyttävää, että kansainvälinen yhteisö ummistaa silmänsä niiden antamasta tuesta terrori-järjestöille, ja kuitenkin ne ovat jäseninä kunnioitetuissa järjestöissä kuten YK ja Turkki lisäksi NATO:ssa. Israel on aiemmin käsitellyt entistä liittolaistaan Turkkia hyvin pehmein käsinein.
”Hamasin kansainvälisten asiain komentokeskus sijaitsee Istanbulissa. Sen virkailijana toimii Saleh al-Arouri, joka asuu Turkin pääkaupungissa nauttien Turkin paikallisten virkailijoitten tukea”, Yaalon mainitsi puheessaan kysellen: ”Missä on maailma tässä kysymyksessä? Kun puhumme terrorin vastaisesta taistelusta, on syytä aloittaa kysymyksellä: Oletko valmis hyväksymään sen – sellaiset maat, jotka tukevat terrorismia ja terroritoimia avoimesti edes peittelemättä sitä”.
YAALON totesi puheessaan, että länsimaat ovat täysin valmistautumattomat terrorin varalle, joka kolkuttelee sen rajoilla ja porteilla. Hän sanoi voivansa vain toivoa, että ääri-islamilaisten järjestöjen kovat otteet viattomia kansalaisia vastaan Irakissa ja Syyriassa ja viime kädessä Islamin valtion muodostama uhka suoraan Euroopan ja USA:n sydämeen herättäisi länsimaiden johtajat syvästä flegmaattisesta asenteestaan, ennen kuin heidät tainnutetaan ikuiseen uneen ilman päätä.
YAALON arvioi, että terrorismi on mahdollista poistaa maailmasta, mutta sen saavuttamiseksi maailman valtioitten on yhdistettävä voimansa voidakseen puhdistaa terrorismin salaiset pesäkkeet kaikkialta. USA on ponnistellut tällaisen liittoutuman perustamiseksi saaden siihen jo 40 maan suostumuksen. Kuten uutiset kertoivat, arabiliiton 22 jäsenmaata päättivät Kairossa pidetyssä kokouksessaan tuomita terrorismin Irakissa ja Syyriassa ja sen räikeimmän edustajan Islamin Valtion, sekä tukea USA:n suunnitelmaa, mutta toimien omana liittoutumanaan.
MOSHE Yaalon sanoi, että USA:n ilmavoimat ovat tehneet 148 ilmaiskua radikaaleja islamisteja vastaan, joilla on arvioiden mukaan 10 000 taistelijaa, mutta jotka ovat miehittäneet alueita Irakin pohjoisosasta Syyrian eteläosaan saakka. IS:n tavoitteena on vakiinnuttaa Ottomaanihallituksen tapainen kalifaatti, joka ulottuu Syyrian Alepposta Diyala provinssiin Irakin itäosassa.
USA:n ulkoministeriön mukaan 40 maata ovat ilmaisseet tukevansa USA:n johtamaa koaliittiota kuin maa omin varaustensa mukaan. Eriasteista tukea lupaavat ainakin Australia, Kanada ja Englanti, sekä Ranska ja UAE. Toiset maat Viro, Tanska ja Suomi lupaavat taloudellista ja humanitääristä apua siviileille, jotka ovat jääneet taistelujen jalkoihin tai joutuneet pakenemaan kodeistaan. Arabiliiton päätöksessä luvataan, että se ”tekee tarvittavia toimia terroristien vastustamiseksi”. http://www.timesofisrael.com/yaalon-turkey-is-openly-supporting-terrorism/
4. UUTISOTSIKOT
·        Israel luovuttaa USA:lle ottamiaan satelliittikuvia, jotka ovat laadultaan ja tarkkuudeltaan parempia kuin USA:n omien satelliittien ottamat. USA on luovuttanut niitä edelleen liittolaisilleen ensin raaputtaen niistä pois kaikki Israeliin viittaavat merkinnät, tämä siksi, etteivät USA:n muslimiliittolaiset katso taistelevansa Israelin rinnalla muslimeja vastaan. http://www.timesofisrael.com/israel-giving-us-satellite-images-of-islamic-state-report/
·        Israelin poliisin ylitarkastaja (commissioner) Yohanan Danino vakuutti poliisin tekevän
kaikkensa ääri-islamilaisten ryhmien juurtumisen estämiseksi Israeliin samalla vakuuttaen, ettei yksikään noista ryhmittymistä ole saanut jalansijaa maassa. Hän piti erittäin tärkeänä valvoa, ettei nuorison pariin pääse pesiytymään islamin äärilaidan ideologiaa. Hän mainitsi, että IS:n edustama brutaali maailmankatsomus voi vaikuttaa vielä vakiintumattomaan nuorisoon internetin kautta, jota on vaikea valvoa. Hän totesi, että Israelin lain mukaan IS on laiton järjestö, johon kuuluminen tai sen tukeminen on rikollista. Toinen vastaava järjestö on Al-Qaidan Abdullah Azzam Prikaati, jolla on sama motiivi ja päämäärä. http://www.timesofisrael.com/police-head-promises-crackdown-on-islamic-state-supporters/
·        Jerusalemin kaupungin päätös, jota pormestari Barkat tukee, rakentaa 2 500 asuntoyksikköä Jerusalemin itäosan arabiasukkaille on saanut tunnustusta, mutta kriitikot sanovat, että se on vain viikunanlehti paljon suuremman ongelman peittelemiseksi, mikä on siinä, miten pääkaupunki on syrjinyt arabiasukkaitaan. Asukkaat saavat itse määritellä talonsa mallin ja muodon maan lakien ja kaupungin säännösten puitteissa. Viime viikolla tehty päätös lähes 2500 asunnon rakentamisesta Al-Sawahra arabilähiöön kouluineen, uusine katuineen puistoineen, vähentää arabien luvatonta rakentamista, mikä johtuu pääosin siitä, ettei sopivia tontteja ole saatavilla. Toinen syy voi olla se, että puistoon tai muuten vapaalle maalle rakennettaessa ei tarvitse maksa maasta mitään. Huono puoli on se, että kaupunki voi tuhota koko rakennuksen havaittuaan tapahtuneen rikoksen. http://www.timesofisrael.com/skepticism-greets-east-jerusalem-arab-housing-plan/
·        Syyrian eteläosassa Quneitran kaupungin ympäristössä taistelevat osapuolten, Assadin ja Al-Noúsran, joukot ampuvat joskus huolimattomasti luotien ja kranaattien lentäessä rajan yli Israelin puolelle. Eilen yksi harhaluoti osui iDF:n sotilaaseen haavoittaen häntä lievästi. IDF vastaa yleensä tällaisiin harhaluoteihin tykistöllä tai ohjuksilla, tavallisesti Syyrian armeijan asemiin. Olisi kuitenkin luonnollisempaa tulittaa kapinallisia, joiden hallinto on monta vertaa turmiollisempi myös israelilaisille rajan tuntumassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/184892#.VA63ZENsO-o
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 18 -28; Tiberias 23 -35; Suolameri 28 -38; Eilat 26 -39 +C-astetta. Lämpötilat pysynevät melko tasaisina lähipäivien aikana koko maassa, puolipilvisyys jatkuu.






Post a Comment